lauantai 2. tammikuuta 2010

Sanomalehti Kaleva

Sanomalehti Kaleva on yrittänyt olla asiallinen ja laadukas lehti, mutta se ei ole siinä kuitenkaan oikein onnistunut, koska lehdessä istuu edelleenkin tiukasti junttimaisen maakuntalehden leima. Maakuntalehti se kertoo tosin itse olevansakin, mutta junttimaisuus on tahtomatta tullut siihen kaupan päälle.

Kalevan toimittajien suomen kielen taito ja sananvalinta ei vastaa sitä, mitä laadukkaan lehden toimittajilta vaaditaan. Lehdessä on nimittäin liikaa kielioppivirheitä ja puhetyylin sanoja ja sanontoja.

Vaikka lehti väittääkin olevansa sitoutumaton, sen toimituspoliittinen linja on kuitenkin vahvasti keskustalainen ja lestadiolainen. Se on tietenkin ymmärrettävää, koska molemmilla suuntauksilla on vahva kannatus Kalevan päälevikkialueella Pohjois-Pohjanmaalla.

Kaleva haluaa antaa kuvan, että se olisi vapaamielinen ja nykyaikainen, mutta lestadiolaisuuden vuoksi se on kuitenkin itse asiassa varsin ahdasmielinen julkaisu. Tämä näkyy mm. lehdessä julkaistavissa mainoksissa, jotka noudattavat lestadiolaista suvaitsematonta oppia. Siinä ei esim. ole ainoatakaan mainoskuvaa, joka voisi loukata lestadiolaisia ja näiden ahdasmielisiä oppeja. Hyvä vertailukohta on Helsingin Sanomat, jossa ei ole lestadiolaisia rasitteita.

Joinakin päivinä on selvästi havaittavissa, että Kalevalla on ollut pulaa uutisaiheista, minkä vuoksi lehteä on yritetty täyttää ns. täytejutuilla ja suurilla, jopa puolen sivun kokoisilla kuvilla, joiden käyttö ei millään tavalla tue kyseistä artikkelia.

Lehdessä julkaistujen mainosten määrä on kasvanut suureksi. Tämänpäiväisessä lehdessä oli peräti 14 sivua mainoksia 36-sivuisessa lehdessä, mikä vastaa 39 prosenttia koko lehden sivumäärästä. Mainokset tuovat tietenkin rahaa lehden kustantajalle, mutta lukijoille ne ovat lähinnä yhdentekeviä tai jopa ärsyttäviä.

1 kommentti:

  1. hahahahah, vai ei ole lestadiolaisia rasitteita. Kuka se valitiinkaan päätoimittajaksi, aito lestis!

    VastaaPoista