lauantai 29. tammikuuta 2011

Kimpassa

Pirkka-lehden välissä tuli varsin ikävä yllätys: Folktingetin julkaisema Kimpassa-lehti, jonka tarkoitus on vakuuttaa suomenkielisille, että kaksikielisessä Suomessa ei ole mitään väärin ja se on myös suomenkielisten etu. Koko lehden sisältö keskittyy perustelemaan ruotsin kielen (joka on siis läntisen naapurimaan kieli ja jota puhutaan vain kahdessa valtiossa maailmassa) oikeutta Suomessa.

Folktinget on (lehdessä olevan selityksen mukaan) ”lakisääteinen järjestö, joka edustaa ruotsinkielisiä suomalaisia ja valvoo heidän oikeuksiaan. Kaikki eduskuntapuolueet, joilla on ruotsinkielistä toimintaa, ovat edustettuina Folktingetissä”. Suomenkielisillä ei ole mitään vastaavaa lakisääteistä järjestöä, joka puolustaisi heidän oikeuksiaan ruotsinkielisten harjoittamaa mielivaltaa ja etuoikeutettua asemaa vastaan.

Lehteen on saatu mukaan monia arvovaltaisia tahoja puolustamaan tuon marginaaliryhmän oikeutta omaan kieleensä Suomessa.

Lehti on pelkkää propagandaa. Siinä ei ole ainoatakaan kriittistä artikkelia, miksi Suomessa ei pitäisi puhua ruotsia. Tasapuolisuuden vuoksi Folktinget olisi voinut antaa puheenvuoron Suomalaisuuden liitolle, joka kannattaa tunnetusti yksikielistä Suomea.

Lehden helmi on ehdottomasti sivun 28 Euroopan kielialuekartta, jonka Folktinget on piirtänyt uuteen, omia tarkoitusperiään paremmin palvelevaan muotoon. Kartalla ja siihen liittyvällä artikkelilla halutaan ilmeisesti kertoa, että kaikissa EU-maissa puhutaan vähintäänkin kahta eri kieltä. Kuvateksti tukee hyvin tätä olettamusta: ”Yksikielisiä kansallisvaltioita on tuskin olemassa missään EU:n alueella.”

Lainaus lehdestä: ”Mitä kieltä Espanjassa puhutaan? No, espanjaa tietenkin, mutta sen lisäksi galegoa, baskia ja katalaania.” Artikkelissa unohdetaan mainita, että galegoa, baskia ja/tai katalaania ei pakko-opeteta espanjankielisille eikä Espanja ole nelikielinen valtio. Suomen vertaaminen Espanjaan tuntuu vain kaukaahaetulta ja säälittävältä perustelulta oikeuttaa ruotsi Suomessa.

Rivien välistä on luettavissa, että suomenkielisten pitäisi olla ylpeitä kaksikielisestä Suomesta, mutta minä en ole. Tunnen pikemminkin häpeää siitä, millä tavalla ruotsinkielistä marginaaliryhmää suositaan valtaenemmistön (sananmukaisella ja konkreettisella) kustannuksella.

Kuten viimeaikaiset uutiset ovat osoittaneet, Folktinget alkaa todella olla huolissaan siitä, että kaksikielinen Suomi on pian historiaa, koska tämä tilanne on kestämätön ja täysin absurdi. Tällaista etuoikeutettua ryhmää ei ole missään muussa länsimaisen demokratian valtiossa. Kimpassa-lehti tuskin kuitenkaan onnistuu pyrkimyksessään, vaan se saattaa jopa kääntyä tarkoitustaan vastaan eli auttamaan suomenkielisiä saamaan silmänsä auki ja näkemään, miten heitä sorretaan.

Joidenkin arvioiden mukaan ruotsin pitäminen toisena virallisena kielenä aiheuttaa noin kahden miljardin kustannukset vuosittain. Velkaisella valtiolla luulisi olevan parempaakin käyttöä tuolle summalle, jonka rahoittavat käytännössä lähes kokonaan suomenkieliset veronmaksajat. Jos työllisten määrä on noin kaksi miljoonaa, lisälasku Suomen säilyttämisestä kaksikielisenä tekee jokaista työssäkävijää kohti noin tuhat euroa joka vuosi.

Perussuomalaiset on puhtaasti suomenkielinen puolue, ja se selittää varmasti osaltaan puolueen kannatuksen jatkuvan kasvun mielipidekyselyissä. Perussuomalaiset taitaakin olla nykyisistä eduskuntapuolueista ainoa yksikielinen puolue.

Lehden nimeksi sopisi paremmin Kimppakivaa, koska se olisi sopivan ironinen kuvaamaan suomenkielisten asennetta ruotsin kieleen suomenkielisessä Suomessa.

Toivottavasti nyt ilmestynyt numero tulee jäämään ainoaksi.

On hyvin vaikea kuvitella mitään muuta maata, jossa vastaava tilanne voisi olla mahdollinen, ja samanlaista alistettua kansaa, joka sallisi sen jatkuvan vuodesta toiseen. Kaikissa muissa maissa sen kansalaiset tekisivät kansannousun vääräksi ja oikeudettomaksi kokemaansa asiaa vastaan. He järjestäisivät mielenosoituksia, mellakoita ja muita kansalaisaktiviteetteja niin kauan, kunnes vääryys olisi korjattu.

Mutta mitä tekee lammasmainen kansa, joka kutsuu itseään suomalaisiksi? Se palkitsee herransa, jotka pitävät kiinni yhteisestä ja eri puolueiden välillä tehdystä sopimuksesta ruotsinkielisestä Suomesta, valitsemalla nämä aina vain uudelleen eduskuntaan.

Suomalainen on kuin typerä koira, joka muuttuu sitä uskollisemmaksi isäntäänsä kohtaan, mitä enemmän tämä sitä piiskaa ja kurittaa. Ja ruotsalaiset nauravat!

1 kommentti:

  1. Hyvin ja oikein kirjoitit!

    Koko K-kauppaketju - haistakoon pitkän pa....

    K-kaupat ovat myyneet itsensä vähemmästä kuin 30 hopeataalerista...

    VastaaPoista