keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Asmo-laturin patenttihakemuksen tekninen välipäätös

Patentti- ja rekisterihallitus on antanut teknisen välipäätöksen Asmo-laturin patenttihakemuksesta esitetyn muistutuksen (15.12.2016) vuoksi. Vastineessaan (3.2.2017) hakija korjasi ainoastaan kirjoitusvirheen ja jätti huomiotta kaikki muistutuksessa esitetyt asiat. Erään asiantuntijan mukaan muistutuksen oli jättänyt jokin laturivalmistaja.


Asmo-laturin hakemus loukkaa seuraavia patentteja, joista osa on varmastikin mainittu aikaisemmin blogissa. Alimmainen on USB-speksi.


Tekninen välipäätös on kovaa tekstiä, ja sen mukaan yksikään hakemuksen vaatimuksia ei täytä keksinnöllisyyden (inventive step) vaatimuksia.


Tämä tarkoittaa sitä, että koko patenttihakemus menee käytännössä uusiksi. PRH:n tutkija ikään kuin irvailee alimmassa virkkeessä, että ”jos laturissa on (hakijan mielestä) vielä jotakin patentoitavaa”, häntä pyydetään tekemään uusi tai täysin muutettu hakemus. Rivien välistä voi lukea: asia on loppuun käsitelty.

Hakemus jäi kiinni samoihin seikkoihin kuin Euroopan Patenttivirastossa viime elokuussa. Nyt näyttää vahvasti siltä, että Asmo-laturi ei tule saamaan patenttia – eikä ainakaan sellaista, josta olisi jotakin hyötyä. Vastausaikaa on neljä kuukautta, ja jos mitään vastinetta ei tuohon mennessä anneta, hakemus raukeaa. Vastaamalla voidaan toki pelata lisää aikaa, mutta muuten se taitaa olla hyödytöntä ja rahan hukkaa.

Tässä näkyy hyvin (yksityisen) patenttitoimiston kyseenalainen moraali. Niiden ainoa tehtävä (lakitoimistojen tapaan) on lypsää asiakkaistaan niin paljon rahaa kuin mahdollista. Ne yrittävät toki pitää asiakkaidensa toivon yllä (ja rahahanan auki) mahdollisimman pitkään, vaikka ehkä tietäisivätkin, että se on turhaa.

Elokuussa selviää, vieläkö Asmo-laturi on ”patentoitu”, niin kuin eräät liikkeet vielä väittävät.

Dokumentti löytyy PRH:n sivulta, josta asiasta kiinnostunut sen varmastikin löytää.

46 kommenttia:

  1. Asmon mukaan patentti myönnetään 100% varmuudella ja mainitsi jopa patenttitoimiston nimenkin samassa lauseessa. Asia mainittiin osakeannin yhteydessä jossakin paikassa.
    No rahahanat tällä "patentilla" kyllä aukenivat ja taitavat nyt sulkeutua.

    VastaaPoista
  2. On tää spektaakkeli ollut mielenkiintoista seurattavaa. Tarinoissa on aina yksi mielenkiitoinen piirre. Niillä on aina alku, keksivaihe ja loppu. Nyt ollaan menossa keskivaiheessa tässä laturin tarinassa. Loppu voikin olla vielä mielenekiintoisempaa, kuin alku ja keksivaihe. Vieläko jaksat tästä aiheesta kirjoittaa kun uutta ilmenee? Kiitos blogin pitäjälle.

    VastaaPoista
  3. Tämä välipäätös ei varmasti ollut sijoittajien mieleen. Pahimillaan loukataan toisten patentteja.

    VastaaPoista
  4. Tässä näkyy selvästi, miten tärkeää oma edunvalvonta on. PRH oli jo hyväksymässä hakemuksen jossakin laajuudessa (3.11.2016), mutta jätetyn muistutuksen vuoksi kävikin sitten näin. Tiedä sitten, miten muistutuksen jättäjä oli tietoinen hakemuksesta ja sen tilasta PRH:ssa. Jossakin vanhassa lehtijutussa kerrottiin patenttikiistoista ulkomaisten patenttioikeuden haltijoiden kanssa, joten ehkäpä muistuttaja on jonkin heistä.

    Jos Yhdysvaltojen hakemus sisältää samoja tai samankaltaisia vaatimuksia, sille tulee todennäköisesti käymään samalla tavalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Patenttikiista on saattanut syntyä siitä, että yritettiin myydä patenttia jollekkin valmistajalle. Tällä valmistajalla olikin sitten jo ideaan patentti. Sitten alettiin kerjäämään rahaa kotimaasta Tekesiltä ja sijoittajilta, koska ulkomailla olemassa olevat patentit torppasivat patentin hakemisen. Patenttiongelmat ovat siis olleet tiedossa jo ennen osakeantia. Siitä voi tulla pienoinen ongelma.

      Poista
    2. Data-Systemsin sivulla kerrotaan: ”Patentoitu teknologia varmistaa, että laturi sammuu, kun puhelin irroitetaan laturista.” Patentoitu?

      Poista
    3. Fiksukoti mainostaa: ”ASMO-LATURI - MAAILMAN TURVALLISIN LATURI”

      Se on muuten siellä alennuksessa 34,95 €. Olisikohan poistomyynti, koska ei käy kaupaksi?

      Poista
  5. http://yle.fi/uutiset/3-8515370
    mutta latureiden valmistus on viivästynyt kuukausilla. Tuotteen patenteista on syntynyt riitaa, kertoo laturin keksijä Asmo Saloranta.
    10.12.2015 klo 09:00

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ylen jutusta:

      1. ”Muilta tekijöiltä on tullut valituksia ja he ovat koettaneet estää patentin saamisen.”

      2. ”Saloranta kertoo kuitenkin saaneensa vahvistuksen sille, että laturin patentti vahvistetaan ja nyt odotetaan vain virallisia papereita.”

      1. Koettaneet estää? Jos hakemuksessa on samoja asioita kuin myönnetyssä patentissa tai vanhemmassa hakemuksessa, niistä huomauttaminen ei ole ”estämistä”.

      2. Valitettavasti ”virallisia papereita” ei taida koskaan tulla.

      Poista
  6. Asmo kirjoitti Reddit-keskusteluryhmässä: ”I have patent in pending and when I did this public it is now harder to others copy the solution.”

    ”... others copy the solution.”

    Jos patenttiviraston mielestä Asmo-laturin hakemuksessa on päällekkäisyyksiä vanhempien patenttien kanssa, voidaan kysyä, kuka on kopioinut ja ketä. Onko Asmo-laturin patenttihakemus tehty copy & paste -tekniikalla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisäksi Asmo myöntää samassa ketjussa: ”It is very rare that chargers causes fire. But anyway it is possible.”

      Poista
  7. Jos Asmo-laturin patenttihakemus kuvaa laturin toiminnan ja rakenteen tarkasti, silloin Asmo-laturissa on yhtäläisyyksiä em. patenttien kanssa. Tällöin voisi olla mahdollista, että Asmo-laturi loukkaa jollakin tavalla noita patentteja.

    Jos kyseiset patentit eivät ole voimassa Suomessa, asiassa ei ole ongelmaa, mutta se voisi tarkoittaa sitä, että laturin myyminen niissä maissa, joissa patentit ovat voimassa, ei ehkä olisi mahdollista ilman sopimista ($$$) patenttioikeuksien omistajien kanssa.

    VastaaPoista
  8. Sijoitusmuistio on älytöntä valehtelua.

    ”ASMO Charger tulee olemaan universaali ja globaali standardi turvalliselle ja älykkäälle lataamiselle kotona vuoden 2017 loppuun mennessä.”

    Tulee olemaan? Tuohan on selvästikin varma lupaus, joka ei kuitenkaan tule toteutumaan. Vuodesta on mennyt jo kolmannes.

    ”ASMO pyrkii kasvattamaan yhtiön valuaatiota vuoteen 2020 asti, jonka jälkeen tavoitteena on, että suuremmat pelurit, kuten Google, Apple tai joku suurista tarvikevalmistajista voisi kiinnostua ostamaan yhtiön. ”

    Kuin märkä uni...

    Nuo kaksi (monen muun ohella) olivat varmaankin ne seikat, jotka tekivät yhtiöstä niin kiinnostavan, että anti merkittiin ennätysajassa. Mutta mitä nyt, kun totuus alkaa paljastua eikä noille lupauksille ei näytä olevankaan katetta? Johdettiinko sijoittajia harhaan?

    Jos yo. seikat pitäisivät yleensä paikkansa minkä tahansa yhtiön kohdalla, eli käytännössä monopoliasema ja mahdollisuus voitolliseen liikkeen luovutukseen, sijoitus olisi ollut hyvin kannattava, mutta tässä tapauksessa ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://www.kaleva.fi/teemat/digi/oululainen-asmo-saloranta-hakee-paloturvalliselle-laturilleen-joukkorahoitusta/669548/

      Vaikka Salorannalla on patenttiin yksinoikeus,

      Kehitteillä on nimittäin samaan patenttiin perustuvia muita latureita,

      Poista
    2. I have to argue with you on these. Not that any of these are going to be surely happening, but rather writing these types of projections are very much expected and natural. One has to read the investment platform statements on Risks https://around.fi/#around-7, starting with "Financial risks is an inherent element of the investment"...."The client must always make decisions based on his/her own assessment."

      Furthermore, https://around.fi/#asmo-1 tells that the the site shows "forward-looking statements"..."These forward-looking" statements relate only to the current situation under the Investment memo date"..."..."Forward-looking statements are not a guarantee of the Company's future operational or financial performance."

      Asmo solution have timed this investment action perfectly. They have just started to deliver the products and had many ongoing discussions with distributors. I do not see any lie in this investor document.

      Poista
    3. Sijoitusmuistio alkaa sillä anopilan palolla, josta ei ole esitetty mitään TODISTETTA!

      Poista
  9. http://mobiili.fi/2015/11/12/nain-kotimaisen-ihmelaturin-kehittaja-juksasi-patenttitrolleja/

    Täysin vastaavanlaisia, automaattisesti toimivia paloturvallisia ja virtaa säästäviä latureita ei ole markkinoilla aiemmin nähty. Laturin toiminnan ydin onkin tarkasti patentoitu.

    VastaaPoista
  10. http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/akkukeksijan-tuomio-koveni-hovioikeudessa/2038640
    Tämä tapaus muistui yhtäkkiä mieleeni. Ei päättynyt lopulta kovin hyvin keksijän kannalta.

    VastaaPoista
  11. Blogin toisessa laturijutussa (6.2.2016) kirjoitettiin:

    ”Kuten blogissa on jo niin monesti ennenkin korostettu, patenttihakemus on vasta hakemus, ja sillä on edessään pitkä tie ennen myönnettyä patenttia. Hyvin usein käy niin, että lopullinen patentti ei sisällä juuri mitään hakemuksen vaatimuksista ja patentin hyöty on sen mukainen. Olisi suoranainen ihme, jos Asmo-laturin patenttihakemuksen kaikki vaatimukset hyväksyttäisiin.”

    Näinhän siinä sitten kävi... tai vielä pahemminkin: laturissa ei taida enää olla jäljellä mitään toiminnallisuuksia, joiden patentoimisesta olisi jotakin hyötyä, ja todennäköisesti hakemuksen annetaan raueta.

    VastaaPoista
  12. https://www.indiegogo.com/projects/asmo-charger-unplugging-chargers-is-so-last-year#/comments
    thomas.angie
    13 hours ago
    It sucks that anyone outside EU isn’t getting their Asmo chargers. But thanks for doing the right thing & sending us all refunds. Best of luck in your project & I hope you can eventually share this great product with the world.

    Tarkoittaako tämä sitä, että patentit estivät ulkomaille menemisen? Ei tullutkaan sijoittajille luvattu globaali tuote. Onko kaikille EU:n ulkopuolisille tilaajille maksettu rahat hipihiljaa takaisin 3 vuoden lainan jälkeen? Ilman ennakkitilaajia tämä ei olisi koskaan toteutunut. Kuinka monelle ennakkotilaajalle on oikeasti toimitettu laturi. Määrä voi olla vain sadoissa, koska jonkun lehtijutun mukaan jenkit ja englantilaiset olivat kovia ennakkotilaajia.

    http://www.iltalehti.fi/digi/201702232200075679_du.shtml

    "- Tästä alkaa ensin Euroopan valloitus, otetaan Ruotsi ja Saksa ensin alta pois. Sitten mietitään, mikä olisi seuraava maa. Lopullinen tavoite on saada laturi isoon jakeluun Jenkkeihin."

    No oli tästä kaikesta vuosien sähellyksestä se hyöty, että Asmo ajelee nauraen pankkiin Porschella ja vetää 6 tonnin kuukausiliksaa niin kauan kuin sijoittajien rahaa piisaa. Kysymys kuuluu: Milloin viranomaisten kiinnostus herää ja hymy hyytyy?

    VastaaPoista
  13. Kappas. Käväsin Privanetissä kurkkaamassa kuulumiset Asmo Solutionin osalta. KO. yritys löytyy Privanetin kasvulistalta. Ostotarjouksia oli ainakin pari viikkoa sitten, mutta nyt sitä halutaankin enää vain myydä. Ostajien löytyminen taitaa olla aika tiukassa.

    VastaaPoista
  14. Globaali on sama kuin EU mallin laturi. Onneksi en ole sijoittaja.

    https://www.indiegogo.com/projects/asmo-charger-unplugging-chargers-is-so-last-year#/updates

    Unfortunately we can not deliver the product outside EU region, because we only have EU certified plugs. All of you outside of the EU get a refund.

    VastaaPoista
  15. Suomeksi: ”Valitettavasti emme voi toimittaa tuotetta EU:n ulkopuolelle, koska meillä on vain EU-hyväksyttyjä pistotulppaosia.”

    Kun ennakkomyynti alkoi Indiegogossa, silloin kaikki versiot olivat vielä paletissa mukana, mutta nyt niitä ei halutakaan enää valmistaa. Koska tuolla tavalla ilmoitetaan, sen täytyy olla lopullista, eli muita versioita et tulla koskaan valmistamaan.

    Mikä on syynä tähän?

    Muiden patentit, jotka estävät myynnin USA:ssa. Britannia koetaan niin pieneksi markkinaksi, että tähän asti toteutuneen vaatimattoman myynnin vuoksi ei ole kannattavaa tehdä sinne omaa versiota, joka brittiläisen sähköverkon vuoksi on EU-mallia kompleksisempi ja kalliimpi valmistaa.

    Siinä samalla laturin ”potentiaalinen” markkina supistui vähintäänkin puoleen. Vanhemmassa kommentissa joku lainasi sijoitusmuistiosta: ”ASMO Charger tulee olemaan universaali ja globaali standardi turvalliselle ja älykkäälle lataamiselle kotona vuoden 2017 loppuun mennessä.”

    Globaali standardi siitä ei sitten voi tullakaan.

    Sijoittajien kannattaisi viimeinkin herätä ja huomata, että heitä petettiin katteettomilla lupauksilla. Sijoitusmuistiossa ”luvatut” miljoonien latureiden myynnit tulevat vähintäänkin kutistumaan puoleen, joka sekin on täysin utopistinen arvio.

    Sijoittajat: teitä on petetty ja rahanne ovat menneet.

    VastaaPoista
  16. Verkkokaupan myynti-ikkuna (5 viimeistä tapahtumaa) on venähtänyt jo kuukauden pituiseksi, mikä kertoo siitä, että laturin myynti on huonoa. Lieneekin niin, että useimmat ovat jo Asmo-laturinsa ostaneet ja totuus tuosta ihmelaturista alkaa viimeinkin tavoittaa kansan syvät rivit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä ihmetyttää se, miksi mikään media ei ole puuttunut tähän huijaukseen. Media on pikemminkin ollut osallisena siinä antamalla ilmaista palstatilaa.

      Tulipalovaaralla pelottelu on törkeää ja sen avulla yritetään hyväuskoisia saada ostamaan kallis laturi, jonka todellinen hyöty on kyseenalainen.

      Poista
    2. Ostivatkohan toimittajat osakkeita?

      Poista
  17. Verkkokaupasta on poistettu laturia koskevat kysymykset. Miksi? Onkohan ne poistettu lopullisesti? Oliko siellä kysytty jotakin vaikeaa asiaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Questions are back, maintenance maybe.

      Poista
  18. Tässä ihmetyttää edelleenkin tiettyjen liikkeiden käyttämä pelottelumainonta:

    ”Tiesitkö, että puhelimen laturin jättäminen seinään on tulipaloriski? Laturi voi syttyä ja aiheuttaa tulipalon.”

    Miksi mikään viranomainen tai muu taho puutu tähän? Eihän mitään muutakaan tuotetta markkinoida tuolla tavalla väittämällä kilpailijoiden tuotteita vaarallisiksi ja mahdollisesti aineellista vahinkoa aiheuttaviksi.

    Jos nuo valheelliset väittämät poistettaisiin, Asmo-laturi eroaisi muista latureista ainoastaan kalliimman hintansa vuoksi.

    VastaaPoista
  19. Vieläköhän toimittaja on samaa mieltä "patentista"?

    http://oulun1.blogspot.fi/2016/10/asmo-laturin-patenttiongelmat.html

    Kalevan mukaan laturi oli patentoitu, ja yhteydenotto ao. toimittajaan kertoi sen, että hänen mielestään on oikein kirjoittaa, että Asmo-laturi ”on patentoitu”, kun siitä on vasta jätetty patenttihakemus patenttivirastoon, vaikka mitään varmuutta patentin myöntämisestä ei koskaan olekaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toimittajaa (Mirja N) voisi muistuttaa lupauksestaan: ”Jos laite ei läpäise hakemuskäsittelyä uutisoimme siitä erikseen.”

      Olisikohan nyt lupauksen lunastuksen aika..?

      Poista
    2. Mielestäni olisi. Journalistin ohjeen 20. mukaan tuskin riittää pelkkä oikaisu. Pitäisi tehdä kokonaan uusi juttu, jossa kerrotaan miten patenttihakemukselle kävi. Jos välipäätöksessä käsketään tekemään kokonaan uusi hakemus, se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, ettei tämä alkuperäinen hakemus voi mennä enää millään läpi.

      20. Olennainen asiavirhe on korjattava viipymättä ja niin, että se tavoittaa mahdollisimman kattavasti virheellistä tietoa saaneen yleisön. Korjaus on julkaistava sekä tiedotusvälineen toimituksellisilla verkkosivuilla että julkaisussa tai kanavassa, jossa virhe on alun perin ollut.

      Korjauksen huomioarvo on suhteutettava virheen vakavuuteen. Jos jutussa on useita asiavirheitä tai jos virheestä voi aiheutua suurta vahinkoa, toimituksen tulee julkaista uusi juttu, jossa virheellinen tieto yksilöidään ja korjataan.

      Poista
  20. Tässä näkyy, miten kova keksijän kohtalo voi olla. Vuosien odotuksen ja patenttiasiamiehen rahastuksen jälkeen käykin niin, että patenttihakemuksessa tarkasti kuvatussa laitteessa ei olekaan mitään patentoitavaa. (Early bird -efekti...) Uuden hakemuksen tekeminen voisi olla vaikeaa, koska siinä ei saisi olla mitään samaa kuin nykyisessä hakemuksessa, eli se ei voisi kuvata laturia sellaisena kuin se nyt on.

    Useimpien tekniikasta kirjoittavien sanomalehtitoimittajien ongelma on heidän tietämättömyytensä kirjoittamistaan teknisistä yksityiskohdista, mikä aiheuttaa sen, että he ovat haastateltavien armoilla näiden valehdellessa mitä ehtivät (niin kuin niin monesti on jo nähty). Lehti luistaa vastuustaan esittämällä kerrotut tiedot haastateltavan repliikkeinä.

    Onko sitten oikein, että lehti sallii tämän? Monetkaan lukijat eivät osaa erottaa, mikä on haastateltavan sanomaa ja mikä on toimittajan kertomaa, ja he luottavat siihen, että se, mikä lukee lehdessä, se on totta, ja uskovat siihen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovin kohtalo taitaa olla kuitenkin sijoittajilla. Niiden rahat kuuluu jo muutaman pääjehun palkkoihin parissa vuodessa. Keksijäkin vetää sijoitusmuistion mukaan 6000 euroo kuukausipalkkaa. Aika hyvin, jos ottaa huomioon, että muut olivat tiettävästi keksineet ja patentoineet kaiken jo aiemmin. Nämä asiat voi päätellä välipäätöksestä. Mitään uutta ei ole laturikeksintöjen suunnalta kuulunut, joten taitaa keksijä grillailla terassilla kesää odotellen ja suunnitella muita juttuja:)

      Poista
  21. Uusi Suomi kertoi joulukuussa:

    ”Ensin valloitetaan Eurooppa, sitten Yhdysvallat ja Pohjois-Amerikka, Saloranta vastaa.”

    ”Nyt ollaan menossa Ranskaan, Espanjaan ja Isoon-Britanniaan.”

    Asmo-laturin maailmanvalloitus loppui ennen kuin se ehti edes kunnolla alkaakaan. Vain neljä kuukautta ja näkymät ovat muuttuneet täysin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja latureita ei sitten oltu voitu toimittaakkaan kaikille ennakkotilaajille, koska niitä US ja UK malleja ei EDES valmisteta.
      (Melekonen kusetus toimittajalle päin naamaa.)
      https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/210270-suomalainen-insinoori-toteutti-anopin-toiveen-laturi-valloittaa-nyt-maailmaa

      –Nyt kaikille ennakkotilaajille on saatu vihdoin toimitettua laturit. Nyt toimitetaan tuotteet Suomessa kauppojen hyllyille.

      Poista
  22. Se voi olla pojalle kova paikka, kun tämä patenttiongelma tulee ennemmin tai myöhemmin kunnolla julkisuuteen. Laturikeksinnön ja sen patentin ansiosta hänet nostettiin korokkeelle, mutta ikävä kyllä kaikki laturia koskeneet ideat olivat jo muiden aiemmin keksimiä ja patentoimia. Pudotus maan pinnalle tulee olemaan kova.

    http://www.oamk.fi/extra/amk/artikkelit/413/
    – Hoksasin oikean tekniikan, ja omistan nyt laturiin patentin

    VastaaPoista
  23. Patenttiasia alkaa olemaan selvä. Vielä on näkemättä todiste siitä anoppilan palon syttymissyystä.

    VastaaPoista
  24. Onko laturikeksijä päässyt tämän "keksintönsä ansiosta" minkäänlaisiin luottamustoimiin OAMK:lla, Bisnes Oulussa tai vastaavassa paikassa?

    VastaaPoista
  25. Kävin alkuviikolla Puuilossa. Siellähän se Asmo-laturi ruskeassa pakkauksessaan oli tarjolla. Kaikki muut laturit oli pakattu läpinäkyvään muovipakkaukseen eli ostaja näki, mitä oli ostamassa, mutta Asmon ostaja ei näekään, mitä on ostamassa, eli hän ostaa niin sanotusti sian säkissä.

    Eräs vanhempi nainen oli laturiostoksilla, mutta hän ei edes vilkaissutkaan Asmoa. Miksiköhän? Hän osti 15 euron laturin.

    VastaaPoista
  26. Asmo-laturi on pantu alennusmyyntiin Puuilossa ja maksaa nyt vain 19,90 €. Tämän täytyy tarkoittaa yksinomaan sitä, että tuote poistuu Puuilon valikoimista ja lopullisesti. Tuntuva alennus on ainoa keino päästä siitä nopeasti eroon. Kyseessä lieneekin marraskuussa toimitetun 1000 kappaleen loppuerä.

    Ei ole luultavaa, että sijoitusmuistiossa kerrottu 2000 kappaleen erää olisi enää toimitettu helmikuussa, koska kyseessä oli vain ”tilausarvio”, joka lieneekin jäänyt toteutumatta aikaisemman huonon menekin vuoksi. Mikä liike seuraa perässä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sijoitusmuistiossa kerrottiin ennakkomyynniksi 2000. Nyt latureita ei valmisteta UK ja US mallia, joten mikä on ennakkomyynnin todellinen määrä?

      Poista
    2. Lumipalloefekti. Ongelmat kasaantuvat.

      Poista
  27. Se tähdenlento tais olla sitten siinä suomen osalta. Muut liikeet seuraavat pakosta perässä. Eivät ne voi myydä samaa laturi 20-30 euroa kalliimmalla. Pieni myyntitappio on parempi kuin kokonaan myymättä jäänyt tuote.

    VastaaPoista
  28. A beginner should not play chess with the champions.

    VastaaPoista
  29. Kirjoitin asiasta jo 2v.sitten erääseen tekniseen julkaisuun. Tulin jo silloin todenneeksi asian olevan jo keksitty.Salcomp valmisti jo kauan aikaa sitten näitä paloturvallisia latureita - esim. Nokia AC-5E. Ei kuumene ollenkaan, ei voi talo palaa. Jos ja kun ASMO laturin todetaan loukkaavan olemassa olevia patentteja,niin tästä tulee samanlainen korvauskanne historia kuin on ollut matkapuhelin valmistajien keskinäiset Nokia/Samsung/Apple vaatimukset. Tuotetta ei saa myydä jos se loukkaa olemassa olevia patentteja !

    VastaaPoista