maanantai 15. maaliskuuta 2010

Is this a humour?

Kysymysotsikko mukailee 80-luvun Spede-show'n erästä sketsiä, jossa kysyttiin leikinomaisesti: ”What is a humour?” Ohjelmassa siihen annettiin sitten vastaus: ”This is a humour.”

Sanomalehti Kaleva julkaisee perjantaisin ilmestyvää PeTo-liitettä, jossa on viikon tv-ohjelmien lisäksi muuta ”viihdyttävää” ja lehden toimittajien mielestä ilmeisesti myös jotakin ”hauskaa”. Hauskin osa on säästetty toiseksi viimeiselle sivulle, jossa on ristikon lisäksi mm. toimittajien keksimää ”huumoria” ja muita nokkeluuksia kuluneen viikon tapahtumista.

Valitettavasti ”Viikon...” ei tarjoa mitään hauskaa tai edes omaperäistä huumoria, vaan se pikemminkin vain osoittaa tekijöiden huumorintajun ja myös mielikuvituksen puutteen. Vai mitä voidaan ajatella kahdesta ensimmäisestä ”oivalluksesta”?

Nuo eivät oikein avaudu! Mutta olisivatko seuraavat huumorinpläjäykset sitten parempia?

Irvailussa nuoren muusikon huumesyytöksestä ei ole mitään hauskaa. Seuraavassa huumorinkukkasessa ehdotetaan Turun hinaamista Ruotsiin, mutta eihän se nyt oikein kävisi päinsä. Mitähän ruotsalaisetkin siitä sanoisivat – ja varsinkin Ruotsin kuningas? Ja olisihan siinä turkulaisillakin varmasti oma sanottavansa... Sama huumorintajuttomuus jatkuu kahdessa viimeisessäkin.

Mitähän hauskaa Isänmaanpettureissa oikein on? Vaikka jotkut alkoholiriippuvaiset (eli aivan tavalliset kohtuukäyttäjät) olisivatkin pitäneet pullon korkin kiinni tammikuun ajan, sillä tuskin olisi ollut tuon taivaallisen vaikutusta tammikuun teollisuustuotannon tai bkt:n arvoon.

Hiihtäjä Aino-Kaisa Saarinen tuskin ilahtuu itseensä kohdistuvasta alatyylisestä ivasta.

Vuosia Kalevaa lukeneena voin vakuuttaa, että PeTo-liitteen huumorin taso on aina aikaisemminkin ollut samalla alhaisella tasolla ja mitä todennäköisimmin tulee olemaan jatkossakin.

Tekijät näyttävät olevan ensimmäistä lukuunottamatta lehden vanhempia toimittajia, joten PeTo-liitteen ”huumoriosuus” kertonee keski-ikäisten miesten vastauksen kysymykseen: ”What is a humour?” Vastaus tai selitys heidän huumorinsa tasoon voi myös löytyä Juha Vainion Matkalla pohjoiseen -kappaleen sanoista.

Otsikkoon voidaankin siten vastata rehellisesti: ”No sir, this is definitely no humour!”

3 kommenttia:

  1. Jos ei tilanne ole muuttunut, niin PeTo siirtyy ajasta iäisyyteen lähitulevaisuudessa. Ei löytynyt huumorintajua ilmeisesti maksajapuoleltakaan.

    VastaaPoista
  2. Löysääpä vähän pipoasi joskus.

    VastaaPoista
  3. Itsetyydytys --> itsegoogletus. Siinä se modernisointi.

    VastaaPoista