keskiviikko 10. elokuuta 2016

Rio 2016

Olympiakisoissa tapahtuu aina kaikenlaista. Barcelonan vuoden 1992 kisoissa jousiammuntakilpailussa taulun napakymppiin oli sijoitettu minikokoinen kamera, josta saattoi seurata nuolen etenemistä kohti taulua. Idean keksinyt oli tuskin osannut arvata, että joku kilpailija olisi niin tarkka, että osuisi siihen, mutta niin siinä vain kävi: nuoli osui juuri kameraan rikkoen sen.

Rio de Janeirossa naisten maantiepyöräilyä johtanut hollantilainen kaatui alamäessä ja teki mahtavan ilmalennon, mutta huonosti siinä kävi: selkäruoto murtui useammasta kohdasta, joten lieneekin selvää, että toipumisen jälkeen hänellä on ”ammatinvaihto” edessään.

Olympialaisissa on lajeja, jotka eivät kuuluisi sinne. Pöytätenniksellä ei juurikaan ole mitään tekemistä urheilun kanssa. Jos se on siellä, siellä pitäisi olla myös darts ja snooker.

Kisojen televisioinnissa on ongelmia: televisiossa esitetään lajeja, jotka eivät kiinnosta, ja vastaavasti kiinnostavia lajeja ei esitetä.

2 kommenttia:

  1. En tiedä pöytätenniksestä, mutta lajien karsimisen voisi hyvin aloittaa uinnista. Mitä järkeä on näissä keinotekoisissa rinta-, selkä- ja perhosuinneissa? Muutama matka, vaikka 100, 400, 800 ja "maraton" ja yksi viesti ja tyyli vapaa (eli krooli). Näissä mitaleissa mitä nykyään jaetaan uinnissa on melkoinen inflaatio. Kuka edes muistaa mitä kaikkia uintilajeja siellä on?

    VastaaPoista
  2. Yhdysvallat on suuri vaikuttaja Kansainvälisessä Olympialiikkeessä. Se on aina menestynyt uimalajeissa, joten lieneekin selvää, että uimalajit pysyvät aina mukana.

    VastaaPoista