keskiviikko 31. heinäkuuta 2019

Weelan toimitus viivästyy...

Weela on saanut päivityksen Indiegogossa. Kyseessä on verkkosähköllä toimiva jumppalaite, joka ei saanut blogilta kovinkaan mairittelevia kehuja.

Blogi kertoi tammikuussa: ”Weela luvataan tukijoille vasta elokuussa, mutta kuten historia on osoittanut, se tulee todennäköisesti myöhästymään.” Ja niinhän siinä sitten kävi!

IGG-päivitys (30.7.):

”Laboratoriotesteissä tuli kuitenkin pieniä yllätyksiä ja tuotteemme lähetti ympärilleen hieman liikaa sähkömagneettisia häiriöitä, jonka takia joudumme tekemään vielä vähän muutoksia tuotteeseen. Tämän takia joudumme odotuttamaan vielä hetken ennen kuin saamme viimeiset osat tuotantoon, ja siksi myös tavaran toimitukset viivästyvät. Pääsemme aloittamaan toimitukset vasta syyskuussa.”

EMC-ongelmat voivat olla pahoja. Häiriösäteilyn vähentäminen voi olla vaikeaa ja vaatia suuria ja kalliita muutoksia laitteen rakenteeseen. Vaikka toimitus luvataan nyt syyskuussa, mikään ei kuitenkaan takaa sitä. Todennäköisesti tulee vielä uusi viivästys, mikä lykkää toimituksen vuoden loppuun.

Weela-jumppalaitetta myytiin IGG:ssä vain noin 120 kappaletta. Laitteeseen tehtävien muutosten ja viivästysten vuoksi on todennäköistä, että IGG-seikkailu tulee muodostumaan laitteen kehittäneelle Welaprolle tappiolliseksi.

Weela maksoi tammikuussa 349 ja 549 dollaria. Kampanjan päätyttyä on myyty ainoastaan yksi laite 601 euron hintaan. Jos ”normaalihinta” on 895 euroa ja laitetta valmistetaan muutama kappale myyntiin, on melko luultavaa, että ne jäävät pölyyntymään kauppojen hyllyille.

Tammikuun jälkimmäisessä tekstissä kerrottiin Welapron taloustiedot. Tappio vuonna 2017 oli yli kaksinkertainen liikevaihtoon nähden. Sama trendi näyttää jatkuneen ja jopa vielä pahempana: tappio oli viime vuonna neljä kertaa liikevaihtoa suurempi.


Uudesta Weelan halpamallista ei tule yrityksen pelastajaa, vaan se taitaa upottaa Welapron lopullisesti. Yritys ei voi toimia kovin kauan tappiollisena. Omistajien tuskin kannattaa pumpata siihen jatkuvasti lisää rahaa, jos näyttää siltä, että yritys ei yksinkertaisesti ole kannattava eli sen tuotteet eivät myy riittävästi.

Aiempi teksti:

2 kommenttia:

  1. https://www.tori.fi/vi/60201962.htm käytetty

    VastaaPoista
  2. Jonnakin huomasi laitteen hyödyttömyyden ja haluaa nyt päästä siitä eroon.

    "Hyvin vähän käytetty kuntoilulaite."

    VastaaPoista