... vaan on silkkoa sisältä
Nokia julkaisi paljon odotetut Windows-puhelimet, joita sopiinee kuvaamaan hyvin kalevalainen sanonta: moni kakku päältä kaunis vaan on silkkoa sisältä.
”Komeat ulkokuoret, mutta teknologialtaan melko vaatimaton laite hintaluokassaan”, toteaa pankkiiriliike FIM Nokian Lumia 800 -Windows-puhelimesta.
Mitä ihmettä uusilta Nokia-puhelimilta sitten odotettiin? Nehän ovat vain puhelimia, joissa voi olla vain tiettyjä toimintoja, jotka ovat jo tulleet tutuiksi edellisistä ja muiden valmistajien puhelinmalleista. Panemalla vanhoja ominaisuuksia uusiin kuoriin ei kuitenkaan tee puhelimesta uutta.
Mitäpä merkitystä on sillä, mikä käyttöjärjestelmä pyörittää puhelimen toimintoja? Jos vertailukohdaksi otetaan pc-maailma, sillä kuitenkin on. Windows on aina jäänyt käytettävyydeltään unixin (ja sen johdannaisten) ja macin jälkeen. Voisiko se sitten olla toisin puhelinmaailmassa?
Puhelimen käyttäjälle lieneekin herttaisen yhdentekevää, mikä käyttöjärjestelmä puhelimessa on. Tärkeintä on se, että puhelin toimii takkuilematta.
Kaikki älypuhelimet alkavat olla niin toistensa kaltaisia, että puhelinta ostavan on vaikea valita itselleen sopivaa. Tilanne on hieman sama kuin autoa ostettaessa. Tietyssä hintaluokassa näkyvät erot eri merkkien välillä ovat aika pienet. Ostaja joutuukin tekemään valintansa hinnan ja itseään miellyttävän merkin perusteella.
Tietokoneen selainohjelma näkyy käyttäjälle päin suunnilleen samalla tavalla riippumatta siitä, mikä kolmesta edellä mainituista käyttöjärjestelmästä koneessa on. Tilanne on sama myös puhelimissa. Tuskinpa Nokia tulee mullistamaan maailmaa Microsoftin kanssa yhteistyössä valmistamiensa puhelinten kanssa.
perjantai 28. lokakuuta 2011
lauantai 22. lokakuuta 2011
Uudistunut lotto
Uudistunut lotto tuli voimaan viikko sitten. Ehkäpä sana ”uudistunut” lupaa kuitenkin liikaa, koska ainoa ero vanhaan lottoon on se, että aikaisemmin vapaaehtoisesti pelattavat lisävoittoluokat tulivat nyt kierroksesta 41 alkaen pakollisiksi korotettuine hintoineen.
Aikaisemmin perusrivin hinta oli 0,80 euroa ja vapaaehtoiset lisävoittoluokat maksoivat 0,20 euroa ylimääräistä. Kierroksesta 41 lähtien lottoaja pelaa pakotetusti myös lisävoittoluokkia ja maksaa siitä 1,00 euroa riviltä.
Ilmeisestikään lisävoittoluokkien pelaaminen ei ollut kovinkaan suosittua, eikä se tuonut riittävää kasvua Veikkauksen myyntiin, mutta Veikkaus lieneekin laskenut, että lisävoittoluokkien muuttaminen pakollisiksi voisi kasvattaa loton viikkovaihtoa 25 prosenttia. Ja niinhän se kasvattaakin, jos pelimuutos ei vaikuta pelaamisen määrään. Osa lottoajista käyttää varmastikin viikoittain saman euromäärän pelaamisen, joten ainakaan heidän kohdallaan Veikkauksen uudistus ei kasvata myyntiä halutulla tavalla.
Koska lotto on veikkauksen suosituin peli, rivihinnan 25 prosentin korotus tuo muhkean kasvun Veikkauksen myyntiin. On selvää, että pelaajille palautettavien voittojen määrä ei kasva samassa suhteessa korotuksen määrään eli 25:ttä prosenttia, vaan kasvu on selvästikin pienempi. Peliuudistuksellaan Veikkaus yksinkertaisesti vain lypsää pelaajilta aikaisempaa enemmän rahaa.
Huvittavinta tässä on se, että tavallinen lottoaja ei edes huomaa mitään huiputusta vaan typeryydessään vain kuvittelee, että hänen voittomahdollisuutensa ovat aikaisempaa paremmat. Asia on kuitenkin päinvastoin: koska Veikkauksen ainoa motiivi peliuudistukseen oli kerätä enemmän rahaa jaettavaksi ”hyväntekeväisyyteen”, pelaajille palautettavaa rahaa jää vähemmän jäljelle.
Loton voittoluokat ovat nyt: 7, 6+1, 6, 5+2, 5+1, 5, 4+2, 4+1, 4, 3+2, 3+1
On tietenkin selvää, että 3+1-voittoluokka on todennäköisin, mutta jos sillä voittaa korkeintaan yhden euron eli yhden rivin hinnan, mitäpä hyötyä siitä on kenellekään. Olisiko Veikkaus ottanut sitten mallia Raha-automaattiyhdistyksestä, joka on vielä Veikkaustakin pahempi kusettaja ja jonka peliautomaatit palauttavat myös pieniä voittoja?
Veikkaus perustelee hinnankorotusta myös päävoiton koon kasvattamisella. Sehän on selvää, että viikkovaihtoon jossakin suhteessa oleva päävoitto (yksi 7 oikein -tulos) kasvaa, jos viikkovaihto myös kasvaa. Niin on käynyt aina ennenkin, kun Veikkaus on nostanut rivihintaa.
Päävoiton saamisen todennäköisyys on mitätön: noin yksi 15,4 miljoonasta. On olemassa paljon ikäviä asioita, joiden tapahtumistodennäköisyys on paljon suurempi kuin 7 oikein -tuloksen saaminen, mutta niiden ”tavoitteleminen” ei edes maksa mitään.
Tänä vuonna on ollut useita kierroksia, joina yhdelläkään pelaajalla ei ole ollut 7 oikein -tulosta, mikä on sitten johtanut päävoiton kasvamiseen. Veikkaus on sen verran kiero pelinjärjestäjä, että se ohjaa vain pienen osan jättipotin tavoitteluun käytetyistä rahoista potin kasvattamiseen. Jos jättipottikierroksella loton viikkovaihto kasvaa vaikka 10 miljoonaa euroa, Veikkaus kasvattaa potin suuruutta tavallisesti vain noin yhdellä miljoonalla eurolla. Muita voittoluokkia ei juurikaan kasvateta, joten Veikkaus ”hyötyy” selvästikin siitä, että 7 oikein -tulosta ei löydetä useana peräkkäisenä kierroksena.
Mitä useamman viikon ajan kansa yrittää lottamalla tulla miljonääriksi, sitä enemmän Veikkaus hyötyy siitä rahallisesti. On siten Veikkauksen etu, että 7 oikein -tuloksia löytyy mahdollisimman harvoin.
Aikaisemmin perusrivin hinta oli 0,80 euroa ja vapaaehtoiset lisävoittoluokat maksoivat 0,20 euroa ylimääräistä. Kierroksesta 41 lähtien lottoaja pelaa pakotetusti myös lisävoittoluokkia ja maksaa siitä 1,00 euroa riviltä.
Ilmeisestikään lisävoittoluokkien pelaaminen ei ollut kovinkaan suosittua, eikä se tuonut riittävää kasvua Veikkauksen myyntiin, mutta Veikkaus lieneekin laskenut, että lisävoittoluokkien muuttaminen pakollisiksi voisi kasvattaa loton viikkovaihtoa 25 prosenttia. Ja niinhän se kasvattaakin, jos pelimuutos ei vaikuta pelaamisen määrään. Osa lottoajista käyttää varmastikin viikoittain saman euromäärän pelaamisen, joten ainakaan heidän kohdallaan Veikkauksen uudistus ei kasvata myyntiä halutulla tavalla.
Koska lotto on veikkauksen suosituin peli, rivihinnan 25 prosentin korotus tuo muhkean kasvun Veikkauksen myyntiin. On selvää, että pelaajille palautettavien voittojen määrä ei kasva samassa suhteessa korotuksen määrään eli 25:ttä prosenttia, vaan kasvu on selvästikin pienempi. Peliuudistuksellaan Veikkaus yksinkertaisesti vain lypsää pelaajilta aikaisempaa enemmän rahaa.
Huvittavinta tässä on se, että tavallinen lottoaja ei edes huomaa mitään huiputusta vaan typeryydessään vain kuvittelee, että hänen voittomahdollisuutensa ovat aikaisempaa paremmat. Asia on kuitenkin päinvastoin: koska Veikkauksen ainoa motiivi peliuudistukseen oli kerätä enemmän rahaa jaettavaksi ”hyväntekeväisyyteen”, pelaajille palautettavaa rahaa jää vähemmän jäljelle.
Loton voittoluokat ovat nyt: 7, 6+1, 6, 5+2, 5+1, 5, 4+2, 4+1, 4, 3+2, 3+1
On tietenkin selvää, että 3+1-voittoluokka on todennäköisin, mutta jos sillä voittaa korkeintaan yhden euron eli yhden rivin hinnan, mitäpä hyötyä siitä on kenellekään. Olisiko Veikkaus ottanut sitten mallia Raha-automaattiyhdistyksestä, joka on vielä Veikkaustakin pahempi kusettaja ja jonka peliautomaatit palauttavat myös pieniä voittoja?
Veikkaus perustelee hinnankorotusta myös päävoiton koon kasvattamisella. Sehän on selvää, että viikkovaihtoon jossakin suhteessa oleva päävoitto (yksi 7 oikein -tulos) kasvaa, jos viikkovaihto myös kasvaa. Niin on käynyt aina ennenkin, kun Veikkaus on nostanut rivihintaa.
Päävoiton saamisen todennäköisyys on mitätön: noin yksi 15,4 miljoonasta. On olemassa paljon ikäviä asioita, joiden tapahtumistodennäköisyys on paljon suurempi kuin 7 oikein -tuloksen saaminen, mutta niiden ”tavoitteleminen” ei edes maksa mitään.
Tänä vuonna on ollut useita kierroksia, joina yhdelläkään pelaajalla ei ole ollut 7 oikein -tulosta, mikä on sitten johtanut päävoiton kasvamiseen. Veikkaus on sen verran kiero pelinjärjestäjä, että se ohjaa vain pienen osan jättipotin tavoitteluun käytetyistä rahoista potin kasvattamiseen. Jos jättipottikierroksella loton viikkovaihto kasvaa vaikka 10 miljoonaa euroa, Veikkaus kasvattaa potin suuruutta tavallisesti vain noin yhdellä miljoonalla eurolla. Muita voittoluokkia ei juurikaan kasvateta, joten Veikkaus ”hyötyy” selvästikin siitä, että 7 oikein -tulosta ei löydetä useana peräkkäisenä kierroksena.
Mitä useamman viikon ajan kansa yrittää lottamalla tulla miljonääriksi, sitä enemmän Veikkaus hyötyy siitä rahallisesti. On siten Veikkauksen etu, että 7 oikein -tuloksia löytyy mahdollisimman harvoin.
perjantai 21. lokakuuta 2011
Energiansäästölamppujen kestävyys
Ostin viime talvena eräästä rautakaupasta Scanlight-merkkisiä energiansäästölamppuja (esl). Niitä sai kymmenen kappaletta kymmenellä eurolla, eli yhden hinnaksi tuli yksi euro. Halpa hinta pani luonnollisestikin epäilemään niiden luotettavuutta, mutta sen näkisi vasta käytössä.
Yksi lamppu sijoitettiin riippuvalaisimeen viime talvena, ja se toimii edelleenkin. Toinen sijoitettiin suljettuun ulkovalaisimeen viime viikolla, mutta sen kestoiäksi tuli vain kymmenen vuorokautta. Koska pimeän ajan pituus on noin 15 tuntia, lamppu toimi vain noin 150 tuntia luvatusta 10.000 tunnista (1,5 prosenttia).
Kyseisessä ulkovalaisimessa oli aikaisemmin Bilteman esl-lamppu, joka muistini mukaan toimi useamman vuoden ajan. Koska valaisinta ohjataan hämäräkytkimellä, valaisin palaa yli kolmanneksen vuoden tunneista, eli varovaisen arvion mukaan valaisin palaa 3.500 tuntia vuodessa. Jos Bilteman lamppu kesti kolme vuotta, sen kestoiäksi tuli siten noin 10.000 tuntia, joka lieneekin valmistajan lupauksen mukainen.
Valaisimeen laitettiin samanlainen Scanlight-lamppu, jotta voidaan havaita, oliko kyse vain viallisesta kappaleesta. Lampun pakkauksessa sanotaan tosin, että ”ei sovellu asennettavaksi täysin umpinaisiin valaisimiin”. Syynä lieneekin se, että sisätiloissa lampun lämpötilaa saattaisi nousta liian korkeaksi, mutta ulkona sitä pelkoa ei pitäisi olla. Ja myöskin: koska Biltema toimi valaisimessa hyvin monen vuoden ajan, onko olemassa mitään syytä, miksi Scanlight ei sitten toimisi?
Kuten kuvasta havaitaan, kaasupurkaus tapahtuu vain sytytyselektrodien läheisyydessä. Sytytettäessä lamppu hehkulangat hehkuvat melko pitkään, minkä jälkeen lamppu syttyy palamaan vajaateholla. Arvion mukaan teho on vain noin 5–10 prosenttia täydestä tehosta eli 30–60 lumenia luvatusta 605 lumenista.
Näyttäisi siltä, että jokin rajoittaa purkausputken lävitse kulkevaa virtaa, jolloin lamppu ei saavuta täyttä tehoaan. Syynä siihen lieneekin jokin vikaantunut komponentti.
Lampun avaaminen vaati hieman väkivaltaa. Sytytyselektrodeille menevät johtimet on tavallisesta poiketen kiinnitetty räppäämällä. Lampussa tuntuu selvästikin ”palaneen käry”, mikä kertoo siitä, että jokin komponentti on ylittänyt suurimman sallitun käyttölämpötilan.
Liitäntäelektronikka käsittää kaksi transistoria, kuusi diodia, kaksi muuntajaa, kolme vastusta ja muutaman kondensaattorin. Tuntematta tarkemmin kytkentäkaaviota on vaikea arvioida, mikä komponentti on vikaantunut. Kuvasta huomataan helposti, että piirilevy on koottu käsityönä.
Verkkojännite tulee nuolilla merkittyihin kohtiin. Pintaväli piirilevyllä on erittäin pieni, vain noin 1 mm.
Kuvassa on Airamin Suomessa valmistama 100 watin hehkulamppu, josta EU on jo kaksi vuotta sitten tehnyt laittoman. Lampun rakenne ja valmistaminen ovat erittäin yksinkertaisia, ja sen vuoksi hehkulamppu onkin hyvin luotettava: ainoa vikaantumiskohta on itse hehkulanka, joka käytön myötä ohenee (eli sitä irtoaa wolframihiukkasia), kunnes se viimein palaa poikki. Palaminen tapahtuu tavallisesti sytyttämisvaiheessa ns. käynnistysvirtasysäyksen vuoksi. Hehkulangan resistanssi kylmänä on yli kymmenen kertaa pienempi kuin kuumana, jolloin hetkellinen syttymisvirta on myöskin yli kymmenkertainen.
Näyttää siis siltä, että elektroniikan luotettavuus on energiansäästölamppujen ongelma. Led-lampuille luvataan jopa viisi kertaa pidempiä kestoikiä, mutta jos niissäkään elektroniikka ei kestä, pitkäikäisestä itse ledistä ei ole mitään hyötyä.
Esl-lamppujen laadun ja hinnan välillä ei näytä olevan kovinkaan vahvaa korrelaatiota, eli korkea hinta ei ole laadun (pitkäikäisyyden) tae ja kääntäen: halvallakin voi saada pitkäikäisen lampun. Koska liitäntäeletroniikka käsittää useita komponentteja, joilla kullakin on tietty keskimääräinen vikaantumisväli ja jotka voivat vikaantua toisistaan riippumatta, esl-lampun luotettavuus määräytyy heikoimman (lyhytikäisimmän) komponentin mukaan. Koska liitäntäeletroniikassa ei ole mukana ”tarpeettomia” komponentteja, jokaisen komponentin vikaantumisella on jonkinlainen vaikutus lampun toimintaan.
Energiansäästölamppua on käsitelty aikaisemmin:
http://oulun1.blogspot.com/2010/02/energiansaastolamppu.html
Led-lamppua on käsitelty alla olevissa kirjoituksissa:
http://oulun1.blogspot.com/2010/03/led-lamppu.html
http://oulun1.blogspot.com/2010/11/led-valaistus.html
http://oulun1.blogspot.com/2010/11/atlas-led-lamppu.html
Yksi lamppu sijoitettiin riippuvalaisimeen viime talvena, ja se toimii edelleenkin. Toinen sijoitettiin suljettuun ulkovalaisimeen viime viikolla, mutta sen kestoiäksi tuli vain kymmenen vuorokautta. Koska pimeän ajan pituus on noin 15 tuntia, lamppu toimi vain noin 150 tuntia luvatusta 10.000 tunnista (1,5 prosenttia).
Kyseisessä ulkovalaisimessa oli aikaisemmin Bilteman esl-lamppu, joka muistini mukaan toimi useamman vuoden ajan. Koska valaisinta ohjataan hämäräkytkimellä, valaisin palaa yli kolmanneksen vuoden tunneista, eli varovaisen arvion mukaan valaisin palaa 3.500 tuntia vuodessa. Jos Bilteman lamppu kesti kolme vuotta, sen kestoiäksi tuli siten noin 10.000 tuntia, joka lieneekin valmistajan lupauksen mukainen.
Valaisimeen laitettiin samanlainen Scanlight-lamppu, jotta voidaan havaita, oliko kyse vain viallisesta kappaleesta. Lampun pakkauksessa sanotaan tosin, että ”ei sovellu asennettavaksi täysin umpinaisiin valaisimiin”. Syynä lieneekin se, että sisätiloissa lampun lämpötilaa saattaisi nousta liian korkeaksi, mutta ulkona sitä pelkoa ei pitäisi olla. Ja myöskin: koska Biltema toimi valaisimessa hyvin monen vuoden ajan, onko olemassa mitään syytä, miksi Scanlight ei sitten toimisi?
Kuten kuvasta havaitaan, kaasupurkaus tapahtuu vain sytytyselektrodien läheisyydessä. Sytytettäessä lamppu hehkulangat hehkuvat melko pitkään, minkä jälkeen lamppu syttyy palamaan vajaateholla. Arvion mukaan teho on vain noin 5–10 prosenttia täydestä tehosta eli 30–60 lumenia luvatusta 605 lumenista.Näyttäisi siltä, että jokin rajoittaa purkausputken lävitse kulkevaa virtaa, jolloin lamppu ei saavuta täyttä tehoaan. Syynä siihen lieneekin jokin vikaantunut komponentti.
Lampun avaaminen vaati hieman väkivaltaa. Sytytyselektrodeille menevät johtimet on tavallisesta poiketen kiinnitetty räppäämällä. Lampussa tuntuu selvästikin ”palaneen käry”, mikä kertoo siitä, että jokin komponentti on ylittänyt suurimman sallitun käyttölämpötilan.
Liitäntäelektronikka käsittää kaksi transistoria, kuusi diodia, kaksi muuntajaa, kolme vastusta ja muutaman kondensaattorin. Tuntematta tarkemmin kytkentäkaaviota on vaikea arvioida, mikä komponentti on vikaantunut. Kuvasta huomataan helposti, että piirilevy on koottu käsityönä.
Verkkojännite tulee nuolilla merkittyihin kohtiin. Pintaväli piirilevyllä on erittäin pieni, vain noin 1 mm.
Kuvassa on Airamin Suomessa valmistama 100 watin hehkulamppu, josta EU on jo kaksi vuotta sitten tehnyt laittoman. Lampun rakenne ja valmistaminen ovat erittäin yksinkertaisia, ja sen vuoksi hehkulamppu onkin hyvin luotettava: ainoa vikaantumiskohta on itse hehkulanka, joka käytön myötä ohenee (eli sitä irtoaa wolframihiukkasia), kunnes se viimein palaa poikki. Palaminen tapahtuu tavallisesti sytyttämisvaiheessa ns. käynnistysvirtasysäyksen vuoksi. Hehkulangan resistanssi kylmänä on yli kymmenen kertaa pienempi kuin kuumana, jolloin hetkellinen syttymisvirta on myöskin yli kymmenkertainen.Näyttää siis siltä, että elektroniikan luotettavuus on energiansäästölamppujen ongelma. Led-lampuille luvataan jopa viisi kertaa pidempiä kestoikiä, mutta jos niissäkään elektroniikka ei kestä, pitkäikäisestä itse ledistä ei ole mitään hyötyä.
Esl-lamppujen laadun ja hinnan välillä ei näytä olevan kovinkaan vahvaa korrelaatiota, eli korkea hinta ei ole laadun (pitkäikäisyyden) tae ja kääntäen: halvallakin voi saada pitkäikäisen lampun. Koska liitäntäeletroniikka käsittää useita komponentteja, joilla kullakin on tietty keskimääräinen vikaantumisväli ja jotka voivat vikaantua toisistaan riippumatta, esl-lampun luotettavuus määräytyy heikoimman (lyhytikäisimmän) komponentin mukaan. Koska liitäntäeletroniikassa ei ole mukana ”tarpeettomia” komponentteja, jokaisen komponentin vikaantumisella on jonkinlainen vaikutus lampun toimintaan.
Energiansäästölamppua on käsitelty aikaisemmin:
http://oulun1.blogspot.com/2010/02/energiansaastolamppu.html
Led-lamppua on käsitelty alla olevissa kirjoituksissa:
http://oulun1.blogspot.com/2010/03/led-lamppu.html
http://oulun1.blogspot.com/2010/11/led-valaistus.html
http://oulun1.blogspot.com/2010/11/atlas-led-lamppu.html
keskiviikko 19. lokakuuta 2011
Oulun Sähkönmyynnin ”tarjous”
Oulun Sähkönmyynti mainostaa Oulu-lehdessä kahden vuoden määräaikaista sähkönmyyntisopimusta hintaan 6,25 snt/kWh.
Koska hinta on noinkin edullinen, mieleen nousee ajatus, mistä löytyy ”haudattu koira”. Jos hinnasta vähennetään pois alv (23 %), saadaan verottomaksi hinnaksi 5,08 snt/kWh, joka on lähes kilpailukykyinen nykyisen NordPool-hintatason kanssa.
Haudattu koira löytyy pienellä painetusta tekstistä, jossa kerrotaan, että perusmaksu on 5,00 €/kk. Se tekee peräti 60 euroa vuodessa.
60 eurolla saa 6,25 snt/kWh -hintaista sähköä 960 kWh. Jos jonkin kuluttajan vuosikulutus on vain 960 kWh (mikä on tavallisen kerrostaloyksiön normaalikulutus), hän maksaakin edulliseksi luulemastaan sähköstä tuplahinnan eli 12,5 snt/kWh kalliin perusmaksun vuoksi.
Perusmaksun käyttäminen on vain kiero tapa lypsää kuluttajaa, joka ei osaa olla tarkkana. Perusmaksun käytölle ole mitään (muuta) järkevää perustetta (kuin lypsäminen).
Alla on laskettu, paljonko kuluttaja maksaa ”ylimääräistä” perusmaksun vuoksi.
Vuosikulutus / ylimääräinen maksu
1000 kWh / 6 snt/kWh
1500 kWh / 4,5 snt/kWh
2000 kWh / 3 snt/kWh
2000 kWh vuodessa kuluttava asiakas maksaa siten sähköstään peräti 9,25 snt/kWh. Tähän tulevat päälle siirtomaksu, sähkövero ja huoltovarmuusmaksu, jotka yhdessä nostavat kokonaishinnan 15 sentin tuntumaan. Koska Oulun Sähkönmyynnillä on tuloutusvelvoite Oulun kaupungille, jokainen maksettu ylimääräinen sentti menee kaupungin pohjattomaan kassaan – eli se on eräänlainen vapaaehtoinen vero.
Mainittakoon tässä, että minulla on sopimus erään eteläsuomalaisen sähkönmyyjän kanssa, joka ei ei peri lainkaan perusmaksua.
Koska hinta on noinkin edullinen, mieleen nousee ajatus, mistä löytyy ”haudattu koira”. Jos hinnasta vähennetään pois alv (23 %), saadaan verottomaksi hinnaksi 5,08 snt/kWh, joka on lähes kilpailukykyinen nykyisen NordPool-hintatason kanssa.
Haudattu koira löytyy pienellä painetusta tekstistä, jossa kerrotaan, että perusmaksu on 5,00 €/kk. Se tekee peräti 60 euroa vuodessa.
60 eurolla saa 6,25 snt/kWh -hintaista sähköä 960 kWh. Jos jonkin kuluttajan vuosikulutus on vain 960 kWh (mikä on tavallisen kerrostaloyksiön normaalikulutus), hän maksaakin edulliseksi luulemastaan sähköstä tuplahinnan eli 12,5 snt/kWh kalliin perusmaksun vuoksi.
Perusmaksun käyttäminen on vain kiero tapa lypsää kuluttajaa, joka ei osaa olla tarkkana. Perusmaksun käytölle ole mitään (muuta) järkevää perustetta (kuin lypsäminen).
Alla on laskettu, paljonko kuluttaja maksaa ”ylimääräistä” perusmaksun vuoksi.
Vuosikulutus / ylimääräinen maksu
1000 kWh / 6 snt/kWh
1500 kWh / 4,5 snt/kWh
2000 kWh / 3 snt/kWh
2000 kWh vuodessa kuluttava asiakas maksaa siten sähköstään peräti 9,25 snt/kWh. Tähän tulevat päälle siirtomaksu, sähkövero ja huoltovarmuusmaksu, jotka yhdessä nostavat kokonaishinnan 15 sentin tuntumaan. Koska Oulun Sähkönmyynnillä on tuloutusvelvoite Oulun kaupungille, jokainen maksettu ylimääräinen sentti menee kaupungin pohjattomaan kassaan – eli se on eräänlainen vapaaehtoinen vero.
Mainittakoon tässä, että minulla on sopimus erään eteläsuomalaisen sähkönmyyjän kanssa, joka ei ei peri lainkaan perusmaksua.
lauantai 15. lokakuuta 2011
Kalevan pääkirjoitus
Olen aikaisemminkin arvostellut sanomalehti Kalevan toimittajien oikeinkirjoitustaitoa. On tietenkin ymmärrettävää, että nuorilla toimittajilla ”sana ei niin sanotusti ole vielä hallinnassa” ja vanhemmat toimittajat (jotka luulevat osaavansa kaiken) käyttävät joitakin junttimaisia ja rahvaanomaisia ilmaisuja.
Tämän päivän (15.10.2011) Kalevan pääkirjoitus oli otsikoitu seuraavalla tavalla:
Siinä on kaksi kieliopillista virhettä, joita ei odottaisi näkevän sanomalehdessä eikä etenkään sen pääkirjoituksessa.
Muistan, kun Oulun Normaalilyseon äidinkielenopettaja Paavo Leinonen sanoi, että pääkirjoitus on sanomalehden tärkein kirjoitus. Niin se varmasti onkin, ja siksi olettaisikin, että ainakin siinä käytettäisiin virheetöntä suomea.
Ensimmäinen virhe on pilkku terrorismia-sanan jäljessä. On selvää, että erotettaessa vai-konjuktiolla kaksi päälausetta (pl), pilkku tulee ensimmäisen pl:n jälkeen, mutta onko otsikossa kaksi päälausetta?
Ennen kuin vastaus annetaan tuohon kysymykseen, on parasta korjata toinen virhe, jotta sitä ei tarvitse toistaa ensimmäisen virheen selityksen yhteydessä. Kin- ja kaan-/kään-loppuliitteitä käytetään tietyissä yhteyksissä. Tavallisesti ensiksi mainittua kin-liitettä käytetään myönteisissä ilmauksissa ja kaan-/kään-liitettä vastaavasti kielteisissä ilmauksissa.
Esimerkiksi:
”Kirja olikin hyvä”
”Kirja ei ollutkaan hyvä”
Jos ilmaisu on kielteinen, niin kuin se on otsikossa, tulee käyttää kään-liitettä. Otsikko jälkimmäinen virhe oikeaksi korjattuna kuuluu siten: ”Terrorismia, vai sittenkään ei?”
Sitten takaisin ensimmäiseen virheeseen. Otsikko on selvästikin vaillinainen virke (lause), koska siitä puuttuvat sekä subjekti että predikaatti. Voisi ajatella, että otsikko on lyhenne seuraavasta: ”Oliko se terrorismia vai sittenkään ei?”
Kyseessä on vain yksi kysymyslause, ja tavallisesti yhden lauseen sisältävä virke käsittää vain yhden päälauseen – ja niin on tässäkin. Olla-predikaatti ja se-subjekti ovat yhteiset lauseen vai-konjuktion molemmille puolille.
Otsikko kieliopillisesti oikein kirjoitettuna on siten:
”Terrorismia vai sittenkään ei?”
Jos pilkkua haluaisi käyttää, otsikko pitäisi kirjoittaa pidempään muotoon: ”Oliko se terrorismia, vai eikö se sittenkään ollut?” Tuolloin virkkeessä on kaksi päälausetta, ja ne pitää kieliopin sääntöjen mukaan erottaa pilkulla.
Kalevan käyttämä muoto ”Terrorismia, vai sittenkin ei?” sopisi hyvin peruskoululaisen kirjoittamaksi, mutta minkään sanomalehden ei pitäisi käyttää tuollaista huonoa suomen kieltä. Tämä olikin jälleen yksi esimerkki Kalevan tasosta, joka ei tunnetusti päätä huimaa.
Tämän päivän (15.10.2011) Kalevan pääkirjoitus oli otsikoitu seuraavalla tavalla:
Siinä on kaksi kieliopillista virhettä, joita ei odottaisi näkevän sanomalehdessä eikä etenkään sen pääkirjoituksessa.
Muistan, kun Oulun Normaalilyseon äidinkielenopettaja Paavo Leinonen sanoi, että pääkirjoitus on sanomalehden tärkein kirjoitus. Niin se varmasti onkin, ja siksi olettaisikin, että ainakin siinä käytettäisiin virheetöntä suomea.
Ensimmäinen virhe on pilkku terrorismia-sanan jäljessä. On selvää, että erotettaessa vai-konjuktiolla kaksi päälausetta (pl), pilkku tulee ensimmäisen pl:n jälkeen, mutta onko otsikossa kaksi päälausetta?
Ennen kuin vastaus annetaan tuohon kysymykseen, on parasta korjata toinen virhe, jotta sitä ei tarvitse toistaa ensimmäisen virheen selityksen yhteydessä. Kin- ja kaan-/kään-loppuliitteitä käytetään tietyissä yhteyksissä. Tavallisesti ensiksi mainittua kin-liitettä käytetään myönteisissä ilmauksissa ja kaan-/kään-liitettä vastaavasti kielteisissä ilmauksissa.
Esimerkiksi:
”Kirja olikin hyvä”
”Kirja ei ollutkaan hyvä”
Jos ilmaisu on kielteinen, niin kuin se on otsikossa, tulee käyttää kään-liitettä. Otsikko jälkimmäinen virhe oikeaksi korjattuna kuuluu siten: ”Terrorismia, vai sittenkään ei?”
Sitten takaisin ensimmäiseen virheeseen. Otsikko on selvästikin vaillinainen virke (lause), koska siitä puuttuvat sekä subjekti että predikaatti. Voisi ajatella, että otsikko on lyhenne seuraavasta: ”Oliko se terrorismia vai sittenkään ei?”
Kyseessä on vain yksi kysymyslause, ja tavallisesti yhden lauseen sisältävä virke käsittää vain yhden päälauseen – ja niin on tässäkin. Olla-predikaatti ja se-subjekti ovat yhteiset lauseen vai-konjuktion molemmille puolille.
Otsikko kieliopillisesti oikein kirjoitettuna on siten:
”Terrorismia vai sittenkään ei?”
Jos pilkkua haluaisi käyttää, otsikko pitäisi kirjoittaa pidempään muotoon: ”Oliko se terrorismia, vai eikö se sittenkään ollut?” Tuolloin virkkeessä on kaksi päälausetta, ja ne pitää kieliopin sääntöjen mukaan erottaa pilkulla.
Kalevan käyttämä muoto ”Terrorismia, vai sittenkin ei?” sopisi hyvin peruskoululaisen kirjoittamaksi, mutta minkään sanomalehden ei pitäisi käyttää tuollaista huonoa suomen kieltä. Tämä olikin jälleen yksi esimerkki Kalevan tasosta, joka ei tunnetusti päätä huimaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
