torstai 17. joulukuuta 2020

Käsittämätön susiviha

Pohjois-Pohjanmaan hallinto-oikeus määräsi Suomen Riistakeskuksen Haapavedelle myöntämän poikkeusluvan tappaa paikalliset sudet toimenpidekieltoon kahden luonnonsuojeluyhdistyksen jättämien valitusten vuoksi.

Kalevan kertoo: ”...neljän suden lauma oli todennäköisesti tappanut tänä vuonna kuusi metsästyskoiraa ja yhden lampaan. Riistakeskus katsoo, että susien vuoksi hirvikannan tavoitteellinen hoito on Haapajärven alueella vaikeaa.”

Todennäköisesti..? Koirat olivat vain kadonneet metsässä, ja susivihan vuoksi tapahtunut pantiin susien syyksi.

Koiria on muutenkin liikaa, ja lammasfarmari on varmastkin saanut korvauksen valtiolta, jos elukasta oli jäänyt jotakin jäljelle. Mutta jos mitään ei ollut jäänyt, suden syömästä lampaasta tuskin on olemassa mitään todistettakaan. Kieroilla poroisännillä on tapana hakea vilpillisesti korvausta valtiolta petoeläinten ”tappamien” porojen vuoksi.

Susi kuuluu Suomen luontoon paljon selvemmin kuin koira. Viron susitiheys on kymmenkertainen Suomeen verrattuna.

Koska Suomen susikanta on niin pieni, hirvillä ei ole mitään luontaista vihollista nälkäistä hirvimiestä lukuunottamatta, ja niiden kantaa rajoittaa ainoastaan vuoden loppuun ajoittuva hirvenmetsästys. Hirvet aiheuttavat vahinkoa metsänomistajille ja liikenteessä, ja niiden lukumäärä ennen metsästyskauden alkamista syksyllä on tavallisesti yli satatuhatta elukkaa.

Sudelle on käynyt kuten ilvekselle: liian pienen kannan vuoksi se on degeneroitunut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti