perjantai 21. heinäkuuta 2017

Menneen talven lumia

Näyttää siltä, että Asmo-laturi alkaa olla loppuun käsitelty aihe blogissa. Kaikki, mitä on ollut tarpeen sanoa, on nyt sanottu. Lopussa taitaa olla myös yrityksen taru...

Vaikka monet kirjoitukset olivat ivallisia, niissä pitäydyttiin kuitenkin aina totuudessa. Tuollaisesta naurettavuudesta eli laturista, joka ei voi syttyä palamaan, ei voinut kirjoittaa kovinkaan vakavasti.

Laturin tarina lähti heti alussa menemään pahasti pieleen. Media saatiin houkuteltua mukaan, ja siinä sitten vauhti pääsi jo sokaisemaan ja mopo karkasi käsistä. Yksikään toimittaja ei viitsinyt lähteä selvittämään vakiolatureiden väitettyä suurta energiankulutusta. Ei riittänyt, että palotarinasta ja muusta valehtelusta olisi uutisoitu yhden kerran, vaan sitä piti toistaa useamman kerran. Sanomalehti Kaleva oikein kunnostautui tämän disinformaation levittämisessä.

Kalevalla on tiettävästi hallussaan kaikki dokumentit palon todellisesta syttymissyystä, mutta se vaikenee. Ehkäpä se ei halua myöntää julkisesti, miten härskisti ja pitkäkestoisesti sitä käytettiin hyväksi.

Privanetin asiantuntemus ei oikein herätä luottamusta. ”Useiden kymmenien miljoonien..?” Olisiko se ollut 30:n, 40:n vai peräti 50:n miljoonan arvoinen yhtiö..? Sen todellinen arvo tällä hetkellä taitaa olla sama kuin kassan suuruus, joka pienenee kovaa vauhtia: 40–50 tuhatta euroa kuukaudessa.


Tämä animaatio, joka Asmo Solutionsin mukaan kuvaa tavallisen laturin toimintaa, on yhtä valheellinen kuin Asmo-laturikin. Animaatiota käytettiin Indiegogossa tukemaan Asmo-laturin myyntiä. Sen mukaan vakiolaturin tehonkulutus on aina vakio katsomatta siihen, onko puhelin latauksessa vai.


Kuten sanotaan, totuus ei pala tulessakaan – ei edes grillin sytyttämässä vanhan meijerin tulipalossa. Tämä on grilli,


ja tämä on Asmo-laturi (oletettavasti ainoassa maksetussa mainoksessaan).


Asmo-laturia myydään edullisesti eBayssa: vain noin 25 euroa (29 USD) postikuluineen. Palaute on annettu neljä kertaa, joten latureita lieneekin myyty sama määrä.

Samat valehtelut ovat sielläkin:

”Safe

ASMO Charger is designed to prevent fires.

Did you know that leaving your phone charger in the wall is a fire risk?

The charger may ignite and cause a fire. ASMO-charger turns itself off when not in use. Power consumption then is absolutely zero. Nearly all mobile chargers waste energy when not in use, like a leaking fuel tank. Asmo charger goes into safe mode when not in use.”


Ranskalainen nettikauppa on tehnyt erikoisen mainoskuvan. Miten Asmo Solutionsia voi kutsua "luotettavaksi", jos se sepitti tuollaisen palotarinan?


6 kommenttia:

  1. Ihmelaturin ihmeellinen tarina saattaa myöhemmin putkahtaa hiljaiselon jälkeen taas kuumaksi perunaksi. Usein tällaisissa tapauksissa ottaa vaan aikansa, kun rattaat pyörähtävät askeleen eteenpäin. Annetaan Asmon ja kumppaneiden nyt miettiä, mitä tapahtuu seuraavaksi. Laturin tarinan loppuhuipennus on varmasti vasta edessäpäin.
    Blogiin varmaan voi lähettää edelleenkin lukijan tektiä julkaistavaksi, jos jotain uutta ilmenee?
    Muutamilta tahoilta on kysytty, esitettiinkö heille todisteita nuista paloista, sähkönsäästöstä ja patentista. Odotellaan kesälomien loppumista;)

    VastaaPoista
  2. Tekstejä voi toki lähettää, kunhan ne eivät vain ole rasistisia.

    Laturiin palataan, jos (kun) jotakin uutta ilmenee.

    VastaaPoista
  3. Kalevan toimittajaa todellakin pyydettiin hankkimaan todiste eli onnettomuusseloste oletetusta palotapahtumasta. Kuntavaalikiireiden vuoksi hän ei niitä itse ehtinyt hankkia, joten hän pyysi, voisiko ne toimittaa hänelle.
    Onnettomuusselosteet hankittiin ja lähetettiin hänelle myöhemmin sähköpostilla. Koska tarkkaa osoitetta palopaikasta ei ollut ja yhdessäkään tapauksessa syttymissyy ei ollut puhelimen laturi, pyydettiin kaikki 1997 ruovedellä tapahtuneiden rakennuspalojen julkiset selosteet. Niitä löytyi 3 tapausta.

    Toimittajalla olisi ollut helppo tehtävä. Antaa selosteet Asmolle ja pyytää näyttämään mikä tapauksista on se kuuluisa anoppilan palo, josta koko laturi-idea lähti.

    Siitä ei ole tietoa, onko toimittaja tuota kysymystä Asmolle esittänyt.



    VastaaPoista
  4. Osakeyhtiöissä toimitusjohtajalla on suurin vastuu. Hän ei voi piiloutua hallituksen selän taakse, vaikka hallitus ja yhtiökokous ovatkin päättävin elin, vaan hänellä oletetaan olevan yritysmaailman osaamista niin paljon, että yritys hänen johdollaan noudattaa lakia. Hallituksen jäsenillä ei sitä vastoin ole aina minkäänlaista yritysmaailman osaamista – osakkeenomistajista puhumattakaan.

    Tämä tarkoittaa sitä, että kun aletaan etsiä syyllisiä tähän huijaukseen, suurimmassa kusessa tulee olemaan toimitusjohtaja ja seuraavaksi hallituksen puheenjohtaja, joilla kummallakin on tavallisesti nimenkirjoitusoikeus yksin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tässä tulee oikeusjuttu, Dillon varmastikin karistaa tämän maan tomut jaloistaan ja ostaa lipun San Franciscon koneeseen. Asmo sen sijaan tuskin lähtee mihinkään...

      Poista
  5. Täälläkin on Asmo tarjouksessa vain 24,95 €. Mitä tämä tarkoittaa? Puuilo-efekti..? Näillä hinnoilla sijoittajat tuskin tienaavat 10 €/laturi...

    https://fiksukoti.fi/product/39/asmo-laturi---maailman-turvallisin-laturi-micro-usb

    VastaaPoista