sunnuntai 23. helmikuuta 2020

Voi näitä Kalevan uutisia...

Kaleva kertoi lyhyessä uutisessa eilen:

Verkkokauppa.comin Oulun liiketiloihin murtauduttiin perjantain ja lauantain välisenä yönä. Murto tehtiin lauantain puolella noin kello 2.30.

Poliisi kertoo, että vorot veivät myymälästä huomattavan määrän elektroniikkaa.

Tapahtumapaikalta poistui kaksi henkilöä kävellen. Toisella oli päällään monivärinen takki, jonka yläosa oli musta, keskiosa keltainen ja alaosa vihreä.

”huomattavan määrän”
”kaksi henkilöä kävellen”

Nuo kaksi käsitettä ovat ristiriidassa keskenään. Lienee tyhmemmällekin selvää, että ”kävellen” ei voi kuljettaa kovin ”huomattavaa määrää” mitään tavaraa. Totuus lieneekin sitten se, että sieltä ei vietykään ”huomattavaa määrää elektroniikkaa”.

Kuka voi tietää, mitä sieltä todellisuudessa vietiin? Riittääkö siihen myymäläpäällikön oma arvio? Vakuutusyhtiö maksaa kuitenkin sen perusteella edellyttäen, että tavarat oli vakuutettu.

4 kommenttia:

  1. Saivartelua. Jotain älykelloja tai kännyköitä pystyy kuka tahansa kantamaan monen tonnin edestä pienessä kassissa. Onko sulla aiheet loppumassa?

    VastaaPoista
  2. Voisi olettaa että varkaat ovat iskeneet älypuhelin-apajalle, joten mietipä kuinka monta 1400-1800 euroa maksavaa huippuluuria saa mahtumaan prisman muovipussiin, veikkaisin että ainakin parikymmentä. Niitä kun on molemmille käsille niin pelkästään niistä tulee 4x20x1500=120000. Omasta mielestäni ihan huomattava summa.

    VastaaPoista
  3. Jos Verkkokaupasta varastetaan 1800 euroa maksava puhelin, se ei tarkoita sitä, että Verkkokaupalle tulisi 1800 euron tappio (jos oletetaan, että varkaus kuitenkin menisi liikkeen piikkiin). Haluaako joku analysoida, mikä olisi Verkkokaupan tappio tässä tapauksessa?

    VastaaPoista
  4. Verkkiksessä työskennellyt kaverini sanoi että matkapuhelinpuolelle on sen verta kilpailua että katteet on pienet. Ja olisiko kalevan tullut uutisoida että kenelle kyseessä on huomattava määrä elektroniikkaa? Kyllähän sokea Reettakin ymmärtää että määrää tarkastellaan taviksen silmin.

    VastaaPoista