tiistai 3. tammikuuta 2017

Asmo-laturi REDDIT-keskusteluryhmässä

Reddit-keskusteluryhmässä oli sunnuntaina avattu kaksi ketjua koskien Asmo-laturin ”ihmeellistä tarinaa”. Niiden avauksessa, jotka näyttävät olevan samat, kerrotaan samat asiat, joista Oulun 1 -blogi on kirjoittanut viime vuoden helmikuusta lähtien, kuten valehtelut muiden latureiden palovaarallisuudesta, Asmo-laturin energiansäästöstä ja patentista, yhteiskunnan tuesta ja median hyväksikäytöstä valheiden ja liioittelun levittämisessä markkinoinnin ja myynnin tukemiseksi.

Edempänä ketjussa mainitaan Oulun 1 -blogi, mutta eräs vastaaja kyseenalaistaa blogissa esitetyt asiat sen perusteella, että siinä ei mainita lähteitä – niin kuin ei tavallisesti tehdäkään, koska blogi ei jaa linkkejä sivustoille, joilla esitetään valheellisia asioita, vaikka kyseessä olisikin media. Mutta kuten blogin seuraajat ovatkin havainneet, kaikki blogissa esitetyt asiat perustuvat kirjallisiin lähteisiin, jotka voidaan päätellä asiayhteydestä, ellei niitä sitten ole muuten mainittu.

Ketjujen aloittaja näyttää saaneen kovaa vastustusta toisessa ketjussa. Vastustajan pääasiallisin motiivi näyttää olevan vastaan väittäminen ymmärtämättä kirjoituksen koko sisältöä ja tarkoitusta. Tämä on niin tavallista kaikissa keskusteluryhmissä. Takerrutaan johonkin mitättömään yksityiskohtaan, jolla ei ole mitään merkitystä, ja sen avulla pyritään osoittamaan, että sinä olet väärässä ja minä olen oikeassa.

Toinen vastaaja esittelee kuusi Google-haun tulosta, joissa puhelinlaturi oli sytyttänyt tulipalon, ja haluaa sillä perustella tukea Asmo Solutionsin väittämää, että tavalliset laturit olisivat palovaarallisia. Se, mitä näistä uutisista paljastuu, onkin mielenkiintoista.


1. ”Puhelimen laturi räjähti tytön kädessä. Kun laturi räjähti, perheen omakotitalosta paloi sulake ja puoli taloa pimeni.” Tässä on tämä ”räjähtänyt” laturi.


Olisikohan kondensaattori päästänyt liikoja paineita ulos..? Todennäköisesti viallinen komponentti, jollaisia voi olla missä tahansa laitteissa. Tämä on hauska: ”...puoli taloa pimeni.”

2. Puhelin – siis puhelin – syttyi palamaan Kanadassa. Laturi se ei ollut, vaikka laturin syyksi se pantiinkin.

3. Tämä on todella ihmeellinen. ”Vuonna -71 rakennetun omakotitalon asukkaan mukaan laturin pää oli sytyttänyt lattialla olleen tyynyn palamaan.”

Mikähän mahtaa olla ”laturin pää”? Ja mikä se sitten onkin, miten se saattoi sytyttää lattialla olleen tyynyn palamaan?

4. Tämä onkin sama kuin listan ensimmäinen.

5. iPhonen laturi oli syttynyt itsestään palamaan. Tässä ei ainakaan voi syyttää halpaa ja huonoa kiinalaista laturia.

6. Tässä iPhonen laturi ”räjähti”.

Neljä uutista oli iltapäivälehdistä, joiden pääasiallisin tavoite on saada lehtiään myytyä, mikä onnistuukin parhaiten raflaavilla uutisilla. Tuskinpa kenellekään on yllätys, että ne osaavat tikusta uutisen tekemisen taidon.

Hyvin usein huomaa sen, että toimittaja ei ymmärrä juurikaan mitään kirjoittamastaan jutusta. Käsitteet menevät sekaisin, ja jutusta näkyy selvästi, miten haastateltava oli vedättänyt toimittajaparkaa, kuten esim. Valkeen ja Asmo Solutionsin kohdalla on käynyt.

See the Big Picture

Blogi on monesti aikaisemmin kirjoittanut hahmottamiskyvyn tärkeydestä. Se tarkoittaa sitä, että kykenee näkemään ”koko kuvan” (big picture). Useimmilta se näyttää puuttuvan, ja se johtaakin usein siihen, että jotakin artikkelia, kirjoitusta tms. ei ymmärretä oikein eikä etenkään kirjoittajan tarkoittamalla tavalla.

Asmo-laturin ”testaaminen”. Pahempaa on vielä tulossa...


Pieni vertailu

Jos Asmo-laturilla ladataan puhelinta joka yö, jolloin rele on vetäneenä 500 milliwatin teholla kahdeksan tunnin ajan, sen hukkateho synnyttää 4,0 wattituntia (8 x 0,5 Wh) hukkaenergiaa vuorokaudessa. Jatkuvasti sähköverkkoon kytketyn vertailulaturin (Nokia AC-60) hukkaenergia vuorokaudessa on 24 x 0,025 Wh = 0,6 wattituntia.

Asmo-laturin hukkateho on siten 6,7-kertainen. Kuka viitsii vielä väittää, että Asmo-laturi on ”energiapihi”?

On vain ajan kysymys, milloin tämä kupla – tai oikeammin mätäpaise – puhkeaa...


10 kommenttia:

  1. Eikö 4 wattituntia tarkoita vuodessa 4x365 = 1460 wattia eli 1.46 kwh/yksi laturi? Jos suomessa korvattaisiin miljoona laturia kyseisellä laturilla niin olisiko kulutus noin suuri?
    1.46 kwh x 1 000 000=1.460.000kwh.
    Muistaakseni allekirjoittaneen mökillä vuosikulutus on n. 4000kwh. Miljoonan laturin releen vetämiseen käytetyn sähkön hukkakulutus on siis luokkaa 365 kesämökin kulutussähkö? Laskinko oikein? Korjaatko jos laskin väärin? Entäpä miljardi laturia? Paljonko ydinvoimalaitos tuottaa sähköä? Riittäkö yksi laitos tuottamaan miljardin releen vetämiseen sähkön? Entä niiden valmistukseen menevä sähkö?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se menee annetuilla arvoilla. Jonkin median pitäisi viimein kertoa totuus ”energiapihistä” ja ”paloturvallisesta” Asmo-laturista.

      Poista
    2. Minulla on omakohtaisia kokemuksia "turvallisista" sähkölaitteista. Kahvinkeittimessä oli EU:n vaatima turvaominaisuus, jonka piti sammuttaa keitin 40 minuutin kuluttua. Se toimikin. Tapanani on sammuttaa keitin kuitenkin itse ja jättää sinne pannun pohjalle muutama sentti vettä. Kerran kotiin tultuani kahvinkeitin olikin päällä ja pannuun jättämäni vesi oli höyrystynyt pois. Keitin olikin mennyt itsestään päälle. Otin keittimen johdon irti pistorasiasta ja laitoin sen takaisin. Keitin ei ollut enää päällä. Ajattelin, että sammutusautomatiikka ei enää pelaa. Muutaman minuutin kuluttua se menikin itsestään päälle. Tämän jälkeen kiikutin keittimen takaisin liikkeeseen ja tein ilmoituksen Tukesiin. Turvalliseksi mieltämäni laite olikin vaarallinen, vaikka myyjä nimenomaan mainitsi tästä sammutusautomatiikasta. Uudessa vastaavassa keittimessä ei ole ollut mitään vikaa. Opin tästä kuitenkin jotakin. Kahvinkeittimen johdon nykäsen pistorasiasta irti keittämisen jälkeen. Ei oikein uskalla luottaa nuihin automaattisiin toimintoihin. Niihin voi aina tulla vika.

      Poista
  2. 1. ”Puhelimen laturi räjähti tytön kädessä.

    Tähän räjähdykseen luultavasti vastaus löytyy huonosta ulkokuoren kiinnityksestä.

    Lehdessä mainitaan: Ilmeisesti isä osti itselleen samanlaisen laitteen, mutta sekään ei toiminut moitteettomasti. Laturin suojakuori oli irronnut käytössä.

    Tässä tapauksessa on mahdollista, että laturia irroitettaessa kotelon huonon kiinnityksen vuoksi ulkokuori piirilevyineen lähtivät nousemaan ja piikit jäi vielä pistorasiaan kiinni. Tämän vuoksi 230v johdot menivät oikosulkuun.(Kuvassa punainen ja vihreä johto) Siksi se sulakekkin paloi ja puoli taloa pimeni.
    Tämän näköstä jälkeä syntyy kun sähkölaitteita ja pistotulppia nykitään johdosta. Jossakin vaiheessa vedonpoistaja pettää ja johdot osuu yhteen. Poksahdushan siellä syntyy ja sulake palaa. Näitä "räjähdyksiä" on pitäny useemman kerran korjata.

    VastaaPoista
  3. Jos suomessa vaihdetaan n.4 miljoonaa laturia näihin releellisiin, meidän pitää rakentaa yksi tuulivoimalaitos tuottamaan releen vetämiseen tarvittava sähkö. Eikö tämä olekkin ekologista, jos se sähkö tuotetaan tuulivoimalla?

    VastaaPoista
  4. Mistä tämän Asmo-laturin sähkönsäästölukemat on vedetty? Mistä INSINÖÖRI on lukemat saanut? Jo 2013 Wikipediasta löytyy tietoa, että laturit kuluttavat mitättömän paljon sähköä ollessaan kokoajan pistorasiassa. Sama tieto löytyy melkein jokapaikasta googlaamalla sanoilla: laturin valmiustila. Jo 10 vuotta sitten laturit kulutti sähköä vuodessa vain kymmeniä senttejä ollessaan kokoajan pistorasiassa kiinni.
    Alla malliesimerkki wikipedisasta.
    https://fi.wikipedia.org/wiki/S%C3%A4hk%C3%B6laitteiden_valmiustila

    Käyttämättömät laturit, jotka on jätetty kiinni pistorasiaan, vaikka ne eivät lataisi mitään, kuluttavat myös tehoa.

    Tällaiset laitteet kuluttavat tehoa, vaikka käyttövirta on katkaistu laitteen pienjännitekytkimestä. Näiden laitteiden hukkakulutus on tyypillisesti muutamia watteja, silloinkin kun laite on kytketty pois päältä, mutta pistoke on sähköverkossa. Kännykkälatureiden uusimpien mallien hukkakulutus on suuruusluokka 0,1 wattia.
    Sivua on viimeksi muutettu 28. maaliskuuta 2013 kello 17.01.

    VastaaPoista
  5. Jos ko. laturilla lataa puhelinta 2 tuntia niin se vie jokatapauksessa enemmän sähköä vuorokaudessa kuin vakiolaturi ollessan kokoajan seinässä.

    VastaaPoista
  6. Tuollainen samanlainen kiina laturi posahti minulla ollessaan seinässä. Kyllä se oli ihan vaan huonoa tekoa ja liian pienet eristevälit. Jostain se sitten sai päähänsä saada sen verran piikkiä, että eristeväli loppui kesken ja kabum niin lähti laturi. Onhan nuita hyviä ja turvallisia latureita varmasti useita malleja, yllä olevan kuvan mukainen laturi ei ainakaan lukeutunut niihin =) Lopulta kyse on varmaan vaan siitä että luottaako, että muutaman kerran uusiksi levynsä vetänyt suomalainen valmistaja tekee hyviä latureita. Vai kaivaako jonkun muun laturin taustoja ja yrittää selvittää onko se halvinta mahdollista kiina ripulia isolla katteella, vai ovatko panostaneet siihen oikeasti. Tai sitten vaan vetää tuurilla ja toivoo ettei osu kohdalle uusiksi vastaavia.

    VastaaPoista
  7. Asmolaturissa on latch-rele, ei se vie virtaa kuin tilaa vaihtaessa. Huonompi hyötysuhde taitaa tulla pidemmästä johdosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos rele olisi tuon tyyppinen, se ei silloin osaisi vaihtaa tilaa, kun puhelin irrotetaan laturista, jolloin laturi jäisikin jännitteiseksi.

      Poista