Perussuomalaisten kannatus kasvussa

Yleisradion teettämän mielipidekyselyn mukaan Perussuomalaisten kannatus on nyt 12,5 prosenttia, eli joka kahdeksas haastatelluista äänestäisi puoluetta, jos eduskuntavaalit pidettäisiin nyt.

Gallupit ovat tietysti aina gallupeita, ja tulos riippuu siitä, keiden mielipidettä kysytään, mutta ei ole mitään syytä epäillä Taloustutkimuksen tekemän kyselyn oikeellisuutta.

Perussuomalaisten kannatus näyttää siis olevan Timo Soinin johdolla kasvussa, ja ei olisi mikään ihme, jos sen kannatus olisi 15 prosentin tuntumassa ensi keväänä, kun vaalit käydään. Kannatuksen kasvu kuvastanee kansan tyytymättömyyttä nykyisen hallituksen toimiin ja entisen pääministerin muistamattomuuteen ja hoksaamattomuuteen. Kansa on yksinkertaisesti saanut tarpeekseen kepuvetoisesta kähminnästä, joka henkilöityy Vanhasen lisäksi mm. Kaikkoseen ja Lehtomäkeen.

Ruotsin kielen kannatuspuolueen (RKP) kannatus laski 3,9 prosenttiin, jolla äänimäärällä ruotsinkieliset eivät olisi ylittäneet Ruotsin parlamentin äänikynnystä. Jos Suomessa otettaisiinkin joskus käyttöön äänikynnys, se asetettaisiin sellaiselle tasolle, että RKP ylittäisi sen varmasti.

Yli kymmenen prosentin kannatuksella ja kannatuksen kasvulla Perussuomalaisten täytyy olla vakavasti otettava puolue hallitusneuvotteluissa. Se olisi ainoa oikea tapa toteuttaa kansan tahto. Kansa vaatii muutosta.

Svetlanan paluu

Kirjoitin kesäkuussa eräästä ”Svetlanasta”, joka etsi seuraa tms.

http://oulun1.blogspot.com/2010/06/svetlana.html

Samaan harvemmin luettuun sähköpostiosoitteeseen oli jälleen tullut viesti, joka oli – yllätys, yllätys! – samaiselta Svetlanalta, joka on edelleenkin ”seuran” tarpeessa ja joka oli sekä englanniksi että suomeksi. Mutta voihan toki olla aina mahdollista, että ”Svetlana” ei olekaan oikeasti Svetlana, vaan ”Svetlanan” taustalla onkin Juri, Vladimir tms., joka etsii hyväuskoista höynäytettävää.


Mikä sitten panee epäilemään huijausta? ”Svetlana” kertoo nähneensä seuranhakuilmoitukseni Suomi24:n sivustolla, mikä ei tietenkään pidä paikkansa. Ihmetyttää tosin, mistä ”Svetlana” on saanut sähköpostiosoitteeni, joka – vaikka se onkin Suomi24:n – ei ole missään julkisesti nähtävissä.

Svetlana-Juri oli nyt kuitenkin nähnyt hieman enemmän vaivaa ja kääntänyt jo ennestään tökerön englanninkielisen tekstinsä ilmeisestikin Googlen käännöspalvelun avulla suomeksi, mikä tekee siitä lystikästä luettavaa. Ehkäpä ”Svetlana” on lukenut blogia ja sen tähden on tällä kertaa liittänyt mukaan hieman edustavampia kuvia ”itsestään”.

Hei rakas ystava ...
Naen profiilisi dating site suomi
Ja molemmat paattivat kirjoittaa teille. Etsi vakava asenteita. Olen
HAKU avioliitto ja rakkaus. En pelaa peleja. Jos haluat
pelata kanssani, niin ala kirjoita minulle. Jos etsit myos
Todellisen ja puhdas asenne sitten on odotettava kanssa karsimattomina sinun
kirjeella. Lahetan teille kuvia, ja toivon saavani teidan
korvaaminen.
Anna anteeksi kiitos, mutta minun pitaisi menna.
Toivotan kirjoitti minulle enemman kuin tiesin enemman sinusta.
Svetlana

No, sen verran voin vastata (tässä), että annanhan minä anteeksi ja annan sinun myöskin mennä.

Kaksikielisyys lakkautettava

Kaksikielisyyden ylläpitäminen maassamme tuo suunnattomat ja täysin tarpeettomat vuosittaiset kustannukset. Tarkkaa summaa on vaikea arvioida, mutta suuruusluokka on vähintäänkin satoja miljoonia euroja vuodessa. Tuolle summalle täytyy varmasti olla parempaakin käyttöä tulevina vuosina, kun valtio yrittää selviytyä lainakoroistaan ja velkataakastaan.

Jos kaksikielisyys lopetettaisiin, siinä ei loukattaisi kenenkään oikeuksia. Tuskin kukaan suomalainen on niin naiivi, että kuvittelee ruotsinsuomalaisten olevan kykenemättömiä puhumaan valtaväestön kieltä suomea. Jos noin olisikin jossakin tapauksessa, kyseinen henkilö voi vain syyttää itseään tyhmyydestään, jos kuvittelee voivansa tulla toimeen maassa, jossa noin 95 prosenttia väestöstä puhuu suomea.

Nykyisin tilanne on sellainen, että ruotsinkielisen ei välttämättä tarvitse osata suomea kovinkaan hyvin, koska hän voi luottaa siihen, että suomenkieliset puhuvat hänelle ruotsia (jos osaavat). Se on eräänlaista vähemmistödemokratiaa, joka syrjii ja loukkaa suomenkielisen valtaväestön oikeuksia.

Ruotsinkielisillä on tiettyjä etuoikeuksia, joita suomenkielisillä ei ole. Niitä ovat mm. korkeakoulujen kiintiöpaikat, mikä takaa sen, että ruotsinkielisillä on monin kerroin paremmat mahdollisuukset suorittaa korkeakoulututkinto. Heillä on myös omat tv- ja radiokanavat, joiden toiminnan kustantavat tv-maksun maksajat, joista noin 95 prosenttia lieneekin suomenkielisiä.

Ruotsalainen kansanpuolue (RKP) muutti nimensä jokin aika sitten ”suomalaisemmaksi” eli Suomen ruotsalaiseksi kansanpuolueeksi. RKP:n ainoa poliittinen tavoite on ylläpitää ja vielä parantaa ruotsinkielisten oikeuksia, mikä tapahtuu tietenkin suomenkielisten kustannuksella. RKP on vuosikymmenestä toiseen roikkunut maan hallituksessa ja vesittänyt kaikki esitykset, joilla ruotsin kielelle osoitettaisiin sen oikea asema maassamme, eli se olisi vain yksi vieras kieli muiden vieraiden kielien joukossa.

Pakkoruotsi on vain eräänlainen poliittinen ase, jolla pyritään nöyryyttämään suomenkielisiä. Ruotsalaiset naureskelevat Suomen pakkoruotsille ja pitävät suomalaisia tyhminä, koska nämä sallivat tämän tapahtua. Ruotsalaiset, joilla on kansallista ylpeyttä selvästikin suomalaisia enemmän, eivät ikinä sallisi tämän tapahtua itselleen.

Ruotsin valtio on aina kannattanut Suomen kaksikielisyyttä, mikä on tietenkin ollut näkymätöntä, eli se on tapahtunut diplomaattisella tasolla. Se on ruotsalaisten näkökulmasta jossakin mielessä ymmärrettävää ja perusteltua, koska jos Suomi muuttuisi yksikieliseksi, ruotsia puhuvien valtioiden lukumäärä maailmassa vähenisi 50 prosenttia eli tasan yhteen. Vaikuttamalla siihen, että myös Suomessa puhutaan ruotsia, Ruotsin valtio pystyy pitämään ruotsia puhuvien valtioiden lukumäärän kahdessa.

Pakkoruotsia on käsitelty eräässä aikaisemmassa kirjoituksessa:

http://oulun1.blogspot.com/2010/01/ruotsin-kielen-asema-suomessa.html

Sveitsissä, joka on edelleenkin yksi maailman varakkaimmista valtioista, on neljä virallista kieltä. Maa on jaettu kielellisesti kantoneihin, mutta marginaalista retoromaniaa puhuvilla sveitsiläisillä ei ole omaa kantonia. Sveitsissä on siis saksan-, ranskan- ja italiankielisiä kantoneita. Sveitsin postilaitos on ratkaissut ”kielikysymyksen” älykkäällä tavalla: sen sijaan että postimerkkeihin painettaisiin valtion nimi neljällä eri kielellä, valtion nimi kerrotaan latinaksi: Helvetia.

Sveitsiä ei voi kuitenkaan verrata Suomeen. Suomessa postimerkkeihin painetaan valtion nimi myös ruotsiksi, vaikka moni ulkomaalainen luuleekin, että siinähän esitetään vain Suomi englanniksi. Nykyinen tilanne on absurdi: suomalaisin rahoihin ja postimerkkeihin, jotka voivat levitä ympäri maailman, painetaan maan nimi myös naapurimaan kielellä. Onkin siten vaikea löytää toinen sivistysvaltio, jossa pienellä vähemmistöllä on samanlaiset oikeudet kuin suomenruotsalaisilla ja jossa enemmistöä sorretaan ja nöyryytetään tuon vähemmistön oikeuksien vuoksi. Jotkin ns. ei-demokraattiset valtiot ovat oma lukunsa, eikä niitä voi pitää vertailukohteina.

Kun Yhdysvallat kasvoi, siellä ymmärrettiin ajatus ”one nation, one language”, eli kansakunta voi olla yhtenäinen vain, jos sillä on yksi yhteinen kieli. Jos jokainen maahan muuttanut siirtolaisryhmä olisi alkanut vaatia palveluita omalla kielellään, ”virallisia” kieliä olisi varmasti kymmeniä tai liittovaltio olisi jakaantunut kielellisiin alueisiin. Kun kieliä oli vain yksi, kansakunta kehittyi sellaiseksi, mikä se nyt on.

Suomen pitäminen kaksikielisenä on järjetöntä, hullua ja rahan haaskaamista. Siihen pitäisi saada pikainen muutos. Kyse on vain poliittisesta päätöksestä, jota RKP ei voi yksistään vastustaa. Kaksikielisyyden lakkauttaminen pitäisi ottaa ensi vuoden valtiollisten vaalien tärkeäksi teemaksi. Suomalaisuutta (eli suomenkielistä Suomea) kannattavan äänioikeutetun pitäisi kysyä potentiaalisilta ehdokkailta näiden kantaa Suomen muuttamiseksi yksi- eli suomenkieliseksi. Jos ehdokas ei kerro kannattavansa Suomen muuttamista yksikieliseksi, äänestäjä voi hyvin sivuuttaa tämän ruotsin kieltä ihannoivan ehdokkaan.

Yksi kansakunta, yksi kieli!

Sähkön hinta

Alla olevassa kuvassa näkyy Pohjoismaisen sähköpörssin (Nord Pool Spot) viimeisen kuukauden Suomen maahinta. Kuten kuvaajasta voidaan päätellä, sähkön (veroton) keskihinta ajalla 12.8.–12.9.2010 oli noin 48 €/MWh eli 4,80 snt/kWh.

Hinta vaihtelee päivittäin syistä, joita tavallisen kuluttajan voi olla vaikea ymmärtää, mutta viikonloppuna sähkön hinta on alhaisempi, kuten kuvaajaan on merkitty.

Oulun Sähkönmyynnin yleissähkön hinta tavalliselle kuluttajalle (alle 10 000 kWh/vuosi) toistaiseksi voimassaolevana on 6,77 snt/kWh. Lisäksi maksettavaksi tulee perusmaksu 2,52 €/kk eli 30,24 € vuodessa.

Alla olevaan taulukkoon on laskettu Oulun Sähkönmyynnin asiakkaan sähköenergian todellinen hinta kulutusarvoilla 1000–3000 kWh vuodessa. Koska kiinteä perusmaksu vaikuttaa kokonaishintaan, on luonnollista, että kun vuosikulutus kasvaa, kWh-hinta laskee.

Sähköenergian todellinen hinta sellaisella sähkönmyyjällä, joka myy pörssisähköä, on laskettu verottomana välillä 4,0 – 6,0 snt/kWh. Toisessa sarakkeessa on esitetty verollinen hinta (alv 23 %) ja kolmannessa sähköenergian myyntihinta eräällä eteläsuomalaisella sähkönmyyjällä, joka perii 0,5 snt/kWh myyntikatteena. Myyjä ei peri mitään perusmaksuja.

Yhtä tapausta lukuunottamatta Oulun Sähkönmyynnin sähköenergian hinta tulee kalliimmaksi kuin pörssisähkö. Tuossa tapauksessa vuosikulutuksen täytyy olla 3000 kWh ja NPS:n verottoman hinnan 6 senttiä kilowattitunnilta. Tuolloinkin ero on 0,1 snt/kWh, mikä tekee 3 euroa vuodessa.

Jos pörssisähkön hinta nousee pidemmäksi ajaksi vähintään 6 senttiin kilowattitunnilta, on selvää, että Oulun Sähkönmyynnin hinta seuraa perässä, eli edellä kuvattu tapaus ei voi olla mahdollinen. Pörssisähkön kuukausihinta määräytyy edellisen kuukauden keskiarvon perusteella, joten hetkittäiset hintapiikit eivät juurikaan vaikuta kk-hintaan.

Voidaankin todeta, että pörssisähkö tulee kaikissa tilanteissa edullisemmaksi. Säästö syntyy lähinnä siitä, että (vertailussa käytetty) pörssisähkön myyjä ei peri perusmaksua.

Oulun Sähkönmyynnillä on myös määräaikainen sähkösopimus, jonka perusmaksu on 3,5 €/kk ja sähköenergian hinta yhden vuoden sopimuksessa 6,30 snt/kWh ja kahden vuoden sopimuksessa 6,05 snt/kWh. Kuten alla olevasta taulukosta voidaan havaita, Oulun Sähkönmyynnin kWh-hinta kahden vuoden sopimuksessa on edelleenkin pääsääntöisesti kalliimpi kuin pörssisähköä myyvän yhtiön hinta.

Lisäksi sähkön kokonaishintaan tulevat mukaan sähkövero, jakeluyhtiön sähkön siirtohinta ja sen perusmaksu.

Alla olevassa kuvassa on esitetty (vertailussa käytetyn) pörssisähkön todellinen kuukausihinta (=kuluttajan maksama) ajalla 1.10. 2009–30.9.2010. Hinta sisältää siis alv:n ja myyjän katteen.

Nokian toimitusjohtaja vaihtuu

Nokian hallitus on nimittänyt Nokian toimitusjohtajaksi Stephen Elopin 21. syyskuuta alkaen, kertoo Kauppalehden verkkolehti.

”Elop johtaa tällä hetkellä Microsoftin yritysratkaisuista vastaavaa yksikköä ja aikaisemmin hän on toiminut useiden yhdysvaltalaisten julkisesti noteerattujen yritysten johtotehtävissä, muun muassa Juniper Networksissä, Adobe Systemsissä ja Macromediassa.

Stephen Elop on suorittanut tietotekniikan ja -hallinnon tutkinnon McMasterin yliopistossa Hamiltonissa kotimaassaan Kanadassa.”

Stephen Elopin työura ei pahemmin häikäise, mutta vaihdos lieneekin tulkittava siten, että Elop tuo Nokiaan jotakin sellaista, mitä potkut saavalla Olli-Pekka Kallasvuolla ei ole. Potkut OP on nyt saanut – se on tosi asia – vaikkakaan sitä ei ole ole suoraan sanottu.

Uutinen ei kerro Kallasvuon asemasta Nokiassa tai muistakaan tulevaisuudensuunnitelmista, mutta potkujen saaminen Nokian kokoisen yhtiön johdosta on joka tapauksessa erittäin noloa ja nöyryyttävää Olli-Pekka Kallasvuolle.

Se etu tässä ainakin on, että nyt päästään eroon Kallasvuon tankeroenglannista, jonka kuunteleminen oli todellakin vaivaannuttavaa.

Nokian osakekurssi on ollut jatkuvalla lasku-uralla Kallasvuon aikana, joten ehkäpä Nokian hallitus toivoo toimitusjohtajan vaihdoksen kääntävän osakekurssin nousuun.

Voisiko kanadalaisen Elopin valinta tarkoittaa sitä, että Nokia on siirtämässä pääkonttorinsa Pohjois-Amerikkaan, jossa lieneekin suurin osa yhtiön osakkeenomistajista?

Raha-automaattiyhdistys

Raha-automaattiyhdistys eli kansanomaisemmin RAY on valtiollinen rahapeliautomaatteja hallinnoiva yhdistys, joka kertomansa mukaan ”tukee suomalaista hyvinvointia”.

RAY:n sivulla kerrotaan: ”RAY edistää suomalaisten terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia. Pelivoitoilla tuetaan sosiaali- ja terveysjärjestöjen toimintaa ja projekteja. RAY:n tuella pidetään vuodessa huolta kymmenistätuhansista suomalaisista heidän erilaisissa elämäntilanteissaan.”

RAY kerää siis automaateillaan rahaa kansalaisilta ja jakaa sen omien sosiaalisten perusteidensa mukaan. Aikaisemmin RAY:lla oli vain pajatsoja, jotka oli moraalisesti sijoitettu lähinnä vain baareihin (ml. huoltoasemien kahviot) ja ravintoloihin. Sittemmin käyttöön tuli uusia automaatteja, mm. hedelmäpeli ja pokeri. Nykyisin ei olemassa mitään julkista liikepaikkaa tai -tilaa, jossa ei olisi jokin RAY:n lukuisista peliautomaateista. Jopa lähikaupan eteisessä on houkuttimena hedelmäpeli, jotta eläkeläismummo tukisi omalta osaltaan ”kansanterveyttä”.

Joitakin vuosia sitten RAY otti käytöön 18 vuoden ikärajan, jota myös valvotaan (ainakin) RAY:n hallinnoimissa paikoissa. Alaikäisten pelaaminen on tuskin ongelma, vaan se on aivan jossakin muualla, koska alaikäisillä ei ole hallussaan sellaisia rahasummia, joiden hävittäminen voisi muodostaa minkäänlaista ongelmaa. Sana ”hävittäminen” kuvaakin hyvin kolikoiden ja seteleiden kohtaloa, jotka päätyvät raha-automaattiyhdistyksen pelikoneiden uumeniin.

Raha-automaattiyhdistyksen liikeidea perustuu siihen, että peliautomaatit keräävät pelaajilta rahaa, josta osa palautetaan takaisin pelaajille voittoina mutta josta suurin osaa jää RAY:lle itselleen. Voisi sanoa, että RAY:n voitonpalautussuhde on surkea ja jää reilusti alle 50 prosentin.

Pelien voitot noudattavat tilastollista jakaumaa siten, että mitä suurempi voitto euromääräisesti on, sitä pienempi on voiton todennäköisyys, ja päinvastoin. Pieniä voittoja, jotka ovat arvoltaan muutaman kerran pelipanosta suurempia, tulee siten useammin, ja niiden ainoa tarkoitus on pitää pelaajan peli-intoa yllä ja antaa toivoa suuremmasta voitosta ja kannustaa tätä pelaamaan edelleenkin. Voitot palautuvat kuitenkin takaisin RAY:lle ja siinä sivussa pelaajan rahat.

Rahojen häviämisnopeutta voidaan kuvata yhtälöllä:

y(n) = x/(a^n), jossa

n = pelikierros,
x = rahamäärä pelaamisen alkaessa ja
a = suhteellinen voitonpalautussuhde eli voiton todennäköisyyden käänteisluku.

Laskemisen yksinkertaistamiseksi olkoon voiton todennäköisyys 50 % eli a = 2. Pelaamisen alkaessa kierrosnumero on 0 ja pelaajalla on 100 euroa rahaa.

Kuten taulukosta voidaan havaita, pelaajan hallussa oleva rahamäärä puolittuu (keskimäärin) joka kierroksen jälkeen. Kymmenennen kierroksen jälkeen pelaaja on hävittänyt kaikki rahansa, ja hän voi itsekseen miettiä, oliko sadan euron lahjoittaminen RAY:lle kaiken nähdyn vaivan arvoista. Pelaaja lähti ehkä aluksi tekemään voittoa, mutta niin siinä vain kävi: hän hävisi kaikki rahansa. Tilastomatematiikka ja RAY:n pelikoneet ovat armottomia.

Jokaisen normaaliälyisen pitäisi ymmärtää, että rahapeliautomaateista EI VOI VOITTAA. Pieniä voittoja saattaa tulla silloin tällöin, mutta pidempään pelattaessa voittojen määrä suhteessa pelattuun summaan noudattaa voitonpalautussuhdetta, joka saattaa vaihdella eri pelien välillä. Koska kaikki pelit ovat pajatsoa lukuunottamatta tietokoneohjattuja, niiden voitonpalautussuhdetta voidaan helposti säätää. Pajatson voiton todennäköisyyttä säädetään lähinnä mekaniikan avulla.

Mikä saa sitten kansalaisen pelaamaan RAY:n rahanlypsykoneita? Onko se voitonmahdollisuus (jota EI SIIS OLE)? Onko se sitten pelattaessa koettu jännitys? Vai onko kyseessä vain pelkästään peliriippuvuus? Vastaus vaihtelee varmastikin pelaajan mukaan.

RAY:n sivulla toiminto, jolla voidaan hakea lähin pelipaikka. Siinäpä on oiva toiminto, jonka avulla peliriippuvainen löytää nopean helpotuksen riippuvuuteensa, vaikkakin peliriippuvaisen voisi kuitenkin kuvitella jo tuntevan kaikki lähiseudun pelipaikat. Ehkäpä tästä on enemmänkin apua kotimaanmatkoilla..?

RAY:n sivulla on myös Peluuri – auttava puhelin -palvelu, jonka tarkoitus jää tuskin kenellekään epäselväksi. RAY haluaa selvästikin näyttää kantavansa vastuunsa.

Astetta rankempi palvelu on Velkalinja, joka tarjoaa apua peliriippuvaisen velkaongelmiin. RAY siis myöntää, että sen peliautomaatit aiheuttavat voimakasta peliriippuvuutta ja velkaantumista.

Paras apu peliriippuvaisille, jotka tunkevat RAY:n koneisiin viimeiset (eläke-)euronsa, olisi psykiatrinen konsultaatio. Tervejärkisen pitäisi ymmärtää, että rahaa automaateista ei voi saada, koska se on kaikkea todennäköisyyttä vastaan.

Raha-automaattiyhdistyksen pitäisi perustaa suurimpiin kaupunkeihin pelipaikkoja, joissa pelattaisiin maksuttomilla pelimerkeillä. Tavalliset kolikot eivät siis kävisi noihin automaatteihin. Pääsyoikeus paikkoihin olisi vain todellisilla peliongelmaisilla, jotka ovat ”lahjoittaneet” koko omaisuutensa RAY:lle, ja muilla pelureilla, joilla kolikoiden tunkeminen RAY:n koneisiin on psykiatrinen ongelma. Peliongelmaiset voisivat katsella pyöriviä kiekkoja ja vilkkuvia valoja ja kuunnella elektronisia ääniä sydämensä kyllyydestä tarvitsematta tuntea enää pelkoa velkaantumisesta ja taloudellisista ongelmista. Heillehän voittaminen ei ole tärkeintä.

RAY:n toiminta on kaksinaismoraalista: se kerää rahaa ainakin näennäisesti hyvään tarkoitukseen, mutta rahankeruun rahoittavat (jopa pääosin) henkilöt, joilla ei olisi siihen varaa ja jotka olisivat itsekin (taloudellisen ja todennäköisesti myös psykiatrisen) avun tarpeessa.

Joitakin pelejä voidaan pelata jo pankkikortilla, mikä mahdollisuus tekee RAY:n toiminnan todella törkeäksi. Jos käteisvarat tuli jo pelattua, apu löytyy läheltä: pankkitili, jos siellä sattuu (vielä) olemaan rahaa, jota ei vielä ole lahjoitettu Raha-automaattiyhdistykselle.

Seuraava luonnollinen askel olisi kaikkien pelien siirtäminen nettiin, jolloin pelaaminen helpottuisi edelleenkin. Siellähän on jo lukuisia ulkomaisia pelipaikkoja, joihin voi tuhlata rahansa. Mitä RAY vielä oikein odottaa?

RAY:n rahapeliautomaatit ovat vain törkeää rahastamista. Voitonmahdollisuus perustuu tilastolliseen todennäköisyyteen, joka on tarkoituksellisesti asetettu erittäin pieneksi. Voisi sanoa, että vain tyhmä pelää RAY:n pelejä. Jos haluaa osallistua hyväntekeväisyyteen, siihen on olemassa monia muitakin (ja helpompia) keinoja kuin RAY:n rahapeliautomaatit.

Valtiollinen rahapelimonopoli Veikkaus Oy käytti mainonnassaan jokin aika sitten sanontaa ”Suomalainen voittaa aina”. Sehän ei tietenkään pitänyt paikkansa, vaan ainoa aina-voittaja lottoineen ja raaputusarpoineen oli ja on yhä itse Veikkaus Oy. Raha-automaattiyhdistys ei voi käyttää samaa sanontaa, koska sen käyttäminen olisi yhtä valheellista. Jos Raha-automaattiyhdistys eli RAY olisi rehellinen, se sanoisi:

RAHA-AUTOMAATTIYHDISTYS VOITTAA AINA MUTTA SUOMALAINEN (PELAAJA) EI KOSKAAN.

Raha-automaattiyhdistys johtaa itse asiassa pelaajia harhaan, koska se haluaa luoda peleillään virheellisen kuvan siitä, että sen peleillä voisi todellakin voittaa rahaa. Jos RAY olisi rehellinen, se myös varustaisi rahapeliautomaattinsa varoitustekstillä:

TÄLLÄ PELILLÄ EI VOI VOITTAA RAHAA. JOKAINEN RAHA-AUKKOON TYÖNNETTY KOLIKKO MENEE RAHA-AUTOMAATTIYHDISTYKSELLE.