Nykyajan asuntosuunnittelua

Rakennusliike Skanska markkinoi Oulun Alppilaan arviolta kesäkuussa 2012 valmistuvaa As Oy Oulun Alppijääkäriä. Sen ilmoituksia on ollut mm. sanomalehti Kalevassa.

Koska arvioitu valmistuminen on noinkin kaukana, Skanska odottaa ilmeisesti riittävästi ennakko-ostajia, ennen kuin niin sanotusti iskee hakun maahan eli aloittaa rakennustyöt. Sehän onkin ihan järkevää, koska miksipä rakentaa, jos sille ei ole ostajia.

Oheinen esimerkkihuoneisto (A27) kuvaa hyvin nykyajan rakentamista, jossa rakentajan ainoa motiivi on sovittaa mahdollisimman suuri määrä mahdollisimman kalliita asuntoja rakennusluvan sallimaan kerrosalaan. Tällä tavalla rakentaja maksimoi myyntinsä, mutta valitettavasti asuntoa ostava henkilö saa maksaa siitä – ja kalliisti. Hän ostaa sikakalliin asunnon, jossa kaikki on sananmukaisesti suunniteltu pieleen.

Huoneiston pinta-ala on 88,5 m2 ja koko 3–4 H+K+S.

Kulku huoneistoon tapahtuu keskeltä pitkänomaista eteistä, johon on tuhlattu peräti 11 m2. Eteiseen hukatut neliöt ovat käytännössä hyödyttömiä, ja siksi niille olisikin ollut paljon parempaa käyttöä muissa tiloissa. Samalla neliömäärällä on saatu suunniteltua viereinen makuuhuone.

Eteisen vasemmasta päästä käydään pesuhuoneeseen ja WC:hen, mutta noiden tilojen ovet lyövät ikävästi yhteen. Miten nyt sattuikin arkkitehdillä tuollainen kömmähdys..? Tuollaista virhettä ei pitäisi olla tämänhintaisessa asunnossa.

Pesuhuoneella on reilusti kokoa, vaikka vähempikin olisi riittänyt – ja vielä oikein kaksi suihkua..? Pesuhuoneen koko ja muoto määräytyy pakosta noiden neljän yhdessä olevan huoneen mukaan. Kaksi vierekkäin olevaa WC-istuinta on kuitenkin tuhlausta tämän kokoisessa huoneistossa.

Saunan suunnittelu on myöskin epäonnistunut: siellä ei ole ikkunaa ja lauteilta näkee WC-istumeen. Luulisi, että jälkimmäisestä virheestä olisi jo nykyaikana päästy eroon.

Vaatehuone on hyvän kokoinen, mutta se syö isomman makuuhuoneen tilaa. Jos erillinen WC olisi jätetty pois, vaatehuonetta olisi voitu siirtää ylöspäin eikä oviongelmaa olisi enää. Se olisi tosin kasvattanut eteisen kokoa vielä lisää.

Makuuhuoneessa on kummalliset kaksoisovet, ja siinä on aivan tarpeeton kulkuyhteys parvekkeelle. Se on myöskin melko ahdas.

Keittiö muodostaa olohuoneen kanssa yhteisen kokonaisuuden, jolla onkin kokoa – ja jopa liikaakin. Keittiössä on työpöytätilaa melko vaatimattomasti, ja liesi sijaitsee ikävän kaukana kaikesta muusta. Ruokapöytä toimii ikävänä esteenä kuljettaessa eteisestä makuuhuoneeseen.

Olohuoneesta on mahdollisuus jakaa osa kolmanneksi huoneeksi, mutta tuolloin itse olohuone jää ikävän pieneksi ja mahdollinen takka jää huoneeseen.

Parveke on suuri, mutta mitään muuta hyvää siinä ei sitten olekaan. Koska olohuoneen ikkunarivistö on vedetty parvekkeen leveyden verran sisäänpäin, olohuoneeseen ja keittiöön tulevan valon määrä pienenee huomattavasti. Parvekelasitus listoineen ja kiinnityksineen varjostaa vielä lisää.

Parvekkeen oven saranan kohdalla on samanlainen musta ympyrä kuin parvekkeen oikeassa reunassa. Jos sillä on sama tarkoitus, se on teräksinen kannatuspylväs, jolla kannatetaan yläpuolella olevia kuormia, koska olohuoneen ikkunaseinällä ei ole mitään kantavaa rakennetta. Tämä on tökeröä suunnittelua! Pylväshän on suoranaisesti kulkutiellä.

Kuvan huoneisto sijaitsee 6. kerroksessa, ja sen velaton hinta on 221 200 euroa, mutta myyntihinta vain 66 360 euroa. Kerrosta ylempänä samankokoinen huoneisto maksaakin jo 8600 euroa enemmän. Neliöhinnaksi tulee 2500 euroa.

Hinta kertoo vain Skanskan ahneudesta ja haluttomuudesta rakentaa toimivia asuntoja, joissa ei olisi edellä kuvattuja suunnitteluvirheitä. Lisäksi se kertoo siitä, että asuntorakentamisessa ei ole minkäänlaista kilpailua, jolloin rakennusliikkeiden ei tarvitse kilpailla niin hinnalla kuin laadullakaan. Ne voivat luottaa siihen, että jokainen huonosti suunniteltukin sikahintainen asunto menee varmasti kaupaksi – ja pankit avustavat tässä toiminnassa tarjoamalla edullista lainaa jopa 20 vuoden maksuajalla, jolloin kk-lyhennys saadaan näyttämään pieneltä.

Alla on Skanskan websivulta poimittuja kehuja, joille ei voi muuta kuin nauraa:

”Uusi ylväs Alppijääkäri edustaa modernia kerrostaloasumista parhaimmillaan.”

”Huoneistojen suunnittelussa on kiinnitetty paljon huomiota arjen toimivuuteen. Pohjaratkaisut ovat konstailemattoman toimivia.”

”Huoneistot liitetään ATK-verkkoon, joka mahdollistaa asuntoihin nopeat laajakaistayhteydet.”

Autoa käyttävä osakas joutuu ostamaan erillisen autopaikan tai -hallipaikan, joita myydään omina osakkeina mutta joiden hintoja ei ole kerrottu.

Ja sitten kuin vielä pisteenä i:n päälle: As Oy Oulun Alppijääkäri sijaitsee (tietenkin) vuokratontilla, mikä nostaa vastikkeen hintaa.

Olisi mielenkiintoista tietää, kuka hullu ostaa kyseisen huoneiston ja vielä maksaa siitä 221 200 euroa – vaikkakin todellinen maksu tapahtuu vuosien mittaan lainalyhennysten kautta, jolloin korkojen nyt noustessa asunnosta maksettu kokonaisumma voi jopa kaksinkertaistua.

Radiolähetysten kompressointi

Joskus 80-luvun lopussa eräät kaupalliset radioasemat alkoivat kompressoida lähetyksiään, jotta ne kuuluisivat paremmin heikoissa vastaanotto-olosuhteissa. Kompressointi tarkoittaa sitä, että lähetyksen dynamiikkaa vähennetään, eli heikoimman ja voimakkaimman kuultavissa olevan äänen eroa pienennetään. Käytännössä se tehdään niin, että voimakkainta ääntä vaimennetaan esim. 16 dB, hieman heikompaa ääntä jonkin verran vähemmän jne. Kyseessä on siis logaritminen muunnos.

Koska paikallisradioiden lähetystehot ovat pieniä eivätkä niiden lähetysantennit sijaitse optimaalisilla paikoilla, signaalivoimakkuus (tai tosiasiassa S/N-suhde) voi olla huono autoradioissa, mikä tarkoittaa rätisevää ja kohisevaa ääntä. Mitä suurempi on signaalin informaatiosisältö, sen herkempi se on vastaanoton epäideaalisuuksille.

Vähentämällä lähetyksen dynamiikkaa signaalin laatuvaatimuksia vastaanotossa pienennetään. Samantehoinen kompressoitu lähetys voidaan siten vastaanottaa heikommalla S/N-suhteella kuin kompressoimaton.

Kompressointia käyttivät aluksi vain paikallisradiot, kunnes Yleisradio seurasi perässä ja alkoi kompressoida Radio Suomea ja Radiomafiaa. Ylen Ykkönen sai tuolloin jäädä rauhaan vielä muutamaksi vuodeksi, mutta sitten sitäkin alettiin kompressoida. Nykyään kaikkia radiolähetyksiä kompressoidaan ja sillä tavalla, että kaupallisten radioasemien käyttämä kompression määrä voi olla jopa 16 dB, mikä tarkoittaa sitä, että voimakkainta ääntä vaimennetaan 40-kertaisesti suhteessa heikoimpaan ääneen (joka on 0 dB, jota kukaan ei voi tietenkään kuulla).

Jos radiota kuunnellaan kannettavilla laitteilla, matkaradiolla, autoradiolla tms., kompression aiheuttama haitta on pieni ellei jopa havaitsematon. Saavutetteva hyöty on siten haittoja suurempi. Kannettavat laitteet jo itsessään muokkaavat signaalia mm. kompressoinnilla ja kaventamalla taajuusaluetta, joten sitä, onko lähetys kompresoitu, ei hyvissä vastaanotto-olosuhteissa välttämättä edes havaitse.

Jos radiota kuunnellaan ns. hifi-laitteilla, kompressio on selvästi havaittavissa ja musiikin laadusta riippuen jopa häiritsevää, koska se muokkaa signaalia eli muuttaa sen sisältöä.

Kaikki radioasemat käyttävät tietokoneohjattua levynsoittoa, jossa musiikki tulee tietokoneen kiintolevyltä, jonne se on tallennettu mp3- tai jossakin muussa tilaa säästävässä formatissa, mikä myös omalta osaltaan huonontaa musiikin laatua.

Suurin osa nykyisestä kevyestä musiikista kuulostaa ”paremmalta”, kun sitä muokataan hieman kompressoinilla, koska sen verran surkeaa sen on alkuperäismuodossaan.

Kansa on puhunut

Kansa sai jälleen ilmaista tahtonsa, ja vaalitulos lieneekin sen mukainen. Perussuomalaisten menestys oli sittenkin yllättävä. Moni media arvioi, että mielipidekyselyiden kertoma kannatus ei jaksaisi kantaa äänestyspäivään saakka, mutta toisin kuitenkin kävi.

Vielä helmikuussa Kaleva totesi pääkirjoituksessaan, että perussuomalaiset ei saisi kyselyden mukaista noin 15 prosentin kannatusta, vaan se tulisi jäämään selvästikin sen alle – ehkäpä vain kymmenen prosentin tuntumaan. Kalevan kanta keskusta-lestadiolaismediana on tosin ymmärrettävä, koska suuri osa perussuomalaisten saamista äänistä olisi pois keskustalta. Lestadiolainen saa nimittäin äänestää vain joko keskustaa tai kokoomusta, joista ensiksimainittua mieluummin.

Vaalimatematiikka on merkillistä. Oulussa PS sai 18,6 prosenttia ja kokoomus 18,4 prosenttia äänistä. PS sai kuitenkin neljä paikkaa mutta kokoomus vain kaksi paikkaa. Molemmat nykyiset edustajat, Lyly Rajala ja Suvi Linden, jäivät valitsematta, mikä ei ollut mikään vahinko ainakaan kansankunnalle.

Jos perussuomalaiset ei pysty pitämään kiinni lupauksistaan, on aivan varma, että puolueen saama kannatus tulee jäämään yhden kauden pituiseksi tähdenlennoksi. Koska Soini on saanut joukkoonsa varsin kirjava joukon kansanedustajia, jotka edustavat kerrankin selkeästi kannattajiaan, on olemassa vaara, että osa heistä jättää perussuomalaiset ja siirtyy johonkin toiseen puolueeseen. Kyse on lähinnä vain siitä, kuinka moni nyt valituista 39 edustajasta on vielä Soinin joukoissa mukana vuoden 2015 alussa.

Soinilla voi todella tulla olemaan vaikeuksia pitää joukkonsa koossa ja yhtenäisenä. Moni valituista vastustaa selvästi ruotsin kieltä sen kaikissa muodoissa ja maahanmuuttoa. Moni äänestäjä ajattelee samoin ja onkin sen vuoksi äänestänyt perussuomalaisia. Jos Soini ei toteuta äänestäjiensä tahtoa, perussuomalaisille käy kuten SMP:lle 70-luvulla: puolueen vaalivoitto suli yhden kauden aikana.

Kuvassa perussuomalaisten uudet ehdokkaat, Ville Vähämäki ja Olli Immonen, Oulun vaalipiiristä.

Kaikki muut nykyiset puolueet perussuomalaisia lukuunottamatta hävisivät. Se onkin selvää, koska juuri niiltä perussuomalaiset vei 15 prosenttiyksikköä niiden neljä vuotta sitten saamasta kannatuksesta.

Keskusta oli suurin häviäjä, ja syytä tappioonsa keskusta saa etsiä vain itsestään. Matti Vanhasen valehtelut ja puolueen vaalirahasotkut olivat yksinkertaisesti liikaa joillekin keskustan kannattajille, jotka antoivat nyt äänensä perussuomalaisille. Keskusta leimautui selvästi korruptio- ja omaa etuaan tavoittelevaksi puolueeksi, johon ei voi luottaa. Tyhmäähän kansa on ja tyhmänä sitä saakin kohdella, mutta liika on aina liikaa.

Suhteellisesti suurin häviäjä oli vihreät, joka menetti kolmasosan paikoistaan. Ehkäpä puolueen pelottelut ilmastonmuutoksella, energiaverojen korotukset ja ydinvoimavastaisuus olivat liikaa äänestäjille.

Perussuomalaisten suurvoitto on äänestäjien protesti edellisen hallituksen harjoittamaa politiikkaa kohtaan eikä niinkään johdu perussuomalaisten suurista lupauksista tai hohdokkaista ehdokkaista, joista suurin osa on tuiki tuntemattomia suurimmalle osalle äänestäjiä. Jos Soini ei tule onnistumaan – mitä hän sitten aikookin tehdä – suuri osa nyt valituista perussuomalaisten edustajista tulee jäämään yhden kauden edustajiksi.

Leivänpaahtimen rakenne

Nykyaikainen leivänpaahdin on rakenteltaan yllättävän kompleksinen, ja se jopa sisältää jonkin verran elektroniikkaa. Sen saa kuitenkin rikottua yhtä helposti kuin vanhemmankin mallin työntämällä toiminnassa olevaan paahtimeen harukan – niin kuin tämänkin paahtimen omistaja (en minä) teki. Pahimmassa tapauksessa siitä voi saada sähköiskun ilman, että paahdin edes rikkoontuu, ja lievemmässäkin tapauksessa vastuslanka palaa poikki ja samoin sulake.

Paahdin käsittää ulkokuoret, rungon ja mekaniikan, joka pitää leivät paikoillaan paahtimessa, lämpöä kestävän eristeaineen ympärille kiedotun vastuslangan ja elektroniikalla toteutetun ajastinpiirin, joka tietyn ajan kuluttua katkaisee virran paahtimesta ja päästää leivät jousen voimalla nousemaan ylös paahtimesta.

Tarkasti ottaen ”ajastinpiiri” on termostaatti, joka mittaa paahtimen lämpötilaa ja asetun lämpötila-arvon perusteella pitää virran kytkettynä vastuslankaan, kunnes asetettu lämpötila on saavutettu. Koska ntc-vastuksen lämpeneminen riippuu melko lineaarisesti kuluneesta ajasta, voidaan puhua myös ”ajastinpiiristä”.

Kuvassa alhaalla oikealla näkyvät mekaanisesti ohjattavat pääkoskettimet ja keskellä magneettikelalla ohjattava laukaisin. Kelan yläpuolella näkyy jousi, joka virittämisen ja kelan laukaisun jälkeen nostaa leivät ylös paahtimesta. Koskettimien yläpuolella oleva musta kiilamainen kappale ohjaa koskettimia, kun paahdin käynnistetään painamalla sen ulkopuolella oleva vipu alas.

Koska lämpötila paahtimen sisällä ylittää +70 °C, johtimet ovat lämmönkestävää lajia.

Koska paahtimessa käytetään elektroniikkaa paahtoajan (/-lämpötilan) asettamiseksi, siihen tarvitaan matala dc-jännite, joka on saatu muodostettua varsin yksinkertaisella tavalla ilman tilaavievää erillistä muuntajaa. Vastuslanka on kytketty verkkojännitteeseen, ja silloin sen yli vaikuttaa koko verkkojännite, joka lieneekin noin 230 V. Kytkemällä kaksi johdinta vastuslangan eri kohtiin siten, että niiden sisään jää tietty osa (x) vastuslangan koko pituudesta (l), saadaan noiden kahden johtimien välille jännite, joka on u = x/l*230 V.

Paahtimesta voidaan helposti mitata, että koko vastuslangan pituus on noin 4,00 metriä ja johdinten väliin jäävä pituus on noin 0,51 metriä, jolloin johdinten väliin muodostuu noin 29,3 V:n jännite. Mitä enemmän tätä jännitettä kuormitetaan, sitä enemmän se laskee, mutta jos kuormitus on vakio – niin kuin se tässä tapauksessa on – jännite voidaan asettaa tällä tavalla laskennallisesti halutuksi.

Saatu jännite on vaihtojännite, joten dc-jännitteen saamiseksi se täytyy tasasuunnata, mikä on tehty kuvan D2-diodilla. Koska kyseessä on puoliaaltotasasuuntaus, jännitteen tehollisarvo puolittuu ja saadun dc-jännitteen arvo on noin 14,5 V. C1-kondensaattoria käytetään suodatukseen eli parantamaan dc-jännitteen muotokerrointa, joka ilman sitä on erittäin huono, koska jännite on puuttuvan puoliaallon vuoksi puolet ajasta nollassa.

Ohjauspiiri toimii seuraavasti: Kun paahtimen vipu painetaan alas, piiriin tulee jännite ja se antaa ohjausjännitteen magneettikelalle, joka lukitsee vivun alas. Piirikortin keskellä olevalla potentiometrillä asetetaan paahtolämpötila (tai -aika). Kun ntc-vastus havaitsee asetetun lämpötilan saavutetun, ohjauspiiri katkaisee jännitteen magneettikelalta, joka vapauttaa lukitussalvan ja antaa jousen nostaa leivät ylös paahtimesta.

Jos vastuslanka olisi katkennut vain yhdestä kohdasta lähellä paahtimen yläosaa, sen olisi voinut korjata, mutta koska lanka näyttää olevan poikki myös kahdesta kohdasta alempaa, niiden korjaaminen ei ole mielekästä, koska eristelevyjen irrottaminen niihin pistehitsatuista johtimista ja niiden uudelleen liittäminen on hankalaa. Se ei siten ole siihen uhratun vaivan arvoista.

Jos ohjainpiiri ei ole rikkoontunut, sille voisi keksiä jotakin uusiokäyttöä. Jos syöttöjännite liitetään alkuperäisiin liittimiin, 24 VAC lieneekin sopiva jännite. Jos haluaa käyttää yleisempää 12 V:n tasajännitettä, se täytyy silloin syöttää diodin D2 ohitse tai yksinkertaisesti vain ohittamalla D2.

Sopivia käyttökohteita voisivat olla sovellukset, joissa ohjausjännite lakkaa vaikuttamasta, kun lämpötila ylittää asetusarvon. Tuon saman ohjausjännitteen pitäisi ohjata ohjainpiirin jännitesyöttöä, ellei sitten haluta, että ohjausjännite kytkeytyy uudelleen päälle, kun lämpötila laskee asetusarvon alapuolelle.

Koeaika kansanedustajille

Työsopimuslain mukaan työnantaja voi palkatessaan uuden työntekijän käyttää maksimissaan neljän, tai jos jaksoon kuuluu myös koulutusta, kuuden kuukauden koeaikaa, jonka aikana työnanantaja voi päättää työsuhteen ilman työsopimuslaissa muuten edellytettyä irtisanomisperustetta. Tätä käytetään harvoin ja tavallisesti vain siinä tapauksessa, jos työnantaja on rekrytoinnin aikana tehnyt pahan arviointivirheen ja palkannut toivottoman tapauksen, josta haluaa päästä eroon.

Äänioikeutetuilla, jotka valitsevat 200 kansanedustajaa erittäin vastuulliseen tehtävään ja ovat tosi asiassa kansanedustajien palkanmaksajia ja työnantajia, ei ole samanlaista oikeutta kuin oikeilla työnantajilla, ja sehän on väärin.

Sen tähden asia pitäisikin korjata ja kansanedustajille pitäisi asettaa yhden vuoden koeaika, jonka aikana tyytymätön äänestäjä voisi vetää äänensä pois ja antaa se jollekin toiselle ehdolla olleelle. Jokaisen äänen poisvedon ja uudelleen antamisen jälkeen vaalipiirin vertailuäänet askettaisiin uudelleen, ja jos sijoituksissa tapahtuisi muutoksia, tyytymättömyyttä herättänyt kansanedustaja huomaisi pian olevansa ex-kansanedustaja.

Tämä muutos saisi aikaan ainakin sen, että edustajat yrittäisivät olla äänestäjilleen mieliksi ainakin ensimmäisen vuoden ajan. Se saisi varmasti ehdokkaat luopumaan turhista lupauksista, joita he itsekin tietävät olevansa kykenemättömiä täyttämään.

Äänestysjärjestelmän muuttaminen sellaiseksi, että ääni jäisi muistiin ja sen voisi tarvittaessa peruuttaa ja antaa toiselle ehdokkaalle, olisi helppoa nykyisen tietotekniikan avulla.

KultaRahaksi.fi

KultaRahaksi-niminen yritys on viime aikoina mainostanut lehdissä ostavansa kultaa eri muodoissa ”parhaaseen hintaan”. Yritys, jonkä kotipaikka lieneekin Etelä-Suomessa, on tehnyt parin päivän pituisia täsmäiskuja Oulun seudulle. Tällä viikolla se on vieraillut Haukiputaalla ja Oulussa.

Yritys itse arvioi myytävän kultaesineen kultapitoisuuden ja painon, mikä tuntuu tietenkin hieman erikoiselta, koska siinä olisi hyvä mahdollisuus huijata myyjää. Myyminen KultaRahaksi-yritykselle vaatiikin myyjältä lujaa luottamusta ja uskoa.

Koska yritys ei harjoita mitään hyväntekeväisyyttä, se yrittää tietenkin ostaa kullan mahdollisimman halvalla ja vastaavasti myydä sen eteenpäin mahdollisimman kalliilla, jolloin osto- ja myyntihintojen ja yrityksen kate muodostuisi mahdollisimman suureksi.

Kultaesineillä on kaksi eri hintaa: kullan arvon mukainen ja esineen hinta. Jos kyseessä on kultaharkko, hinnat ovat samat. Jonkin vanhan korun ollessa kyseessä esineen arvo voi olla paljon kullan arvoa suurempi. Jälkimmäisessä tapauksessa KultaRahaksi maksaa siten siitä liian vähän ja tuhoaa mahdollisesti arvokkaan korun. Toisaalta tuskin kukaan normaaliälyinen myisi sille kultakorua.

Oulussa on toiminut jo yli kymmenen vuoden ajan ns. kanikonttori, jonka virallinen nimi lieneekin Panttilainakonttori. Kanin toimintatapa lieneekin kaikille tuttu, eikä sitä tarvitse tässä selittää eikä varsinkaan sen vuoksi, koska se ei liity millään tavalla tähän juttuun.

Oulun kanikonttori (joka on myöskin jo usean vuoden ajan ostanut kultaa) on ilmeisestikin havainnut kilpailijan tunkeutumisen reviirilleen. Parissa mainoksessaan se on kertonut maksavansa selvästikin paremman hinnan kuin KultaRahaksi. Tämänpäiväisessä Kalevassa molempien yritysten ilmoitukset olivat vierekkäin, mikä ei ainakaan lisää vierailijan asiakkaiden määrää.

KultaRahaksi maksaa 18 karaatin kullasta (75 %:n pitoisuus) 12,77 euroa/g, kun oululainen yritys maksaa 15,50 euroa/g. Siiran kanikonttori maksaa siten 21 prosenttia enemmän, mikä on merkittävä ero. Ero 14K-kullalla on 33 prosenttia.

100 prosentin kultaa ei ole kuin kultaharkoissa ja vanhoissa kultarahoissa, joten sitä ei juurikaan tarvitse ostaa.

KultaRahaksi-yrityksellä on myös postipalvelu, jossa rahantarpeessa oleva myyjä voi tilata maksuttomasti ns. KultaPaketin, johon hän pakkaa aarteensa postin kuljettamista varten. Jatko vaatiikin sitten todella voimakasta luottamusta ja uskoa: KultaRahaksi arvioi myyjän näkemättä tämän lähettämän kultaesineen arvon ja tilittää maksun myyjälle.

Kaikesta luulosta huolimatta kulta on huonoin sijoituskohde. Sen voittaa muut kohteet ainoastaan silloin, kun sijoituksille pitää löytää jokin kohde inflaatiota tai muita myllerryksiä vastaan tilanteessa, jossa muut kohteet ovat epävarmoja. Se ei silloinkaan tuota juuri mitään vaan tarjoaa vain vakioarvoisen suojan.

Kaikkina muina aikoina, jotka ovat tavallisesti vallitsevina suurimman osan aikaa, obligaatiot, osakkeet ja velkakirjat tarjoavat paljon paremman tuoton sijoitetulle pääomalle.

Mikä tekee sitten kullasta niin haluttua? Muiden mineraalien tapaan sitä on maassa rajallinen määrä, sen pitoisuus malmissa on pieni, sitä sijaitsee vain harvoissa paikoissa ja sen erottelu malmista on työlästä ja ympäristöä saastuttavaa. Siinä on sen arvo!

Koska kullan tiheys on hyvin suuri (19,3 kg/dm3), pienikin tilavuusmäärä sitä painaa ja maksaa paljon. Siiran tarjoamasta hinnasta voidaan päätellä, että 24 karaatin kullan ”ostohinta” on noin 21 euroa grammalta, mistä tulee puhtaan kullan kilohinnaksi 21.000 euroa. Yksi kilogramma kultaa on noin pienen suklaapatukan kokoinen.

Yrityksen nimi näyttääkin olevan KorutRahaksi.fi. Voikohan tässä luottaa enää mihinkään?

Sivulla on neljän ”tyytyväisen asiakkaan” palaute, jossa alla eräs:

Sinikka, 61, Oulu

”Kuulin teistä ystävältäni ja päätin kokeilla lähettämällä rikkinäiset ja vanhat kultaiset sormukseni ja riipukseni teille. Kiitos, summa jonka korvasitte oli paljon enemmän kuin mitä olin odottanut!”

Mitähän Sinikka mahtoi odottaa saavansa? Tavallisesti tuollaiset palautteet on keksitty tukemaan yrityksen liiketoimintaa – niin varmasti tässäkin.