HYUNDAI LED-Pallolamppu E27 8,5 W

Tokmannin verkkokaupassa (ja varmasti myös myymälöissäkin) on myynnissä Hyundain valmist(utt)ama 8,5 watin tehoinen E27-kantainen led-lamppu, joka muistuttaa muodoltaan paljon perinteistä hehkulamppua vaikka onkin hieman pidempi. Lamppu maksaa 17,99 euroa.

Pakkauksessa ilmoitettu valontuotto on 650 lumenia, joka vastaa 55 watin hehkulamppua, mutta koska 55 watin tehoista hehkulamppua ei ole koskaan ollut olemassa eikä 60 watin tehoisia hehkulampuja saa enää myydä EU-maissa, vertaaminen tuntuu hieman oudolta. Tosin jos kodissa on vielä käytössä 60 watin hehkulamppuja – mikä voi aivan hyvin olla mahdollista – ne voi korvata Huyndain led-lampulla. Tämä lieneekin ollut valmist(utt)ajan ja maahantuojan tarkoitus.

Mutta kuitenkin: koska energiansäästölamppuja (esl) on ollut markkinoilla jo yli 20 vuotta ja niiden koko on pienentynyt lähes perinteisten hehkulamppujen kokoisiksi, tuntuu hieman oudolta, miksi maahantuoja tai Hyundai ei vertaa led-lamppua esl-lamppuun. Syynä lieneekin se, että tuolloin led-lampun mainosvaltti eli pieni energiankulutus (verrattuna hehkulamppuun), ei tuntuisikaan enää niin suurelta, koska led- ja esl-lampun energiankulutuksessa ei ole kovinkaan suurta tai juuri lainkaan eroa.

Kannattaako HYUNDAI LED-Pallolamppu sitten ostaa? Toisin sanoen: onko sen ostaminen taloudellisesti järkevää?

Jos led- ja esl-lampun energiankulutuksessa ei ole juuri lainkaan eroa, hyöty syntyy pelkästään led-lampun väitetystä pidemmästä käyttöiästä, mutta koska led-lamput ovat uusia, niiden todellista käyttöikää ei tiedä vielä kukaan. Valmistajan nopeutetut vanhenemistestit eivät välttämättä kerro lampun todellista kestoikää.

Esl-lamput kestävät noin 8000–12 000 tuntia, joten Hyundain lampun kestoikä on noin kolminkertainen. Eräs tavaratalo myy Osramin valmistamia 11 watin esl-lamppuja neljän kappaleen pakkauksessa hintaan 10 euroa. Tilastollisesti nämä neljä lamppua kestää vähintäänkin 30 000 tuntia, joten vaaka kallistuu Osramin kannalle.

Jotta syntyisi taloudellinen tasatilanne, esl-lampun pitäisi kuluttaa 30 000 tunnin aikana sähköä noin kahdeksan euroa enemmän kuin Hyundain led-lamppu. Jos sähkön hintana pidetään 12 snt/kWh, voidaan laskea, että kahdeksalla eurolla saadaan 67 kWh. Jakamalla tämä energiamäärä 30 000 tunnille saadaan 2,2 watin tuntiteho. Esl-lampun pitäisi kuluttaa 13 wattia vs. led-lampun 8,5 wattia, jotta kustannukset olisivat tasan.

Mikään taloudellinen seikka ei siis aseta led-lamppua esl-lampun edelle. Led-lampun rakenteen vuoksi sen valonjako on vain hieman yli 2π sr (puolipallo), joten se valaisee käytännössä vain kuvan mukaisesti. Sen ainoa hyvä ominaisuus on tunteettomuus kylmälle, mutta korkeita lämpötiloja se ei siedä. Koska ledit ja elektroniikka on suljettu umpinaisen kuvun ja kuoren sisään, hukkalämpö ei pääse johtumaan ulos lampusta, mikä tarkoittaa sitä, että ledit ja jotkin komponentit voivat lämmetä huomattavasti, mikä lyhentää niiden elinikää.

On luultavaa, että lamppu ei tule kestämään luvattua aikaa eli 30 000 tuntia. Jos koejärjestelyä varten hankittaisiin esim. 10 (tai 100 lamppua, jotta tilastollisen vaihtelun vaikutus jäisi pienemmäksi), niiden annettaisiin palaa 30 000 tuntia ja ne sammutettaisiin puolen tunnin välein (jotta valmistajan lupaama 60 000 syttymiskertaa voitaisiin todentaa), niin että niiden elektroniikka ehtisi jäähtyä ennen seuraavaa sytyttämistä, 30 000 tunnin tullessa täyteen olisi melko todennäköistä, että ehjiä lamppuja olisi paljon vähemmän kuin valmistajan lupaamat 8 (tai 80) kappaletta. 20 prosenttia lampuista olisi siis saanut rikkoontua ennen määräaikaa, mutta 80 prosenttia lampuista olisi pitänyt edelleenkin toimia.

Led-lamput yltävät hädin tuskin esl-lamppujen tasolle. Tällä tavallako led-valaistuksen piti mullistaa maailma..?

Rauhan Tervehdys

Rauhan Tervehdys – tuo jokatorstainen kiusankappale – löytyi jälleen postilaatikosta. Rauhan Tervehdys ei kerro lehden sivuilla, mikä sen julkaisemisen tarkoitus on, mutta ehkäpä sitä voisi kuvailla sanoin USKONNOLLINEN PROPAGANDA (tai aivopesu). Lehden nimi tuo mieleen Rauhanyhdistyksen, joka edustaa eräänlaista äärilaitaa luterilaisessa kirkossa ja joka osaa uskonnollisen manipuloinnin.

Lehti kertoo jakelusta seuraavaa: ”Itella Oyj:n (os. Posti) jakamana osoitteettomana ILMAISJAKELUNA tilaajaseurakuntien alueella.” Kyseessä on siis ilmaisjakelu, joka jaetaan talouteen, jos ilmaisjakelukieltoa ei ole. Ainoa keino välttää saamasta lehteä olisi siten ilmaisjakelukiellon käyttäminen, mutta siinä menettäisi samalla kaikki muut ilmaisjakelut ja kaupalliset tiedotteet.

Vaikka Rauhan Tervehdys onkin ”ilmaisjakelu”, sen kustantaminen ja jakelu kuitenkin maksavat. Kustantaja veloittaa seurakunnilta 10,93 euroa/kotitalous, eli tuon summan seurakunta joutuu maksamaan jokaisesta jaetusta lehdestä. Kirkkoon kuuluvien osuus on tippunut 80 prosentin tuntumaan, ja voisi kuvitella, että kirkkoon kuulumattomat (lue: srk-veroa maksamattomat) ovat juuri niitä, jotka eivät halua lehteä postilaatikkoonsa.

Jos ajatellaan, että 80 %/20 % -jako toteutuu myös ilmaisjakelukiellon asettaneissa talouksissa, voidaan laskea, että jokainen seurakuntaan kuuluva talous maksaa noin 2,2 euroa vuodessa ylimääräistä siitä, että Rauhan Tervehdys jaetaan kirkkoon kuulumattomiin talouksiin, jotka hyvin todennäköisesti eivät sitä halua. Asian voi ajatella myös niin, että seurakunta lahjoittaa 10,93 euroa (eli tilausmaksun) kirkkoon kuulumattomille talouksille.

Koska kyseessä on (uskon)aatteellinen lehti, ”aatteen” levittäminen vapaasti on hieman kyseenalaista. Jos jotakin muuta aatteellista lehteä alettaisiin jakaa samalla tavalla, se synnyttäisi suuren vastustuksen niiden taholta, jotka eivät sitä haluaisi. Kärkkäisen Magneettimedia edustaa tosin eräänlaista aatesuuntausta, mutta sen jakama ”propaganda” on harmitonta verrattuna Rauhan Tervehdyksen levittämään propagandaan, joka pohjautuu kansantarinoihin ja satuihin. Jos täysin uskomattomia ja absurdeja tarinoita esitetään totena ja niihin toivotaan vielä uskottavan, mitäpä muuta se on kuin aivopesua.

Koska Rauhan Tervehdys on propagandalehti, sen tarkoitus on käännyttää ja pitää käännytettyinä luterilaisen kirkon oppeihin. Sen tarkoitus on myös muistuttaa jokaviikkoisesti seurakuntalaisia kirkon olemassaolosta. Uskonnossa on kyse hyvin voimakkaista psykologisista asioista, mistä todistaa mm. Rauhanyhdistyksen voimakas henkinen ote jäseniinsä.

Uskonnossa on loppujen lopuksi – niin kuin hyvin monessa muussakin asiassa – kyse vallasta ja uskonnossa nimenomaisesti henkisestä tai uskonnollisesta vallasta, eli kirkon tai muun järjestön edustajat ovat asettuneet henkisesti jäsentensä yläpuolelle. Tätä todistaa hyvin katolisessa kirkossa papeista käytettävä Isä-nimitys. Seurakuntalaiset ovat siten heidän ”lapsia”. Uskonnollinen valta näkyy vielä selvemmin islamissa, mutta antakaamme islamin nyt olla.

Paras keino olisi se, että Rauhan Tervehdys jaettaisiin osoitteellisena niille, jotka sen haluavat.

Sähköauto ja pakkanen

Akkulämmittien valmistajat ovat tuoneet esille sen tosiasian, että auton käynnistysakun toiminta heikkenee, kun lämpötila laskee. Tämä heikkeneminen ilmenee kahdella tavalla:

1) Akun antovirta pienenee, mikä voi vaikeuttaa moottorin käynnistämistä. Synteettinen moottoriöljy ja lohkolämmittimen käyttö helpottavat tosin tätä ongelmaa.

2) Akku varautuu hitaammin tai mahdollisesti ei lainkaan, mikä pidempään jatkuessa aiheuttaa sen, että akun varaus laskee niin kauan kuin purkaminen on varaamista suurempaa.

Ajatellaanpa sitten sähköautoa, joka saa energiansa akuista, joiden massa on satoja kiloja. Miten kylmä ilma vaikuttaa sen akkuihin?

Sähköautoissa käytetään litiumioniakkuja, jotka ovat kaikille tuttuja mm. kameroista ja puhelimista. Ne ovat aivan yhtä herkkiä pakkaselle kuin autoissa käytettävät lyijyakut – elleivät sitten vielä jopa herkempiäkin.

Sähköautoa on käsitelty aikaisemmissa kirjoituksissa, ja sen vuoksi samojen asioiden toistaminen ei ole järkevää.

http://oulun1.blogspot.fi/2010/10/sahkoauto-vs-dieselauto.html

http://oulun1.blogspot.fi/2012/02/kannattaako-ostaa-sahkoauto.html

http://oulun1.blogspot.fi/2010/02/sahkoauto-ei-toimi-pakkasessa.html

Todettakoon, että akkujen hyytyminen kylmässä on niin suuri ongelma, että se tekee sähköautosta käytännössä hyödyttömän Suomessa. Tämä erittäin tärkeä seikka, joka vaikuttaa lähes puolen vuoden ajan maassamme, on melkein aina unohtunut sähköautoista ja niiden (ylivertaisista) eduista puhuttessa.

Akkuja voitaisiin toki lämmittää, mutta sen tekeminen ja akkujen pitäminen lämpimänä voisivat olla melko ongelmallista. Akut vievät jo nyt suuren tilan, ja jos ne eristettäisiin, tilantarve kasvaisi edelleen. Eristäminen muodostuisi kuitenkin ongelmaksi kesällä. Purettaessa akkuja autolla ajettaessa akut lämpenevät, ja jos akut olisi eristetty kauttaaltaan, ne vain yksinkertaisesti ylikuumenisivat ja vaurioituisivat tai saattaisivat jopa räjähtää. Eristys pitäisi poistaa, kun kylmä vuodenaika olisi ohitse, mikä saattaisi olla hankalaa, koska akut on (turvallisuussyistä) kätketty auton rakenteisiin.

Jotta sähköautoa voitaisiin käyttää Suomessa, akkujen lämpötilaa pitäisi ohjata sillä tavalla, että se pysyisi esim. rajan +15...+25 ºC sisällä. Tämän tekeminen ja huolehtiminen siitä, että tavoitteessa pysyttäisiin, saattaisi olla melko haasteellista. Poikkeaminen lämpötila-alueen ulkopuolelle tarkoittaisi joko kapasiteeetin vähenemistä tai akkujen kestoiän lyhenemistä.

Kuvia Oulusta

Kuva on otettu Toppilansaaren suunnasta 60-luvulla. Taustalla näkyy Oulujoen ylittävä Pohjantien silta, joka valmistui 1967, joten kuvausaika lieneekin vuosikymmenen loppu.

Merikoskenkadun kerrostalot ovat valmistuneet, mutta Koskikatu on vielä keskeneräinen. Myöskään Merikoskenkadun ja Koskikadun risteyksessä ollut liikenneympyrä (joka purettiin 80-luvun lopussa) ei ollut vielä valmistunut.

Oulujoessa näkyy tukinuitossa käytettyjä rakenteita, ja ylempänä Tuiran uimarannan kohdalla näkyy tukkinippuja odottamassa pääsyä yläkanavan oikeassa reunassa olevaan uittoväylään, jonka loppupäässä oli nippunosturi, jolla tukkiniput siirrettiin Merikosken voimalaitoksen ohitse alakanavaan. Uittoväylä alakanavaan näkyy voimalaitosrakennuksen oikealla puolella.

Tämä kuva on arvattavastikin otettu Tähtitornin kahvilasta. Se kuvaa MATKAILUKAUPUNKI-Oulua, mistä todistaa lippusaloissa liehuvat Pohjoismaiden liput.

Kuvassa näkyy peräti KAKSI matkailuvaunua, joiden suunta lieneekin ollut Nallikarin leirintäalue – tai jos matkailijat olivat olleet oikein viisaita, heidän suuntansa olikin ollut pohjoinen ja Oulun ohitus.

Automallit viittaavat valokuvauksen tapahtuneen 1970-luvun alkupuolella.

Kuva on otettu 60–70-lukujen vaihteessa. Tarkkaa kuvausvuotta on mahdotonta sanoa, koska kaupungissa ei tapahtunut juurikaan mitään muutoksia tuona aikana. Kuvassa ei tosin näy Hailuoto-laivaa, joka nostettiin maalle torinrannassa 1972.

Niin torinrannan kuin Tuirankin korkeat rakennukset loistavat vielä poissaolollaan.

Tor-verkko

Tor-verkko lieneekin tavallisille internetin käyttäjille outo asia. Mikä Tor-verkko sitten on?

Ohjelman kotisivu kuvaa sitä näin: ”Tor is free software and an open network that helps you defend against a form of network surveillance that threatens personal freedom and privacy, confidential business activities and relationships, and state security known as traffic analysis.”

Ja näin se toimii: ”Tor protects you by bouncing your communications around a distributed network of relays run by volunteers all around the world: it prevents somebody watching your Internet connection from learning what sites you visit, and it prevents the sites you visit from learning your physical location. Tor works with many of your existing applications, including web browsers, instant messaging clients, remote login, and other applications based on the TCP protocol.”

Jos olet menossa jollekin internetsivulle, yhteytesi kiertää usean palvelimen kautta eri maanosissa ja viimeinen ip-osoite, joka näkyy kyseisellä sivulla, voi olla mikä tahansa. Innternetpalveluntarjoajan sinulle antamaa ip-osoitetta on mahdotonta yhdistää siihen ip-osoitteeseen, joka näkyy sillä sivulla, jolle olet tullut.

Tor-verkko on internetin käyttöä valvovien viranomaisten painajainen, koska sitä käyttävien ip-osoitteita ja henkilöllisyyttä ei pystytä selvittämään.

Tältä näyttää Tor-selain. Se kertoo ip-osoitteeni olevan 96.47.226.22, joka ei ole sama kuin suomalaisen operaattorin minulle myöntämä ip-osoite.

Oulun 1 -blogi näkyy tällaisena Tor-selaimessa. Koska Bloggerin käyttämä kieli on muuttunut englanniksi, se kertoo siitä, että viimeinen yhteys blogiin tulee ip-osoitteesta, joka sijaitsee jossakin englanninkielisessä maassa.

Blogin kävijälaskuri osoittaa, että vierailu blogiin tuli osoitteesta 96.47.226.22, joka on sama kuin yllä.

Tor-selain kertoo, että palvelin sijaitsee Yhdysvalloissa.

Karttakuva näyttää, miten käyttämäni yhteys kiertää usean eri palvelimen kautta. Koska mikään reitillä oleva palvelin ei säilytä mitään tietoja edellisestä ja seuraavasta yhteydestä ja reititys muuttuu tietyin väliajoin, käyttäjän henkilöllisyyttä on mahdotonta selvittää.

Ainoa ongelma Tor-verkossa on sen hitaus ja pieni datanopeus, mikä selittyy pienellä kapasiteetilla suhteessa käyttäjien määrään ja järjestelmän kompleksisuudella (useita yhteyksiä).

Kuka sitten tarvitsee Tor-verkkoa? Se olkoon jokaisen käyttäjän omassa harkinnassa.

D-vitamiinikohu

Itä-Suomen yliopisto tutki D-vitamiinivalmisteet, ja Yleisradion Akuutti-ohjelma julkisti tutkimustulokset. Ilman Yleisradion osuutta asiaan tutkimus ei olisi läheskään saanut samaa huomiota, vaan Savon Sanomat olisi mahdollisesti vain maininut siitä yhden palstan uutisessa, joka olisi unohtunut varsin pian, eikä se olisi saanut samaa julkisuutta kuin nyt.

Koska tutkimus kertoi, että suuri osa tutkituista valmisteista ei sisältänyt ilmoitettua määrää D-vitamiinia, se synnytti kohun, joka kasvoi tärkeyttään suuremmaksi.

Julkisuudessa ei ole mainittu Itä-Suomen yliopiston motiivia tutkimuksen tekemiseen. Jotkin tutkimukset saattavat olla kalliita tehdä, eikä niitä tehdä ihan huvin vuoksi (ilman rahoittajaa), mutta tavallisesti useimpien yliopistojen tutkijoita vaivaa tekemisen puute, ja sen vuoksi uusia tutkimuskohteita vedetään hatusta ja toivotaan, että niiden tulokset saisivat julkisuutta, koska yliopistot toimivat enimmäkseen julkisin varoin.

Mitä Itä-Suomen yliopisto teki sitten väärin ja mistä se kertoo? Tilastotieteessä otoksen laajuus on hyvin tärkeä tekijä. Mitä suurempi on otosten määrä, sitä tarkempia tuloksia saadaan. D-vitamiinipitoisuus tutkittiin vain YHDESTÄ purkista otettujen näytteiden perusteella, ja analysointi tehtiin todennäköisesti vain yhden kerran kullekin valmisteelle. Tässä tehtiin siis kaksi virhettä.

Näytteet olisi pitänyt ottaa useammasta, eri aikaan ostetusta purkista, ja analysointi olisi pitänyt tehdä useamman kerran kullekin valmisteelle, koska analysoinnin toistettavuuden tarkkuus saattaa vaihdella. Tämä tutkimus ei juurikaan synnytä luottamusta Itä-Suomen yliopiston biokemian tutkijoihin.

Pahinta tässä oli se, että Itä-Suomen yliopisto antoi puutteellisesti tehdyn tutkimustuloksensa julkisuuteen eikä kertonut sitä, miten huonosti tutkimus oli tehty. Jo se, että D-vitamiinipitoisuudet poikkesivat niin paljon valmistajien/myyjien ilmoittamista, olisi pitänyt kertoa tutkijoille, että tutkimusmenetelmässä voi olla jotakin vialla.

D-vitamiinivalmisteita myydään apteekeissa, luontaistuotemyymälöissä ja tavaratalojen luontaistuotehyllyissä. Ne maksavat eniten apteekeissa, vaikka valmiste olisi aivan sama, mutta yleensä apteekkiala käyttää omia kauppanimiä, joilla erottautua muiden myyntipaikkojen tuotteista, koska ne haluavat antaa sellaisen kuvan, että niiden myymät D-vitamiinivalmisteet ovat jollakin tavalla ”parempia” kuin muualla myytävät tuotteet, ja sen vuoksi niiden perimä huomattavasti korkeampi hintakin olisi oikeutettu. (Kaikkihan on kalliimpaa apteekissa. Jopa laastari maksaa siellä paljon enemmän kuin ruokakaupassa.)