sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Angry Birds -elokuvan ensi-ilta

Suuri ”suomalainen” 70 miljoonan dollarin elokuva sai ensi-iltansa viime perjantaina. Koska kyseessä on kaikkien aikojen kallein ”suomalainen” elokuva, kukaan suomalainen elokuvakriitikko tuskin viitsii teilata sitä täysin, vaan he antavat ”Suomi-lisää” vähintäänkin yhden tähden verran.

Angry Birds -elokuvassa ei todellisuudessa ole mitään muuta suomalaista kuin se, että kyseiset typerät lintu- ja sikahahmot ”keksitiin” Suomessa. Suomessa esitetyssä versiossa on tosin suomalaiset ääninäyttelijät, mikä antaa vaikutelman, että elokuvan Suomi-versio on suunnattu etupäässä lapsille.

Erään kriittisen arvostelijan arvioita:

”Muutama vuosi pahimman Angry Birds -villityksen jälkeen teattereihin saapuva pelifilmatisointi on keskinkertainen koko perheen elokuva, jossa animaatio vakuuttaa teknisesti, mutta vitsit eivät juuri naurata.”

”Jos Angry Birdsin tarinan siirtäisi muuhun kuin animaatioelokuvaan, kirjoittaisi jokainen kriitikko, että elokuva on vihamielinen maahanmuuttajia kohtaan. Se nimittäin esittää vieraan kansan vihamielisinä tunkeilijoina, ja vihanhallintaongelmista kärsivä, syrjäytynyt ksenofoobikko [Red] on ainoa, joka näkee totuuden: että maahanmuuttajat ovat tulleet tänne pilaamaan jälkikasvumme (eli varastamaan munat).”

”Vuonna 2016 pakolaisvirtojen täyttämässä Euroopassa toivoisi vähän mielekkäämpää asetelmaa tarinalle. Toivottavasti lapset eivät omaksu sitä muukalaisvihamielisyyttä, joka elokuvan pinnan alla kuplii.”

”Xenofobista asenteen ja emotionaalisen epäkypsyyden lisäksi on todettava, että Angry Birds ei ole kovin hauska elokuva. Saattaa johtua osin lehdistölle esitetystä suomenkielisestä versiosta, josta englanninkielen sanankäänteet paistavat läpi, mutta valtaosa elokuvan vitseistä ei naurata, eikä tarina vetoa tunteisiin tai pidä muutenkaan otteessaan.”

Pelifirma Rovio teki tappiota viime vuonna, ja jo aikaisemmin yhtiö toivoi pelastusta Angry Birds -elokuvasta. Kaikki on siis elokuvayleisön käsissä päättää Rovion tulevaisuudesta.

Jo vuonna 2011 Rovio oli niin täynnä suuruudenhullua lapsellista uhoilua, että se vaikutti säälittävältä.

”Meistä tulee ensimmäinen viihdebrändi, jolla on miljardi fania.”

”Kasvatamma liikevaihdon sadoista miljoonista kymmeniin miljardeihin dollareihin.”

”Tavoite on myydä enemmän kuin Disney myy Mikkihiiriä.”

Löytyikö noille väitteille katetta?

Miljardi (eli tuhat miljoonaa) Facebook-fania? Minkä verran niitä mahtaa olla nyt viisi vuotta myöhemmin? Niitä on vain 25,6 miljoonaa kappaletta. Viisi vuotta sitten niitä oli 10,9 miljoonaa, eli kasvua on ”peräti” 14,7 miljoonaa. Miljardiin on tosin vielä ”hieman” matkaa...

Viime vuoden (2015) liikevaihto oli 142 miljoonaa, jossa oli 16 miljoonaa laskua edellisvuodesta. Tappiota tuli 13 miljoonaa. Rovion uhoilu liikevaihdon kasvamisesta ”kymmeniin miljardeihin dollareihin” ei näytä aivan toteutuneen...

Rovio ei tavoittanut Disney-hahmojen myyntiä eikä tule koskaan tavoittamaankaan.

Aika tulee näyttämään, onnistuiko Rovion riskinotto Angry Birds-elokuvalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti