keskiviikko 24. huhtikuuta 2019

Vapun sää

Vappu on viikon kuluttua. Tuolloin voi juoda vapaasti gambinaa kaupungin puistoissa ja rannoilla kenenkään siihen puuttumatta.

Vapun säällä on ratkaiseva merkitys siihen, miten virkistävää tuollainen ulkoilmaelämä on. Räntäsateessa se ei ole kovinkaan nautittavaa.

Miljoonabudjetilla toimiva valtiollinen Ilmatieteen laitos ja lähinnä kaupallisten toimijoiden rahoittama Foreca ovat antaneet varsin erilaisen ennusteen ensi viikolle.

Tavallisesti Forecan ennusteet ovat olleet mitä sattuu, mutta joskus Foreca on osannut ennustanut aikaisemmin muutaman päivän kuluttua saapuvat sateet. Usein nuo sateet ovat kuitenkin olleet liioiteltuja tai ne eivät koskaan saapuneet.

Ilmatieteen laitos ennustaa maanantaista lähtien selvästikin kylmenevää säätä ja loppuviikolle jopa lumisadetta.


Foreca on tällä kertaa optimistisempi ja ennustaa sekin tosin viilenevää mutta ei niin kylmää kuin Ilmatieteen laitos eikä lumisadetta.


Jää nähtäväksi, kumman ennuste osuu lähemmäksi oikeaa. Vaikka Ilmatieteen laitoksen resurssit ovat jättimäiset Forecaan verrattuna, se ei välttämättä takaa, että Ilmatieteen laitoksen ennusteet olisivat Forecaa tarkempia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti