Näytetään osuvuuden mukaan lajitellut viestit haulle cmicro. Lajittele päivämäärän mukaan Näytä kaikki viestit
Näytetään osuvuuden mukaan lajitellut viestit haulle cmicro. Lajittele päivämäärän mukaan Näytä kaikki viestit

perjantai 23. maaliskuuta 2018

Cmicro – kaksi vuotta aivan hukkaan

Indiegogo-sivulla kerrotaan:

”We have been developing °Cmicro for the last two years and have now started an Indiegogo campaign in order to finance our go-to-market phase.”

Kaksi vuotta? Useampi henkilö oli osallistunut Cmicron ”kehittämiseen” ja siihen saatiin kulumaan peräti kaksi vuotta. Heillä on täytynyt olla vahva usko tähän innovaatioon, koska siihen uhrattiin niinkin paljon aikaa. Jo nyt voi varmuudella sanoa, että veronmaksajien ”lahjoittama” 50 900 euroa on täysin hukkaan heitettyä rahaa.

Kyseessä on vain laite, joka mittaa anturin alapuolella olevan kohteen lämpösäteilyä (infrapuna) ja estimoi sen perusteella kohteen keskimääräisen lämpötilan. Sitten lämpötilatieto välitetään IR-linkin avulla näyttöyksikköön. Anturi saa käyttöenergiansa uunin rf-kentästä, mikä on tietenkin helppo tehtävä, koska kenttä (sähkömagneettisen säteilyn voimakkuus) on hyvin suuri. Paremmissa uuneissa mikroaaltoteho on 900 wattia, josta riittää jaettavaa.

Koska ruoka lämpenee epätasaisesti, kysymys on siitä, miten hyvin anturi osaa arvioida ruoan keskimääräisen lämpötilan. Kampanjasivulla ei puhuta mitään mittaustarkkuudesta tai siitä, että jokin sivullinen taho olisi validoinut sen. Kaikki on vain Wiciotin oman ilmoituksen ja luulon varassa.

Animaatioiden, videon ja annettujen tietojen perusteella syntyy sellainen vaikutelma, että sitten kun asetettu lämpötila on saavutettu, näyttöyksikkö antaa äänimerkin ja lopettaa lämpötilan mittaamisen. Uuni kuitenkin käy vielä ja siinä oleva ruoka lämpenee edelleen niin kauan, kunnes uuni sammuttaa itsensä asetetun toiminta-ajan päätyttyä.

Kuten 1. kirjoituksessa todettiin, tämä on vakava ongelma. Jos uuni saa käydä edelleen, vaikka asetettu lämpötila oli jo saavutettu, ruoka voi lämmitä hyvinkin kuumaksi – ja siinä sitten ainakin ravintoarvot vähenevät, mikäli videoon on uskomista.

Cmicron hyödyllisyyttä lisäisi hivenen sellainen toiminto, että se sammuttaisi uunin, kun asetettu lämpötila on saavutettu, mutta kokonaisuutena se olisi sittenkin melko hyödytön eikä missään nimessä hintansa arvoinen. Nykyisellään Cmicro on raakile.

Cmicron hinnalla saa mekaanisella ajastimella varustetun mikrouunin ja tarjouksesta lähes jopa kaksi. Sellaisen tekniikka on niin yksinkertaista, että se on lähes ikuinen – ja varmasti ainakin kestävämpi kuin Cmicro.

Cmicro ei näytä kiinnostavan tukijoita. Se on neljän päivän aikana kerännyt vasta 5 prosenttia tavoitteestaan 25 000 dollarista. Jotta kertymä olisi tasainen, sen pitäisi kasvaa 3,3 prosenttiyksikköä päivittäin, eli kertymän pitäisi nyt olla 13,3 prosenttia.

”Fixed goal” tarkoittaa sitä, että jos 25 000 tavoite ei täyty, Cmicro ei saa dollariakaan.

keskiviikko 21. maaliskuuta 2018

Cmicro – mikroaterian lämpötilan mittaaja

Blogiin tuli vinkki tästä uudesta patentoidusta innovaatiosta, joka vaikuttaa niin typerältä keksinnöltä, että sillä ei voi olla tulevaisuutta. Tässä oivalluksessa on mukana blogista aikaisemmin tuttu sarjayrittäjä, joka tuli tunnetuksi ”palamattomasta” ja ”patentoidusta” laturistaan. Tässä onkin jälleen yksi näyttö maailmankuulusta ”oululaisesta osaamisesta”...

”Ongelma” on tämä: joillekin uusavuttomille tuottaa ilmeisestikin vaikeuksia osata asettaa mikrouuniin oikea lämmitysaika, jolloin lämmitettävä ruoka on joko liian kuumaa tai kylmää.


Tavallisesti ongelma lämmittämisessä ei olekaan väärä ajastus vaan ruoan epätasainen lämpeneminen. Jos lämmittää esim. perunamuusia ja lihakastiketta, useimmiten käy niin, että muusi on jopa useita kymmeniä asteita kastiketta lämpimämpää. Syynä siihen ei ole uunin mikroaaltokentän epätasaisuus vaan ruoka-aineiden erilainen vaste 2,45 GHz:n mikroaaltokentälle.

Uunin sammuttua useamman minuutin odotus auttaa epätasaisen lämpenemisen ongelmaan.


Kuten ajan henkeen kuuluu, ympäristöasioihin ja energiansäästöön kiinnitetään (valheellisesti) huomiota:

”By optimizing the cooking time, °Cmicro can save up to 10% of CO2 emissions caused by microwave ovens.

Only in Europe that equals to 700 000 cars in a year!”

Cmicro vähentää CO2-päästöjä 10 prosenttia!

Tekstissä ei kerrota, miten näyttölaite kiinnitetään uunin oveen.

Cmicrossa on vakava ongelma. Tavallisesti uuniin asetetaan tietty lämmitysaika, jonka oppii kokemuksen myötä, jolloin voi olla varma siitä, että ruoka ei lämpene asetettua aikaa enemmän, ja lämmityksen ajaksi voi mennä hetkeksi pois uunin ääreltä. Kun uuni sammuu, alkaa lämpötilan tasaantuminen, ja ruoka pysyy lämpimänä kuvun alla, joten sen pois ottamisella uunista ei ole mitään kiirettä.

Käytettäessä Cmicroa lämmitysaika täytyy asettaa varmuuden vuoksi tavallista pidemmäksi, jotta uuni ei sammuisi, ennen kuin Cmicroon asetettu tavoitelämpötila on saavutettu. Jos tuolloin poistuu uunin ääreltä tai Cmicron äänimerkkiä ei jonkin muun syyn vuoksi kuule, uuni jatkaa lämmittämistä asetetun ajan loppuun asti, mistä voi olla seurauksena liian kuumaksi lämmitetty ruoka.

Cmicroon ei kannata tuhlata rahojaan, koska se on hyödytön. Perussarja – anturi, säädin ja kupu – maksaa 69 USD, joka on melko törkeä. Vaikka Cmicron saisi 20 eurolla, sitä ei kannattaisi ostaa, koska sillä ei tee mitään.

Cmicro on juuri sellainen tuote, jota käytetään jonkin aikaa uutuudenihastuksessa, mutta sen mentyä ohitse, Cmicro päätyy leipäkoneiden ja muun hyödyttömän rojun joukkoon.

Indiegogon esittely uppoaa varmastikin joukkoon ääliöitä, jotka sitten tilaavat sen, mutta Cmicrosta ei koskaan tulee mitään hittituotetta. Sen oikea markkinointipaikka olisikin paremmin Tv-Ostoskanava, jossa se olisi kaltaisensa roskan joukossa.

perjantai 6. huhtikuuta 2018

Oululainen fiasko: Cmicro

Cmicro on täydellinen fiasko. Yhtään uutta tukijaa ei ole tullut yhteentoista päivään. Vaatisi todellakin ihmeen, jotta yritys saisi kokoon vaatimattoman 25 000 USD:n tavoitteensa.

Cmicro voitaisiin myydä laadukkaamman (ja kalliimman) uunin mukana, mutta sen hintavaikutus ei saisi silloin olla kovin suuri. Kuten kampanja on osoittanut, Cmicrolle ei sellaisenaan ole kysyntää tai tarvetta.

Jos yrityksellä on jonkinlainen tuotesuoja (joka tiettävästi on tosin voimassa vain Suomessa), sen kannattaisi myydä Cmicro jollekin suurelle kodinkonevalmistajalle. Silloin se voisi saada mikrokupuun sijoittamansa rahat takaisin ja mahdollistaa Cmicron olemassaolo. Muussa tapauksessa Cmicro tulee kokemaan Certum Phonen kohtalon.

IGG-kampanjan epäonnistuminen ei toki tarkoita sitä, etteikö yritys voisi yrittää tuoda Cmicron markkinoille toisella tavalla. Ongelma taitaa vain olla siinä, mistä se saisi rahaa ylihintaisen tuotteen saamiseksi myyntiin. Toisaalta 60 euron hinnalla sen myyntimahdollisuudet olisivat heikot.

tiistai 13. elokuuta 2019

Wiciot Oy ja Cmicro

Blogi kertoi viime vuoden alkupuolella oululaisesta ”mikroaterian lämpötilan mittaajasta Cmicrosta”. Se todettiin naurettavaksi, ja sillä ei katsottu olevan minkäänlaista tulevaisuutta. Se oli tuolloin (maaliskuussa) juuri tullut ostettavaksi Indiegogossa.


Cmicro keräsi ainoastaan 3143 dollaria Indiegogossa, ja kuten kirjoituksessa todettiin, Cmicron kampanja floppasi todella pahasti. Keräyssumma jäi tavoitteestaan lähes 22 000 dollaria.

Mikrokupu sai 106 900 euroa veronmaksajien tukea, joka oli täysin hukkaan heitettyä rahaa.

Wiciot Oy:n taloustiedot ovat karua luettavaa. Kuten arvata saattaakin, minkäänlaista myyntiä ei ole koskaan ollut. Yritys teki huiman 157 000 euron tappion viime vuonna.


Cmicron sivulla lukee edelleenkin:

”After intensive research, development and prototype testing, °Cmicro is ready and available for pre-order!”

Cmicro is ready? Sitä ei voi kuitenkaan tilata mistään ennakkoon eikä mitään hintaakaan mainita missään. Totuus taitaa olla se, että Wiciotin loppu on lähellä...

perjantai 4. toukokuuta 2018

Flip, flop, Cmicro

Totuuden hetki koitti Cmicrolle. Se keräsi vajaat kolmetuhatta euroa Indiegogossa. Viimeisen kuukauden aikana ei tullut ainoatakaan uutta tukijaa.

Jos lasketaan, millainen summa Cmicron tarjouksista (perk) olisi Indiegogossa muodostunut – ”normaalihinta” olisi tullut olemaan 10–12 prosenttia kalliimpi – saadaan

2000 * (69 + 74 + 89) USD = 464 000 USD

Vaikuttaa todellakin suuruudenhullulta ja etenkin, kun tarkastellaan kerättyä summaa, joka jäi vaatimattomaan 3094 dollariin. Maailma ei selvästikään ollut vielä valmis tälle ”innovaatiolle”. Oliko syy sitten tuotteessa vai IGG-tukijoissa, sitä voi itse kukin arvuutella mielessään.


Cmicron floppaaminen tietää nyt lisää palaneita suita ja silmiä, menetettyjä ravintoarvoja ja kylmiä ruoka-annoksia. Se lupaa varmasti lisää työtä silmä- ja korvalääkäreille. Ja ehkäpä jollekin optikolle tarjoutuu tilaisuus valmistuttaa tekosilmä jollekin silmänsä polttaneelle...

Tuohon on nyt tuhlattu 50 900 euroa veronmaksajien rahaa, joka meni täysin hukkaan, mutta lisää on tulossa. Ely-keskuksen vuoden 2016 hankekuvaus:


Ely-keskuksen vuoden 2018 hankekuvauksessa on rahaa tulossa 56 000 euroa. Tukea ei ilmeisestikään ole vielä maksettu, tai sitten joidenkin byrokraattisten kiemuroiden vuoksi se näkyy vielä muodossa: ”Toteutunut julkinen rahoitus yhteensä: 0”


Tämän hankkeen nimi on hienosti ”Cmicron kansainvälistyminen”. Se taitaa nyt ”sattuneiden syiden vuoksi” jäädä toteutumatta...

Sitten kun vuoden 2018 tuki maksetaan (tai on jo maksettu), veronmaksajat ovat tukeneet tuota naurettavuutta 106 900 eurolla.

Wiciotin hakemuksissa ei ole esitetty minkäänlaisia tavoitteita: ei uusia työpaikkoja eikä kestävää kehitystä. Asmo Solutions sentään esitti joitakin tavoitteita, ja laturin väitettiin tukevan kestävää kehitystä, vaikkakin blogi osoitti ne enimmäkseen vääriksi tai liioitelluiksi.

Tekesin ja ely-keskuksen virkailijat pitäisikin saada vastuuseen veronmaksajien rahojen haaskaamisesta. Jokaisen normaaliälyisen olisi pitänyt ymmärtää, että Cmicron kaltaisella tuotteella ei ole tulevaisuutta. Olisiko sitten niin, että kyseisillä virkailijoilla ei ole tuota ”normaalia älyä”? Onko siellä käytettävissä liikaa rahaa, jolle ei löydy järkevämpiä kohteita?

Blogi kirjoitti 21.3.2018 ensimmäisessä Cmicro-artikkelissa seuraavaa: ”Blogiin tuli vinkki tästä uudesta patentoidusta innovaatiosta, joka vaikuttaa niin typerältä keksinnöltä, että sillä ei voi olla tulevaisuutta.” Ja eihän sillä sitten ollutkaan...

Toivottavasti tuosta vallankumouksellisesta mikrokuvusta ei enää kuulla. Tämä on aivan oikeudenmukainen ”kohtalon tuomio”, että Cmicron taru päättyy tähän.

106 900 euroa...

Voi v****!

Se on aivan sama, millä tavalla joukkorahoituspalveluiden tukijoilta petkutetaan rahaa, mutta jos veronmaksajia petkutetaan (viranomaisten avustuksella) myös, se on väärin.

P. S. Cmicro sai tämän kirjoittamisen jälkeen viimeisenä päivänä yhden uuden tukijan, joten keräyspotti nousee ”huimaan” 3 143 dollariin. Mutta eikö tuo ollut aivan turhaa, koska Indiegogo tulee ehtojen mukaisesti palauttamaan tukijoiden rahat, koska tavoite ”ei aivan” täyttynyt? Siitä jäi uupumaan lähes 22 000 dollaria.

lauantai 20. tammikuuta 2024

Mitä GPT-4 sanoo Kipuwex-kipumittarista?

Kysymys: Onko kipuwex-kipumittari täyttä skeidaa?

Vastaus on varovaisempi kuin laturin kohdalla, mutta se menee pieleen. CMICRO-älymikro? Tuo oli mikrokupuun liitettävä anturi, joka mittaa lämmitettävän ruoan lämpötilaa mutta josta – niin kuin kaikesta muustakin, johon midaksemme kosketti – ei tullut mitään.

https://oulun1.blogspot.com/search?q=cmicro

Kipuwex-kipumittari on patentoitu IoT-laite, joka langattomasti ja jatkuvasti mittaa useita kliinisesti merkittäviä fysiologisia parametreja ihmisen hyvinvoinnin arvioimiseksi ja sairauksien hallitsemiseksi. Kipuwexin keksijä Marko Höynälä on myös keksinyt muita IoT-laitteita, kuten SKIIOT-hiihtoanalysaattorin ja CMICRO-älymikron. Kipuwexin käyttökokemukset ovat kuitenkin vielä vähäisiä, eikä sen toimivuudesta ole riittävästi tutkimustietoa. Tämän vuoksi en voi antaa täsmällistä vastausta kysymykseesi. Onko jotain muuta, mihin voisin auttaa?

Blogi vastaa itse: se on täyttä skeidaa.

Mainittakoon lisäksi, että Kipuwexin taholla on ollut erittäin hiljaista. Mitään uutisoitavaa ei ole tullut sitten viime vuoden maaliskuun. Seuraava ja viimeinen (suuri) uutinen taitaakin sitten olla ilmoitus konkurssista. Jos yrityksellä on Business Finlandin lainoja, se on varmaa, että jos niitä ei ole maksettu takaisin sovitulla tavalla, BF tulee hakemaan Kipuwexin konkurssiin. Myöskin se, että Kipuwexin vuoden 2001 tilinpäätöksen jättäminen kaupparekisteriin on yli kaksi vuotta myöhässä, kertoo selvästi siitä, että yrityksen loppu on lähellä...

perjantai 7. joulukuuta 2018

Fasciawear-jumppa-asun IGG-kampanjan puolivälin tilannekatsaus

Blogissa on ollut tapana tehdä puolivälin tilannekatsaus oululaisten yritysten joukkorahoituskampanjoista, joista vuorossa on nyt Vaskia Oy. Blogi on kirjoittanut kaksi kertaa sen kehittämästä Fasciawear-jumppa-asusta.

Kampanjassa on aikaa jäljellä vielä 15 päivää. Mikä on tilanne tällä hetkellä? Onko tavoite saavutettu?

Vaatimaton 10 000 dollarin tavoite on kylläkin saavutettu, mutta tuskinpa yritys sentään odotti näin vaatimatonta kysyntää. 11 488 dollarin keräyssumma tarkoittaa vain 57 ennakkoon myytyä asua. Kalevan mukaan niitä valmistettiin jo koekäyttöön 100 kappaletta.

IGG:n kautta oli aluksi mahdollista tilata ennakkoon ”alennushintaan” (30–40 % off) Fasciawear-jumppa-asuja kaikkiaan 194 200 USD:n arvosta, joka vastasi 970 asua. Sittemmin tarjousvalikoimaa on muutettu sillä tavalla, että 240 dollarin tarjous (pienempi alennus ”normaalihinnasta” eli 30 % off) on poistettu. Se oli tehty arvatenkin heikon kysynnän vuoksi. Nyt maksimi myyntimäärä on 122 200 dollaria, joka vastaa 610 jumppa-asua. Siihenkin nähden nyt myydyt 57 asua on huono suoritus.

Kuten blogissa on havaittu, joukkorahoituskampanjoiden suurin kysyntä painottuu kampanjan alkuun, ja puoliväliin mennessä enin osa keräyssummasta on jo kerätty. Tämän tilastollisen tosiasian edessä näyttää siltä, että Vaskia tulee myymään ennakkoon reilusti alle 100 asua, mikä on noin 10 prosenttia siitä määrästä, jonka yritys oli varautunut myymään ennakkoon ”alennushintaan” eli 30–40 % off.

Uusia tukijoita ei ole tullut kuuteen päivään, ja koska viimeisimmätkin tukijat ovat tulleet harvakseltaan parin päivän välein, näyttää siltä, että uusia tukijoita tulee mahdollisesti enää vain muutama.

Yritys tuskin sentään odotti näin vaisua kysyntää, ja siellä voidaankin varmasti pian miettiä, missä meni pieleen. Onko jumppa-asu liian kallis? Olisiko asun toimivuudelle pitänyt esittää tieteellistä näyttöä? Sitähän ei ole. On vain koekäyttäjien kehumista, joita kukaan ei voi vakavissaan pitää kovinkaan objektiivisina.

IGG:ssä on seitsemän kehujaa, jotka kaikki ovat naisia? Mikä on syynä tähän?

Kehittikö Vaskia jumppa-asun, jolle ei ole tarvetta? Asun todellisesta toimivuudesta tai liikunnallisesta hyödyllisyydestä blogilla ei ole tietoa, mutta luultavasti se on hieman parempi kuin monet blogissa esitellyt hyödyttömyydet. Mutta se hinta ja varsinkin ”normaalihinta”...

On vaikea kuvitella, että kukaan ostaisi sitä 303 euron ”normaalihintaan” urheiluvälinekaupasta, mikäli sitä valmistettaisiin vähittäismyyntiin ja jokin liike ottaisi sen myyntiin. Tuotteen tuleminen vähittäismyyntiin vaikuttaa kuitenkin melko epätodennäköiseltä.

Tähän on varmastikin uhrattu paljon aikaa ja omaa sekä veronmaksajien rahaa, ja usko asun menestymiseen lieneekin ollut vahva, mutta kuten sanotaan: aina ei voi onnistua.


P. S. Cmicro-mikrokuvun valmistaja Wiciot uhosi keväällä epäonnistuneen IGG-kampanjan jälkeen tulla markkinoille syksyllä. Syksy tuli ja meni, mutta Cmicroa ei näy eikä kuulu. Tarkkaan ottaen uutisessa ei taidettu tosin mainita, minkä vuoden syksystä oli kyse, joten ehkäpä Cmicro näkee päivänvalon sitten ensi vuoden syksynä...

sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Oululaisinnovaatioiden kampanjoiden puolivälin tilannekatsaus

Oululaiset ”ylpeydet” Certum Phone ja Cmicro ovat nyt noin 6 viikkoa kestävien IGG-kampanjoidensa puolivälissä. Sen vuoksi nyt onkin hyvä aika luoda katsaus, miten nämä oululaista ”osaamista” (ylpeästi) edustavat yritykset innovatiivisine tuotteineen ovat onnistuneet vetoamaan IGG-tukijoihin ja saaneet nämä höllentämään kukkaroidensa nyörejä.

Kuten muistamme, mikroaterian lämpötilan mittauslaite tavoitteli 25 000 dollarin summaa. Se on kuitenkin kerännyt vasta 12 prosenttia tavoitteestaan. Hälyttävintä tässä on se, että uusia tukijoita ei ole tullut lähes kolmeen viikkoon. Käykö tässä niin surkeasti, että Cmicro ei saavutakaan tavoitettaan?
Certum Phonen tilanne on paljon huonompi. Näyttää siltä, että siitä tulee Indiegogon kaikkien aikojen pahin epäonnistuja, kun epäonnistuminen suhteutetaan tavoitesumman suuruuteen, joka kuuluu arviolta kymmenen suurimman joukkoon.

Sen ennakkomyynti on edelleenkin alle 0,50 prosenttia. (Todellisuudessa 0,08 prosenttia.) Se on onnistunut myymään ennakkoon vain 8 puhelinta 10 000 puhelimen tavoitteestaan, josta siis puuttuu edelleen 9992 puhelinta. Tässä tuskin tarvitsee enää jännittää, täyttyykö tavoite, vaan pikemminkin vain pelätä sitä, jääkö ennakkomyynti vain nöyryyttävään 8 puhelimeen.

Tästä piti tulla uusi "nokia"...

Tämä on selvä signaali markkinoilta Zero Receptionille: me emme tarvitse Certum Phonea. Zero Receptionissa onkin nyt vakava itsetutkistelun paikka: mikä meni pieleen?

Kuviteltiinko siellä todellakin, että IGG-tukijat olisivat niin tyhmiä – tyhmiä siellä toki on – että nämä uskoisivat ZR:n vakuutteluihin siitä, että CP:n kuuluvuus olisi jopa 6,4 dB parempi kuin huippupuhelimien kertomatta mitään todistetta väitteelleen?

Rahoitusta voi toki saada muullakin tavalla, mutta jos ZR:llä ei ole esittää mitään muuta todistetta kuin oma uskomus asiaan, se voi olla hyvin vaikeaa. ZR olisikin ollut lystikäs nähtävä Leijonan luolassa. Vaikka ”leijonat” eivät ymmärräkään mitään langattomasta teknologiasta, he olisivat kuitenkin todennäköisesti nauraneet ZR:n edustajat ulos luolastaan.


Tämä on hyvin häpeällistä oululaisesta näkökulmasta. Tuollaista ”epäkaupallista” roskaa yritetään myydä maailmalle ja samalla pilataan teknologia-Oulun maine – ellei se sitten ole jo ehditty pilata...

perjantai 14. elokuuta 2020

Cmicron paluu..?

Cmicron sivulle on ilmestynyt uutta sisältöä.


Kuvan alapuolella on virke:

”The patented Cmicro makes every other contemporary microwave oven obsolete.”

Seuraavaksi on linkki demovideoon, jossa onkin aivan erilainen mikroaaltouuni. Se on aivan tavallisen näköinen uuni, jossa on lämpötilan mittaus ja sen mukaan toimiva katkaisu.


Mitä ihme sekoilua tämä oikein on? Kumpi näistä on tuote, jota Wiciot Oy ”kehittää”?

Sivulla lukee:

”Cmicro is worldwide patented highly innovative technology from an
Oulu-based high tech start-up Wiciot Ltd. We’re looking for investors
for our seed prime funding round.”

Rahaa ollaan näköjään vailla... Tilinpäätöksen pitäisi tulla pian, ja se jatkanee entistä trendiä.

”Also, we’re willing to partner with a OEM through ODM contracting and licensing of our patented technology.”

Se on varmaa, että yksikään kodinkonevalmistaja ei tule maksamaan mitään Wiciot Oy:n ”patentoimasta” teknologiasta. Mitatun lämpötilan mukaan tapahtuva mikrouunin virran katkaisu ei ole sellainen toiminnallisuus, että kuluttajat olisivat valmiita maksamaan siitä mitään ylimääräistä. Se on käytännössä täysin hyödytön ominaisuus.

Monilla uusilla yrityksillä ei ole minkäänlaista itsekriittisyyttä. Ei ymmärretä sitä, että omasta mielestä hieno innovaatio onkin tosi asiassa täyttä skeidaa, jolle ei ole tarvetta.

tiistai 22. lokakuuta 2019

Kipuwex Oy

Oululainen Kipuwex Oy sai viime vuonna 104 750 euroa tukea ely-keskuksesta. Mutta mikä ihme on tämä Kipuwex, joka sai noinkin suuren summan rahaa veronmaksajilta mutta lieneekin useimmille täysin tuntematon yritys yhtä tuntemattomine tuotteineen?

Vanhassa Asmo-laturin artikkelissa viitattiin amerikkalaiseen sanontaan ”The more you stir shit, the more it stinks”. Sama näyttää pätevän tähänkin yritykseen.

Kipuwexin CEO on ”blogin vanha tuttu”. Wiciot Oy oli suunnitellut Cmicro-mikrokuvun, jonka Indiegogo-kampanja meni aivan vituiksi. Mikrokupu keräsi vajaat 3000 euroa viime vuoden keväänä. Wiciot sai 106 900 euroa tukea. Wiciot oli tappiollinen yritys (niin kuin voi hyvin kuvitellakin).

Näyttää siltä, että eräät henkilöt ovat keksineet näppärän keinon lypsää yritystukia naurettaville innovaatioilleen. Sitten kun innovaatio ei näytä menestyvän ja rahantulo alkaa osoittaa loppumisen merkkejä, kaivetaan uusi innovaatio esille ”idealaatikosta”, ja uusi rahastuskierros voi alkaa.

Kipuwexin henkilöstön määrä on kahdeksan, joista mikrokupu-CEO:n lisäksi on kolme muuta ”manageria”. Henkilöstöstä on siten peräti 50 prosenttia jonkin sortin ”johtajia”.


Kipuwexin taloustiedot ovat ”odotetunlaiset” – ja sama trendi tulee jatkumaan niin kauan kuin Kipuwex on yritysrekisterissä.


Kipuwex sai ely-keskukselta 30 770 euroa vuonna 2017. Saldo on siten 137 670 euroa. Raha on tietenkin tarpeen, koska henkilöstön määrä on kasvanut kahdesta kahdeksaan.

Tuote on todella typerä, ja vain typerys voisi odottaa sen toimivan. Alla oleva kuva kertoo laitteen ”toiminnan”.


Olisiko tuotteen nimi väännös sanoista ”kipu veks” (kipu pois)? Jos niin on, yritys valehtelee tuotteen nimessä, koska laite, jos se koskaan edes saadaan toimimaan, ei suinkaan poista kipua.

Kipuwexista ei koskaan tule mitään. Yksikään sairaala, lääkäriasema tms. ei tule koskaan ottamaan sitä käyttöön.

Huolestuttavaa tässä on se, millaiseen skeidaan ely-keskus tuhlaa julkisia varoja. Kertooko tämä ely-keskuksen henkilöstön täydellisestä osaamattomuudesta?

http://kipuwex.com/

Sivu on samannäköinen kuin minkä tahansa aloittelevan yrityksen, joka esittelee sivullaan ”innovaatiotaan”, jota ei siis ole vielä olemassakaan. Kipuwex ei kerro ainoatakaan referenssiä siitä, että tuote olisi valmis ja toimiva tai se olisi myyty jollekin käyttäjälle. Siispä: ”tuotekehitys” on vielä kesken.

Yritys näyttää kurkottelevan kuuseen...

”Kipuwex’s vision is to become world leading company in pain management domain”

mutta katajaanhan sitä tullaan kapsahtamaan.