lauantai 14. lokakuuta 2017

De profundis...

...clamavi ad te Domine. Lainaus on latinankielisen Raamatun eräästä psalmista ja tarkoittaa ”syvyydestä huudan sinulle herrani”. Englantilaisen näytelmäkirjailija Oscar Wilden viimeisen kirjan nimi oli otsikossa mainittu, ja siinä Wilde mm. puolustelee ”tekoaan”, josta sai vankilatuomion viktoriaanisessa Englannissa 1800-luvun lopulla.

Samanlainen puolustuspuhe näyttää olevan tämänpäiväisessä Kalevassa, jossa Asmo Solutionsin yrittäjä sai tilaisuuden puolustella vapaasti ”tekojaan”. Artikkelissa ei ollut minkäänlaista kritiikkiä, ja Kalevan toimittaja näytti nielevän vieläkin kaikki valheet.

Artikkelin mukaan Mr. Chargerin valmistus kaatui siihen, että tuoteperhe, jonka osana se olisi ollut, olisi maksanut yli 10 miljoonaa. Jos oletetaan, että siihen olisi suunniteltu kuuluvan viisi tuotetta, Mr. Chargerin valmistaminen olisi maksanut kaksi miljoonaa euroa. Jos toimittaja sallii julkaista tuollaista, se kertoo siitä, että hänellä on selviä hahmottamisvaikeuksia.

Artikkelissa yrittäjä sai vapaat kädet sysätä vastuun kaikesta tapahtuneesta muille, ja se kertoi vain yhden subjektiivisen näkökulman.

Jutussa jossitellaan Väärinmajan meijerin palon syttymissyystä. Kalevalle tuottaa selviä vaikeuksia myöntää tosiasia: kun kerran onnettomuusselosteessa syttymissyyksi mainitaan grilli, sen täytyy myös olla se. Kalevan kertoo, että pelastuslaitoksen mukaan syttymissyy perustuu ”arvioon”. Pelastuslaitoksella on sen verran osaamista, että se pystyy päättelemään, syttyikö palo rakennuksen sisä- vai ulkopuolelta.

Artikkelissa mainitaan, että ”kyseistä selostetta ei voi pelastuslaitoksen mukaan suoraan yhdistää tapaukseen”. Kyllä sen voi: kyseisenä yönä paloi entinen Väärinmajan meijerirakennus, joka Koirat-lehden mukaan oli perheen koti.


Jutussa ei kerrottu siitä, että Asmo-laturin markkinointi perustui pelkkiin valheisiin ja sijoittajia petkutettiin pahasti viime marraskuun osakeannissa. Patenttiasiasta vaiettiin visusti. Siinä ei myöskään kerrottu, miten yli miljoona euroa onnistuttiin hukkaamaan vajassa vuodessa. Ei ole vaikea nähdä, kenen puolella Kalevan toimitus on.

Tämä artikkeli todistaa jälleen kerran, miten ala-arvoista Kalevan journalismi on.

P. S. Jutussa kerrotaan, että latureita tilattiin (valmistettiin?) 30 000 kappaletta. Tekes- ja Ely-tuki olivat yhteensä 112 700 euroa. Iltalehden mukaan Oulun kaupunki sijoitti lähes 300 000 euroa. Viime marraskuun osakeannissa kerättiin 1 407 510 euroa. Yhteensä ne tekevät noin 1,8 miljoonaa euroa. Jos kerrottu valmistettujen latureiden lukumäärä pitää paikkansa, yhteiskunta ja (typerät) sijoittajat tukivat yhtä laturia 60 eurolla. Eipä sitten ole ihmekään, jos Asmo Solutionsin toiminta ei ollut oikein kannattavaa...



18 kommenttia:

  1. Teksti netissä: Kaleva.fi

    Kaleva siis pyytää saada turpaan, niin kuin sarjamurhaaja leffassa, joka lopuksi haluaa jäädä kiinni.

    JSN, tehkää työtänne.

    VastaaPoista
  2. Asmo suostui varmastikin haastatteluun vain sillä ehdolla, että mitään ikäviä asioita, kuten patenttikysymystä, sijoittajien petkuttamista ja heidän rahojen hävittämistä ja muuta vuosien ajan jatkunutta valehtelua, ei käsitellä. TÄMÄ EI OLE JOURNALISMIA VAAN SEN IRVIKUVA!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä suostu kaikkien toimittajien haastateltavaksi.

      Poista
  3. Sijoittajamuistion yhteydessä olleessa UKK:ssa kerrottiin, että yhden laturin valmistaminen maksaa 12 euroa ja suuremmissa erissä 8 euroa. Yllä olevassa artikkelissa hinta olikin ”noussut” 20 euroon. Puijattiinko tässäkin sijoittajia..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä huomio. Muistelinkin nähneeni hieman erilaisia hintoja, kuin tuo 20 euroa.

      Poista
  4. Asmo told in February that he sold 15000 chargers already. Now somehow it became only 5000. Even these obvious lies don't make Kaleva and the readers a little bit suspicious. It is like before every article they are flashed with that Man in Black pen. Use the bloody Internet! http://mobiili.fi/2017/02/27/suomalaista-asmo-laturia-myyty-15-000-kappaletta-uusi-malli-tekeilla/

    VastaaPoista
  5. http://m.iltalehti.fi/kotimaa/201710132200457342_u0.shtml
    Tuolla kommentissa joku väittää, ettei laturi olisi mennyt Tukesin testistä läpi.

    VastaaPoista
  6. 14.10 Kalevan uutisen johdosta meni aamubaakkelsi sieraimiin. Siitä toivuttuani laitoin Kalevaan seuraavan kommentin.

    Ensiksi, en usko että Kaleva tulee kommenttiani julkistaan. Mikäli niin käy, yllätyn positiivisesti. En ole eläissään pettynyt Kalevaan enempään kun tämän ylistyslaulun edessä nyt olen. En tiedä missä erityissuojeluksessa tämä on paikallislehdessämme. Puolueeton juornalismi on todella kaukana. Sama koskee myös Oulun Kaupunkia ja Business Oulua. Hehän survaisivat n. 300.000 euroa tähän satuun. Palo on satua, niinkuin olemme tienneet vuosia. Mutta törkeintä on mainostaa tätä patentoituna tuotteena, se on vastoin kuluttajansuojalakia. Butterfly Ventures, joka on siis käytännössä ohjannut nuo 300.000, poisti Asmon webbisivuiltaan. Siellä mainostettiin vielä syyskuussa tuotteen olevan patentoitu. Ei ole, eikä tule. Paperit tuli PRHlta elokuussa bumerangina takaisin. Tämä koko tarina pohjautuu useisiin valheeseen. Silti Kaleva ylistää, jopa kun kaikki on tullut julkiseksi. Eilen myös uutisoitiin Iltalehdessä Salorannan kytkös Business Ouluun. Ymmärrän näiden nuorten toimittajien, nyt kyseessä Lännen Median/Hämeen Sanomat, halun olla business nosteessa. Nyt on toimituspäälliköllä mennyt tilanne täysin ohi. Kun muu media kirjoittaa syytteistä ja kansa ihmettelee tapahtunutta, niin Kaleva laittaa sivun kokoisen kuvan kaverista ylistyslaulun kera. Eikö narsismi paista läpi? Tämä oli pohjien pohja.

    Eivät julkaisseet.

    No laitetaan tähän lisäksi Pizzamafian toimipaikat kaupanpäälle. Pizzamafia Oulu. Suku Simsek. Pizzeriat:
    La Festa Pakkahuoneenkatu
    La Festa2 Tokmanni Jukolankuja
    Milan Limingantulli
    Istanbul Zeppelin
    Pikku Istanbul Kempele keskusta
    Rodis Oulunsalo
    DaMAX Jumprua vastapäätä, bulvaanin kautta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tapauksen tutkinta varmasti lopetetaan ja todetaan, ettei tässä ole tarpeeksi näyttöä.
      Tämä olisikin liian suuri juttu, koska mukana on Businesoulu, Tekes, Ely... yms.
      Tästä tulee hyvä ennakkotapaus käy miten käy.
      Sen jälkeen saa kuka vaan väittää tuotteistaan mitä vaan ja kerätä rahaa vaikka muka patentoidulla tuotteella.
      Oulussa todellakin piiri pieni pyörii.
      Miksi Asmo saa erityiskohtelua? Tietääkö hän jotain joka tulisi esiin, jos häenestä kirjoitettaisiin negatiiviseen sävyyn? Kauhun tasapaino? Mä en kerro, jos te ette kerro.

      Poista
  7. Jos sijoittajien 1,4 miljoonaa euroa pantiin menemään vajaassa vuodessa ja kaikkeen muuhun kuin muistiossa luvattiin, siinä täytyy olla jotakin rikollista. Mihin raha oli mennyt? Palkkoihin ja muihin menoihin oli ehkä mennyt noin 0,5 miljoonaa, mikä jättää lähes miljoona euroa, jonka käyttötarkoitus on arvoitus.

    Fb-sivulla kerrottiin heinäkuussa, että kaikkia alkoi olla valmista Mr. Chargerin tuotantoa varten. Miksi tuolloin ”ei tiedetty”, että tuotannon aloittaminen ”maksaisi” miljoonia? Pitääkö Saloranta Kalevan lukijoita todellakin niin tyhminä, että he uskoisivat tuollaista valhetta?

    VastaaPoista
  8. Missä on myymättömät 25 tuhatta laturia? Onko toimittaja ne nähnyt? Onko niitä edes olemassa vai jäikö ne sen valmistajan varastoon? Jossakin foorumilla joku jälleenmyyjäksi esittäytyvä kertoi, että latureita oli hajonnut ja Asmo Solution ei suostunut ottamaan niitä takaisin. Myyjä ei uskaltanut myydä niitä enempää. Tietääkö kukaan mikä oli tämä myyjäliike? Joitakin tämä asia voisi kiinnostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. https://bbs.io-tech.fi/threads/tapaus-asmo-laturi.1374/
      Erehdyin ottamaan noita Asmo latureita myyntiin. Jo kaksi kärähtänyt ja en uskalla myydä enempää. Eivät suostuneet ottamaan myymättömiä vastaan. Täytynee pistää tukesiin tutkittavaksi, tuntuu ettei vastaa eu normeja. Samalla aloittaneet hurjan alekampanjan esim verkkokaupassa 39.90 ja puuilossa 19.
      Taas yksi suomalainen floppi.

      Poista
  9. Jutussa sivutaan omia tappioita. Onhan se varmasti tappio saada 6000€ kuukausiliksaa ja ajella Porschella.

    Kurjaa, todella kurjaa.

    VastaaPoista
  10. Alla eräs kommentti Kalevan jutusta.

    Faktat selvillä 14.10.2017 12:52
    Laturin teknologian patenttien haltiat on jenkeissä. Ideat oli patentoitu jo ajat sitten muiden valmistajien toimesta.

    Tähän ylläolevaan kommenttiin on vastattu:
    fakkitakiiri 14.10.2017 15:18
    sinä varmaan sen oikeusjutunkin siellä viisaana nostit. aiheesta josta kaikki on jo keksitty ja tehty ja muutenkin huonoa niin miten sitä on voinut edes varastaa kun jo teikäläisten mukaan patentoitukin paremmalla maalla 20v sitte kymmeneen kertaan?

    Kysymys kuuluukin: onko Asmo Solutions haastettu jenkeissä oikeuteen? Tämä lause pani miettimään: "sinä varmaan sen oikeusjutunkin siellä (jenkeissä) viisaana nostit."

    Ihan kuin kommentoijalla olisi oikeusjutusta tieto?
    2015 syksyllä kerrottiin, että patenteista on tullut riitaa. Onkohan joku patentinhaltija alkanut ajamaan oikeuksiaan ja Asmo Solutions ajetaan siksi alas nyt erittäin nopeasti?

    VastaaPoista
  11. https://keskustelu.kauppalehti.fi/5/i/keskustelu/thread.jspa?threadID=252836&tstart=50&start=195
    Tuollakin ihmetellää sijoittajien rahojen nopeaa kulumista.

    VastaaPoista
  12. https://www.is.fi/digitoday/art-2000005412121.html
    Tuolla on hyviä kommentteja. Grillipalo on jo hyvin ihmisten tietoisuudessa, mutta toimittajilla ei näköjään vielä tarpeeksi hyvin. Laitoin journalistin ohjeet yhteen kommenttiin. Liekkö julkaistu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jutun mukaan pelkän Mr. Chargerin valmistaminen olisi tullut maksamaan tähtitieteelliset 10 miljoonaa euroa. Joko toimittaja ymmärsi asian väärin tai Asmo Solutions oli todellakin kertonut niin, eli kyse oli vain yhdestä muotoilulaturista.

      Tuo on suurin valhe tähän asti. Kompleksisempi Asmo-laturi maksoi ehkä pari sataatuhatta euroa, joten Mr. Chargerin valmistaminen olisi maksanut selvästikin vähemmän. Tässä ihmetyttää, miten toimittajat uskovat kaikenlaisia valheita.

      10 miljoonaa jonkin vitun yksinkertaisen laturin tuottamiseen...

      Poista
  13. Semmonen tuli mieleen, että eikö petosrikoksissa ole joku vanhenemisaika? Jos esim. petos vanhenis vaikka viidessä vuodessa, niin petoksen tekijä sais jännittää aika kauan, ennen kuin on selvillä vesillä? Voisiko joku esim. neljän vuoden päästä nostaa syytteen? En tarkoita tätä laturijuttua vaan ihan yleisesti petosrikoksia. Tässä laturijutussa pisti vaan silmään tuo Asmon maininta taloudellisista menetyksistä. Onko tuo viimeinen vedätys, että jätettäs säälistä syyte nostamatta? Katsotaanpa kauanko ajelee Porschen maasturilla. Riittääkö raha siihen?

    VastaaPoista