lauantai 16. tammikuuta 2010

Aava Mobile

Kaleva kertoi tänään viime vuoden toukokuussa perustetusta oululaisesta it-yrityksestä Aava Mobile Oy:stä, joka on jo ehtinyt työllistää 36 henkilöä. Jutusta ei kuitenkaan oikein selviä, minkä parissa Aava Mobile on tuolla miehityksellä puuhastellut puolen vuoden ajan. Jokin maininta on tosin ”pc-älypuhelimesta”, mutta jutun pääpaino kohdistuu kehuskelevasti yhteistyöhön mikroprosessorivalmistaja Intelin kanssa – tai tarkemmin sanoen siihen, että Aava Mobile käyttää erästä Intelin valmistamaa mobiilikäyttöön tarkoitettua prosessoria.

http://www.kaleva.fi/uutiset/Talous/Uudella-tulokkaalla-nayton-paikka/834194

Tehtiinköhän tässäkin tikusta asiaa vähän niin kuin muutama päivä sitten, kun Kaleva kertoi korvien valaisuun erikoistuneesta Valkee Oy:stä?

Monet saattavat muistaa muutaman vuoden takaa oululaisen MyOrigo Oy:n, jonka piti vähintäänkin mullistaa maailma MyDevice-älypuhelimellaan, mutta toisinhan siinä sitten kävi: maailma taisikin mullistaa MyOrigon. Yrityksen ongelmana oli puhelimen valmiiksi (toimivaksi) saamisen jatkuva lykkääntyminen, mikä viimein johti siihen, että yrityksen kassasta loppuivat rahat ja sijoittajilta usko.

Aava Mobile, jolla ei vielä ole mitään valmista myytävää, toimii samalla tavalla kuin MyOrigo. Se on saanut valtion varoista Tekes-tukea ja eräältä sijoitusyhtiöltä kolmen miljoonan euron pääomasijoituksen, jolla se on luovuttanut osan omistuksestaan sijoitusyhtiölle.

Aava Mobile pääsi alalle niin sanotusti keittiön kautta: sen avainhenkilöstö on lähtöisin konkurssiin menneestä Flextronicsista, joka tunnettiin aikaisemmin nimellä Microcell, joka oli matkapuhelimien sopimussuunnittelija. Aava Mobile hyötyi myös siitä, että se sai ostettua Flextronicsin konkurssihuutokaupasta tuotekehitystyössä tarvittavia mittaus- ym. laitteita varsin edullisesti.

Jos vanhat merkit pitävät paikkaansa, Aava Mobilen toiminta jatkuu vain niin kauan kuin siihen pumpataan rahaa yrityksen likviditeetin säilyttämiseksi eli palkkojen ja muiden juoksevien menojen maksamiseksi. Sen kehittämällä pc-älypuhelimella on tuskin mitään mahdollisuuksia voimakkaasti kilpailuilla markkinoilla Nokian, Applen, Googlen ja muiden merkittävien valmistajien kanssa. Aava Mobile tullee jäämään tähdenlennoksi ja tultaneen poistamaan yritysrekisteristä ennen kuin se ehtii viettää 3-vuotispäiviään.

Suomeen sopii vain yksi Nokia, ja Nokia onkin aina tehnyt kaikkensa, jotta status quo -tila säilyisi edelleenkin. Suomessa oli aikaisemmin toinenkin matkapuhelinvalmistaja, Salossa toiminut Benefon, mutta Nokia ”suosiollisella” myötävaikutuksella Benefonilla pantiin pillit pussiin jo vuosia sitten.

Nomen est omen, kuten latinankielinen lentävä lause kuuluu. Nimi on enne, ja lause sopiikin kuvaamaan Aava Mobilea, jonka nimeksi sopisikin paremmin Aave Mobile.

1 kommentti: