keskiviikko 27. tammikuuta 2010

Nooa ja vedenpaisumus

”Tarina” Nooasta, hänen arkistaan ja vedenpaisumuksesta lieneekin kaikille tuttu. Sen kertominen historiallisena ja uskonnollisena tosiasiana kuuluu koulun alaluokilla alkavaan uskonnolliseen propagandaan, jota väritetään myöhemmin vielä hauskemmillakin jutuilla.

Miten tämä huvinäytelmä oikein alkoi? Yläkerran heppu totesi lakonisesti, että meno maan päällä oli yltynyt sangen jumalattomaksi, ja ajatteli, että jotakin ”tarttis tehdä!” Hän päätti tehdä siitä kerralla lopun, niin että siitä puhuttaisiin vielä kauan. Koska Nooa oli ainoa oikeamielinen, hänet päätettiin säästää. Olihan Nooalla tosin jo ikääkin vaikka muille jakaa – ei sen enempää kuin 600 vuotta! Olisikohan pitkä ikä opettanut Nooalle, kuinka tulee elää ja olla, jotta ei tule hukutetuksi väärämielisenä?

Nooa sai siis yläkerran hepulta yleväksi tehtäväkseen rakentaa merikelpoisen laivan (arkin) ja ottaa siihen mukaan kaikkia elollisia kaksi, uroksen ja naaraan. Myöhemmin mainitaan kuitenkin, että uhrikelpoisia karjaeläimiä ja taivaan lintuja pitääkin ottaa seitsemän paria mutta epäpuhtaita uhrieläimiä vain yksi pari.

Nooa kokosi laivaansa vaaditut eläimet – niitä otettiin kuitenkin vain yksi pari kutakin – ja meni itsekin sinne perheineen, johon kuuluivat Nooan puoliso ja kolme poikaa vaimoineen – kaikkiaan siis kahdeksan henkilöä. Ja sitten se alkoi: taivas repesi (ja ehkäpä Nooalla pelihousutkin) ja vettä satoi kokonaiset 40 päivää ja 40 yötä. Vesi alkoi nousta, kunnes se viimein oli niin korkealla, että korkeimmatkin vuorenhuiput jäivät viisitoista kyynärää (n. 7 metriä) vedenpinnan alapuolelle.

Maa oli veden vallassa 150 päivää, joten lieneekin selvää, että hukkuneita oli paljon, mutta ilmeisestikään kaloja vedenpaljous ei haitannut. Nooan arkissa seilasivat kaksi paria kutakin elikkoa ja Noaan kahdeksanpäinen suku... Tämän tarinan kirjoittamista ei voi nauramatta jatkaa, joten koska tärkein tuli jo kerrottua, lopetetaan siteeraaminen tähän.

Kriittinen lukija tai kuulija esittäisi seuraavat epäilyt tai kysymykset.

Nooa lieneekin ollut lammaspaimen tai vastaava, vaikkakin hän oli varmasti ehtinyt kokeilla monia eri ammatteja pitkän ikänsä aikana, mutta ei ole luultavaa, että hän poikineen olisi voinut tai edes pystynyt rakentamaan vaadittua alusta.

Jos muu kylänväki olisi ollut tietoinen Nooan juonesta, he olisivat varmastikin hukkumisen sijasta pyrkineet mukaan merimatkalle. Mutta miksi niin ei tapahtunut?

Nooa tuskin oli biologi, joka olisi pystynyt erottamaan kaikkien eläinten sukupuolet toisistaan, joten varmastikin joukkoon on valikoitunut kaksi samaa sukupuolta, mistä seurasi luonnollisestikin noiden lajien sukupuutto.

Nooan pojat vaimoineen (näiden appivanhempien lisäksi) olivat ainoat elossa olevat kaksijalkaiset, joten sitten kun tulva laski – minnehän se oikein laski, kun vettäkin oli kaikkialla? - kolmas sukupolvi Nooasta laskien olikin jo melko voimakkaasti sisäsiittoista.

Mistä kaikki maahan satanut vesi oikein tuli? Vettä on tietty määrä vapaana maan pinnalla ja ilmakehässä vesihöyrynä. Lisäksi vettä on sitoutuneena pohjavesissä ja jäätiköissä. Vapaana oleva vesi kiertää haihtumisena ja sateena, ja jos jossakin sataisi poikkeuksellisen paljon, se tietäisi muualla suurella alueella sateetonta säätä.

Nooan iäksi mainittu 600 vuotta vaikuttaa ”hieman” epäilyttävältä.

Jo lapsikin ymmärtää, että satuahan Nooan meriseikkailu on, mutta minkä ihmeen takia sitä yritetään syöttää totena – ja vielä aivan alussa kyseisen satukirjan viidennellä sivulla? Kyseessä ei ole mikään kansantaruista kertova kirja vaan länsimaisen uskonnon perustana oleva kirja. Jos uskonto perustuu ”satukirjaan”, koko uskonnon täytyy silloin olla samanlaista satua ja kuvitelmaa.

30- ja 40-lukujen Saksassa propagandaministerinä toiminut henkilö totesi, että jos propagandamielessä halutaan syöttää valhe, sen täytyy olla niin absurdi ja epäuskottava, että kukaan ei voi enää pitää sitä valheena vaan ottaakin sen (halutusti) todesta. Länsimaisen uskonnon käsikirjana toimivan opuksen kirjoittajat lienevätkin kehittäneet saman teorian lähes pari tuhatta vuotta sitten keksiessään kaikenlaisia epäuskottavia tarinoita uskopropagandansa tueksi.

Nooan laivanrakennusta ja 21:tä luomiskertomuksen muuta ”episodia” on kuvattu vuonna 1966 valmistuneessa Walter Hustonin ohjaamassa lähes kolmituntisessa elokuvassa Raamattu, jota on luonnehdittu lähinnä roskaelokuvaksi – no, eräänlainen surkuhupaisa komedia se ainakin on.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti