Puulämmitys

Pientalojen puulämmityksestä on viime aikoina tullut suosittua. Taloissa on varaava takka tai muu tulisija, jota käytetään lämmitykseen.

Koska useimmilla puulämmitystä harrastavilla ei ole omaa metsää tai mahdollisuutta tehdä polttopuuta, he joutuvat ostamaan polttopuuta sitä myyviltä yrityksiltä. Puulämmityksen suosion kasvun myötä myös myyjien määrä kasvanut vastaamaan kasvaneeseen kysyntään.

Jängällä törröttävällä puulla on pitkä ja monivaiheinen matka puulämmittäjän tulisijaan. Puu täytyy ensin kaataa ja kuljettaa pois metsästä. Sitten se täytyy paloitella ja halkoa sopivan kokoiseksi haloiksi. Mitä pienempi se on eli mitä suurempi halon pinta-alan suhde on sen tilavuuteen, sitä nopeammin se kuivuu (ja palaa myös).

Koska kaikesta edellä kuvatusta on paljon vaivaa polttopuumyyntiä harjoittavalle yrittäjälle, on selvää, että hän perii kohtuullisen maksun tavarastaan. Metsässä kasvavalla puulla on myös aina jokin kuitupuuarvo, joka on noin 15 euroa kiintokuutiolta hankintakaupassa. Yrittäjä saisi siis tuon hinnan kuutiolta myydessään puuta ns. pystykaupalla metsäyhtiölle tai muulle ostajalle.

Puualalla on monenlaisia mittaustapoja. Kiintokuutio kertoo puun todellisen tilavuuden. Pinokuutio on pinotusta puutavarasta mitattu eli 1 kuutiometri pinottua puuta. Heitto- tai irtokuutio on polttopuumyyjien käyttämä mitta, jossa on vähiten puuta. Mittojen suhdeluvut ovat 0,4:0,6:1,0. Irtokuutiossa on siten 0,4 kiintokuutiometriä puuta.

Onko taajama-alueella sijaitsevan kaukolämpöverkkoon kytketyn pientalon lämmittämisessä puulla mitään järkeä? Vastaus: eihän siinä ole mitään järkeä.

Saavutettava säästö, joka riippuu lämmitysmuodosta (ja sen hinnasta) ja polttopuun hinnasta, on hyvin pieni, ja jossakin tapauksessa sitä ei ole lainkaan. Vaikka taajamassa asuvalla lämmittäjällä olisikin omaa metsää, polttopuun tekoon menee niin paljon aikaa, että se ei yksinkertaisesti ole järkevää. Hänen kannattaisi vaikka mennä jakamaan mainoksia kymmenen euron tuntipalkalla ja siitä työstä saadulla palkalla ostaa valmista polttopuuta omaan pihaan toimitettuna – ja selviäisi paljon vähemmällä vaivalla. Maaseudulla tilanne on kuitenkin toinen.

Useimmissa nykyisissä ei-sähkölämmitteisissä pientaloissa on vesikertoinen lattialämmitys, joka on osittain varaava, koska paksunnettu betonilaatta lattiassa varaa lämpöä. Varaava takka on nimensäkin mukaisesti varaava lämmitysmuoto. Yleensä kaksi varaavaa lämmitysmuotoa sopii huonosti yhteen, koska niiden aikavakiot ovat niin suuret.

Aikavakio tarkoittaa säätötekniikassa sitä, miten nopeasti prosessin ulostulo muuttuu, kun ohjausarvo muuttuu. Ulostulo on takasta tai lattiasta tuleva lämpö, ja ohjausarvo on takassa poltettavien puiden määrä tai lattiakiertoon menevän veden lämpötila.

Varaava takka ei siten ole oikein hyvä lämmitysmuoto talossa, jossa on vesikiertoinen lattialämmitys, koska lattialämmityksen säätölaite ei reagoi riittävän nopeasti takasta tulevaan lämpöön. Lämpötila nousee tuolloin huoneessa, jossa takka sijaitsee, mikä on hukkalämmitystä ja voi jopa tuntua epämiellyttävältä.

Sähkö- ja vesipatterilämmitteisissä taloissa varaava takka toimii sitä vastoin hyvin.

Takan päivittäisessä lämmityksessä on paljon vaivaa. Puiden kuljettamisessa sisään ja takkaan laittamisessa tippuu roskia lattialle, ja takasta tulee väkisinkin tuhkaa ja nokea sisätilaan, mitä pahentaa koneellinen ilmanvaihto.

Monet eivät osaa polttaa puuta takassa. Poltettava puu voi olla huonolaatuista, halkoja ei osata latoa oikein takkaan ja puuta poltetaan liian pienellä vedolla sen vuoksi, että ne palaisivat kauemmin aikaa. Kituveto johtaa takan ja savuhormin nopeaan nokeentumiseen, mikä puolestaan huonontaa vetoa entisestään.

Savuhormi ja tulisija pitäisi nuohota kerran vuodessa, mikä maksaa noin 40 euroa.

Puulämmittäjä voi säästää vuoden aikana 50–100 euroa, mikä on mitätön säästö lämmitykseen uhratusta ajasta ja vaivasta. Todellinen säästö saadaan, kun lämmityslaskussa saadusta säästöstä vähennetään polttopuiden hinta. Puulämmittäjän kannattaisikin miettiä, onko saavutettu säästö kaiken nähdyn vaivan arvoista.

Puunpoltto tuottaa hiilidioksidipäästöjä, eli puulämmittäjä kiihdyttää omalta osaltaan kasvihuoneilmiötä.

On selvää, että sähkö- tai kaukolämpömittarin kulutuslukema pienenee käyttämällä apuna puulämmitystä, mutta siinä säästöinnossa unohdetaan usein, kuinka paljon lämmityksessä käytetyt polttopuut ovat maksaneet.

Puulämmityksen kustannuksia voidaan arvioida myös tarkemmin

Eräs myyjä perii 69 euroa irtokuutiosta, joka on 0,4 kiintokuutiota. Kuivan koivun tiheys on noin 0,6 kg/dm3. Yksi irtokuutio koivuhalkoja painaa noin 240 kg.

Normaalikokoisessa varaavassa takassa kuluu noin 7 kg puuta yhdellä lämmityskerralla. Yhdellä 69 euroa maksavalla irtokuutiolla lämmittää tulisijaa noin 34 kertaa eli yhden kuukauden.

69 eurolla saa noin 700 kWh sähköä tai 1400 kWh kaukolämpöä. Näyttää siltä, että puulämmitys kaukolämmitteisessä talossa ei ole kannattavaa vaan maksaa jopa enemmän. Jos talossa on osittain varaava lämmitysmuoto, osa lisälämmöstä menee hukkaan. Sähkölämmitteisessä talossa saavutettava hyöty on melko pieni.

Puulämmityksestä on tullut muoti-ilmiö, ja ainoa motiivi siinä näyttää olevan pienenkin säästön saavuttaminen – maksoi sitten mitä maksoi. Puulämmitttäjä on valmis maksamaan 100 euroa, jotta hän voisi säästää 50 euroa, minkä nettovaikutus on todellisuudessa 50 euroa miinuksella, mitä ei haluta nähdä.

Led-lamppujen käytössä näyttää olevan samankaltainen ajattelutapa: maksetaan mielellään enemmän kuin todellinen säästö tulee olemaan.