torstai 28. huhtikuuta 2016

Raiteiden risteilyä Nokelassa

Nokelan ratapihalla voi havaita, miten junaraiteet risteilevät. Alhaalta oikealta tuleva raide haarautuu kaikkiaan yhteentoista haaraan.


Haarat erottuvat paremmin hieman eri suunnasta otetussa kuvassa. Lisäksi oikealla on kolme muuta raidetta, joista kaksi yhdistyy ja toiseen niistä yhdistyy edellisen kuvan tulevan raiteen yksi haara. Kolmas raide yhdistyy muihin jossakin edempänä.


Edellä esitettyjen lisäksi Nokelassa sijaitsee alla näkyvät yhdeksän haaraa ja muutamia muita, jotka eivät näy kuvissa, kuten ratapihalla päättyvät raiteet ja Oulun rautatieasemalta tuleva etälään ja itään kulkeva pääraide.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti