perjantai 4. tammikuuta 2019

Pokkitörmä

Keskiviikon jutussa kerrottiin Pokkitörmän Shell-huoltoaseman toiminnan päättymisestä. 1920- ja -30-lukujen vaihteessa otetussa valokuvassa näkyy osa Pokkitörmää, johon huoltoasema valmistui tammikuussa 1934.


Kolmiotalo valmistui vuonna 1923 ja huoltoaseman rakentaminen alkoi 1933, joten kuva oli otettu noiden vuosien välissä, mutta tarkkaa kuvausvuotta on mahdotonta sanoa. Kuva oli otettu Kaupungintalon katon tornista, minkä voi päätellä vuoden 1940 kartasta.


Tuolloin vielä Asemakatu kulki Aleksanterinkatuun asti, ja sen ja Oikokadun väliin muodostui kortteli n:o 9 käsittäen kiinteistöt n:ot 35, 36 ja 37. Huoltoasema sijaitsi kiinteistössä 35 ja Kolmiotalo korttelin 10 kiinteistössä 38 (joka olikin sen ainoa).

Vuoden 1951 kartassa kortteli 9 oli pienentynyt ennakoiden tulevaa muutosta, jossa Asemakatu tulisi päättymään Torikatuun ja syntyneeseen tyhjään alueeseen tehtäisiin Madetojan puisto. (Leevi Madetoja oli oululaislähtöinen säveltäjä, jonka tuotantoa ei juuri kukaan tunne.)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti