torstai 17. maaliskuuta 2016

Avokado 8,08 €/kg

Citymarketin tarjouslehdessä kaksi kappaletta (270 g) ”syöntikypsiä avokadoja” maksaa 2,99 euroa. Ilmoitettu kilohinta on 8,08 euroa, joka on melkoinen hinta tuollaisesta kivihedelmästä.


Avokadot tulevat joko Pohjois- tai Etelä-Amerikasta. Toki Chilestä on paljon pidempi kuljetusmatka kuin Meksikosta, mutta joka tapauksessa puhutaan vähintäänkin viikon kuljetusajasta. Tuskinpa meksikolainen rahtialus purjehtii suoraan Helsingin satamaan, vaan se määränpää lieneekin Hollannin Rotterdam, josta lasti jaetaan eri puolille Eurooppaa. Loppumatkan avokadoerä kulkee (muiden tuotteiden ohessa) Suomeen rekka-autossa.

”Syöntikypsä” on lähinnä markkinointitermi, sillä sitä ne eivät juuri koskaan ole. Monet hedelmät ovat kypsiä vain muutaman päivän ajan, jonka jälkeen ne alkavat pilaantua. Sen jälkeen kun ananas on tullut ”syöntikypsäksi”, se alkaa jo viikossa käydä lämpimässä säilytettynä. Sen sokeripitoisuus on niin suuri, että etyylialkoholin muodostuminen voi käynnistyä vaikkakin tosin hyvin hitaasti.

Kansainväliset hedelmätukkuliikkeet tietävät, että ”syöntikypsä” aikaikkuna on suhteellisen lyhyt, ja sen vuoksi hedelmien ennenaikaista kypsymistä pyritään hidastamaan tai jopa estämään. Tämän vuoksi käytännössä kaikki hedelmät korjataan raakoina ja ne säilytetään niin, että eivät kypsy liian nopeasti.

”Syöntikypsä” avokado on todennäköisesti kuitenkin vielä hieman raaka ja vaatii ”kypsyttämistä” kotioloissa. Jos avokado ei ole ”syöntikypsä” vaan oikeasti puoliraaka, sen kypsyttäminen voi olla hankalaa, jos sitä ei osaa tehdä. Avokado kypsyy parhaiten, kun sen sulkee ilmatiiviiseen pussiin omena kanssa. Omenasta haihtuva etyleeni kypsyttää sen.

Vaikka tuore ananas päihittääkin purkkituotteen, maassa kypsäksi kasvaa saanut ananas on aivan oma lukunsa. Tuon voi kokea jossakin trooppisessa maassa, jossa niitä ei tarvitse korjata puoliraakoina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti