torstai 20. joulukuuta 2012

Miten joku voi olla näin tyhmä?

Kuva kertoo kaiken tarpeellisen tuosta tyhmyydestä. Hopean Audin ja valkoisen Punton kuljettajat olivat ilmeisestikin päättäneet käyttää tilaisuuden hyväksi ja saada ilmaisen alustapesun, mutta huonostihan siinä kuitenkin kävi – niin kuin tyhmille tapaa käydä. Molemmat autot hyytyivät kuvan paikkoihin. Toisen auton moottori vielä rikkoontui. 


Kuten asiaan kuuluu, oma tyhmyys kuuluu maksattaa jollakin vielä tyhmemmällä. Autoilijat olivat hakeneet korvausta kaupungilta, mutta kaupunki kieltäytyi korvaamasta vahinkoja, mikä oli aivan oikein, koska tyhmyydestä kuuluu (itse) maksaa.

Vaikka kyse olikin rankkasateesta, alikulku ei kuitenkaan täyty niin nopeasti, että sinne ajaisi vahingossa. Kuvassa vettä on ainakin puolen metrin syvyydeltä, ja se pitäisi olla nähtävissä jo, ennen kuin tulvivaan alikulkuun ajaa. Puolen metrin syvyiseen veteen ajaminen osoittaakin siten todellista tyhmyyttä.

Kuvan autoilijoita olisi poliisi saanut sakottaa, mutta se ei valitettavasti taida olla mahdollista, koska sakottaminen perustuu lainrikkomiseen. Poliisille pitäisikin myöntää harkinnanvarainen sakotusmahdollisuus, jota kutsuttaisiin tyhmyyssakoksi. Venäjällä miliisi olisi antanut pampulla pikasakon, mikä olisi ollut hyvin opettavaista tulevien rankkasateiden varalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti