tiistai 25. heinäkuuta 2017

”Laturipalon” lavastaminen

Blogi lähetti Kalevaan huhtikuussa alla olevan viestin, jossa ehdotettiin ”laturipalon” lavastamista, mutta eihän lehdelle tietenkään sopinut tehdä testiä, joka osoittaisi sen vuosia kestäneen uutisoinnin virheelliseksi. (Viestiin ei vastattu lainkaan.) 

Testin tekeminen ei olisi vaatinut mitään suuria taloudellisia uhrauksia tai muutakaan erityisosaamista. Kaleva on mm. testannut, onko halkojen pinoamissuunnalla – kuori ylös- vai alaspäin – vaikutusta niiden kuivumisnopeuteen, ja tuohon testiin kului sentään vuosi.


Kaleva on lähes kolmen vuoden aikana suonut runsaasti palstatilaa Asmo-laturille, mikä on arvattavasti ollut suosiollista laturin myynnille. Valmistaja on jo luopunut laturin energiansäästöväitteistä, mutta muiden latureiden kuviteltu ”palovaarallisuus” ja Asmo-laturin ”turvallisuus” ovat edelleenkin mukana mainonnassa.

Eikö Kaleva voisi lavastaa ”laturipalon”, joka osoittaisi, miten ”palovaarallisia” tavalliset laturit todellisuudessa ovat? Kipsilevyyn, joka lieneekin yleisin seinämateriaali, asennettaisiin pistorasia, ja pistorasiaan kytkettäisiin merkkiä X oleva laturi, jonka lähtö oikosuljettaisiin. Sen jälkeen odotettaisiin, mitä tapahtuisi.

Palokuntaa tuskin tarvittaisiin varmistamaan, koska mitään ei tapahtuisi. Laturiin rakennettu oikosulkusuojaus pitäisi huolen siitä, että laturi ei kuumenisi eikä tulipaloa syttyisi.

Valmistajan väitteen mukaan laturi meni ”oikosulkuun” 20 vuotta sitten, mikä aiheutti episodin, jota onkin sitten käytetty ahkerasti laturin mainonnassa. Jo viidentoista vuoden ajan valmistetut laturit ovat rakenteeltaan erilaisia ja niiden paloriski on erittäin alhainen.

13 kommenttia:

  1. Tein jo tuollaisen testin kahdella vanhemmalla laturilla. Lähtöjen oikosulku ei tee mitään. Lemmikit puree nuita johtoja oikosulkuun ja niitä paloja olisi satoja vuodessa, jos johdon oikosulku aiheuttaisi ylikuumenemisen ja palon.

    VastaaPoista
  2. Kaleva on osallistunut totuuden salaamiseen ja sen myötä vaikuttanut siihen, että moni oli ostanut turhaan Asmo-laturin. Kalevan suoma ilmainen mainostila lisäsi varmastikin laturin myyntiä Indiegogossa ja sai puhelimenkäyttäjät odottamaan innolla laturin saapumista kauppoihin, mikä toteutui joulukuussa.

    Jos jonkin tuotteen saa lahjaksi, tuskinpa sitä kehtaa alkaa arvostella, vaikka syytä olisikin. Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka moni Kalevan toimittaja sai Asmo-laturin ilmaiseksi. Kaksi nimeä on tiedossa. Tällä ei tietenkään ole mitään tekemistä lahjomisrikoksen kanssa, mutta se on selvästikin ristiriidassa journalistisen etiikan kanssa.

    Jokainen Asmo-laturin ostanut osti sen turhaan. Tuskinpa kukaan osti sen rikkoontuneen merkkilaturin tilalle. Nyt hänellä on Asmo ja puhelimen mukana tullut laturi.

    VastaaPoista
  3. Eipä ilmeisesti Kalevakaan ole tekemässä oikaisua juttuihinsa, joissa tulipalotarinaa kerrotaan totena tai hehkutetaan olemattomia patentteja. Kuinkahan moni näistä toimittajista on saanut laturin lahjuksena? Taitaa sen verran saatu lahja painaa, että aluksi ei tarvinnut faktoja tarkistaa ja nyt ei haluta uutista korjata. Oiskohan vaikka joku YLEn MOT joka ottaisi asian selvitykseen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asmosta on annettu juttuvinkki MOT:iin, ja on mahdollista, että laturin ihmeellistä syntytarinaa ja sijoittajien kusettamista ruoditaan tulevalla kaudella.

      Poista
    2. Eikö Yle ole mainostanut myös tätä laturia kohtuullisen paljon? Eikö Ylen aamuohjelmassa silloin esitelty tämä laturi ensimäisen kerran?

      Poista
  4. Kaleva-ongelma on työn alla, tulokset 2vkon sisällä. Kesäloma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesälomalla oleville toimittajillekkin tulee tänään kaunis grillailupäivä. Onneksi niillä on palamattomat laturit, niin ei syty mökki ainakaan laturin takia palamaan.
      Saikohan Putin vierailullaan Asmo-laturia lahjaksi?

      Poista
    2. Putinilla pitäisi tietenkin olla oma Asmo-laturi, jotta hänen ei tarvitisi jatkuvasti lainata Medvedeviltä.

      Poista
  5. Jokohan se tämän tapauksen anoppi on kuullut palon todellisen syttymisyyn? Onhan se varmaan ollut kauheeta pelätä 20 vuotta latureita.

    VastaaPoista
  6. Privanetissä on poistunut muutama osakkeiden myynti-ilmoitus. Oli vissiin aika epätoivoinen yritys löytää ostaja ja saada edes osa sijoitetuista rahoista takaisin.
    Olisi mukava kuulla osakkeen ostajan mietteitä. Mitä mieltä he ovat yrityksen nykytilanteesta?
    Onkohan tuolla Asmo Solutionissa oikeesti enää ketään seitsemästä henkilöstä töissä? Jos on, niin mitä he tekevät?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivät ainakaan näytä vastaavan Indiegogossa esitettyihin kysymyksiin.

      https://www.indiegogo.com/projects/asmo-charger-designed-fire-safety-in-mind#/comments

      I have not received my charger. My ID # is 13129313. Please send asap please please . 2703 Heather Glen Ct : carrollton TX 75006. Can you verify this communication?

      Jos tuohon olisi vastattu, niin varmaankin tuossa lukisi campaignerin vastaus.
      Jääkö tuokin tilaaja nyt ilman laturia ja rahojakaan ei palauteta?

      Poista
    2. Maineen voi menettää vain kerran. Vaikka laturin saisi Indiestä postikuluineen 29 dollarilla (25 €), ainoataan ei ole vielä myyty.

      Poista
    3. Maine seuraa mukana kauan. Toivottavasti siitä ei sitten aikanaan joudu lapset sijaiskärsijöiksi. Siellä tarhassa tai koulussa voi olla omaisuutensa osakkeilla menettänyt henkilö tai sen lapsi.
      Tajuttiinkohan sitä miettiä rahahuumassa mitä kaikkea seuraamuksia voi olla, jos on annettu väärää tietoa ja niiden avulla haalittiin sitä rahaa?
      Perhekkin on esitelty yhdessä tubevideossa. No tällä tavalla saatiin sitä tunteisiin vetoavaa tarinaa levitettyä. Osta palamaton laturi niin lapsesi ei pala hengiltä.

      Poista