maanantai 31. lokakuuta 2016

Kupla nimeltä Asmo-laturi

Tietotekniikan keskusteluryhmissä arvostellaan Asmo-laturia. On vaikea arvioida kirjoittajien motiivia, mutta tekstit näyttävät olevan totuudenmukaisia.


Tässä olen seurannut nyt indiegogo:n jälkeisiä tunnelmia ja spekuloinnut hyvinkin paljon missä on menty metsään ja mitä on todellisuudessa odotettavissa.

Aloitetaan hinnasta, 40€ kappaleelta. Jos oletetaan, että tämä tuote tuottaa voittoa vain 5€ per laturi, niin heidän omakustannehintansa kaikkien kulujen jälkeen on 35€, mutta luultavasti valmistuskustannus tällä hetkellä on 15-20€ tienoilla.

Se miksi kaksi erää on epäonnistuneet tähän mennessä luultavasti johtuu seuraavista asioista: Puutteellinen ymmärrys verkkojännitteen eristämisestä pienjännitepuolesta, läpilyönnit 500V eristemittauksissa johtivat kokonaan edellisen piirilevyerän hylkäämiseen. Seuraavassa versiossa taas havaittiin, että jonkin komponentin toiminnallisuus on liian lähellä äärirajaa. Oma veikkaukseni on se, että kun katsotaan hyötysuhdetta, joka on hyvinkin surkea 69%, niin luulen heidän käyttävän vanhentunutta hakkuripiiriä tuottamaan 5V latausjännitteen. Toinen vaihtoehto on, että heidän tilaamansa järjestelmäpiiri laitteiden kanssa keskusteluun ei toiminutkaan syystä tai toisesta johtuen taas piirilevyvirheestä ja uusimisesta tai koko piirin vaihto ja uusi kierros piirilevysuunnitelman kanssa.

Lisäksi Asmo latureiden mainitaan vähentävän huomattavasti hukkaan menevää virrankulutusta stand-by tilassa huutamalla youtube videolla, että vuoden seinässä oleva laturi tuhlaa 8000 wh eli 8kwH. Aiheesta enemmän täällä http://rahantakoja.fi/asmo-charger-laturi-paloturvallinen-ja-saastaa-rahaa/

Noh kumminkin, todellisuudessa nykyaikaiset laturit vievät keskimäärin 0.25kW vattenfallin mukaan ollessaan seinässä koko vuoden. Mittasin oman lenovo mittarini virrankulutuksen (en huomioi loisvirtaa, koska en maksa siitä ja epäilen saisinko laitteillani edes näkyviin koko loisvirtaa näin pienillä virroilla. Lenovon C-P32 laturia testatessani sain virrankulutukseksi standby tilassa 0.65mA kalibroidulla Fluke 8840A mittarilla. 0,65mA * 231,0 Vac = 150mW

Päivässä siis tämänpäiväinen laturi kuluttaa 0,0036 kWh / päivä, joka tekee 1,314kWh vuodessa, tämä tietää vuodessa noin 20 senttiä siirtohintoineen. Joten laturia ei voi juurikaan perustella sen perusteella, että se yksittäisenä esineenä pelastaa talouden sähkönkulutusta. Tarvitsisit vain lähes parivuosisataa, että laturi maksaa itsensä takaisin sähköhintoina.

Entäpä sitten tämä paloturvallisuus? Noh kyseessä on niinkin yksinkertainen laite vaikka lehdissä puhuttiin mullistuksesta, että puhelimen akku kytkee RELEEN ja rele kytkee sitten sen vaihtosähkön itse laturiin. Vaaditaanko tästä ominaisuudesta se 40€ ja huonolla hyötysuhteella oleva laturi? Itse tämän laturin huono hyötysuhde todennäköisesti syö enemmän senttejä sinulta kuin se, että laturi ei kuluta lepotilassa mitään.

Myöskin ASMO laittoi, että suomessa valmistus on liian kallista ja yritti siirtää valmistuksen kiinaan, mutta rahoittajat vaativat, että se valmistetaan suomessa kuten oli luvattu. En tiedä mihin paikkoihin olivat soitelleet, mutta olisin hyvinkin varma, että Suomesta löytyy firmoja, jotka pystyvät kilpailemaan kiinalaisten kanssa, niin kauan kun itse laitetta ei kasata täysin käsin. Tuliko jollekulle yllätyksenä, että käsinkasaaminen on kallista? Noh näin se vain on, mutta jos kone voi tehdä suurimman osan asioita, niin ollaan kiinalaisten kustannustasolla aikavarmastikin, mutta laatu on paljon parempaa.

Laturilla voisi olla jotain mahdollisuutta menestyä, jos hinta tipahtaisi tuonne 20€ tasolle, mutta 40€ en usko, että ihmiset lähtevät ostamaan sitä siinä määrin, mitä vaatisi, että kyseessä ei olisi vain yksittäinen rääpäle markkinoilla.

Youtubesta löytyy heidän videoitaan huimista tuotantolaitoksistaan ja ladontakone oli ainakin tuhottaman hidas.


Toisen keskusteluryhmän kaksi kommenttia:

Melko typerästi suunniteltu mielestäni. Laturissa on kiinteästi yksi liitin, joka on suoraan laitteeseen kytkettävää mallia. Useimmat laturit ovat usb-hubeja, joihin voi työntää standardimallisen usb-johdon ja ladata sillä haluamansa laitteen. Tuolle valinnalle nyt ei ole mitään muuta perustetta kuin se, että Asmo 2 on helpompi tuoda myyntiin parin vuoden kuluttua, kun siihen voidaan innovoida usb type a- tai kenties jopa type c -liitin. Syöttövirta on myös aika pieni, kun monet laitteet tukevat jo kolmen ampeerin lataamista, mikä on myös standardoitu ominaisuus type c -liittimen kanssa.

Mutulla sanon myös, että väite 20 %:n hukkavirrasta sähkölaskussa on täysin perusteeton ja valheellinen väite. Varsinkin jos puhutaan vain seinään unohdetuista kännykkälatureista, niin laturin aiheuttama lisäkulutus on jotain prosentin luokkaa tai vähemmän.

Viherpiiperöille on toki helppo myydä mitä tahansa paskaa, kunhan väittää sen olevan kilpailijoita ekologisempaa jollain tavalla ja esittää asiansa hipstereihin uppoavalla tavalla.



Suuren luokan vitsi. Kiinteät johdot eikä QC tukiakaan. Vanhaksi jäävä laturi muutaman euron laturin ominaisuuksilla. Aika hauskaa kun kehutaan tuota laturin johdon kestävyyttä. En ole koskaan saanut minkään laturin johtoa rikki. Ainoa kerta kun sellainen hajosi, oli kun koira puri sellaisen poikki. Asmo menisi kyseisen tapauksen jälkeen roskiin. Laadukkaita irtojohtoja ei toki joka kaupassa ole, mutta voi kokeilla sellaistakin "erikoisuutta" että laittaa sen johdon laturin mukaan.

Niin ja mun mielestä oikea stretegia olisi tehdä kunnollinen tuote ja tuoda se markkinoille. Ei näin, että tuodaan beta tason tuote premium hinnalla.

10 kommenttia:

  1. Hi, fact of the matter is they have cleverly withdrew direct claims on their website. I think the reason for this, once the product is commercial they could be in trouble with false claims.
    Secondly, while I 100% agree with you, they run a strong media campaign. Naturally, local and national media supporting them as they are hungry for every bit of good news, especially when something is made in Finland.
    You could also see there are 100s of people are supporting the idea and 1000s are interested.
    I also very surprised about the lack of complaints on Indegogo. It tells that people are OK with the delays and the complete BS around the product.
    So in conclusion, we are only two against 100s or if not 1000s.
    This however will not change the fact that this is an expensive product which has very little margin. After the first wave of people their sales will be minimal. A year from now asmo charger will be done. But we know Asmo survives the nuclear attack, so I am fully expect that he will come out on a top as moral hero. He will have more products like the Vessla picture frame. An other complete destined to fail idea. No problem. We need these people in Oulu.

    VastaaPoista
  2. If someone pays 30 euros in advance for a non-existing product, and then waits for about two years, isn't he nothing else but a total jerk..?

    VastaaPoista
  3. It is how it is. People are paying for your pitching. If you can make them believe in your idea/product and you can make them feel they need your crap you can sell anything to a certain extent. For me the main problem is making Asmo Saloranta as a hero while he should be let nowhere near to an actual business. He seems to have a creative mind, but terribly ignorant when it comes to business profitability. Secondly, i am constantly pissed of Tekes and ELY-keskus dumping money on these guys.
    Of course these is a problem that Asmo's team constantly removes any criticizing comments. They would not able defend their earlier claims in any environment where there is true experts are sitting. This is the reason in my mind that they have failed to get this charger taken up by large companies. Which would be the only way to decrease costs/increase sales.
    Thanks for keeping up with their campaign!

    VastaaPoista
  4. Their business smarts -if they exist- haven't convinced many who are able to look beyond the fluff, but they have just managed to raise funds to presumably keep going for a while: https://around.fi/assets/6idnJOnuX5IJpuOinhEdWb/ASMO_FI.compressed.pdf

    I do wonder how they managed that, especially when they quite clearly don't have much. There's clearly no shortage of people with extra dough... The portfolio is a plan on paper except for the 1st manufactured product, and the confirmed orders are almost half from indiegogo. Only small amounts of money have been spent to date, i.e. they haven't been able to properly do product design etc. Only pay themselves 6000/mo, which shows where their priorities are... Still, unbelievable they've gotten this far. But scaling up if the product doesn't work as promised is going to be impossible.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks for the link. How much they raised?

      Poista
  5. Thanks for the link. There will be a new blog post soon...

    VastaaPoista
  6. Relating to the successful crodwfudning they're having: how in god's name is it possible they have a valuation of 3 m AND that people are actually believing in their 'potential'? No sales to speak of, no confirmed sales to speak of, no patent, no sensible & profitable plan of go to market incl. marketing, sales channels, MARGINS etc. to speak of??? What kind of people invest in a company like this? People without skills to analyse if a plan is viable or not? People with too much money...? I just don't understand. It's not that I wish this company fails, I genuinely struggle to understand how is it that this company keeps on going with nothing that I can understand to have much value?

    VastaaPoista
  7. Hi, I recommend to remove the link to the pdf. In the meantime they have already removed the content.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. It is public. On their facebook page there is a link to around.fi from where everyone can download the pdf-file.

      Poista
  8. Minulta on kyllä mennyt ihan ohi tämä Asmo-laturitapaus, onkohan pöly jo laskeutunut sen osalta. Onko tässä käynyt niin, että laitesuunnittelut ovat jääneet kesken ja myynti yrityksille on alkanut liian aikaisin betaversiota käyttäen. Se on totta, että premiumhinnoilla on hyvä tehdä suoraan premiumtuotteita myyntiin.

    VastaaPoista