maanantai 25. huhtikuuta 2016

Nallikarissa 60-luvun lopulla

Reiska löysi oheisen kuvan perhealbumistaan ja antoi sen skannattavaksi ja julkisuuteen saatettavaksi. Reiska kertoi isänsä ottaneen sen mutta ei suostunut kertomaan muuta kuin että kuvassa on Reiskan muualla maassa asuneita sukulaisia, jotka halusivat kokea ”Nallikarin kesän”, mutta sen tarkemmasta sukulaisuussuhteesta hän ei halunnut kertoa. Ihmettelyyni, miksi sukulaiset eivät voineet majailla Reiskan luona, en saanut vastausta. Ehkäpä sukulaisuussuhteessa oli jokin särö..? Se selittäneekin sen, miksi kaikki katsovat poispäin kamerasta ja kuvaajasta...


Kuvassa näkyy vasemmalla Citroen DS eli Iso Kissa, jossa oli nestejousitus, joka ei tietenkään toiminut kunnolla Suomen talvessa, ja keskellä näkyy Ford Taunus. Telttoja näyttää olevan vieri vieressä, mutta ehkäpä sopu antoi sijaa. Kesät olivatkin kuuleman mukaan tuolloin pelkkää auringonpaistetta eikä koskaan satanut...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti