torstai 26. elokuuta 2010

Ilmastonmuutos

Ilmastonmuutoksesta on viime aikoina tullut tärkeä uutisaihe, ja sen syyksi pannaan nykyisin kaikki poikkevat sääilmiöt, vaikka ilmasto onkin maapallolla muuttunut aina. Jos laajempia ilmastonmuutoksia ei olisi koskaan ollut, jääkausiakaan eikä palautumista niistä olisi luonnollisesti myöskään koskaan ollut.

Viime talven pitkä pakkasjakso on jo pantu ilmastonmuutoksen syyksi, ja heinäkuun ja osin elokuun alun pitkän hellejakson katsotaan myöskin aiheutuneen ilmaston lämpenemisestä. Ilmastokiihkoilijat saavat lisää vettä myllyynsä kesän uuden lämpöennätyksen vuoksi (29. heinäkuuta 37,2 astetta Joensuun Liperissä). Edellinen ennätys, 35,9 astetta, 96 vuoden takaa rikottiin vaivaisella asteella. Uuden ennätyksen mahdollisti Venäjällä pitkään valinnut korkea lämpötila, joka ylsi jopa 40 asteeseen. Jos Venäjälle ei olisi muodostunut hellejakson aiheuttanutta pitkään paikallaan sijannutta korkeapainetta, Suomen uusi lämpöennätys olisi jäänyt tekemättä.

Elokuun puolivälin jälkeen lämpötila Suomessa on laskenut normaalille tasolle tai jopa sen alle. Eikö ilmastonmuutos ja sen sen aiheuttama ilmaston lämpeneminen vaikutakaan enää? Vuoden lopussa voidaan todeta, että keskilämpötila Suomessa oli hyvin lähellä normaalia, eli mitään ilmaston lämpenemistä ei ainakaan tapahtunut kuluneen vuoden aikana.

Vihreä liike on saanut ilmastonmuutoksesta ja sillä pelottelusta uuden poliittisen aseen, johon on valitettavasti tarttunut myös moni muu vakaampia arvoja edustava puolue. Koska ympäristön- ja luonnonsuojelukysymykset on saatu hoidettua, vihreä liike tarvitsi uuden lyömäaseen, joksi valikoitui sitten ilmastonmuutos ja sen aiheuttama ilmaston lämpeneminen. Taistelu ilmastonmuutosta vastaan on ainoa keino antaan vihreille edes jonkinlaista uskottavuutta. Muilla seikoilla, kuten taloudella tai työllisyydellä, ei niinkään ole väliä.

Jotkin tutkijat ovat tosin esittäneet sellaisia arvioita, että maapallon ilmasto olisikin kylmenemässä, mikä ennustaisi uuden jääkauden tulemista. Jos hiilidiioksidi-, metaani-, vesihöyry-, ym. päästöt aiheuttaisivatkin yksistään vähäistä ilmaston lämpenistä, ne silloin ainoastaan hidastaisivat (uuden) kylmän kauden tulemista.

Säätö- ja prosessitekniikan ammattilaiset puhuvat systeemistä (eli prosessista), johon vaikuttaa moni tekijä, joiden suuruus ja keskinäinen vaikutus määräävät prosessin tilan eli sen ulostulon. Prosessilla saattaa olla itsellään tai jonkin tulosuureen suhteen hyvin suuri aikavakio, mikä tarkoittaa sitä, että muutos käynnistyy hyvin hitaasti mutta kuitenkin massiivisena, eli sen vaikutus voidaan havaita vasta silloin, kun peruuttamaton muutos on jo käynnissä.

Ilmastoon vaikuttavilla tekijöilläkin lienee suuri aikavakio, eli viimeisen parin sadan vuoden aikana tehdyt toimet – mm. hiilen ja öljyn polttaminen, muut hiilidioksidipäästöt ja keinokastelu – alkavat vasta nyt vaikuttaa ilmastoon, ja ne voivat vaikuttaa jopa monen sadan vuoden ajan. Vaikka kaikki päästöt ilmakehään lopetettaisiinkin nyt, ne eivät pysäyttäisi käynnissä olevaa prosessia, jonka tarkoitus lieneekin nostaa maapallon lämpötilaa.

Ilmastonmuutoksella pelottelu tarkoittaa lisääntyvää verotusta ja uusia yksilönvapautta rajoittavia lakeja. Se mahdollistaa myös tietyille tahoille helpon rahan tekemisen. Jos ilmaston lämpenemisellä pelottelu lisää yrityksen tuotteiden myyntiä, lieneekin selvää, että yritys haluaa liittyä pelottelijoiden joukkoon. On kuitenkin väärin, että tällainen tilanne voidaan synnyttää lainsäädännöllä.

Jonkin pienen valtion – sellaisen kuin Suomen – toimet hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi vaikuttaa säälittävältä ja täysin turhalta näpertelyltä, mutta niillä on sitä vastoin suuri ja kurjistava vaikutus yksittäisen kansalaisen elämään ja arkeen.

Erään työpaikan kuukausittain ilmestyneen A4-lehdelle tehdyn sisäisen puhelinluettelon lopussa oli jokin ”viisaus” eli Murphyn laki. Eräs mieleen jäänyt sopii hyvin tähän:

Hymyile (nyt), huomenna on (vielä) huonommin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti