Tästä soisi otettavan oppia

Oulun raittiusseura kokoontui heinäkuussa 1906. Koolla näytti olleen koko kaupunki lukuun ottamatta muutamaa juoppoa, jotka viettivät laatuaikaansa Hupisaarilla...

Se, mitä Gambina-mies sanoisi tuollaisesta tilaisuudesta, ei ole julkaisukelpoista tekstiä. Keihäänheittäjä Seppo Rädyn toteamus Savonlinnan Oopperajuhlista vuonna 1988 olisi siihen verrattuna kuin pyhäkoululaisen iltarukous...

Raiteiden risteilyä Nokelassa

Nokelan ratapihalla voi havaita, miten junaraiteet risteilevät. Alhaalta oikealta tuleva raide haarautuu kaikkiaan yhteentoista haaraan.

Haarat erottuvat paremmin hieman eri suunnasta otetussa kuvassa. Lisäksi oikealla on kolme muuta raidetta, joista kaksi yhdistyy ja toiseen niistä yhdistyy edellisen kuvan tulevan raiteen yksi haara. Kolmas raide yhdistyy muihin jossakin edempänä.

Edellä esitettyjen lisäksi Nokelassa sijaitsee alla näkyvät yhdeksän haaraa ja muutamia muita, jotka eivät näy kuvissa, kuten ratapihalla päättyvät raiteet ja Oulun rautatieasemalta tuleva etälään ja itään kulkeva pääraide.

Oulu Lampaansyöjissä

Oulu on päässyt mukaan vain muutamaan harvaan elokuvaan. Pojat, Kotia päin ja Miss Farkku-Suomi lienevätkin ainoat, joissa on pidempiä kuvauksia kaupungista. Peter von Baghin Muisteissa esiintyy tosin vain Oulu, mutta se onkin dokumenttielokuva. Muutamassa muussa elokuvassa Oulusta näkyy vain välähdyksiä, kun kaupungin läpi kuljetaan.

Niin tehtiin myös Lampaansyöjissä (1972), jossa lammasjahdissa olleet Sepe ja Valtteri ohittivat Oulun kaikkien taiteen sääntöjen mukaisesti matkatessaan Oulusta itään eli kaupungissa ei pysähdytty.

Kajaanintien ramppi pohjoiseen Pohjantielle.

Pohjantie pohjoiseen Kajaanintien liittymän kohdalla.

Sama näkymä hieman edempänä.

Muutama vuosi aikaisemmin valmistunut Pohjantie jakoi Kasarmialueen kahteen osaan jättäen huoltorakennuksia tien itäpuolelle.

Edessä Kuusamontien liittymä.

Kuusamontien itäiset rampit.

Rampit Kuusamontielle ja Kuusamontieltä pohjoiseen Pohjantielle. Typpi Oy:n muurahaishappotehtaan savupiippu tunki taivaalle pistävänhajuista, keltaista savua.

Valtterin ja Sepen Saab 99 kääntymässä oikealle Kuusamoon päin.

Otokset eivät esiinny Huunosen elokuvassa aivan loogisessa järjestyksessä, mutta tässä ne esiintyvät.

Nallikarissa 60-luvun lopulla

Reiska löysi oheisen kuvan perhealbumistaan ja antoi sen skannattavaksi ja julkisuuteen saatettavaksi. Reiska kertoi isänsä ottaneen sen mutta ei suostunut kertomaan muuta kuin että kuvassa on Reiskan muualla maassa asuneita sukulaisia, jotka halusivat kokea ”Nallikarin kesän”, mutta sen tarkemmasta sukulaisuussuhteesta hän ei halunnut kertoa. Ihmettelyyni, miksi sukulaiset eivät voineet majailla Reiskan luona, en saanut vastausta. Ehkäpä sukulaisuussuhteessa oli jokin särö..? Se selittäneekin sen, miksi kaikki katsovat poispäin kamerasta ja kuvaajasta...

Kuvassa näkyy vasemmalla Citroen DS eli Iso Kissa, jossa oli nestejousitus, joka ei tietenkään toiminut kunnolla Suomen talvessa, ja keskellä näkyy Ford Taunus. Telttoja näyttää olevan vieri vieressä, mutta ehkäpä sopu antoi sijaa. Kesät olivatkin kuuleman mukaan tuolloin pelkkää auringonpaistetta eikä koskaan satanut...

Lepopäivän ratoksi...

Yleisradion rinnakaisohjelmalla ja sittemmin Radio Suomessa on jo useamman kymmenen vuoden ajan soinut sunnuntaisin musiikkiohjelma Lepopäivä ratoksi, jossa kuullaan ns. Valitut Palat -musiikkia eli musiikkia, joka on neutraalia eikä sen pitäisi ärsyttää ketään. Eikä tämän kuvankaan pitäisi...

Gambinaa ruokakauppoihin..?

Maan hallitus on valmistelemassa alkoholilainsäädännön uudistamista. Vaikka monet sitä toivoisivatkin, miedot alkoholijuomat tuskin tulevat ruokakauppoihin, vaan uudistaminen keskittynee enemmänkin pieniin yksityiskohtiin kuten annosmittoihin ja muihin ”vieraisiin pöytiin ei saa huudella” -tyylisiin triviaaleihin seikkoihin...

Esim. Britanniassa kaikkia mahdollisia alkoholijuomia myydään useimmissa ruokakaupoissa ja jopa pienissä ns. kulmakaupoissa. Sama käytäntö on myös monissa muissa Keski-Euroopan maissa.

Ennen kuin mitään laajamittaista vapauttamista tehtäisiin, suppea-alainen kokeilu olisi ensin paikallaan. Kokeilu tehtäisiin yhdessä pienehkössä kaupungissa, jossa tietyt ruokakaupat saisivat valikoimiinsa haluamansa määrän erilaisia nykyisin vain Alkossa myytäviä tuotteita. Pieni myymälä ottaisi suppean valikoiman ja suuri market voisi ottaa lähes koko Alkon valikoiman.

Vuoden kestävän kokeilu toisi varmastikin esille kaikki mahdolliset haitat, joihin vapauttamista vastustavat vetoavat, ja kääntäen: vapauttamista kannattavat voisivat kertoa olleensa oikeassa eli että mitään uusia haittoja entisten lisäksi ei ilmennyt...

Gambina-miehen ja Kassi-Alman kommentit vapauttamisesta ovat kaksijakoisia.

”Olisihan tämä toteuduttuaan jo vuosikymmeniä sitten helpottanut paljon tätä harrastusta, jos Gambina-pullon olisi voinut ostaa lähikaupasta, mutta näin vanhemmalla iällä sillä ei niinkään ole suurempaa merkitystä. Pelkään nuorempien kollegoiden puolesta, miten heidän käy, jos Gambinan voisi noutaa lähi-Siwasta. Menisikö heidän elämänsä sitten kovinkin risaiseksi..?” arvelee Gambina-mies.

”Ehdoton ei vapauttamiselle. Jos olisin silloin pellavapäisenä tytönhupakkona tiennyt, mikä tulee olemaan kohtalonani olla täällä Gambina-miesten seurana, olisin ehdottomasti jättänyt sen ensimmäisen Gambina-huikan ottamatta”, toteaa Kassi-Alma.

Tätä päihdyttävää tunnelmaa keventänee Sleepy Sleepersin Kaljaa kioskeihin, joka biisin valmistumisaikaan (1981) tuntui mahdottomalta mutta joka on ollut arkipäivää jo parikymmentä vuotta.

Veljekset Karhumäki Oy

Veljekset Karhumäki Oy harjoitti ilmakuvausta vuodesta 1929 alkaen ja jatkoi sitä aina 1970 luvulle asti. Sota-aikana kuvauksissa oli ”ymmärrettävästi” muutaman vuoden tauko.

Kuvia kertyi kymmeniätuhansia eri puolilta maata. Kuvat levisivät laajimmin postikortteina, joita monet nykyään keräävät ja joista pyydetään harvinaisuuden ja kysynnän mukaan melko tuntuvia hintoja.

Pojat tekivät koneillaan toki muutakin, mutta ei siitä sen enempää tässä.

Karhumäen postikorttikuvat ovat ilmassa otettuja maisemakuvia, eli ne oli kuvattu melko loivassa kulmassa, jotta kaupunkia tai muuta maisemaa olisi tullut mahdollisimman paljon kuvaan. Niitä ei koskaan kuvattu suoraan alaspäin.

Kuvassa on Karhumäen otos numero 682, jonka tarkkaa kuvausajankohtaa on vaikea arvailla. Merikosken voimalaitoksen rakennustyöt alkoivat vuonna 1940, jolloin ensimmäinen tehtävä oli työpadon rakentaminen. Koska padosta ei näy jälkeäkään, kuva oli otettu ennen vuotta 1940.

Kasarmintie 13:n puutalo näkyy tässä kuvassa toisesta suunnasta. Reiskan kertoman mukaan talossa asuneen luokkakaverin nimi oli Anne (mutta jääköön sukunimi kertomatta, vaikka Reiska muistaa senkin).

Kuvassa näkyy, miten joen pohjan virtauksen suuntainen kaltevuuskulma alkaa kasvaa Rautasillan kohdalla, mikä tarkoittaa Oulujoen viimeisen koskiosuuden alkamista.

Kuvassa ei näy mitään, minkä perusteella kuvausvuoden voisi määrittää, mutta arvio on 30-luvun jälkimmäinen puolisko.

Eikö tuulivoima olekaan hyvä asia?

”Isot pojat” ovat sopineet siitä, että ilmastonmuutos on meneillään ja jokainen poikkeava sääilmiö vain vahvistaa ilmastonmuutosteoriaa katsomatta siihen, millainen poikkeava sääilmiö kulloinkin on. Niin kummalliselta kuin se kuulostaakin, myös jossakin vallitseva tavallista kylmempi säätila vahvistaa teoriaa ilmaston lämpenemisestä. Tosin nykyään usein käytetään termiä ”ilmastonmuutos” ”ilmaston lämpenemisen” sijasta, koska lämpötilan muutoksen suunnasta ei taida sittenkään olla täyttä varmuutta. Varmaa on vain se, että ilmasto muuttuu – niin kuin se on aina muuttunutkin historia aikana. Jos ilmasto ei olisi alkanut lämmetä jääkausien vallitessa, jääkaudet eivät olisi koskaan päättyneet.

Päivän Kalevassa Revonlahdella asuva henkilö vastustaa Siikajoen kunnan aikeita tuulivoiman lisäämisestä alueella. Seija (nimi muutettu) pitäisi viedä kuuntelemaan Al Goren pelotteluluentoa ilmastonmuutoksen seurauksen kauheuksista (jotka on tosin sittemmin osoitettu perättömiksi).

Seija kertoo saavansa ”rytmihäiriöitä” nykyisistä yhdeksästä tuulivoimalasta, joista lähin sijaitsee seitsemän kilometrin päässä Seijan asuinpaikasta, ja lisäksi hän kertoo: ”Oikein tuulisina öinä huomaa selkeän eron myös unen laadussa.”

Suunnitelman mukaan alueelle tulee noin 120 uutta voimalaa, joista lähimmät tulisivat noin viiden kilometrin päähän Seijan asuinpaikasta.

Kyllähän tuulivoimaloista lähtee ääntä, ja mitä enemmän niitä on, sitä voimakkaampi ääni luonnollisestikin on. Mitään ei saa ilmaiseksi, ja tämä on ekoenergiasta maksettava hinta.

Ainoa syy tuulivoimaloiden rakentamiselle on ns. syöttötariffi, joka tekee siitä kannattavaa liiketoimintaa. Tuulivoiman tavoitehinta on 10,53 senttiä kilowattitunnilta, ja jos markkinahinta on tuota alhaisempi – niin kuin se aina on – valtio maksaa erotuksen.

Pörssisähkön hinta on kuluneena vuonna ollut noin 3 senttiä/kWh, eli valtio on maksanut noin seitsemän senttiä kompensaatiota jokaisesta tuulivoimalla tuotetusta kilowattitunnista. Tuulivoiman ääni on rahan ääni sijoitusyhtiöille.

Loppukevennyksenä Hector laulaa, millaista on ”tuulisina öinä”...

Tukinuittoa Oulujoella

Kuvassa näkyy Merikosken voimalaitoksen yläkanavassa olleet uittolaitteet tukkinippujen ohjaamiseksi voimalaitoksen vasemmassa reunassa sijainneeseen nippunosturiin, joka nosti ja laski nipun voimalaitoksen ohitse alakanavaan. Rännin tarkoitus oli estää nippujen ja irtotukkien pääsy voimalaitoksen turbiinien vedenottoaukkoihin niitä tukkimasta.

Tukkeja uitettiin vielä 70-luvulla, mutta sen jälkeen maantie- ja rautatiekuljetukset ajoivat ohitse, vaikkakin vesikuljetus olisi nykyajan näkökulmasta tietenkin kaikkein ekologisin vaihtoehto.

Vanhemmassa kuvassa erotellaan irtotukkeja Merikosken alapuolella. Aikaisemmin tukit uitettiin yksittäin, mutta sen jälkeen kun joen pahimmat karikot raivattiin ja samalla tuhottiin lohien kutupaikat, voitiin siirtyä nippu-uittoon, joka vaati enemmän vapaata vettä alleen kuin yksittäiset tukit.

Gambinaa ehtoollismaljaan

Suomen virallisessa Gambina-pääkaupungissa Oulussa toimipaikkaansa pitävän luterilaisen kirkon Oulun hiippakunnan kannattaisi harkita ehtoollisviininsä vaihtamista johonkin houkuttelevampaan vaihtoehtoon. Tämä vaihtoehto olisi tietenkin Gambina, kun kerran Oulussa ollaan.

Gambinan tarjoileminen voisi houkutella synnin tielle joutuneet lampaat (rantojen miehet) palaamaan takaisin laumansa pariin... ainakin hetkeksi. Hiippakunta voisi mainostaa uutta ehtoolliskäytäntöään lupaamalla ”janoiselle” myös toisen huikan tuota elämän eliksiiriä. Se voisi myös todistaa Gambinan sopivuuden kirkkoon sanoin: ”Sitä Jeesuskin ostaisi, jos olisi nyt keskuudessamme.”

Kassi-Alma näyttää esimerkkiä...

Kirkon puuttuminen politiikkaan ja sen maallistuminen ovat aiheuttaneet jäsenkadon seurakunnissa, ja kirkollisiin toimituksiin osallistuvien seurakuntalaisten määrä laskee jatkuvasti. Gambina voisi olla sopiva ”houkutin” tekemään kirkosta entistä houkuttelevamman. Oulun hiippakunta voisi saada seurakuntansa erottautumaan muista seurakunnista käyttämällä mainoslausetta: ”Tule sinä syntinen meille saamaan syntisi anteeksi. Meillä tarjotaan alan miesten suuresti arvostamaa Gambinaa.”

Oulu ennen – 4

Vuonna 1961 Laanilan ja Hintan välisellä alueella oli vain metsää. Ainoastaan Hintanmutkassa oli muutama hassu vanha puutalo ja Kuusamontien ja Hintantien välissä olivat Typpitehtaan henkilöstön asuintalot. Hintantien varressa jokirannassa oli (ja on vieläkin) muutama talo, mutta jostakin syystä niitä ei ollut merkitty karttaan. Kartassa näkyy vain Laanilan kansakoulun kiinteistö. Puuttuvat kiinteistöt näkyvät aikaisemmin julkaistussa Laanilaa (Nokkalanmännikkö) esittävässä kuvassa vuodelta 1952.

Puolivälinkankaan lähiö loistaa vielä poissaolollaan. Alue rakennettiin melko nopeasti, ja 60-luvun loppuun mennessä suurin osa siellä nykyisin olevista rakennuksista oli jo rakennettu. Laadulla ei niinkään ollut väliä. Lähiö piti saada nopeasti rakennettua, ja koska Arava rahoitti suuren osan kerrostaloista, sen ehdot pitivät huolen siitä, että varustelutaso pysyi vaatimattomana. Asunnot olivat kuitenkin tilavia ja huoneet suuria nykyisiin ylihintaisiin ”tilaihmeisiin” verrattuna.

Kaukovainio odotti myös vielä tuloaan. Sen valmistuminen ajoittui hieman Puolivälinkangasta myöhäisemmäksi. Suuri kaupungin vuokra-asuntojen määrä teki lähiön rauhattomaksi 70-luvulla. Lähiössä asuivat sen aikaiset ”kuuluisuudet” kuten ”Mela”, ”Reete” ja Mononen, joita olisi hyvin voinut luonnehtia ongelmanuoriksi...

Suomalaiset metsästyssafarit

Monissa maissa järjestetään turisteille metsästyssafareita, joilla vieraat voivat osallistua villieläinjahtiin ja ampua muutaman eläimen. Tavallisesti matkan hintaan sisältyy parin pienen nelijalkaisen ampuminen, mutta muiden eläinten ampumisesta täytyy maksaa ns. kaatomaksu, joka voi olla jopa useita kymmeniätuhansia euroja. Matkat ovat suosittuja, ja ne tuovat hyvät tulot niiden järjestäjille.

Moni suomalainen metsästäjä osallistuu metsästyssafareille – tai pikemminkin jahtimatkoille – mm. Virossa, Puolassa ja Saksassa. Jos tähtäimeen halutaan jokin eksoottisempi eläin, matka suuntautuu tuolloin Afrikkaan, kuten Tansaniaan, Mosambikiin tai Etelä-Afrikkaan.

Vastavuoroisuuden vuoksi Suomen tulisi tarjota samanlaisia matkoja ulkomaalaisille metsästäjille. Se toisi valuuttavirtaa maahan. Ulkomailla yhteen matkaan käytetty rahamäärä ylittää helposti kymmenentuhatta euroa, ja samanlaisia tuloja voisi odottaa Suomessakin.

Sopivia metsästettäviä eläimiä olisivat hirvi, poro, peura, kauris, jänis, kettu, supikoira, metsäkanalinnut ja orava. Kaikki voittaisivat, koska poromiehille maksettaisiin korvaus kaadetusta porosta ja huutokauppaamalla lihat saataisiin vielä lisää tuloja.

Jos maahan saataisiin satatuhatta metsästäjää, joista jokainen kaataisi yhden hirven 1 500 euron kaatomaksulla, pelkistä kaatomaksuista saataisiin 150 miljoonan tulot. Lihojen myynnistä saataisiin 50 miljoonaa euroa. Viikon jahtimatka toisi järjestäjille parin tuhannen euron tulot metsästäjää kohti, mikä tietäisi 200 miljoonan yhteissummaa. Nämä kaikki yhteensä toisi maahan noin 400 miljoonan valuuttavirran, ja kun muut sivutulot laskettaisiin mukaan, puhuttaisiin helposti puolen miljardin tuloista pelkästään hirvenmetsästyksen kohdalla.

Jos muiden eläinten metsästys laskettaisiin mukaan, kokonaistulot nousisivat helposti miljardin euron tuntumaan.

Kasarmintie 13

Reiska kertoi Kasarmintie 13:ssa sijainneesta pienestä valkoisesta talosta, jossa asui eräs hänen luokkatoverinsa joskus kauan sitten. Rakennus purettiin varmastikin pian Koskenniskan kerrostalojen valmistumisen jälkeen 70-luvun puoliväliin mennessä.

Kuvassa rakennus on osoitettu nuolella tuolloisen sotilassairaalan (SS1) takana. Asuinpaikka tien ja joen välissä oli varmastikin ollut melko erikoinen...

Nykyään Kasarmintie 13 -osoitteen on ominut Hotelli Lasaretti.

Oulu ennen – 3

Toppilan seutu on myös kokenut suuria muutoksia. Vielä vuonna 1953 sinne kulki useampi junarata, ja satama oli vilkkaassa käytössä. Nallikarissa oli vain sotainvalidien ylläpitämä ravintola.

Siellä liikennöi suuria aluksia. Toppilan satama oli tunnettu paikka ostaa ns. pimeä pullo.

Laiturit olivat täynnä laivoja.

M/s Mira oli uskaltautunut Toppilan jäihin.

Huhtikuussa 2012 satama oli käytännössä tyhjä.

Uusi Oulu-postimerkki

Oulun kaupungin olisi pitänyt julkaista alla esitetty omapostimerkki, jolla se olisi viimeinkin myöntänyt, mikä merkitys Gambinalla on sille ollut.

Oulu ennen – 2

Tuira on kokenut suurimmat muutokset kaupungissa toisen maailmansodan jälkeen. Vuonna 1940 Tuira oli idyllinen puutalokaupunginosa. Asemakartan mukaan rautatieseman lähellä oli sokkeloinen puisto, Tuiran keskiosan muodosti pyöreä keskusaukio, ja sen välittömässä läheisyydessä sijaitsivat tori ja kaksi kauppahallia. Ne eivät kuitenkaan toteutuneet kartan osoittamalla tavalla.

Idempänä sijaitsi Tuiran urheilukenttä, joka jäi 70-luvulla aloitetun kerrostalorakentamisen alle. Kentän pukusuojassa oli aivan loppuun asti puulämmitteinen kamiina, jota kentänhoitaja lämmitti talvella. Pohjoistarhantien ja urheilukentän väliset talot olivat pieniä eikä niissä ollut kunnallistekniikkaa, minkä vuoksi ne saivat väistyä neuvostotyylisen rakentamisen alta. Suurin osa Itä-Tuiran puutaloista purettiin jo aikaisemmin 50- ja 60-luvuilla kerrostalorakentamisen tieltä, mutta kentän läheinen alue säilyi pisimpään. Jos tuo alue olisi säilytetty ja kunnostettu, Oululla olisi nyt jotakin näytettävää puutalohistoriastaan.

Vuonna 1940 Merikoski virtasi vielä vapaana. Kuvassa suiston ylittävät vielä vanhat rautasillat. Eräässä vanhassa Ouluun sijoittuvassa romaanissa kerrotaan, kuinka Merikosken pauhu kuului tyyninä kesäiltoina ja -öinä keskikaupungille asti.

Linnasaaressa näkyy maauimalaitos, jonka kuva on esitetty aikaisemmin. Se oli tietenkin käytössä vain kesäaikaan, koska avantouintia tuskin tuolloin vielä tunnettiin.

Kartta vuodelta 1961 kertoo, miten paljon Tuira ja suisto muuttuivat 20 vuodessa. Asemaan rajoittunut puisto näyttää kadonneen, ja melko pian sen sivuitse rakennettiin tuolloisesta Huvilatiestä (nyk. Merikoskenkatu) ja Länsikangastiestä pohjoiseen menevä rautatien ylittävä Kemintie. Merikosken koulu näkyy jo sijaitsevan kartalla. Myös tori ja kauppahallit ovat kadonneet. Suurin muutos oli tietenkin Merikosken patoaminen.

Toppilan Union

Toppilaan valmistui Union-ketjun huoltoasema 70-luvun puolivälissä. Kuvassa valmistumisesta oli kulunut niin vähän aikaa, että pihaa ei ollut vielä ehditty päällystää.

