keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Sijoitusmuistion helmiä

Näin jälkeen päin on helppo sanoa, että mikään sijoitusmuistiossa luvattu ei pidä paikkaansa. Jos sijoittajat voisivat nyt painaa PERUUTA-painiketta, suurin osa tekisi niin.

Suurin valhe tulee ensimmäisenä.

”Kuinka moni älypuhelimen omistajista kuitenkaan ymmärtää nykyisen laturinsa mahdollisesti aiheuttamat vaarat?”

Useimmat ymmärtävät, että mitään vaaraa ei ole, mutta aina on olemassa pieni satuihin uskova joukko.

”ASMO Solutions Oy:n tarina alkoi Asmo Salorannan avopuolison kodin seinään unohdetun laturin aiheuttamasta tulipalosta, jonka seurauksena avopuolison koti tuhoutui. Tämän surullisen tarinan johdosta Asmo Saloranta alkoi miettiä yksinkertaista ratkaisua latureiden aiheuttamaan ongelmaan. Saloranta keksi matkapuhelinlaturin, joka automaattisesti kytkeytyy pois päältä, kun matkapuhelin ei ole kiinnitettynä siihen. Tuotteen nimeksi tuli ASMO Charger. Tämä tulipaloturvallinen laturi on ainoa laatuaan koko maailmassa ja tavoitteena on luoda keksinnöstä uusi latureiden turvallisuusstandardi.”

Asmo-laturista ei näytä tulevan uutta latureiden turvallisuusstandardia.


”Älypuhelinmarkkinoilla brändien ja premium-tuotteiden merkitys on kasvanut merkittävästi. Tästä hyvänä esimerkkinä esimerkiksi huippubrändiksi muodostunut Beats. Tähän samaan on mahdollisuus nyt myös ASMO Chargerilla.”

Eikä myöskään huippubrändiä vaan ehkäpä pikemminkin päin vastoin...

”ASMO Charger on kehitetty, suunniteltu ja valmistettu Suomessa korkeimmilla mahdollisilla standardeilla. Monet asiakkaamme haluavat tukea suomalaista tuotantoa ja vihreitä arvoja.”

Ylimääräisen laturin ostajat tuskin tukevat vihreitä arvoja.

”Muutettaessa verkon vaihtovirtaa puhelimesi käyttämään tasavirtaan, kuluttaa normaali laturi sähköä, vaikka itse päätelaite ei olisi siihen kytkettynä. Tämän voit helposti todeta koskettamalla seinään kytkettyä laturia. Se on kuuma, vaikka puhelin ei olisi siinä kiinni.

Se (älypuhelimen laturi) ei varmasti ole kuuma eikä edes lämmin. Vanha rautasydänmuuntaja saattoi olla hieman lämmin rauta- ja kuparihäviöiden vuoksi, mutta niitä ei ole valmistettu 15 vuoteen.

”Yleisenä strategiana on rakentaa vakaata kassavirtaa generoiva liiketoiminta, joka perustuu korkean arvon ja korkean marginaalin tuotteisiin.”

Ei näytä toteutuvan...

”Yksi tärkeimpiä elementtejä strategiassamme on ollut tehdä jo varhaisessa vaiheessa erittäin järjestelmällinen markkinatutkimus, jolla varmistetaan tuotteen kiinnostavuus markkinoilla.”

Tehtiinkö erittäin järjestelmällistä markkinatutkimusta? Laturin myyntimäärä ei ainakaan tue tuota väitettä, koska kiinnostavuutta ei ole.

”Teemme ainoastaan tuotteita, joita todistetusti voidaan myydä.”

Puuilo ei ainakaan allekirjoita tuota väitettä.

”Elintärkeää on, että meillä on vahva linkki markkinoihin ja asiakkaisiin. Pienet muutokset tuotteessa tai segmentoinnissa on helposti testattavissa ja kampanjat ja tuotetarjoukset on helppo jalostaa tuotoiksi.”

Tämä on jotakin ihme liirum laarumia.

”ASMO pyrkii kasvattamaan yhtiön valuaatiota vuoteen 2020 asti, jonka jälkeen tavoitteena on, että suuremmat pelurit, kuten Google, Apple tai joku suurista tarvikevalmistajista voisi kiinnostua ostamaan yhtiön.”

Tämä on huippu! Ei taida toteutua. Google ja Apple – olivatko nämä sanat, jotka saivat sijoittajat tarttumaan täkyyn?

”Tuotestrategian ydin on kehittää korkean lisäarvon tuote, joka perustuu turvallisuuteen, energian säästöön, ja suorituskykyyn.”

Mikään noista ei pidä paikkaansa, ei edes suorituskyky. DC-virraksi luvattiin 2,0 ampeeria, mutta Kalevan ”osaavat” laturitestaajat mittasivat virraksi vain 1,76 ampeeria.

”Tärkeä fakta on, että uutisointi latureista ja akuista aiheutuneista tulipaloista on lisääntynyt merkittävästi viime aikoina.”

Lisääntynyt merkittävästi..? Onko muita rakennuspaloja kuin grillin sytyttämä meijeri? Akut voivat räjähtää tai syttyä palamaan, mutta sillä ei ole mitään tekemistä laturin kanssa. Niin kuin kaikki sähkölaitteet laturi voi myös poikkeuksellisissa olosuhteissa syttyä palamaan, mutta laturin palokuorma on niin pieni, että se tuskin pystyy sytyttämään laajempaa paloa.

”Tavallisella perheellä on keskimäärin jatkuvasti kytkettynä 30 laitetta sähköverkkoon, ja niiden kuluttama sähkö pelkästään lepotilassa alkaa olla yllättävän suuri osa koko sähkölaskusta.”

30 laitetta, jotka voivat olla lepotilassa..? Mitähän ne mahtavat olla?

”On arvioitu, että 7 miljardia matkapuhelinlaturia kuluttaa valmiustilassa sähköä kahden ydinvoimalan verran.”

Tällä valehtelulla haluttiin luoda tarve Asmo-laturille.

1) Suurin osa käyttäjistä irrottaa laturin sähköverkosta latauksen päätyttyä

2) Laskussa käytettiin liian suurta tyhjäkäyntitehoa (2 000 000 000 / 7 000 000 000 = 286 mW). Jos käytetään oikeaa tehoa (< 25 mW) ja kaikki 7 miljardia laturia olisivatkin kytkettyinä sähköverkkoon, turha sähkönkulutus tippuisi alle kymmenenteen osaan.

”Meidän ratkaisu ongelmaan on jo valmis...”

Asmo-laturi ei todellisuudessa ratkaise mitään ongelmaa.

”Olemme hakeneet kahta eri patenttia tuotteen taustalla toimivalle teknologialle.”

Patenteista on ollut jo paljon juttua, ja niiden sisältö on se, että Asmo-laturia, sellaisen kuin se on nyt markkinoilla, ei voida patentoida. Hakemusten vaatimukset loukkasivat olemassa vanhempia patenttihakemuksia ja patentteja tai ne oli kopioitu USB-speksistä.

”ASMO Charger tulee olemaan universaali ja globaali standardi turvalliselle ja älykkäälle lataamiselle kotona vuoden 2017 loppuun mennessä.”

Tässä on toinen huippu! Tämä ei tule ikinä toteutumaan.

”ASMOn tavoitteena on ottaa käyttöön sama teknologia myös muissa tuotteissa, kuten kannettavissa tietokoneissa ja muissa internetiin kytketyissä tuotteissa (IoT).”

Taitaa tämäkin jäädä toteutumatta...

”Verkoston luomiseksi on valjastettu useita keulahahmoja viemään tarinaa eteenpäin. Lisäksi 1.500 alkuvaiheen asiakasta ovat antaneet tukensa ennakkotilauksen muodossa.”

Tarinaa..? Tarkoitetaanko tuolla palotarinaa.

”Tärkeimmät ryhmät keulahahmoissa ovat ne, jotka ovat kiinnostuneet paloturvallisuudesta ja oman perheen turvallisuudesta.”

Tässä olisi kannattanut antaa neuvoja turvalliseen grillaamiseen.

”Tavoittelemme valtavaa markkinaosuutta ja näkyvyyttä tärkeimmillä kohdemarkkinoillamme.”

Mikähän tuon tavoitellun ”valtavan markkinaosuuden” koko oli? 10 prosenttia 7 miljardista vai vielä enemmän?

”Verkkokauppamme vaatii paljon näkyvyyttä ja maksettua mainontaa tavoittaaksemme kaikki potentiaaliset asiakkaat.”

Missä on ollut maksettua mainontaa?

”Markkinatutkimus pystytään tekemään jokaiseen maahan erikseen olemassa olevilla työkaluilla.”

Ei varmastikaan ole tehty...

”Olemme kehittämässä yhteisyötä OEM- ja lisävarustevalmistajien kanssa. Esim. hollantilainen Fairphone on osoittanut kiinnotuksensa toimia tuotteen jälleenmyyjänä.”

Voi ei..

”Meidän teknologiset assetit ja brändi ovat ainutlaatuisia matkapuhelinteollisuudessa.”

Niin todella ovatkin! Laturi, joka perustuu valheeseen.

”Yhtiö ennustaa positiivista tulosta ja voimakasta kasvua ensimmäisen 12 kuukauden markkinoilla olon aikana.”

Tappiota taitaa tulla ja kasvukin heikkenee. Vuoden 2019 myyntiennuste on ollut niin useasti esillä, että sitä tuskin on tarpeen toistaa.

”Mahdollinen lisärahoituskierros, jolla kiihdytetään kasvua entisestään ja lanseerataan uusia tuotteita, voisi toteutua vuonna 2019.”

Tuleekohan tähän olemaan halukkaita? Ovatko 2016-sijoittajat kuulolla? Vai onko oppirahat jo maksettu?


Sijoittajat tulevat varmastikin olemaan pääroolissa tämän farssin loppunäytöksessä.

Jos kaikki epärealistiset ”lupaukset” olisivat toteutuneet, Asmo Solutions olisi varmastikin ollut sijoittamisen arvoinen, mutta ne olivat niin älyttömiä, että kyllä lapsenkin olisi pitänyt ymmärtää, että ne eivät voi käydä toteen.

Osakkeen arvon lasku on alkanut Privanetissä. Joku onneton, joka uskoi kaikki sijoitusmuistiossa olleet liioittelut ja osti minimäärän osakkeita (a 270 euroa), on nyt valmis luopumaan niistä 198 euron hintaan. Ongelma on nyt siinä, että kuka maksaisi yhdestä Asmo-osakkeesta 198 euroa. 

Peluri voisi ostaa 100 eurolla suuren määrän, jos voisi olla varma, että löytäisi niille ostajan 150 eurolla. Asmo-osake on kuin Musta-Pekka-kortti, joka jää häviäjän käteen.


21 kommenttia:

  1. On tuossa sijoitusmuistiossa kyllä niin selviä epäkohtia, että syvästi ihmettelen, jos tätä juttua ei raastuvassa ratkota.

    Esimerkiksi tämä: "Tämä tulipaloturvallinen laturi on ainoa laatuaan koko maailmassa ja tavoitteena on luoda keksinnöstä uusi latureiden turvallisuusstandardi.”

    Tuohan on selvä vale. Verkkokaupassa valmistaja on itse kertonut, että tähänkin laturiin voi tulla oikosulku. Opetettiinko OAMK:ssa Asmo-alumnille, että oikosulku ei aiheuta palovaaraa?
    http://www.oamk.fi/fi/tietoa-oamkista/oamkin-julkaisut/aluevastuuraportti/vuoden-alumni-asmo-salorannan-muistoja-opiskeluajoilta/

    ...toivon, että pääsen auttamaan muita aloittelevia yrittäjiä...

    Joku haluaa ostaa Asmoa 50 eurolla? Huomasikohan se, että tuli ostohintaan vahingossa nolla liikaa?

    VastaaPoista
  2. Uusi myyntinoteeraus: 195 €.

    Pelurikin on kiinnostunut...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostotarjous 50 eurolla on jo vedetty pois.

      Poista
  3. Minkälainen henkilö syöttää tuollaisen valheen Helsingin Sanomille, jolla on 621 000 lukijaa?

    ”Viallinen laturi poltti Asmo Salorannan avovaimon kodin – nyt hän myy maailmalle turvallista laturia”

    Kalevaan näyttää uppoavan kaikenlaiset sadut, mutta miten ihmeessä HS ei tarkistanut asiaa?

    Koko Asmo-laturin olemassaolo rakentuu tämän valheen varaan. Ilman sitä ei olisi Asmo-laturia eikä petettyjä sijoittajia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jutun kirjoittaneelta toimittajalta pitäisi kysyä asiasta. Kysyikö hän tai esitettiinkö hänelle tuosta palosta mitään todistetta? Näytetiinkö hänelle mitään testituloksia esim. laturin palamattomuudesta ja sähkönsäästöstä?

      Poista
  4. Mitä laki sanoo petoksesta?

    1 § Petos (asiaankuuluvasti lyhennettynä): ”Joka, hankkiakseen itselleen taloudellista hyötyä erehdyttämällä ja siten aiheuttaa taloudellista vahinkoa erehtyneelle, on tuomittava petoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.”

    2 § Törkeä petos (asiaankuuluvasti lyhennettynä): ”Jos petoksessa tavoitellaan huomattavaa hyötyä ja petos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä petoksesta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.”

    Tässä on hankittu taloudellista etua ja aiheutettu taloudellista vahinkoa sijoittajille. Ja kyllähän miljoona euroa täyttää määritelmän ”huomattava hyöty”.

    VastaaPoista
  5. Täällä on mielenkiintoista luettavaa. Privanet, joka merkitsi 10 prosenttia osakkeista, kehuu yritystä varsin auliisti. Yrityksen ”arveltiin” kasvavan kymmenien miljoonien arvoiseksi vuosien kuluessa.

    Privanetin sijoituspäätös

    Ja lisää satuilua, jota ei löydä muistiosta.

    YKK

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oliko tuo Privanetin sijoituspäätösteksti nähtävillä ennen osakeantia tai sen aikana? Tuossa kyllä annettiin aika ruusuinen kuva yrityksen tulevaisuudesta.

      Poista
    2. kyllähän sen tarkoitus oli varmastikin lisätä sijoittamishaluja.

      Poista
    3. Yllä oleva tieto Privanetin 10 %:n omistusosuudesta ei (sen onneksi) pidäkään paikkaansa. Koska osake ylimerkittiin reilusti, jotkut toiset ”onnelliset” saivat nuo osakkeet. Privanetilla ei siis ole ainoatakaan Asmo-osaketta.

      Ehkäpä tuo ehdollinen ”lupaus” toimi houkuttimena sijoittajille, joiden ymmärryksessä olisi hieman kehittämisen varaa.

      Poista
    4. Pyytäkää osakasluettelo Asmo Solutionista. Se pitäisi saada pyydettäessä ja sen "pitäisi" kyllä sisältää tiedot omistajista. Tosin kuinka luotettavana sitä voi pitää? Tämä keissi alkaa vaikuttamaan todella mielenkiintoiselta.

      Poista
    5. Tuolla oli hyvä kommentti

      http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/oululainen-exiops-avantopitchauskilpailun-voittoon-suomiareenassa-valmistaa-jalkaan-kiinnitettavia-hiihtomittareita/765328/

      Palamaton laturi 14.7.2017 19:42

      Miksi Asmo ei ollut tuomaristossa? Hän on kuitenkin keksinyt maailman ensimmäisen palamattoman Asmo-laturin. Sitähän myydään patentoituna jo jenkkeihin.

      Poista
    6. Olen kuullut hieman toista tuosta Privanetin osakkuudesta. Onko tietoa, että onko se kuitenkin jossakin vaiheessa omistanut Asmo Solutionista satoja osakkeita? Jopa 500+ kpl.

      Poista
    7. Sen ei olisi ollut pakko ostaa niitä (leikkaantuminen ylimerkintätilanteessa), mutta ehkäpä sekin oli niin ahneuden sokaisema, että halusi tulhata rahansa p***aan.

      Poista
  6. Asmo on poistanut useimmat väärät tiedot sivultaan, mutta yksi siellä vielä kummittelee, nimittäin palotarina. Kuka arvaa, miksi sitä ei ole poistettu?

    Poistamalla sen Asmo julkisesti myöntäisi keksineensä koko tarinan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tarina löytyi muistaakseni ennen Indiegogosta. Ei löydy enää. Muistaakseni tuollakin oli kuva siitä "jostakin syystä" syttyneestä talosta.

      https://www.indiegogo.com/projects/asmo-charger-designed-fire-safety-in-mind#/

      Poista
  7. Jos tuota lähdetään selvittelemään käräjille, kyllä sinne myös Privanet kuuluisi.

    VastaaPoista
  8. Blogi kertoi osakeannista 3. marraskuuta. Esitetty kritiikki osui aivan oikeaan, ja jo tuolloin oli nähtävissä, miten muistion lupauksille tulee käymään.

    Tässä kaikki on pelkistetty yhteen virkkeeseen:

    ”Myyntiesite, josta käytetään nimeä ”sijoitusmuistio”, on lystikästä luettavaa, ja kuten tämän yrityksen kohdalla voi hyvin kuvitella, se sisältää vääristeltyä tietoa tai jopa suoranaista valehtelua, minkä tarkoitus on vain lisätä Asmo Solutionsin ”vetävyyttä” potentiaalisten sijoittajien silmissä.”

    Asmo Solutionsin osakeanti

    VastaaPoista
  9. Jos tämä juttu joskus päätyy oikeuden setvittäväksi, aion muistuttaa laturia ylistäneitä toimittajia siitä, että he ovat osasyyllisiä tapahtumiin. Luultavasti he jopa joutuisivat todistamaan Asmoa vastaan kertomalla haastattelutilanteista. Näissä tilanteissa juuri paikkansapitämättömät tiedot ovat lähteneet leviämään julkisuuteen toimittajien kirjoittamina tosiasioina.

    VastaaPoista
  10. Mitä enemmän tätä ajattelee, sitä törkeämmältä kaikki tuntuu. Ensiksi sepitetään tarina laturin polttamasta talosta, ja sitten kerrotaan kehitteillä olevasta ratkaisusta, joka on paloturvallinen laturi. (Aikaa siihen kului tosin kaksi ja puoli vuotta.)

    Tuhannet peloteltiin ostamaan kallis laturi, vaikka kaikilla oli jo olemassa puhelimen mukana tullut ja juuri siihen tarkoitettu laturi.

    Veronmaksajat tukivat tätä petkutusta yhteensä 112 700 eurolla.

    Sijoitusmuistiosta:

    ASMOn tavoitteena on ottaa käyttöön sama teknologia myös muissa tuotteissa, kuten kannettavissa tietokoneissa...

    Kuka ostaisi releellisen kannettavan tietokoneen Asmo-laturin, joka maksaisi varmasti 100 euroa? Montako taloa on palanut viallisen kannettavan laturin (virtalähde se on oikeasti) vuoksi?

    VastaaPoista