tiistai 5. tammikuuta 2010

Kiskot vievät etelään

VR:n eilinen ”vahinko” karanneiden vaunujen kanssa panee miettimään, miten tuollainen tapahtuma voi yleensäkin olla mahdollinen. Vastaavaa ei varmastikaan voisi tapahtua missään muualla kuin Suomessa (ja ehkäpä Venäjällä).

Monissa muissa maissa vastaavan tuhon aikaansaamiseksi vaaditaan vähintäänkin hyvin suunniteltu terrori-isku pommeineen, mutta meillä Suomessa siihen riittää vain normaalirutiineitaan suorittava VR:n ”ammattitaitoinen” henkilökunta.

Onnettomuusraportin on luvattu valmistuvan (vasta) vuoden kuluttua, joten vastuullisilla ja VR:n johdolla on hyvää aikaa ”keksiä” jokin luonnollinen selitys tapahtuneelle. Jokin selitys jäästä tai jarrujen jäätymisestä ei oikein sovi syyksi, koska Suomen talvessa jäätä ja laitteiden jäätymistä voi syntyä ja siihen pitäisi olla varauduttu.

Valtio tunkee rahaa kaikenlaiseen turhaan, mutta VR ei ollut millään tavalla varautunut siihen, että ”karkuun” päässyt junaletka voisi iskeytyä asemalaituriin ja sen yläpuolella ja takana olevaan rakennukseen. Vuonna 1990 kokonainen juna pääsi monen kilometrin päässä sijaitsevalta Pasilan asemalta valumaan kohti keskusrautatieasemaa, ja syntynyt tuho oli sen mukainen. Jos tuosta tapahtuneesta olisi otettu opiksi, eilistä ”vahinkoa” ei olisi päässyt syntymään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti