keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Sfinksi

Egyptin Gizassa sijaitseva Sfinksi on vuosituhansien aikana joutunut kokemaan kovia. Se on seitsemän kertaa peittynyt hiekkaan, ja yhtä useasti se on kaivettu joko osittain tai kokonaan uudelleen esiin, mutta kuusi kertaa se on  saanut peittyä uudelleen hiekkaan. Sfinksin takana näkyy ns. Suuri eli Khufun pyramidi. Se tunnetaan kuitenkin paremmin Kheopsin pyramidina kreikkalaisen Herodotoksen nimeämänä. Tuollaiselta Sfinksi näytti vuonna 1999.


On hieman epäselvää, ketkä ovat runnelleet sen kasvot. Nenän rikkojina pidetään joko Napoleonin sotilaita tai mamelukkeja. On myös esitetty, että Sfinksin ollessa kaulaansa myöten hiekan peitossa, kuka tahansa ohikulkija olisi pystynyt irrottamaan kappaleen kasvoista ”matkamuistoksi”.

Suurimmat tuhot Sfinksi on kuitenkin joutunut kokemaan viime vuosisadalla, kun se oli kokonaan näkyvissä. Alaosaa onkin jouduttu monesti korjaamaan, mutta huonosti tehtyjen korjausten ja väärien materiaalien vuoksi korjauksia on jouduttu uusimaan.


Vuonna 1992 valmistuneessa, BBC:n tuottamassa viisiosaisessa Tutankhamenin monet kasvot -dokumentin viidennessä jaksossa kerrotaan Egyptin muinaisjäännösten restauroimisesta. Edellisellä vuosikymmenellä tehty Sfinksin korjaus oli epäonnistunut täysin. Syyt Sfinksin vaurioitumiseen ovat Kairon ilmansaasteet ja pohjavesi.

Arabien Sfinksille antama nimi on Abu Hol eli Kauhun isä. Ehkäpä siinä on pään pilkistäessä esiin hiekasta ollut jotakin pelottavaa...


Egyptologit arvelevat, että Sfinksi olisi farao Khafren teettämä, koska se sijaitsee Khafren pyramidin itäpuolella katsoen itään nousevan auringon suuntaan, mutta siitä ei ole mitään todisteita. Ainoa kirjoitus Sfinksissä on farao Thutmosis IV:n teettämä kivitaulu, jossa tämä kertoo unestaan ollessaan vielä prinssi. Unessa hänen luvataan tulevan faraoksi, jos hän kaivaa Sfinksin esiin hiekasta. Niin hän tekikin ja tuli faraoksi ohittaen vanhemmat veljensä perimysjärjestyksessä.


Paul Brunton esittää omana käsityksenään, että Sfinksi olisi paljon oletettua vanhempi eli se olisi rakennettu paljon ennen 2500 eaa. Brunton löytää yhteyden kadonneeseen Atlantiksen valtakuntaan ja aikaan, jolloin osa Libyan autiomaata oli meren peitossa. Monet tutkijat arvelevat myös, että Sfinksi olisi paljon oletettua vanhempi.Niin tai näin, mutta Sfinksi on ainoa laatuaan maailmassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti