torstai 21. marraskuuta 2013

Valkeen ”uusi” oma tutkimus

Valkee on eilen esitellyt uuden kirkasvalotutkimuksensa tuloksia kansainvälisessä IFMAD-konferenssissa (International Forum on Mood and Anxiety) Monacossa.

Alla on Valkeen eilen julkistama lehdistötiedote, joka ei tietenkään ole mitään muuta kuin kaupallinen mainos.

Kirkasvalokuulokkeita valmistava Valkee esittelee uuden uraauurtavan kirkasvalotutkimuksen tuloksia Monacossa tänään alkavassa kansainvälisessä IFMAD-konferenssissa (International Forum on Mood and Anxiety). Maailman ensimmäinen satunnaistettu ja täysin lumekontrolloitu kaksoissokkotutkimus korvakäytävien kautta annettavasta kirkasvalohoidosta tuo kaivattua uutta tietoa 1980-luvulta alkaen kansainvälisesti toteutettujen kirkasvalotutkimusten jatkoksi.

” Maailman ensimmäinen satunnaistettu ja täysin lumekontrolloitu kaksoissokkotutkimus”

Valkee myöntää itse, että kaikki sen aikaisemmin tekemät tutkimukset eivät ole ole täyttäneet tieteellisiä kriteerejä, koska ne eivät olleet satunnaistettuja ja lumekontrolloituja, eikä niillä ole siten mitään tieteellistä painoarvoa.


Oulussa tehdyssä tutkimuksessa saatiin tilastollisesti merkittävä, positiivinen tulos kirkasvalon välittömästä lievittävästä vaikutuksesta ahdistusoireisiin. Vastaavasti lumehoitoa saaneen vertailuryhmän oireet eivät muuttuneet merkittävästi. Kaksoissokkotutkimus suoritettiin laboratorio-olosuhteissa kirkasvalokuulokkeilla, jotka oli suojattu siten, ettei yksittäisen koehenkilön kuuluminen valohoitoa saavaan ryhmään tai lumeryhmään ollut tutkimuksen aikana tiedossa tutkittaville itselleen eikä myöskään tutkimuksen toteuttajille.

”... jotka oli suojattu siten, ettei yksittäisen koehenkilön kuuluminen valohoitoa saavaan ryhmään tai lumeryhmään ollut tutkimuksen aikana tiedossa tutkittaville itselleen eikä myöskään tutkimuksen toteuttajille”

Valkee haluaa kertoa, että kukaan koehenkilöistä ei tunne sitä, kun erittäin kirkas led lämmittää korvakäytävässä. Lämmöllä korvassa on todennäköisesti paljon suurempi vaikutus kuin valolla.


Kirkasvalohoitoa on yleisesti pidetty nimenomaan kaamosmasennuksen oireiden lievityskeinona, mutta tutkijat ovat jo pitkään olleet kiinnostuneita kirkasvalon laajemmista hyödyistä. Kaamosmasennuksen tyypilliset oireet kuten väsymys ja alentunut suorituskyky ovat hyvin samantyyppisiä kuin yleisemmissä ahdistustiloissa ja muissa ahdistukseen liittyvissä häiriötiloissa. Oireiden samankaltaisuus on vahvistettu esimerkiksi amerikkalaisessa US Diagnostic and Statistical Manual of Mental Disorders -oppaassa, jossa kaamosmasennus luokitellaan tietyntyyppiseksi masennukseksi eikä erilliseksi häiriötilaksi.

Tietoja tutkimuksesta

Uusi satunnaistettu ja lumekontrolloitu tutkimus tuo odotettua vahvistusta aiemmille löydöksille kirkasvalon hyödyllisyydestä ahdistuksen hoidossa. Yksi aiemmista virstanpylväistä tällä alueella on ollut Youngstedtin tutkimusryhmän vuonna 2007 julkaisema tutkimus , joka osoitti laajalla 79 henkilön ryhmällä kirkasvalon tuovan helpotusta lievästä ahdistuksesta kärsivien aikuisten oireisiin.

Valkee haluaa nyt tarkoituksella sekoittaa asioita keskenään hyödyntämällä sitä seikkaa, että normaali (silmien kautta vaikuttava) kirkasvalo auttaa kaamosmasennukseen – ja aivan samalla tavalla kuin päivänvalo niillä henkilöillä, jotka ovat taipuvaisia kaamosmasennukseen. Silmien kautta tuleva valo todennäköisesti vaikuttaa, mutta mitään todisteita sille, että korvien kautta tuleva valo vaikuttaisi samalla tavalla, ei ole.


Nyt valmistuneeseen kaksoissokkotutkimukseen osallistui 28 koehenkilöä, joilla oli keskitasoisia ahdistusoireita. Heidät jaettiin sattumanvaraisesti kahteen ryhmään. Hoitoryhmä sai päivittäin 12 minuutin annoksen kirkasvalohoitoa näkösuojatuilla Valkee-kirkasvalokuulokkeilla. Kontrolliryhmä käytti samanlaisia suojattuja kuulokkeita saman ajan päivittäin, mutta ei saanut valoa. Tutkimus tehtiin kevät- ja kesäkuukausien aikana.

Kontrolliryhmä on tietenkin ollut heikommassa asemassa, koska valoa saavan ryhmän koehenkilöt ovat saaneet myös lämpöä korviinsa.


”On erittäin luontevaa tutkia kirkasvalon vaikutuksia myös yleisempiin ahdistusoireisiin eikä pelkästään kaamosmasennukseen. Uusi tutkimus osoittaa, että kirkasvalo lieventää mielialaan liittyviä oireita myös muulloin kuin talvella”, sanoo Valkeen tieteellinen neuvonantaja, lääketieteen tohtori Timo Takala .

”Valkeen tieteellinen neuvonantaja, lääketieteen tohtori Timo Takala”

Jos Takala toimii Valkeen ”tieteellisenä neuvonantajana”, hänen roolinsa ei voi olla puolueeton. Keijo Korhonen totesi eräiden presidentinvaalien yhteydessä: kenen leipää syöt, sen lauluja laulat”.


”Kirkasvalokuulokkeiden keksiminen on vienyt kirkasvalotutkimusta ison askeleen eteenpäin. Niiden ansiosta on viimein mahdollista toteuttaa lumekontrolloitu tutkimusasetelma, mikä ei perinteisen kirkasvalolampun kanssa luonnollisestikaan ole mahdollista. Nyt molemmat tutkitut ryhmät käyttivät täsmälleen identtisiä näkösuojattuja Valkee-kuulokkeita, joiden ainoa ero oli se, että kontrolliryhmän laitteissa valo oli kytketty pois päältä,” kertoo yhteistyötä Oulun yliopiston kanssa valvonut Valkeen tutkimuspäällikkö Heidi Jurvelin.

Jotta tuollaisella tutkimuksella olisi edes jonkinlaista uskottavuutta, kontrolliryhmän koehenkilöiden pitäisi kokea aivan samanlainen lämpöaistimus korvissaan kuin valoa saavan ryhmän koehenkilöiden.


Koehenkilöiden ahdistuksen taso mitattiin aluksi Beckin ahdistustutkimuslomakkeella (BAI). Keskiarvotulos 19 ± 9 viittaa keskitasoisiin ahdistusoireisiin. Tutkimuksen aikana oireiden tasoa mitattiin Spielbergerin ahdistustestillä (STAI form Y1), jonka itsearviointilomakkeen koehenkilöt täyttivät 5 minuuttia ennen jokaista valo- tai lumehoitokertaa ja 10 minuuttia niiden jälkeen. Hoitoryhmän oireiden keskiarvotulos laski 12,1 ± 7,3 %, kun kontrolliryhmän keskiarvotulos laski 3,7 ± 11,3 %. Ryhmien ero on tilastollisesti merkitsevä.

IFMAD-konferenssissa esiteltyjä tutkimustuloksia tarjotaan seuraavaksi vertaisarvioituihin tieteellisiin julkaisuihin. Tulokset ovat vahva proof-of-concept-osoitus kirkasvalon tehosta ahdistuksen hoitamisessa ja hyvä perusta ahdistuksen hoitoon liittyville jatkotutkimuksille isommalla otoskoolla. Nyt julkaistun tutkimuksen taustalla on Valkeen ja Oulun yliopiston tutkijoiden pitkäjänteinen tutkimustyö, jonka perusta on 1980-luvulta asti julkaistuissa kirkasvalotutkimuksissa . Tulokset ovat vahvistaneet, että suoraan aivoihin suunnattu kirkasvalo vilkastuttaa aivojen toimintaa ja korvakäytävä on tehokas reitti valon suuntaamiseen aivojen valovasteellisiin osiin.

Tässä halutaan jälleen rinnastaa korvavalo ja normaalisti silmien kautta tuleva valo. Valkee haluaa kertoa, että jos silmien kautta tuleva valo vaikuttaa, täytyy myös korvienkin kautta tulevan valon vaikuttaa samalla tavalla. Silmien kautta tuleva valo (saattaa) vaikuttaa, mutta mikään ei todista sitä, että korvien kautta tuleva valo vaikuttaisi samalla tavalla. Valkee pyrkii keinoja kaihtamatta osoittamaan, että korvavalon vaikutus on samanlainen – ellei sitten jopa parempi.


Valkee-kirkasvalokuulokkeet ovat maailman ensimmäinen taskukokoinen laite, joka välittää kirkasvaloa korvakäytävän kautta suoraan aivoihin. Valkee-kirkasvalokuuloke on luokan II(a) terveydenhuollon laite kaamosmasennuksen hoitoon, ja sillä on CE-sertifiointi. Kliinisiä testejä tehdään jatkuvasti.

Valkeen räpistely kaikkea todennäköisyyttä vastaan on naurettavaa ja säälittävää. Niin kauan kuin Valkeella riittää rahaa kassassa, se tulee teettämään samanlaisia tutkimuksia, joilla ei ole mitään tieteellistä painoarvoa.

Valkeen posteri, jonka tieteellinen painoarvo on mitätön. Kuka tahansa voi tehdä tuollaisen ja mennä esittelemään sitä jonnekin. On sääli, että Tekes on mukana rahoittamassa tuollaista roskaa.

1 kommentti:

  1. "kontrolliryhmän laitteissa valo oli kytketty pois päältä" kiitos, tämä riittää.
    On joskus älyllinen haaste, saada selväksi _miten_ Valkee huijaa tutkimuksissaan. Tässä ei ole.

    /-ed.

    VastaaPoista