sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Merikosken voimalaitos

Kuvassa näkyy vuoden toiminnassa ollut Merikosken voimalaitos. Huvilatiellä (Merikoskenkatu) näkyy vielä nimensä mukaisesti ”huviloita”, ennen kuin kerrostaloja alettiin rakentaa 60-luvun alussa. Toivoniemi (vaikka onkin tehty saareksi) on osaksi keinotekoinen ja rakennettu ylä- ja alakanavan kaivamisesta ja louhimisesta saadusta maasta.


Vanhasta kartasta voi hahmottaa, miten Merikoski muuttui ja vesiväylät kapenivat padon rakentamisen seurauksena. Pato (patosilta) alkaa alhaalla oikealla näkyvästä Lassinkalliosta. Voimalaitos sijaitsee Välitiestä ylöspäin näkyvän nimeämättömän kapean tien kohdalla.


Toisesta suunnasta otetussa kuvassa näkyy mm. voimalaitoksen ohituskanavaan menossa olevia tukkeja ja Tuiran urheilukenttä vasemmassa ylälaidassa. Toivoniemen itäosa on täysin keskeneräinen. Tarkka katselija havaitsee tästäkin kuvasta Tuiran kirkon ja pitkän puurakennuksen Valtatie 57:ssä, jossa toimi myöhemmin sähköurakointia harjoittanut yritys.


Kauempaa otettu kuva antaa hyvän käsityksen siitä, miten keinotekoisen korkealle Oulujoen vesi padon yläpuolella nousi. Koskitien kerrostalot olivat juuri valmistuneet.


Merikosken valjastaminen vaati pitkän padon rakentamisen. Siihen loppui myös Oulujoen lohen luonnonmukainen vaellus. Nykyinen kalatie on pelkkä vitsi, jonka avulla saadaan padon yläpuolelle nousemaan muutama kala, jotka sitten paluumatkalla takaisin mereen – jos niin mielivät – jauhautuvat silpuksi jonkin voimalaitoksen turbiineissa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti