Kaksikielisyys lakkautettava

Kaksikielisyyden ylläpitäminen maassamme tuo suunnattomat ja täysin tarpeettomat vuosittaiset kustannukset. Tarkkaa summaa on vaikea arvioida, mutta suuruusluokka on vähintäänkin satoja miljoonia euroja vuodessa. Tuolle summalle täytyy varmasti olla parempaakin käyttöä tulevina vuosina, kun valtio yrittää selviytyä lainakoroistaan ja velkataakastaan.

Jos kaksikielisyys lopetettaisiin, siinä ei loukattaisi kenenkään oikeuksia. Tuskin kukaan suomalainen on niin naiivi, että kuvittelee ruotsinsuomalaisten olevan kykenemättömiä puhumaan valtaväestön kieltä suomea. Jos noin olisikin jossakin tapauksessa, kyseinen henkilö voi vain syyttää itseään tyhmyydestään, jos kuvittelee voivansa tulla toimeen maassa, jossa noin 95 prosenttia väestöstä puhuu suomea.

Nykyisin tilanne on sellainen, että ruotsinkielisen ei välttämättä tarvitse osata suomea kovinkaan hyvin, koska hän voi luottaa siihen, että suomenkieliset puhuvat hänelle ruotsia (jos osaavat). Se on eräänlaista vähemmistödemokratiaa, joka syrjii ja loukkaa suomenkielisen valtaväestön oikeuksia.

Ruotsinkielisillä on tiettyjä etuoikeuksia, joita suomenkielisillä ei ole. Niitä ovat mm. korkeakoulujen kiintiöpaikat, mikä takaa sen, että ruotsinkielisillä on monin kerroin paremmat mahdollisuukset suorittaa korkeakoulututkinto. Heillä on myös omat tv- ja radiokanavat, joiden toiminnan kustantavat tv-maksun maksajat, joista noin 95 prosenttia lieneekin suomenkielisiä.

Ruotsalainen kansanpuolue (RKP) muutti nimensä jokin aika sitten ”suomalaisemmaksi” eli Suomen ruotsalaiseksi kansanpuolueeksi. RKP:n ainoa poliittinen tavoite on ylläpitää ja vielä parantaa ruotsinkielisten oikeuksia, mikä tapahtuu tietenkin suomenkielisten kustannuksella. RKP on vuosikymmenestä toiseen roikkunut maan hallituksessa ja vesittänyt kaikki esitykset, joilla ruotsin kielelle osoitettaisiin sen oikea asema maassamme, eli se olisi vain yksi vieras kieli muiden vieraiden kielien joukossa.

Pakkoruotsi on vain eräänlainen poliittinen ase, jolla pyritään nöyryyttämään suomenkielisiä. Ruotsalaiset naureskelevat Suomen pakkoruotsille ja pitävät suomalaisia tyhminä, koska nämä sallivat tämän tapahtua. Ruotsalaiset, joilla on kansallista ylpeyttä selvästikin suomalaisia enemmän, eivät ikinä sallisi tämän tapahtua itselleen.

Ruotsin valtio on aina kannattanut Suomen kaksikielisyyttä, mikä on tietenkin ollut näkymätöntä, eli se on tapahtunut diplomaattisella tasolla. Se on ruotsalaisten näkökulmasta jossakin mielessä ymmärrettävää ja perusteltua, koska jos Suomi muuttuisi yksikieliseksi, ruotsia puhuvien valtioiden lukumäärä maailmassa vähenisi 50 prosenttia eli tasan yhteen. Vaikuttamalla siihen, että myös Suomessa puhutaan ruotsia, Ruotsin valtio pystyy pitämään ruotsia puhuvien valtioiden lukumäärän kahdessa.

Pakkoruotsia on käsitelty eräässä aikaisemmassa kirjoituksessa:

http://oulun1.blogspot.com/2010/01/ruotsin-kielen-asema-suomessa.html

Sveitsissä, joka on edelleenkin yksi maailman varakkaimmista valtioista, on neljä virallista kieltä. Maa on jaettu kielellisesti kantoneihin, mutta marginaalista retoromaniaa puhuvilla sveitsiläisillä ei ole omaa kantonia. Sveitsissä on siis saksan-, ranskan- ja italiankielisiä kantoneita. Sveitsin postilaitos on ratkaissut ”kielikysymyksen” älykkäällä tavalla: sen sijaan että postimerkkeihin painettaisiin valtion nimi neljällä eri kielellä, valtion nimi kerrotaan latinaksi: Helvetia.

Sveitsiä ei voi kuitenkaan verrata Suomeen. Suomessa postimerkkeihin painetaan valtion nimi myös ruotsiksi, vaikka moni ulkomaalainen luuleekin, että siinähän esitetään vain Suomi englanniksi. Nykyinen tilanne on absurdi: suomalaisin rahoihin ja postimerkkeihin, jotka voivat levitä ympäri maailman, painetaan maan nimi myös naapurimaan kielellä. Onkin siten vaikea löytää toinen sivistysvaltio, jossa pienellä vähemmistöllä on samanlaiset oikeudet kuin suomenruotsalaisilla ja jossa enemmistöä sorretaan ja nöyryytetään tuon vähemmistön oikeuksien vuoksi. Jotkin ns. ei-demokraattiset valtiot ovat oma lukunsa, eikä niitä voi pitää vertailukohteina.

Kun Yhdysvallat kasvoi, siellä ymmärrettiin ajatus ”one nation, one language”, eli kansakunta voi olla yhtenäinen vain, jos sillä on yksi yhteinen kieli. Jos jokainen maahan muuttanut siirtolaisryhmä olisi alkanut vaatia palveluita omalla kielellään, ”virallisia” kieliä olisi varmasti kymmeniä tai liittovaltio olisi jakaantunut kielellisiin alueisiin. Kun kieliä oli vain yksi, kansakunta kehittyi sellaiseksi, mikä se nyt on.

Suomen pitäminen kaksikielisenä on järjetöntä, hullua ja rahan haaskaamista. Siihen pitäisi saada pikainen muutos. Kyse on vain poliittisesta päätöksestä, jota RKP ei voi yksistään vastustaa. Kaksikielisyyden lakkauttaminen pitäisi ottaa ensi vuoden valtiollisten vaalien tärkeäksi teemaksi. Suomalaisuutta (eli suomenkielistä Suomea) kannattavan äänioikeutetun pitäisi kysyä potentiaalisilta ehdokkailta näiden kantaa Suomen muuttamiseksi yksi- eli suomenkieliseksi. Jos ehdokas ei kerro kannattavansa Suomen muuttamista yksikieliseksi, äänestäjä voi hyvin sivuuttaa tämän ruotsin kieltä ihannoivan ehdokkaan.

Yksi kansakunta, yksi kieli!