perjantai 2. heinäkuuta 2010

Saunalahden virheellinen laskutus, osa 2

Tein huhtikuun lopussa liittymäsopimuksen Saunalahden mobiililaajakaistasta. Täkyinä olivat kahden viikon maksuton kokeilu (”Try-and-buy”) ja 50 prosentin alennus kuukausimaksuun ensimmäiset puoli vuotta.

Ensimmäinen lasku, joka käsittää kaksi kuukautta, tuli viime viikolla. Mutta kas kummaa (jälleen): Saunalahti oli ”unohtanut” lupaamansa 50 prosentin alennuksen.

Tein seuravana päivänä reklamaation virheellisestä laskusta Oma Saunalahden asiakaspalvelu-sivulla. Vaikka välissä oli juhannus, aikaa on kulunut jo kuusi arkipäivää, eikä Saunalahden asiakaspalvelu ole vieläkään vastannut huomautukseeni.

Asiakaspalvelu-sivulla todetaan mm.: ”Vastaamme normaalisti 1-3 päivässä, joskus harvoin hieman myöhemmin. Vastaamme varmasti kaikkiin viesteihin, käsittelyaika riippuu mm. puhelinpalvelun ruuhkahetkistä.” Kuusi päivää on selvästikin enemmän kuin kolme päivää.

Laskun eräpäivä on ensi viikolla, mutta laskun maksaminen saa odottaa niin kauan, kunnes Saunalahti lähettää uuden laskun ja kertoo syyn virheelliseen laskutukseen.

Kerroin helmikuussa tapauksesta, jossa Saunalahti oli ”unohtanut” uudelle asiakkalleen lupaamansa puolen vuoden kuukausimaksut veloituksetta. Jos Saunalahden uusien asiakkaiden laskutuksen aloittaminen on joka kerta näin virheellistä, tuskin tarvitsee ihmetellä, miksi asiakaspalvelu on niin ruuhkautunut, että se ei ehdi vastata.

http://oulun1.blogspot.com/2010/02/saunalahden-virheellinen-laskutus.html

2 kommenttia:

  1. Tilasin netin kautta Saunalahden mobiililaajakaistan 23.7.2010. Hain sen postista vasta 3.8.2010 ja otin käyttöön samanapäivänä. He kumminkin aloittivat laskuttamaan heti alkaen 23.7.2010, mikä mielestäni on väärin. Mielestäni laskutus pitäisi alkaa käyttöönotosta eli 3.8.2010.

    VastaaPoista
  2. Viime kesäkuussa (4 kk sitten) irtisanoin Saunalahden verkkosivujen kautta mobiilikaistaliittymän jonka hankin pojalle kun hän muutti omaan kämppään. Poika lähti viime talvena armeijaan ja jäikin sinne vuodeksi, turhaa siis maksaa käyttämättömästä. Irtisanomiseen ei ole reagoitu mitenkään ja laskuja tulee edelleen.

    VastaaPoista