lauantai 25. elokuuta 2018

Mistä Asmo-laturin tuotekehityksen hintalappu koostui?

Matkapuhelinfoorumilta löytyy laturikirjan sivu, jossa ”esitetään” laturin valmistuskustannukset. On vaikea sanoa, miten paikkansa pitäviä ne ovat, mutta liioittelemalla niitä on helppo perustella laturibisneksen epäonnistuminen korkeiden kustannusten vuoksi.

Ensimmäisessä kappaleessa kerrotaan valumuottien hinnat, jotka voivat olla korkeita, jos kappale on kompleksinen. Laturin muoviosat ovat kuitenkin erittäin yksinkertaisia ja pienikokoisia. Valumuotti muodostuu periaatteessa vain kahdesta tosiinsa liittyvistä tarkkuusjyrsityistä teräskappaleista, joiden väliin sula muovi ruiskutetaan, joten esitettyihin hintoihin kannattaa suhtautua varauksin.

Ensimmäisen kappaleen viimeisessä kohdassa esitetään, että ”laturin sisässä olevan metallijousen” valmistustyökalu maksoi 13 000 euroa. Se tuntuu uskomattomalta! Kaikkia hintoja on todennäköisesti liioiteltu edellä mainitun syyn vuoksi.

Olisikohan kannattanut ennen ensimmäisen joukkorahoituskampanjan käynnistämistä selvittää laturin todelliset valmistuskustannukset? Julkisuudessa esitettyjen tietojen perusteella niiden suuruus tuli yllätyksenä.

Jos ne olisivat olleet tiedossa ja laturin tulevasta myyntimäärästä olisi ollut jonkinlainen realistinen käsitys, olisiko Asmo-laturi edes koskaan nähnyt päivänvaloa? Hyväuskoiset ja harhaan johdetut sijoittajat saivat nyt maksaa tämän ”kokeilun”.


Mitähän mahtaa ajatella 50 euroa Asmo-laturista maksanut puhelimenkäyttäjä, joka osti sen valheellisen palotarinan ja tavallisten latureiden palovaaralla pelottelun vuoksi?

21 kommenttia:

  1. Mitä mahtaa ajatella yrittäjät, joiden laskut Asmo jätti hoitamatta? Niiden yrittäjien kohtalo ei näytä mediaa kiinnostavan.
    Entä sijoittajat? Nekin menettivät rahaa. No ei nekään kiinnosta mediaa.

    VastaaPoista
  2. https://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/kaleva-oikeusasiamies-selvittaa-pohjolakodin-valvontaa-yllatystarkastus-paljasti-koulukodin-toiminnassa-useita-puutteita/803177/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. https://www.nuortenystavat.fi/download/33/elamaa_etsimassa_-_pohjolakoti_sata_vuotta/pdf

      Sivu 45. Pohjolakoti oli erinomainen kasvuympäristö lapsille.

      Poista
    2. Niinhän sitä sanotaankin, että "nuorena se on vitsa väännettävä"...

      Poista
  3. Vähääkän muottivalmistusta tunteva ymmärtää, että nuo hinnat divät ole ylihinnoiteltuja, keskihintaisia sanoisin. Muotteihin kuuluu muutakin kuin kaksi plootua vastakkain...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaisiin työkaluihin saa avustusta aika hyvin. esim. Ely ja tekes avustaa ja nuita tahoja on myös käytetty hyödyksi tässä tapauksessa. Eikös selvitystila lähtenyt käyntiin, kun sijoittajat huomasivat, että kassan pohja alkaa pilkottaa. Mistä he tämän huomasivat jo puolen vuoden jälkee miljoonasijoituksesta? Kiinnostaisi tietää, mitä todellisuudessa tapahtui.

      Poista
  4. Veikkaan, että Asmo Solutionin konkurssi raukeaa varojen puutteeseen ja juttu lakaistaan maton alle.
    Onko muuten Luova labra saanut tarvittavan rahoituksen?

    VastaaPoista
  5. Frozen Vision Oy also went bankrupt after racking up 47249€ tax debt. They have also received 26 000 (Ely) + 20 055 (Tekes). They have generated zero revenue.

    VastaaPoista
  6. Noiden valumuottien teettäminen on kallista joten ei nuo ihan poskettomia hintoja ole, suuruusluokka vaikuttaa oikealta. Ideahan on että tuotetta valmistetaan sen jälkeen kymmeniä tai satoja tuhansia kappaleita jolloin se muotin hinta per tuote jää pieneksi. Juuri tästä syystä pienten sarjojen tekeminen elektroniikassa on kallista, myös siellä Kiinassa.

    VastaaPoista
  7. Mitä voi olettaa kun annetaan vapaat kädet ihmisille jotka ovat tottuneet työskentelemään esim. Nokialla? Ei ole tainnut aikanaan paljon valumuottien hinnat painaa ja nyt teetetään samat hommat samassa paikassa kuin silloin ennenkin. Väittäisin että vähän paremmalla johtamisella ja yhtiön sisäisellä tietotaidolla olisi hintalappu ollut vähän eri. Tuo laturi olisi voitu rakentaa jo olemassa olevaan koteloon jos vaan olisi haluttu. Mutta silloin ei olisi saanut hyväveli verkosto kyhnyä niin pitäähän sitä oma tehdä.

    VastaaPoista
  8. tämä on valitettavasti nähty eri kontekstissa läheltä. aiempaa nokia-kokemusta ei osata soveltaa uuteen toimintaympäristöön, eikä opittuja tapoja osata eikä (tämä on vielä pahempaa) edes ymmärretä kyseenalaistaa. olen 100% samaa mieltä omien kiina-kokemusten perusteella että tämän tapauksen hintalappu olisi todellakin voinut olla aivan eri, jos osaamista olisi ollut. myös komponenttihinnat joihin viitataan on erittäin kalliit. selvästi ei ole osattu oikeasti neuvoteltu, ja hintoja tuskin on kysytty moneltakaan eri tarjoajalta. minimitilausmäärät on joko suoria valheita tai jälleen kerran osoitus täydestä ammattitaidon ja ymmärryksen puutteesta. patentointikustannukset voi hyvin olla realistiset, patentointi on kallista puuhaa, mutta tässäkin näkyy se miten ollaan sokeuduttu sille mikä on järkevää ja perusteltua. näiden miettiminen ei yleensä hidasta rahan kylventää silloin kun ei ole omat rahat kyseessä. 60k joka on ilmeisesti jäänyt ex-yrittäjälle vastattavaksi on niin pieni summa ettei siitä paljon kannata huudella, vaikka siihenkään summaan en uskoisi kaikkien muiden valheellisten tarinoiden jälkeen.
    on valiltettavaa miten täyttä amatöörisuhaamista on eri tavoin palkittu kaupungin toimesta. se kertoo osaamisen ymmärrystasosta. tavallisten ihmisten ei voi odottaakaan ymmärtävän tapauksen yksintyiskohtia mikä selittää sen miksi ainakin vielä joku aika sitten yleinen mielipide tuntui olevan ex-yrittäjän puolella kiistattomista toiminnan epäeettisistä ellei rikollisista piirteistä huolimatta. siksi puolueeton journalismi onkin niin tärkeää, ja silti kaleva taisi viimeksi tapauksesta uutisoidessaan antaa kyseisen henkilön pitää monologi lukuisine epätotuuksineen ilman mitään ’tutkivaa’ kulmaa.
    jos olisin tähän sijoittanut tai henkilön jollain tapaa tukenut tai työllistänyt, todellakin vaatisin oikeaa selontekoa.

    VastaaPoista
  9. Huhun mukaan konkurssipesä on varaton ja velkojat jäävät nuolemaan näppejään. Kiinnostuisikohan media haastattelemaan miltä velkojista tuntuu, jos tuo huhu pitää paikkansa? Yritystenkin takana on ihmisiä ja perheitä, jotka joutuvat nyt paikkaamaa tappiot jotenkin muuten. No finnveran tappio menee suoraan veronmaksajien piikkiin.

    VastaaPoista
  10. Tannoin kun power balance -ranneke todettiin huuhaaksi, prisma joutui antamaan lausunnon virheellisestä markkinoinnista. Oliko niin ettei prisma edes suostunut korjaamaan tuotekuvausta tuotteen ollessa vielä myynnissä (=ei säästä energiaa, ei ole patentoitu jne.)? Voisi olla perusteltua vaatia heitä antamaan aiheesta lausunto.
    - Jos tuotetta on mainostettu virheellisesti, niin jotain asialle tehdään. Selvitämme parhaillaan yhdessä maahantuojan kanssa, miten meidän pitää nyt toimia, kertoo hankintajohtaja Mikael Sjögren S-ryhmän hankintayhtiöstä Inex Partnersilta.
    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000367779.html

    VastaaPoista
  11. Entinen yrittäjä on menossa puhumaan kasvu open -karnevaaliin jyväskylään. En tiedä aihetta tarkemmin. onko ihminen terve jos ihan pokkana esiintyy ja kertoo samoja valheita?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paikalla/sponsorina Finnvera. Vois ehkä pyytää selityksen, mihin jäi nuo 120.000€, joka Asmo Solutions on heille velkaa.

      https://www.protestilista.com/yritys/2617164-1

      Poista
    2. Jokin päivä lilan värisen aineistokansion sisältö avautuu kaikkien luettavaksi. Kansio sisältää mielenkiintoista materiaalia.

      Poista
    3. https://www.is.fi/yritykset/protestit/protesti-468589/

      Finnveran saamiset on veronmaksajilta pois. Nuo velat voi saada anteeksi. Joko on saanut?

      Poista
    4. Jouduin ottamaan 5 numeroisen summan lainaa käyttöpääomaksi kyseisen laturiyrittäjän maksuhaluttomuuden vuoksi. Oman lainani saldo on tällä hetkellä 9640 euroa. t.MJTL

      Poista
  12. Miksi latureita ei sitten tehty virossa kolmanneksen suomen hinnoista?

    https://www.iltalehti.fi/digi/2016030221204239_du.shtml
    Salorannan mukaan laturin valmistaminen Suomessa on noin kolme kertaa kalliimpaa kuin esimerkiksi etelänaapurissa Virossa


    Kiinassakin piti olla halpaa valmistaa latureita vielä 2016, mutta 2017 ei enää ollutkaan. Hinta alle kolmanneksen suomen hinnoista!
    https://www.iltalehti.fi/digi/201702232200075679_du.shtml
    Esimerkiksi Kiinassa laturin valmistaminen olisi maksanut alle yhden kolmanneksen siitä, mitä valmistus Suomessa olisi maksanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. https://www.oululehti.fi/uutiset/asmo-saloranta-teki-opintomatkan-start-up-yrittajasta-start-up-murhaajaksi-6.255.393915.4467da5481

      – Olin ku­vi­tel­lut, et­tä Kii­nas­sa on hal­paa teh­dä. Teh­taat ei­vät kui­ten­kaan al­ka­neet an­ta­maan edes tar­jous­ta muu­ta­man kym­me­nen tu­han­nen eris­tä

      Lehtijutun mukaan kiinasta ei saanut edes tarjousta.Toisessa jutussa taas kerrotaan, että hinta olisi ollut kolmanneksen. Miksi tuokin piti muistaa väärin?

      Poista
  13. https://www.vero.fi/tietoa-verohallinnosta/tietoa_verotuksest/verotuksen_julkiset_tiedo/henkiloasiakkaan_tuloverotuksen_julkise/

    Henkilöasiakkaan tuloverotuksen julkiset tiedot: 029 497 002
    Soitto tuonne. Ilmoitat kenen tulot haluat tietoosi. Nimi, syntymäaika ja paikkauntaa kysytään kyselyn kohteen yksilöimiseksi. Aika simppeliä.

    VastaaPoista