perjantai 11. helmikuuta 2011

Nokia: ”Tahdon ottaa Microsoftin...”

Nokian ilmoitus liittoutumisestaan (os. strateginen kumppanuus) Microsoftin kanssa uuden ”maailmanlaajuisen ekosysteemin” rakentamiseksi ei ollut yllätys.

Konseptin mukaan Nokia ottaisi Windows Phonen ensisijaiseksi älypuhelinstrategiakseen ja kehittäisi tämän alustan päälle uusia ratkaisuja alueilla, joissa Nokia on markkinajohtaja – esimerkiksi kuvausominaisuuksissa.

Liitto tarkoittaa sitä, että Nokia lopettaa oman käyttöjärjestelmäkehityksensä, josta ei ole näyttänyt tulevan juurikaan mitään. Sillä on tietenkin suuria henkilöstövaikutuksia, koska ns. älypuhelimen kehittämisessä suurin työ on sen ohjelmistossa. Siksi onkin selvää, että Nokia tulee lähiaikoina ilmoittamaan mittavista henkilöstön irtisanomisista.

Liitto tulee tarkoittamaan myöhemmin sitä, että Nokiasta tulee lähinnä puhelimien hw-osien ja toiminnallisuuden suunnittelija ja puhelimien myyjä. Nokiasta tulee siis eräänlainen alihankkija Microsoftille, josta tulee sitten käyttöjärjestelmien markkinajohtaja niin tietokoneissa kuin kaikissa kannettevissa laitteissakin. Se on selvä arvonalennus Nokialle, joka on aina halunnut olla kalifi kalifin paikalla, mutta nyt Microsoftista näyttää tulevan Nokian kalifi.

Nokia on pikkutekijä Microsoftin rinnalla, ja siksi sitä tullaankin viemään uudessa liitossa kuin pässiä narussa.

Suurin osa Nokian tuotekehityshenkilöstöstä on työskennellyt ohjelmistojen ja niiden sovellusten parissa. Tämän täytyy kertoa joko 1) siitä, että ohjelmointityö on vaikeaa ja paljon henkilöstöresurssseja vievää tai 2) siitä, että Nokian henkilöstö on yksinkertaisesti niin kyvytöntä ja epäkompetenttia, että se ei kykene edes monen tuhannen työntekijän voimin suunnittelemaan puhelimeen yksinkertaista käyttöjärjestelmää, joka toimisi edes auttavasti. Kysehän ei ole mistään avaruusteknologiasta, jossa ei ole varaa virhetoimintoihin, vaan vain puhelimista, joihin sovelletaan periaatteessa samaa tietokoneista tuttua ohjelmointitekniikkaa. Oma veikkaukseni on vaihtoehto 2.

Stephen Elop työskenteli aikaisemmin Microsoftin hyväksi. Voisikohan olla niin, että Microsoft on soluttanut Elopin Nokiaan, jotta tämä kääntäisi Nokian Microsoft-myönteiseksi..?

Seuraava askel lieneekin se, että Microsoft haukkaa Nokian, mikä on varmastikin ollut Microsoftin visio jo pidemmän ajan. Vaikka Microsoft onkin jo pitkään ollut ylivoimainen ykkönen Windows-käyttöjärjestelmällään, sillä on ollut varsin vähän tuotteita, kuten Xbox ja Microsoft-hiiret, jotka ovat tulleet lähelle kuluttajia, koska tietokoneen uumenissa pyörivä Windows jää pakostakin etäiseksi kuluttajalle. Mutta sitten kun Microsoft tuo markkinoille Microsoft-puhelimen, se pääsee sanammukaisesti lähelle kuluttajia.

Sijoittajat ottivat uutisen vastaan tyrmistyneenä, vaikkakaan sen ei pitänyt olla mikään yllätys. Nokian kurssi putosi heti pörssin avauksessa noin kymmenen prosenttia.

5 kommenttia:

  1. http://ovi.petrucci.ch/Nokia2.jpg

    ja vielä
    asymco sivulta:
    * Nokia. No, not this OS deal, but in August 2009 ”The worldwide leader in software and the world’s largest smartphone manufacturer have entered into an alliance that is set to deliver a groundbreaking, enterprise-grade solution for mobile productivity. Today, Microsoft Business Division President Stephen Elop and Nokia’s Executive Vice President for Devices Kai Öistämö announced the agreement, outlining a shared vision for the future of mobile productivity. This is the first time that either company has embarked on an alliance of this scope and nature.”

    The plan was to bring “Microsoft Office Mobile and Microsoft business communications, collaboration and device management software to Nokia’s Symbian devices.”

    What happened? One and a half years later the same Stephen Elop announced that Symbian will be deprecated.

    Mitä Viddua se (elop) oikein touhuaa!!!!!!

    VastaaPoista
  2. JOs asia ei tullut yllätyksenä, MIKSET RIKASTUNUT OSAKKEEN KURSSIN HEIKENTYMISELLÄ?
    Ps. Uskomattoman heikkotasoinen blogi :)

    VastaaPoista
  3. En ole selvännäkijä. Olisihan kurssi voinut yhtä hyvin noustakin.

    P.S. Kerrotko jonkin paremman..?

    VastaaPoista
  4. En nyt tiedä onko tästä mitään järkeä ruveta väittelemään(ärsyttää vain ihmiset jotka mielestään _tietävät_ asiat etukäteen, mutta kertovat niistä vasta jälkeenpäin. Nämä ihmiset eivät myöskään koskaan ole kykeneväisiä käyttämään tätä "tietoa" hyväkseen)
    Mutta esimerkiksi LG:n ja SonyEricssonin toiminnasta voit nähdä kuinka hyvää businessta pelkän raudan(puhelinten) tekeminen on. Joten Nokian siirtyessä tekemään pelkkiä puhelimia, sen business heikkeni huomattavasti-->luonnollisestikin kurssi laskee.

    VastaaPoista
  5. Tehdäänhän vielä autojakin, joita tuskin tehtäisiin, jos niiden tekeminen ei olisi kannattavaa.

    VastaaPoista