torstai 2. helmikuuta 2017

Tekesin tuki blogin yrityksille 2016

Tekesin vuosibudjetti on noin 500 miljoonaa euroa, jolla katetaan Tekesin toimintamenot ja sen antama tuki yrityksille. Kun kerran työllisten määrä on noin 2,4 miljoonaa, jokainen työssä käyvä rahoittaa tuon rahasammon toimintaa keskimäärin 208 eurolla vuodessa.

Valtion velka tällä hetkellä on noin 106 miljardia euroa, joka on niin suuri summa rahaa, että abstraktiin ajatteluun kykenemättömän henkilön voi olla vaikea käsittää sitä. Jos tuo summa 100 euron seteleinä ladottaisiin tiiviisti päällekkäin, siitä muodostuisi 120 kilometriä korkea pino. Pino on kasvanut korkeutta noin seitsemän kilometriä vuoden aikana.

Jos 100 euron setelit ladottaisiin vierekkäin maahan, ne peittäisivät 12,8 neliökilometrin eli 1280 hehtaarin pinta-alan. Jos ne ladottaisiin peräkkäin pituussuuntaan, niiden muodostama 157 000 kilometrin pituinen nauha kiertäisi maapallon neljä kertaa ympäri.

Maan hallitus on budjettialijäämän vuoksi tehnyt leikkauksia tälle vuodelle. Koulutusmäärärahoja vähennetään, lääkekulut ja lääkärikäynnit kallistuvat ja niin edelleen. Tekes sen kuin vain porskuttaa entiseen malliin niin kuin se olisi koskematon ja rahaa riittäisi edelleenkin jaettavaksi turhuuteen.

Asmo Solutions 18 000 euroa. Trendi näyttää olevan laskeva...

Aunio Group 33 300 euroa.


Haltian Oy 130 270 euroa. Ei ole varsinaisesti ”blogiyritys” mutta oli tekemisissä toisen blogiyrityksen kanssa.

Oulun kaupunki 505 705 euroa. Myönnetty tuki oli vain 194 000 euroa mutta sitä maksettiinkin lähes kolminkertainen määrä. Tämä on todella outoa...

Suomen Hoivatilat 67 900 euroa. Koska Oulun kaupunki omistaa suuren osan Partnerasta, joka puolestaan omistaa kolmanneksen Hoivatiloista, osa tästä avustuksesta suuntautuu välillisesti Oulun kaupungille.

Valkee Oy 94 564 euroa. TÄMÄ ON TODELLA MERKILLISTÄ!


Kaikki tuki kuului luokkaan ”avustus” eli sitä ei tarvitse lainan tapaan maksaa takaisin. Joillekin avustusta myönnettiin aluksi enemmän kuin mitä sitä lopulta maksettiin vuoden aikana. Mutta voi olla niinkin, että osa myönnetystä tuesta on siirtynyt tälle vuodelle maksettavaksi. Oulun kaupunki oli ainoa poikkeus: se kunnostautui niin hyvin, että Tekes lähes kolminkertaisti myönnetyn avustuksen määrän.

24 kommenttia:

  1. https://extranet.tekes.fi/ibi_apps/WFServlet?
    Täällä on hieman isompia lukuja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äskenen linkki ei toiminut. Tässä uusi.Hakukenttään vain yrityksen nimi.

      https://extranet.tekes.fi/ibi_apps/WFServlet?IBIF_ex=o_myonto_htm1&IBIAPP_app=openraho

      Poista
    2. The difference comes from the funding awarded and funding paid parts.

      Poista
  2. With the arguments that TEKES is not evaluating businesses based on common businesses rules and that they have no manpower to analyse the actual product to be developed or internationally sold they are spending public money left and right. More so on "good customers", friends. It would be all right if these support would be given as high risk loan where company owners should come up with security, so have skin in the game. Most of the companies you have listed received the support as grant. Essentially meaning their costs for salaries and other expenses are cut into half.
    It is however true that if not this support Finnish companies would have no chance to sell anything really abroad due to high salaries and other costs.
    But I think TEKES became a honey jar of borderline criminal companies with either no real chance to succeed or knowingly collecting money for half ass products like Asmo's garbage.

    VastaaPoista
  3. In addition to this one is not allowed to have any information about the purpose of the funding. No project name, no abstract nothing. TEKES is allowed to spend hundreds of thousands with us knowing anything about it.

    VastaaPoista
  4. https://www.verkkokauppa.com/fi/product/10549/hmrms/ASMO-laturi-microUSB

    Verkkokauppassa oli kysytty hyviä kysymyksiä laturista. Katsotaanpa mitä siihen vastataan vai vastataanko mitenkään.

    VastaaPoista
  5. Näkeekö jostain mihin tuota tukea on anottu? Esim. tuo Haltian. Mistä nuo tiedot ovat saatavilla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salaaminen lisää avoimmuutta?

      Tehdyt linjaukset lisäävät julkisten verovarojen käytön avoimuutta, mikä on hyvä asia vastuullisesti toimivien yritysten ja koko yhteiskunnan kannalta.

      Poista
    2. This should not work like this. TEKES is spending public money. Similarly to the European Union. When one applies money from the EU the project has public information and naturally confidential as well. The public information is to keep the public informed about the purpose, progress and results of the project. Moreover, if the project does not utilize certain advancements made, the EU has the right to explore it themselves. This ensures the maximal impact of the spending.
      There are thousands of companies getting money from EU and they understand that public must be informed about what is going on and where the money goes. Moreover projects must have websites where they disseminate all the results.
      By hiding everything, except the name of the applicant and sum of the money granted/paid there is no information whatsoever.
      Once again, saying that these information is trade secret is a bullshit. One should be able to tell to the public what the project is about and also separate the actual trade secrets.

      Poista
  6. Jos perustelut kerrottaisiin julkisuuteen, se voisi herättää suurta vastustusta Tekesin toimintaa kohtaan ja arvostelua verovarojen haaskaamisesta. Perustelut voivat olla niin naurettavia ja kaukaa haettuja, että niiden julkistaminen ei yksinkertaisesti kestäisi päivänvaloa. Tietenkin osa niistä voitaisiin kertoa ilman pelkoa ”yrityssalaisuuksien” vaarantumisesta, mutta niin ei tietenkään tehdä.

    Valkeen perusteluita on joskus kerrottu julkisuuteen. Viime vuoden perustelu oli varmastikin tuon kusetustuotteen markkinoinnin edistäminen Yhdysvaltojen markkinoilla. Ja niinhän se oli Suomessakin: Valkeen Tekes-tuki alkoi vasta sen jälkeen, kun valmis tuote oli markkinoilla (kuten blogin vanhimmat lukijat muistanevatkin).

    VastaaPoista
  7. Onko eduskunnan oikeusasiamieheltä kysytty? Minulla ei ole aikaa mihinkään, mutta ilmeisesti jonkun pitäisi tehdä sen.

    Tuen perustelun salaaminen on erittäin vakava asia. Se ei millään tavalla liity liikesalaisuuksiin.

    VastaaPoista
  8. Valkee sai avustusta viisi kertaa enemmän kuin Asmo. Suosiiko Tekes erityisesti Valkeeta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://www.kauppalehti.fi/uutiset/korvavaloyhtiolle-miljoonatappiot--toimitusjohtaja-hyva-niin/sdURE3RQ

      Allaoleva lainaus linkin jutusta.

      Valkeen hallituksen puheenjohtajana toimii sijoittaja, yrityskiihdyttämö Lifeline Venturesin perustaja Timo Ahopelto, joka on viime vuodesta saakka istunut myös Tekesin johtokunnassa. Johtokunta päättää muun muassa rahoituksen myöntämisestä hankkeisiin, joissa Tekesin rahoitusosuus on yli kolme miljoonaa euroa.

      Poista
  9. Onko Tekes myyntikelvottomia tuotteita markkinoivien yrittäjien sosiaaliapu? Yritykset pysyvät pystyssä niin kauan kuin veronmaksajat tukevat niitä.

    Aunion valon välkettä mittaavan älypuhelimen Oulight-sovelluksen saa kokeilukäyttöön maksutta Google Playsta. Sillä voi tehdä muutaman mittauksen, jotka riittävät useimmille. Tuosta ei voi millään saada tervettä (=kannattavaa) liiketoimintaa.

    VastaaPoista
  10. http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/puheenaihe-voiko-uutisiin-mediassa-luottaa/750803/

    Katsotaanpa julkaiseeko kritiikkistä kommenttiani erään tuotteen uutisoinnista. Jos ei, niin julkisen sen täällä.

    VastaaPoista
  11. Mielestäni on typerää, että tuijotetaan tukimarkkoja ja nillitetään niistä. Eiköhän Tekesin tekemät tukitoimenpiteet palaudu moninkertaisesti takaisin kiertoon yritysten kasvun ja vientitulojen myötä. suomen riskirahoitusmakkina on niin surkeassa jamassa, että ilman Tekesin kasvupanostuksia olisimme todella syvällä suossa ja talouden luvut olisivat tuiki toisennäköisiä. sitä velkaantumisastetta en haluaisi edes arvuutella.

    Tarkastelin yrityslistaa ja tukisummia, niin simerkiksi tuo mainitsemasi Haltian on tehnyt julkisten lähteiden mukaan toiminta-aikanaan miltei 20M€ liikevaihdon ja uskaltaisin väittää, että valtio on saanut rahoituksensa verotuloina jo moneen kertaan takaisin. Myös Hoivatilat on yksi Suomen vikkelimpiin kuuluvia kasvuyrityksiä ja tehnyt tasaisesti tulosta joka vuosi. Kun populistista argumentointiasi tarkastelee, niin yksi yritys tuolla listalla on tuonut koko ryhmän tukimarkat moninverroin takaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naturally TEKES is crucial in Finland's company finance landscape. We must have TEKES in order to support companies with technology development and who are stepping to international level. There are many good examples of the positive effects of TEKES funding and it is expected that some funding is not turning to profitable business. However, we are more and more seeing a bad trend of flat out misuse the funds. Supporting companies, like Valkee is simply not excusable. Also, the obvious over funding of companies like Asmo solutions is an alarming problem. No matter how hard it, but TEKES should do more filtering on who gets funded. One should show a strong background and a solid idea and they should be able to use specialist to analyse these projects. I am certain that the money they would spend on experts would come back. Remote evaluation is the good and cheap solution.
      Coming back to Asmo solutions. They have generated zero turnover for years, yet they received large amounts of grants. Not loans, but grants. A very basic review would have uncovered that very similar technologies were already on the market by much bigger companies on much more perceptive markets. Those are all failed. TEKES though it is a good idea to pay for developing a new solution. I understand that crowd funding is a great tool, but even there Asmo failed once. Moreover, it is well know that projects failing too many times and especially Indiegogo is losing its credibility. Asmo should have made a year on the domestic market and than go for international ones where they should have received some TEKES money. Same goes for the private investment. Essentially TEKES helped to fund a bubble which is going to burst unless more money is injected. Which, knowing TEKES it is surely happening.
      Asmo charger as a product has failed. There are laughable sales on Verkkokauppa, which is the largest tech store in Finland. On what grounds this company is entitled to have even a smallest funding??

      Poista
    2. Tutkitaankohan nuita Tekesin myöntämiä avustuksia, että onko niitä anottu väärin perustein? Muistuu mieleen niin monta asiaa, jotka eivät erään tuotteen kohdalla pitäneetkään paikkaansa.

      Poista
    3. https://www.stara.fi/2014/06/18/asmo-kannykkalaturi-on-suomalaiskeksinto/
      Oliskohan saanu tukia, jos sähkönsäästöstä olisi kerrottu totuus? Tämä laturi oli ekologinen,koska laskelmissa oli käytetty tahallaan vääriä lukemia.

      Poista
    4. Asmo Solutions, and especially Asmo Saloranta have presented their technology in many ways which later proved to be overstatement or flat out lie. This power consumption is a grossly overstatement category. They (intentionally) of course based their estimate on some non reliable source. This should have been super easy to measure, instead they choose to pick some bogus web source as reference.
      It is known that you can find references on the Internet, depending on the interest of the group who commissioned the research. For example, some say some amount of wine is good for you and some say it isn't. Same goes with the coffee or tea.
      The power consumption is not so mysterious however. First time ever, they dared to have some "expert" testing done by Kaleva. We all know how that turned out... Even there the power savings are not emphasised.
      The only statement they are pushing now is the fire safety. Which is a non proven thing. If you take only certain parts of the design and functionality, it is true but if you look at the whole product it is not true.
      I truly wonder and ask anyone reading these posts and the blog, who has invested in Asmo solutions during the autumn, why did they do that?
      I understand the principles of course: having a easy to understand product and successful Indiegogo campaign, plus two well known and active guy not taking no for answer, but why all common business sense was ignored in their decision? Please share your opinion and thinking. Don't you feel fooled just after two months, when you see the true sales numbers trailing way behind the predictions?

      Poista
  12. ”Eiköhän Tekesin tekemät tukitoimenpiteet palaudu moninkertaisesti takaisin kiertoon yritysten kasvun ja vientitulojen myötä.” Jos näin olisi, eikö silloin olisi kansantaloudellisesti kannattavaa moninkertaistaa Tekesin budjetti?

    Toimenpiteillään Tekes pitää hengissä muuten kannattamattomia yrityksiä. Menneinä vuosina Tekes tuki aloittavia innovatiivisia yrityksiä, mikä oli tietenkin hyvä asia, mutta nykyisin luukulla on rahaa kerjäämässä yrityksiä, jotka ovat olleet vuosia toiminnassa ja joille suuntautuva tuki ei mene ”tekniikan kehittämiseen”, miten tuo sitten halutaankin ymmärtää, vaan johonkin aivan muuhun.

    Valkee, joka ei ole ainoa lajissaan, on tästä loistava esimerkki. Se alkoi saada Tekes-tukea vasta sen jälkeen, kun sen korvavalo tuote oli valmiina markkinoilla. Tekes tuki monilla miljoonilla tuon kusetustuotteen markkinointia typeryksille. Korvavalo on todettu huijaukseksi jo vuosia sitten. Valkeen tuki on mennyt täysin hukkaan.

    Jotta totuus ei unohtuisi:

    Temppu ja miten se tehtiin

    VastaaPoista
  13. Kaleva on tavallisesti kertonut oululaisista tuen saajista, mutta tänä vuonna mitään ei ole kerrottu. Ehkäpä toimituksessa ajatellaan, että ”nukkuvaa karhua ei kannata herättää”..? Saattaisihan Valkeen saama tuki herättää ärtyneisyyttä oululaisissa veronmaksajissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myöhäistä. Nukkuva karhu on herätetty!

      Poista