tiistai 27. maaliskuuta 2018

Zero Reception (Certum Phone) ei tyydykään vähään!

Otsikko voisi kuulua myös: Osta sika säkissä: Certum Phone!

Certum Phonen Indiegogo-kampanja on alkanut, ja tavoitteena on kerätä tukijoilta ”vaatimattomat” 5 000 000 USD. Tavoitesumma taitaa suuruudessaan lähes hätyytellä ennätystä. Kyseessä on ”fixed goal” -kampanja, eli periaate on, että kaikki 5 miljoonaa dollaria tai ei mitään. Vaikka ensimmäinen keräyspäivä onkin vasta meneillään, blogi kallistuu jälkimmäiselle kannalle eli Zero Reception ei tule saamaan dollariakaan.

Puhelimen hinta asettui aiemmin arvioituun hintahaarukkaan, eli sen saa halvimmillaan 499 dollarilla. Sen on tietenkin early bird -tarjoushinta, mutta ”normaali jälleenmyyntihinta” on peräti 699 dollaria – uskokoon ken haluaa. Ole nopea ja ”säästä” 200 dollaria...

Zero Reception taitaa myös totuuden vääristelyn, jota toisinaan tavataan kutsua valehtelemiseksi. Videolla kerrotaan, että puhelin ”on suunniteltu” erinomainen kuuluvuus mielessä,


vaikka IGG-sivulla kerrotaan, että puhelin onkin vasta vielä konseptivaiheessa, mitä tietoa tukee myös keräyssumman suuruus: 5 000 000 USD.


Mitään ei todellisuudessa olekaan vielä suunniteltu, vaan suuri summa rahaa tarvitaan juuri ”hyvän kuuluvuuden suunnitteluun”.

Puhelin luvataan toimittaa tukijoille kesäkuussa 2019, mutta kuten kaikkien muidenkin kampanjoiden kohdalla on lähes aina käynyt, Certum Phone tulee myöskin viivästymään ja todennäköisesti vuoden loppuun, ja tietenkin sillä edellytyksellä, että se saa (vastoin kaikkea todennäköisyyttä) kerättyä tarvitsemansa summan.


Zero Reception kertoo videolla: ”Coverage 4,4 times more powerful than top brands”. Suomenkielisissä lehdistötiedotteissa kerrottiin, että ”kuuluvuus on jopa 4,4 kertaa parempi kuin nykyisten puhelimien”. Ehkäpä ne tarkoittavat samaa asiaa, mutta Zero Reception ei kuitenkaan esitä minkäänlaista todistetta väitteelleen. Mistä tuo 4,4 on otettu? Hihastako?

Zero Reception ei myöskään ole koskaan kertonut, kummassa linkkisuunnassa (uplink, downlink) puhelinyhteys tuottaa ongelmia. Zero Reception yrittää kerätä rahaa väitteellään, että nykyisten puhelimien toiminnassa esiintyy ongelmia silloin, kun signaalitaso on heikko, mutta se ei esitä todisteita, millä tavalla Certum Phone voisi voittaa nämä ongelmat. Jokin simulointi ei voi todistaa sitä!

Sijoittaminen Certum Phonen kehitystyöhön vaatii erittäin suurta riskinottokykyä (ja tyhmyyttä). Jotta Zero Reception saisi kerättyä haluamansa summan, se tarkoittaa 10 020 ennakkoon myytyä 499 dollarin puhelinta huhtikuun loppuun mennessä. Indiegogo saisi komissionaan 250 000 dollaria, joten Zero Receptionille jäisi 4 750 000 dollaria.

Muilta ominaisuuksiltaan Certum Phone on parin sadan euron puhelimen veroinen, joten mitkään järkisyyt eivät kannata sen ostamista. Kuten aiemmin todettiinkin, Certum Phonella ei ole tulevaisuutta. Se ei missään nimessä ole kalliin hankintahintansa arvoinen.

Jos Certum Phone olisi valmiina kaupassa ja sen herkkyys olisi todistetusti 4,4 kertaa muita parempi, silloin sen ostaminen voisi olla joillekin tarpeellista.

Arvio on, että Zero Reception tulee kuukauden aikana keräämään alle 10 prosenttia tavoitteestaan, eli se saa myytyä ennakkoon alle tuhat puhelinta. Koska koko keräystavoitteen saavuttaminen on erittäin epätodennäköistä, lieneekin turhaa pohdiskella vaihtoehtoja siinä tapauksessa, että Zero Reception saisikin 5 000 000 dollaria ”kehitystyöhönsä”...

Tukijat ovat todella tyhmiä ja johdateltavissa, jos he kampanjasivulla esitettyjen tietojen perusteella lahjoittavat 499 dollaria Certum Phonen kehitystyöhön, jonka lopputuloksesta ei ole mitään varmuutta. Tyhmiä siellä toki onkin, mutta Zero Reception tarvitsee heitä yli 10 000.


7 kommenttia:

  1. Toinen suomalainen projekti sai 3,2 miljoonaa Privanetista. Se oli Cohu Experience, joka lupasi 84 miljoonaa voittoa Toukukuun mennessä.

    Mutta tämä oli avaruudesta, ei olemattomasta puhelimesta. (kirjoitin juuri siitä, joten anteeksi tästä mainonnasta)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko sitä sovellusta näkynyt?

      Poista
    2. http://earlightswindle.com/gloom/2018/04/will-a-finnish-startup-democratize-space-travel/

      SpaceNation sovellus on eilisillasta lähtien ollut play storessa ja omalla nettiosoitteella.

      Ei ole iso heitto. Näyttää siitä, että piti väkisin tehdä jotakin privanet-sijoittajille. Tästä on todennäköisesti seuraava tapaus...

      Syön muuten jo sanani, että tästä tulisi pientä rahavirtaa firmalle. 84 miljoona Toukukuuhun mennessä oli aika hyvä vitsi. Tyhmyydestä maksetaan, niin kuin Oulun1 sanoo.

      Poista
    3. Niin kuin tässäkin, kyse on aina ja vain rahasta, joka siirtyy tyhmempien taskuista viisaampien taskuihin. Rahaa ei voi syntyä tyhjästä, vaan sitä on ensin oltava joillakin, joilta se sitten viekkaasti viedään...

      Poista
    4. Minulle tuli jälleen kerran rahankerjäyssähköposti. Nyt oltaisiin tarjottu 20 tuhannella eurolla sijoitusmahdollisuutta jo toimivaan startup yritykseen. Yritys oli rekisteröity muistaakseni Singaporeen, muuta tietoa en löytänyt. Tuttuun tyyliin sijitusmahdollisuus on juuri sulkeutumassa,joten kiire olisi päättää.

      Poista
  2. Puhelinta on myyty ennakkoon kokonaiset neljä kappaletta kahdessa päivässä. Aikaa on toki vielä jäljellä 32 päivää, ja ainahan voidaan sanoa, että maailmaakaan ei luotu kahdessa päivässä, vaan siihen kului kuusi päivää.

    Pahat kielet kertovat, että osa noista neljästä ”tukijasta” olisi sidoksissa puhelimen kehitystyön taustalla oleviin yrityksiin, joten todellisia ulkopuolisia tukijoita olisikin vähemmän kuin neljä.

    Jos nykyinen ”vauhti” säilyy, Certum Phonea tullaan myymään ennakkoon peräti 68 kappaletta. Tästä taitaa tulla todellinen floppi...

    VastaaPoista
  3. Eipä näytä puhelin kiinnostavan. Onkohan ihmiset lopettaneet uskomasta pelkkiin puheisiin? Onko jo oppirahat maksettu?

    VastaaPoista