Naishenkilö katsoo, kun kajakkikaksikkoa tankataan. Asialla lieneekin Saab 96:n kuljettaja, koska keskimmäisen mittarin päällä lukee ”itsepalvelu”, mutta aina voi olla mahdollista, että kauppias oli ”promootiosyistä” (valokuvaus) tullut auttamaan naisasiakasta tankkaamisessa. Se voisi selittää tankkaamisen seuraamisen, koska auton tankkaamisessa ei ole mitään niin ihmeellistä, että sitä pitäisi tulla erikseen katsomaan – ellei sitä ole sitten koskaan ennen nähnyt.

Oulu ennen – 1

Kuvassa näkyy, miltä Itä-Tuira ja Laanila näyttivät vuoden 1952 rekisterikartassa. Joen eteläpuolen liikerakennuksia lukuun ottamatta kaikki rakennukset olivat puutaloja. Kartassa näkyy vielä voimalaitoksen luokse kulkeva ratayhteys, joka purettiin ennen vuotta 1961. Siltayhteys Valtatieltä Kuusamontielle oli jo valmistunut

Kuvassa näkyvää nimeä Nokkalanmännikkö ei enää käytetä. Nykyisen Hintantie 13:n kohdalla sijaitsi 1½-kerroksinen puutalo, jonka pihalla sijainneen varastorakennuksen eräät koltiaiset polttivat hieman ennen talon purkamista.

Googlen ilmakuva näyttää alueen nykyisin. Suurin osa Laanilan kerrostaloista rakennettiin 60-luvulla.

Hoikantie 14–22:een rakennettiin vuonna 1961 3-kerroksinen kerrostalo, joka oli aikanaan Oulun pisin asuintalo. Rakennus tunnetaan myös nimellä Ummelo.

Laanilassa oli 70-luvulla kaksi lähikauppaa. Toinen toimi Hintantie 11:ssä, jossa nykyään jokin rajatiedon keskus pitää teemailtojaan. Hintantie 31:ssä sijaitsi Lindvallin kauppa. Lisäksi Valtatien itäpään puutalossa lähellä rautatietä oli pieni kauppa.

Nykyisin Hintantie 31:ssä toimii Pizzeria Riccione.

S/s Pohjola

Höyrykäyttöinen siipiratasalus s/s Pohjola liikennöi vuosina 1892–1904 Oulun ja Tornion välillä. Kuvassa Pohjola on laiturissa torinrannassa.

Nykyaikana voisi tuntua hieman kummalliselta tehdä noin 130 km:n matka laivalla, kun kyseessä ei ollut mikään huviristeily, mutta tuolloin maassa ei ollut minkäänlaista joukkoliikennettä, henkilöautojen lukumääräkin oli vain joitakin kappaleita ja teiden kunto sopi lähinnä hitaalle hevosliikenteelle. Laivamatka lieneekin ollut mukavuudeltaan aivan toista luokkaa kuin kulku keikkuvassa hevoskyydissä, vaikka toisaalta meren jäätyminen rajoitti kauden vain noin puolen vuoden mittaiseksi.

Toisessa kuvassa Pohjola on irrottautunut laiturista ja kääntymässä. Laiva näyttää olevan täynnä matkustajia... Junayhteys Tornioon valmistui vuonna 1903, mikä lieneekin ollut syynä laivaliikenteen lopettamiselle ja Pohjolan myymiselle Suomenlahdelle.

Oulun Gambina-juhlat / Oulu Gambina Festival

Oulussa järjestettiin 90-luvulla muutaman kerran saksalaistyyliset viinijuhlat, mutta niin kuin kaikki on katoavaista, katosivat myös viinijuhlat melko nopeasti kaupungin katukuvasta, ja ne siirtyivät Kuopioon sinne menneen matkailujohtajan mukana.

Hangolla on Regattansa ja Kotkalla Meripäivänsä, mutta Oululla ei ole mitään vastaavaa. Vaikka Oulu nyt onkin, mikä on, sopisi sinnekin jokin kesätapahtuma, jossa jokin alkoholijuoma virtaisi, laulu raikaisi ja hauskaa olisi.

Omaperäisyys on aina valttia, ja sen vuoksi viini- tai olutjuhlien kopiointi ei sopisi Ouluun, vaan Ouluun tarvittaisiin jotakin uutta ja erilaista, josta se tultaisiin tuntemaan koko maassa ja miksei myös ulkomaillakin... Jos leikkimielisesti ajattelisi, mitä alkoholijuomaa Oulu muistuttaisi, useimmilla tulisi varmastikin mieleen Gambina, joka kuvaa Oulua ja oululaisia enemmän kuin mikään muu.

Oulun uuden kesätapahtuman keskiössä olisi Gambina, ja sen nimi olisi Oulun Gambina-juhlat (Oulu Gambina Festival), jossa anniskeltaisiin vain ja ainoastaan tuota maustettua väkevää viiniä. Alko, joka valmistaa Gambinaa, käyttää siitä seuraavia attribuutteja, jotka suorastaan houkuttelevat kiertämään Gambina-pullon korkin auki ja ottamaan huikan: punaruskea, makea, vermuttinen, giniarominen, katkeroinen.

Gambinan ruokasymboli on ”seurustelujuoma”, ja sen vuoksi se sopisikin niin hyvin uuteen kesätapahtumaan. Samalla tämän turhaan aliarvostetun juoman väheksyntä loppuisi ja sitä alettaisiin arvostaa aivan eri tavalla. Siitä tulisi ns. salonkikelpoinen juoma, jota sopisi nauttia ”paremmissakin piireissä”.

Kyllähän niin oululaisen kuin turistinkin kelpaisi heinäkuun helteessä istuskella torinrannassa naukkailemassa lämmintä Gambinaa muovimukista kuunnellen lokkien rääkymistä. Gambina-juhlat kestäisivät viikon ajan, ja kun ne ajoittuisivat heinäkuun alkuun, monilla muualta tulleilla lomailijoilla olisi mahdollisuus osallistua tuohon ikimuistoiseen tapahtumaan.

Olisi kuitenkin luultavaa, että rantojen miehet ja muut ”alan ammattilaiset” ottaisivat heti tämän tapatuman omakseen, mutta sehän vain toisi lisäväriä siihen. Rantojen miehet voisivat olla tapahtuman kunniavieraita ja arvostettuja alan ammattilaisia, joilta saisi vinkkejä, miten Gambinaa kuuluisi oikein nauttia.

Oulun Rautasilta sota-aikana

Vuonna 1886 valmistuneella Rautasillalla oli erityistehtävä sodan aikana. Sen päälle oli sijoitettu 8. kevyen ilmatorjuntapatterin silta-asema.

Asemiin noustiin puista porrasrakennelma pitkin. Lavan alapuolella oli viestikeskus ja ”taukotupa”.

Sillan molemmissa päissä oli asemissa 20 ItK 40 VKT -kaksoisilmatorjuntakanuuna.

Eteläiseltä lavalta näkyy Itä-Tuiran ja Laanilan rakennuksia, joista ainoatakaan ei ole enää olemassa.

Sillalla ollaan kuljettamassa kalustoa. Taustalla näkyy Intiön vesitorni.

Sillan eteläpuoli.

Panssarivaunu tulossa sillalta ja menossa etelään päin.

Kuvassa näkyy, miten sillan molempiin reunoihin oli erotettu jalankulkukäytävät.

Näkymä tähystyslavalta Kasarmialueelle.

Näkymä tähystyslavalta Itä-Tuiraan ja Laanilaan. Vasemmassa reunassa näkyy Merikosken voimalaitokselle  menevä pistoraide. Nykyisellä Tuiran uimarannalla sijaitsi jossakin vaiheessa puupylväiden kyllästämö.