perjantai 3. tammikuuta 2020

Lidlin Trattoria Alfredon Salame vs. Kotipizzan Tuplapepperoni

Blogi on aikaisemmin kertonut, miten pikaruokien raaka-aineiden hinta noin kymmenkertaistuu, kun pikaruoka – oli se sitten pizza, hampurilainen tms. – lätkäistään ostajan eteen. Pikaruokaa ostavan voi olla vaikea uskoa tuota ja varsinkin silloin, jos omat taidot valmistaa ruokaa ovat puutteelliset tai niitä ei ole lainkaan.

Rasva ja suola ovat ne, jotka vetävät pizzan ostajia puoleensa. Sama pätee myös hampurilaisiin. Ne myös tekevät niistä epäterveellisiä.

Kotipizzan halvimmat pizzat maksavat normaalisti 9,90 euroa. Moni epäilee, että niiden raaka-aineet voisivat maksaa niinkin vähän kuin vain noin yhden euron tai jopa sen alle.

Lidlin uudessa viikkolehdessä mainostetaan neljän 350 g:n Trattoria Alfredon Salame -pizzan pakkausta, joka maksaa 3,99 euroa. Kilohinnaksi tulee 2,85 euroa.

Vaikka hinta tuntuu uskomattoman halvalta, on selvää, että niitä ei myydä tappiolla. Jos kyseessä on ns. sisäänvetotuote, sen kate voi olla normaalia pienempi, mutta tappiota sen myyminen ei kuitenkaan tuota.

Tuotteen tuominen Saksanmaalta pakastettuna tuo lisäkustannuksia. Voidaan arvioida, että yhden Trattoria Alfredo -pizzan valmistaminen (suurissa erissä) maksaa reilusti alle yhden euron. 3,99 pakkauksen hinnassa on suomalaista alv:tä 0,49 euroa ja 0,12 euroa yhdessä pizzassa vastaavasti.

Kun yhden pizzan yhden euron hinnasta vähennetään alv, saadaan 0,88 euroa, jonka pitäisi kattaa Lidlin omat myynnistä aiheutuvat kulut ja kate (voitto) sekä pizzan ostaminen valmistajalta. Pizzan valmistajakaan ei harjoita hyväntekeväisyyttä, vaan se (osakkeenomistajat) haluaa jonkinlaisen voiton liiketoiminnalleen. Olisiko noin 0,60 euroa sopiva arvio yhden pizzan raaka-ainekuluille?

Postin jakamassa Postinen-mainoskääreessä, jonka välissä myös Lidlin mainoslehti tuli, oli sattumoisin Kotipizzan mainos tarjouspizzoista. Trattoria Alfredon Salame -pizzaa vastaava Kotipizzan Tuplapepperoni maksaa nyt tarjouksessa 7,90 euroa (norm. 9,90 euroa). Se painaa likimain saman 350 g.


Jos pizzoille järjestettäisiin sokkotesti*), olisi melko luultavaa, että monikaan ei erottaisi niitä toisistaan. Paremmusjärjestys ei olisi mitenkään itsestään selvä. Äänet saataisivat hyvin mennä jopa tasan. Nöyryyttävintä Kotipizzalle olisi se, jos kaikki pitäisivät Lidlin lättyä parempana.


*) Testi pitäisi tietenkin järjestää sillä tavalla, että koehenkilöt eivät voisi erottaa niitä esim. pizzan rakenteen perusteella toisistaan. Kyllähän jo lapsikin näkee, että Alfredon lätyssä olevat makkarasiivut ovat suurempia.

2 kommenttia:

  1. Kannattaako muuten ilmoittaa Kotipizzalle, että heidän "Kotzone" tarkoittaa saksaksi lähinnä "oksennuspizza"?

    https://m.dict.cc/german-english/Kotze.html

    VastaaPoista
  2. Ehkäpä Kotipizza haluaa pizzan nimen avulla varoittaa, että Kotzonen nauttimisen ”sivuvaikutuksena” saattaa olla laatan lentäminen... Eipähän kukaan (kuluttajaviranomainen) voisi sitten ainakaan huomauttaa, että siitä ei ollut varoitettu, vaikkakin varoitus oli kätketty vieraskieliseen nimeen.

    VastaaPoista