keskiviikko 31. heinäkuuta 2019

Weelan toimitus viivästyy...

Weela on saanut päivityksen Indiegogossa. Kyseessä on verkkosähköllä toimiva jumppalaite, joka ei saanut blogilta kovinkaan mairittelevia kehuja.

Blogi kertoi tammikuussa: ”Weela luvataan tukijoille vasta elokuussa, mutta kuten historia on osoittanut, se tulee todennäköisesti myöhästymään.” Ja niinhän siinä sitten kävi!

IGG-päivitys (30.7.):

”Laboratoriotesteissä tuli kuitenkin pieniä yllätyksiä ja tuotteemme lähetti ympärilleen hieman liikaa sähkömagneettisia häiriöitä, jonka takia joudumme tekemään vielä vähän muutoksia tuotteeseen. Tämän takia joudumme odotuttamaan vielä hetken ennen kuin saamme viimeiset osat tuotantoon, ja siksi myös tavaran toimitukset viivästyvät. Pääsemme aloittamaan toimitukset vasta syyskuussa.”

EMC-ongelmat voivat olla pahoja. Häiriösäteilyn vähentäminen voi olla vaikeaa ja vaatia suuria ja kalliita muutoksia laitteen rakenteeseen. Vaikka toimitus luvataan nyt syyskuussa, mikään ei kuitenkaan takaa sitä. Todennäköisesti tulee vielä uusi viivästys, mikä lykkää toimituksen vuoden loppuun.

Weela-jumppalaitetta myytiin IGG:ssä vain noin 120 kappaletta. Laitteeseen tehtävien muutosten ja viivästysten vuoksi on todennäköistä, että IGG-seikkailu tulee muodostumaan laitteen kehittäneelle Welaprolle tappiolliseksi.

Weela maksoi tammikuussa 349 ja 549 dollaria. Kampanjan päätyttyä on myyty ainoastaan yksi laite 601 euron hintaan. Jos ”normaalihinta” on 895 euroa ja laitetta valmistetaan muutama kappale myyntiin, on melko luultavaa, että ne jäävät pölyyntymään kauppojen hyllyille.

Tammikuun jälkimmäisessä tekstissä kerrottiin Welapron taloustiedot. Tappio vuonna 2017 oli yli kaksinkertainen liikevaihtoon nähden. Sama trendi näyttää jatkuneen ja jopa vielä pahempana: tappio oli viime vuonna neljä kertaa liikevaihtoa suurempi.


Uudesta Weelan halpamallista ei tule yrityksen pelastajaa, vaan se taitaa upottaa Welapron lopullisesti. Yritys ei voi toimia kovin kauan tappiollisena. Omistajien tuskin kannattaa pumpata siihen jatkuvasti lisää rahaa, jos näyttää siltä, että yritys ei yksinkertaisesti ole kannattava eli sen tuotteet eivät myy riittävästi.

Aiempi teksti:

tiistai 30. heinäkuuta 2019

Pastakone Kitchen Elfin pitkä taival

Blogi kertoi kesäkuun lopussa oululaisesta Kitchen Elf -pastakoneesta, jonka piti tulla pian tilattavaksi Indiegogossa. Se kerrotaan myös aparaatin nettisivulla.


Sivulla mainitaan: ”FOLLOW US ON SOCIAL MEDIA”

Mitään noita sivuja ei (enää) ole olemassa. Facebook:


Twitter:


Sama sanoma tulee myös Instagramista.

Yrityksen, Polar Device, taloustiedot ovat mielenkiintoista luettavaa. Se on ollut toiminnassa ainakin vuodesta 2015 lähtien, mutta sillä ei ole koko aikana ollut minkäänlaista myyntiä, vaan se on aina vain tehnyt vaihtelevan määrän tappiota.


Polar Device on teettänyt opinnäytetyön vuonna 2015 aiheena ”The Market of Noodle Machine in China”. Tiivistelmän ensimmäisessä kappaleessa kerrotaan:

”This thesis topic is offered by Polar Devices. It is a start-up and found in 2014 in Oulu. They specialize in products and services related to kitchen appliances and small-sized commercial appliances. They invented a new type of noodle machine and patented it. They firstly target the Asian market. Before entering Chinese market, the understanding and exploring of the target market is necessary.”

Kuten virkkeessä ”They firstly target the Asian market” kerrotaankin, Kiinan valtavat markkinat olivat pääkohde, mutta kuten voidaan havaita, mitään ei ole tapahtunut neljän vuoden aikana. Tuntuisikin vain jotenkin oudolta, jos pienestä Suomesta tuleva tuote voisi valloittaa Kiinan jättimarkkinat. Kyseessä on tosin nuudelikone, mutta nuudelin ja nauhapastan ero on häilyvän pieni.

Polar Device sai 18 000 euroa avustusta ely-keskukselta vuonna 2015.

Yrityksellä on kulunut jo useita vuosia pastakoneen kehitystyön parissa, mutta mitään valmista ei näytä tulleen. Mikään ei näyttäisi viittaavan siihen, että Kitchen Elfistä tulisi mikään menestys Indiegogossa edellyttäen, että kampanja joskus edes käynnistyisi.

Opinnäytetyössä kerrotaan: ”They specialize in products and services related to kitchen appliances and small-sized commercial appliances.”

Noin jo siis vuonna 2015, vaikka yrityksellä ei vieläkään ole ollut minkäänlaista myyntiä... Tuo ”erikoistuminen” taitaakin vain tarkoittaa viisi vuotta kestänyttä näpertelyä pasta-/nuudelikoneen kanssa, josta ei vieläkään ole tullut oikein mitään.

Opinnäytetyö:

torstai 11. heinäkuuta 2019

Valkee teki sen jälleen...

… nimittäin tappiota. Viime tilikaudelta tappiota tuli 594 011 euroa 637 220 euron liikevaihdolla. Edellisellä tilikaudella tappio oli myös likimain liikevaihdon suuruinen.

Jos Valkeen saa yhdestä korvavalosta 100 euroa, voidaan päätellä, että Human Chargereita myytiin noin 6400 kappaletta. (Edelliskaudella noin 9600 kappaletta, eli myynti väheni 33 prosenttia).

Materiaaleihin ja palveluihin kului noin 280 000 euroa. Yhden valokuulokkeen valmistaminen ja toimittaminen jälleenmyyjille maksoi siten noin 44 euroa. Korvavalojen valmistaminen näyttää olevan melko kallista puuhaa...

Valkeen kumulatiivinen tappio on huimat 10 625 332 euroa. Valkeen korvavalojen myynnissä on menossa kymmenes vuosi (alkoi 2010).

Korvavaloja on myyty jonkin verran alle 100 000 kappaletta. Jokainen myyty laite on siten tuottanut keskimäärin yli 100 euroa tappiota.

Suuri kysymys kuuluu: mistä Valkee saa jatkuvasti lisää rahaa tappion tekemiseen? Valkee liiketoiminnasta ei tule ikinä tervettä sillä tavalla, että se tuottaisi voittoa. Kyllä tyhmemmänkin pitäisi se jo ymmärtää...

Ei ole vaikea nähdä, että Valkeen liikevaihtokäyrä kääntyi nyt kolmen edellisen vuoden nousun jälkeen lopulliselle lasku-uralle. Sitten kun rahoittajat sanovat ”Ei!” Valkeelle, loppuu Valkeen toiminta, joka näiden kymmenen vuoden ajan on perustunut valehteluun, vilpillisten tutkimusten tekemiseen ja tutkimustulosten vääristämiseen.


maanantai 1. heinäkuuta 2019

The Human Charger – mutta eihän se voi toimia..?

Miten Valkeen-huijauskorvavalolla mahtaa nykyään mennä? Google-haulla löytyi brittiläisen The Telegraph -sanomalehden tuore testitulos (1.7.2019). Se vain vahvistaa aiempaa arviota siitä, että korvavalo – sen ostaneiden lukuisista kehuista huolimatta – ei voi toimia, eli huijausta kaikki tyynni.

Koska artikkeli ei ole vapaasti saatavilla, se on kopioitu kokonaisuudessaan tähän.

The Human Charger, reviewed: the bizarre device that shines light down your ears to wake you up

The marketing blurb for the “Human Charger” says that if you shine light down your ear canals, you improve your mood, energy level and alertness by “stimulating photosensitive receptors”. This strikes me as odd, because the human body, in all its bounteousness, has already provided two sets of photosensitive receptors that are much more easily accessible. You might know them as “eyes”.

Then again, on a serious note, I am a human and I sometimes feel like I need charging. Could this be the perfect product for me? On an actually serious note, I work in a windowless cavern of a newsroom that I’m pretty sure makes me sluggish during the day and restless in the evening. Since I can’t change my ghoulish working conditions (unless I’m rude enough about them to get sacked), maybe I can change myself. Maybe I can change the amount of artificial light being blasted down my earholes, which to the best of my knowledge is currently zero.

Enter the £122 Human Charger. Or rather, let the Human Charger enter me. It takes the form of two black earbuds, which look like they go slightly deeper than your common garden earbud, wired up like a set of headphones to a sleek, silver box that resembles a heavy, screenless iPod Nano. All the better to camouflage it, I guess. All those suckers around me will think I’m listening to music when, in fact, I’m being pumped full of energy like a lorry at a petrol station.

It’s a normal Wednesday morning when I take it out of its box; I’m feeling a bit heavy-lidded, even after cycling to said windowless cavern, and my mood is a normal Wednesday morning shade of beige. Having charged the thing up with a micro-USB cable, I put the buds in my ears and press the power button. The button and the tips of the earbuds light up. This human starts charging… now.

The device resembles a soundless, screenless Bizarro iPod

You’ll be pleased to learn that, per the marketing guff that sounds like it was written by a committee of AIs, “HumanCharger® requires only 12 minutes but does not limit the user from daily activities such as walking, talking or any other normal daily tasks”. This means I’m able to go about my usual email chores, until, after a few minutes, a curious sensation sets in. Is someone talking about me? Because my ears are burning!

It’s a gentle sort of heat, but it’s heat nonetheless. For the first time in my life I feel grateful for the docility of conventional earbuds, which after generations of breeding are tame enough not to roast your skull from the inside. These guys are fiercer, but it’s easy enough to forget about and might even wake me up a bit. Do I perceive a partial scraping-off of barnacles?

After a while, I see the light at the end of the tunnel, by which I mean the twelve minutes have elapsed. I’ve had the novel experience of feeling like a phone being hooked up to an external battery, I’m not sure if I’ve felt any change in myself. I try it over the next few mornings with similar results, apart from the one morning where it seemed to stimulate a desire to move my bowels. I was keenest for it to work on the morning when I’d come into work on minimal sleep, but I felt like crap before, during and after my charging.

'My ears are burning!'

I ended the week more sceptical than I’d began it. Did I do it right?, I wondered. Did I… put it in the right orifice? I had, thank God – it just hadn’t worked, or, if it had, it had prompted so imperceptible a change in my alertness as to be outweighed by a gulp of coffee.

To learn about the science or otherwise behind this device, I spoke to Professor Andrew King, who is co-director of the Auditory Neuroscience Group at the University of Oxford. Prof King explained that there’s “a long-standing interest in the effects of light on the brain being mediated other than by the obvious route, through the eyes”, and mentioned the school of thought that held that shining light at the back of the knee can alleviate jetlag. He said there was no doubt that light “can modulate circadian, neuroendocrine, hormonal and behavioural responses, and mood”, and affirmed that seasonal affective disorder is “a very real phenomenon”, but said that what little hard science there is in this area – the shining-light-down-the-ear area – is “quite controversial”.

In the end, he said, “the evidence to really support a genuine benefit coming from this is not particularly strong.”

And you can throw in my purely anecdotal evidence. There are several other things I could stick down my ears to wake myself up – pencils, worms, frayed electric cabling – that are easier to get hold of than the Human Charger and don’t cost north of a hundred quid. Maybe that’s the real charge: £122.