maanantai 11. tammikuuta 2010

Asealan alamäki

Asealan elinkeinoja edustavat järjestöt harkitsevat vaativansa vahingonkorvauksia valtiolta, kertoo Kaleva. Järjestöjen mielestä sisäministeriön poliisiosaston uusien ohjeiden noudattaminen on aiheuttanut alan yrityksille suuria taloudellisia vahinkoja.

Aseita ja ns. kättä pidempiä on aina ollut. Ne on aikanaan kehitetty tiettyä tarkoitusta varten, ja jos niitä on käytetty muuhun tarkoitukseen, siitä on sitten ilmeisesti syntynyt eriasteisia ongelmia.

Suurimmassa osassa tuliaseilla tehdyistä tapoista tai murhista on käytetty laillisia metsästysaseita, jotka on hankittu lintujen ja nisäkkäiden ampumista varten. Niin kauan kuin näitä aseita ja ammuksia niihin myydään, tappo- ja murhaluvut pysyvät yhtä korkealla.

Vaikka kaikki aseet kiellettäisiin, sillä tuskin olisi mitään vaikutusta kansan tappo- ja murhanhimoon, mutta metsästysonnettomuudet sitä vastoin vähenisivät varmasti.

Alamaailman asemarkkinat ovat aivan oma lukunsa, eivätkä niihin mitkään ohjeet vaikuta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti