torstai 21. tammikuuta 2010

Sherlock Holmes

Kalevan kulttuuritoimitus mainosti perjantaina ensi-iltansa saavaa Sherlock Holmes -elokuvaa lähes koko sivun kokoisella artikkelilla. On selvää, että elokuvan päähenkilön luojasta, Sir Arthur Conan Doylesta ja salapoliisi Sherlock Holmesista kertova juttu on erinomaista mainosta elokuvalle, joka ilman juttua olisi jäänyt vain yhdeksi vaisuksi ensi-illaksi muiden joukkoon.

Artikkelin mukaan Sherlock Holmes -elokuvia olisi tehty niinkin paljon kuin 223 kappaletta. Tuntuukin siksi vaikealta ymmärtää, mitä uutta annettavaa uudella elokuvalla voisi enää olla. Voisikohan olla niin, että edellisestä SH-elokuvasta on jo ehtinyt kulua tovin ja aihe on nyt tuntunut sopivalta rahastusvälineeltä Hollywoodissa, joka on jo pidemmän ajan kärsinyt hyvien elokuva-aiheiden pulasta?

Sherlock Holmes on esiintynyt hahmona myös omien elokuviensa ja tv-sarjojensa ulkopuolella. Ranskalaisesta herrasmiesvaras Arsene Lupinista kertovassa elokuvassa tai tv-sarjassa oli kerran viittaus Herlock Sholmes -nimiseen brittisalapoliisiin. Aku Ankka -sarjakuvassa vastaavanlainen väännös oli Herlokki Solmunen.

Erilaisin tarkoitusperin toimivia salapoliiseja (dekkareita) on ollut sitten Edgar Allan Poen luoman C. Auguste Dupinin, kuten Haukka, Pyhimys, Philip Marlowe ja Sam Spade, jotka kaikki ovat päässeet myös valkokankaalle. Sherlock Holmes taitaa kuitenkin olla kuuluisin heistä kaikista.

Kuvassa Haukka ja kadonnut kaunotar -elokuvan juliste. Elokuva on saatavissa yhdeksän Haukka-elokuvan RKO Classics -boksissa, joka oli myynnissä ainakin vielä pari vuotta sitten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti