perjantai 6. tammikuuta 2017

Asmo-laturin myyntipaikat

Asmo-laturia myydään tiettävästi seuraavissa liikkeissä ja verkkokaupoissa.

Puuilo
Verkkokauppa
Kärkkäinen
Jimm's
Data Systems
System Store
Deltaco
Kouluelektroniikka
Stayhome

Jokainen eettisesti ajatteleva ja toimiva, moraalisen katsontakannan omaava henkilö karsastaa sitä tapaa, jolla Asmo-laturia myydään. Kaikki Asmo-laturia myyvät liikkeet käyttävät mainonnassaan samoja vääristeleviä ja valheellisia fraaseja, jotka ovat peräisin valmistajalta. Näitä ovat:

Patentti

Energiansäästö

Maailman turvallisin laturi

Vastuullinen ja suoraselkäinen kuluttaja ei hyväksy harhaanjohtavaa markkinointia, ja sen vuoksi hän boikotoi liikkeitä, jotka toimivat sillä tavalla. Vilpillinen markkinointi on tietenkin myös väärin tuotteen ostanutta kohtaan: hän saa todellisuudessa toisenlaisen tuotteen kuin hän luuli ostaneensa.

Asmo-laturi ei todellisuudessa säästäkään energiaa vaan kuluttaa sitä enemmän kuin monet puhelimien mukana tulevat vakiolaturit. Se voi huonomman hyötysuhteen ja sen synnyttämän lämpenemisen vuoksi olla mahdollisesti jopa palovaarallisempi kuin tavallinen laturi.

Vakiolatureita huonompi hyötysuhde on seurausta huonosta elektroniikkasuunnittelusta, mikä releen kehittämän lämmön vuoksi nostaa Asmo-laturin käytönaikaisen lämpötilan tavallisia latureita korkeammaksi.

Maailman turvallisin laturi..? – v***u mikä vitsi!

Kyllähän edellä mainitut ja monet muutkin liikkeet myyvät myös muuta roskaa, mutta mitään muuta tuotetta media ei ole ylistänyt samalla tavalla kuin Asmo-laturia. Media saisi hävetä tekemisiään.

Verkkokaupan myynti

Asmo-laturi ei näytä olevan mikään myyntimenestys. Verkkokauppa.comissa, jota voidaan ainakin nimensä perusteella pitää ”johtavana” nettikauppana, Asmo-laturin myynti ei paljon mairittele. Viimeisten 11 päivän aikana siellä on myyty ”peräti” viisi kappaletta noita ”palamattomia”, ”energiapihejä” ja ”patentoituja” latureita.


Tämä antaa varmastikin suuntaviivat myös muiden liikkeiden myynnille. Jostakin syystä Asmo-laturi ei oikein näytä tavoittavan ”potentiaalisia” asiakkaita...

P. S.

Yrityksen sivulla ”turvallisuutta” mainostetaan nykyään tällä tavalla.


Ja tuolta se näytti vielä 17. marraskuuta.


Ehkäpä yrityksessäkin oli viimeinkin sisäistetty se tosiasia, että patenttia ei ole eikä sitä taida ehkä koskaan tullakaan. Miksi ihmeessä jälleenmyyjät sitten kertovat: ”Patentoidun teknologian ansiosta...”?

33 kommenttia:

  1. Puuilo, Kärkkäinen ja Verkkokauppa on jo boikotissa vääristelevän mainonnan vuoksi.
    Arska kuuli huoltamolla kelkkailupiireistä hassua juttua. Muistamattomuutta on ollut ennenkin. Arska muisteli, että korjaamoliikkeestäkin olisi jossakin artikkelissa mainittu ja löytyyhän sitä tietoa.

    "Pidin välillä moottoripyörien korjausliikettä, jossa oli seitsemän henkilöä töissä."

    Arska naureskeli, ettei matikkapää taida olla kaikilla vahvinta alaa ja muistikin pätkii omaksi edukseen. Ko liikkeessä on Arskan mukaan ollut ainoastaan 2 henkilöä töissä. Tätä "yritysmyyntiä" oli tiettävästi edistänyt erään lehden useat ilmaiset pienet, ei niin mieluiset "mainokset" ko. yritystä kohtaan.

    VastaaPoista
  2. Elisan verkkokaupassa on vielä tämä teksti: Asmo-laturi on Suomessa suunniteltu ja valmistettu patentoitu laturi, joka ei kuluta lainkaan sähköä valmiustilassa. Tämä tekee Asmo-laturista perinteisiä latureita paloturvallisemman.

    Olen huomauttanut heitä valheellisista tiedoista. Niitä ei ole tietoja korjattu.

    VastaaPoista
  3. Miksi ihmeessä jälleenmyyjät sitten kertovat: ”Patentoidun teknologian ansiosta...”?

    Ehkä siksi, että on aika noloa ilmoittaa jälkikäteen jälleenmyyjille: Hei. Me vähän narrattiin teitä. Tuotteelle ei ole patenttia, mutta sähkönsäästössä ei narrattu. Säästää se sähköäkin, jos laturissa ei ole puhelin kiinni.

    VastaaPoista
  4. Puuilokin iloisesti tilannut peräti 1000 kpl latureita. (Tieto on osakeannin sijoitusmuistiosta, joten lukumäärän on pakko pitää paikkansa) Taitaa jäädä laturit hyllyyn pölyttymään. Onkohan liikkeilla mahdollisuus palauttaa tavara, jos se on heille myyty väärillä tiedoilla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuskinpa niitä kaikkia on toimitettu (ja maksettu) yhdellä kerralla.

      Poista
    2. Hyvin paljon mahdollista, mutta sijoitusmuistion tiedon luulisi pitävän paikkansa. Sillähän osoitetaan mahdolliselle sijoittajalle, kuinka paljon latureita on jo myyty tai mahdollisesti myydään. Sijoitusmuistiossa on Puuilon kohdalla 1000kpl ja toimitusviikko 45 ja tilaus on vahvistettu. Jos tuo tieto ei pidäkkään paikkansa ja ko. liike ei otakkaan tuota määrää, niin sijoittajille on annettu virheellistä tietoa. Se voikin suututtaa sijoittajat.

      Poista
    3. Reiska kävi viikolla 50 Puuilossa, mutta siellä ei ollut latureita myyynissä.

      Poista
    4. Investors should should be fully alarmed, because Asmo's and perhaps Marc's more than obvious cash out. Buying the Porsche just after the investment round is a sure sign of that. At this point they has no sales to cover that kind of paycheck. I am really wondering how these decisions are made. "Thank you for your money. So long suckers!"

      Poista
    5. Valkee's "visionary" founder bought a Ferrari from his investors' money, so don't mind the Porsche.

      No shit!

      Poista
  5. These shops have the disclaimer that they are not responsible of the content of the product description. They obtain this from the manufacturer/importer. They also reserve the right to change the text any time without notification. It think it is fair thing as they must trust in the manufacturer's claims. However they should pass the consumer feedback to Asmo Solutions and they must correct this asap.
    So in this case once again Asmo Solutions is the one still telling lies.

    VastaaPoista
  6. Just looking at the sales of other budget and premium chargers on Verkkokauppa, they are really low. Max. 1-3 chargers a day, each. If we assume, this info is indeed true we can conclude that the replacement charger business is NO BUENO!
    It would be very good to take a look in one post the table on page 8 of https://around.fi/assets/6idnJOnuX5IJpuOinhEdWb/ASMO_SOLUTIONS_FI.pdf

    They have projected 10000 pieces in verkkokauppa, for week 23-24 this year. I guess better go and sell hard Asmo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I guess it won't happen. That table was probably made for ”convincing” investors Asmo Charger is having a splendid future...

      10 000 chargers means on average 27 sold units per day in Verkkokauppa. They (AS) are expecting to sell about 38 000 chargers in Finland this year. Where can they find such an amount of jerks?

      Poista
  7. Eipä ole kaikkia latureita toimitettu edes suomeen. Eikö tähän todellakaan viranomaiset puutu? Erään tilaajan tekstiä:

    5.1.2017 10:43Ja Asmojen toimitukset on niin ja näin, odotettu jo puoli vuotta...

    VastaaPoista
  8. http://www.reklamaatio-apuri.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. It was discussed few times. You basically have to buy an Asmo charger and reveal yourself with the complaints after you may or may not get the money back. Currently I don't see any anonymous legal way to stop the lies other than a justified and reasonable posts and comments around the interwebs.

      Poista
  9. It’s one thing for a company to over-estimate sales in an attempt to secure funding (and boy, were the sales over-estimated… 27 per day in Finland? Trying to keep a straight face must have been hard), but quite another to knowingly lie about at least the patent. The technology stuff – is there any way he didn’t know that the charger isn’t actually safer or more energy-efficient? Looking at that early video showing him at Haltian – is that really a good reference for Haltian to have? On the other hand, shouldn’t Haltian have been able to tell this non-tech guy what’s what, i.e. that this charger won’t save anything and may actually cause fires? If that’s the case and then this guy just decided to go on, doesn’t that already verge on criminal behaviour? But in any case, it should be possible to somehow officially expose that the product isn’t as specified and to get the company to re-adjust their message. I do wonder if at some point ely, tekes or these privanet investors will come after him for misrepresenting this all. They should. All those investments made to this company have enabled them to pay themselves good salaries while other companies with possibly more viable ideas have gone without funding.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. The only thing that interests subcontractors is money.

      Look at Valkee. It never made any profit. Public support and the money from the investors made it possible for some people to have jobs with ”good” salary. Does Asmo Solutions really differ from this so much..?

      Poista
    2. Very good points. I would assume some kind of consumer agency should be able to go after Asmo Solutions, but they are likely to ignore the case as this doesn't effect too many people. The Privanet, which has confirmed Asmo's projections should be also at least warned about their very weak understanding of this market. Privanet investors should think hard and look into themselves, because in the actual document there was no significant lie. There they admitted that the product has patent pending only. Also sales projections were wild, but also noted as not yet confirmed. They also saw that Asmo solutions have absolutely no revenue... ever. From this point, that should have done a two minutes Google search on the topic to see how menthal the idea is.
      I think the bigger problem is to constantly lie about the patent and power consumption issues by Asmo Saloranta. These lies are also on their website and only slowly disappearing. These lies very well fall under false marketing and surely made many regular people fall for it. I suppose these regular folks were also the ones paying, at least partially, the 1.4 million with Privanet.

      Poista
  10. Uusisuomi 8.6.2015 16:43
    Haltian-yrityksen markkinointijohtaja Heini Tuorila: Tuorila uskoo, että Asmo-laturilla on potentiaalia, koska se on uudenlainen ja ekologinen keksintö.

    –Kyllä minä uskon ja Haltianilla uskotaan vahvasti sen menestymiseen. Sillä on nyt selkeästi hyvä innovaatio ja patenttihakemukset kunnossa. Se on selkeästi uudenlainen tuote.

    Haltianin rooli Asmo-laturiprojektissa on auttaa massatuotannossa ja suunnittelussa. Haltialla ei itsellään ole tehdasta, vaan laturin tuotanto tehdään alihankkijoilla.

    Meneekö tässä maine tuoltakin yritykseltä? Ovatko he tutustuneet ollenkaan tähän "patenttiin" vai uskoivatko hekin silmää räpäyttämättä keksijän puheen kuten toimittajat?
    Mikä tämän Haltianin rooli on tällä hetkellä tässä laturissa? Muistaakseni jossakin mainittiin, että jatkokehitystyöstä vastaa nyt joku toinen firma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Motiivi on se maailman vanhin:

      https://www.youtube.com/watch?v=uc_Ho88l0YU

      Poista
    2. https://fi-fi.facebook.com/asmolaturi/posts/666319520122053
      ASMO-laturi
      8. heinäkuuta 2014 ·

      ASMO INFO No.5
      ASMO-laturit tullaan valmistamaan Suomessa. Kaikesta ASMO-laturin suunnittelusta ja tuotannosta vastaa Oululainen Haltian Oy. Haltian on tämän alan supertähdistä koostunut yritys joka on ollut alusta asti luomassa ASMO-laturin tarinaa.

      Poista
    3. https://www.youtube.com/watch?v=GjsnYmi4z0U

      Joku mainitsi kuvanneensa laturin bitsauksesta tubeen. Kohdassa 0.57 aletaan puhumaan patentista:)

      Poista
    4. Kun nyt tietää, että laturin kehittäminen on ollut luotettavissa käsissä, voi nukkua yönsä rauhassa...

      Poista
    5. Onkohan tuotantolinja purettu?
      http://yle.fi/uutiset/3-8015586
      25.5.2015 klo 14:36

      Uuden laturin tuotantolinja on suunniteltu ja viimeistelty oululaisen Haltian-yhtiön kanssa. Tuotanto on määrä käynnistää kesällä Oulun Peltolassa, entisissä Nokian toimitiloissa.

      Poista
    6. Vieläköhän lupaus on voimassa?
      http://www.tivi.fi/Kaikki_uutiset/2015-05-26/Tulipalosta-se-alkoi-%E2%80%93-suomalaislaturista-9-tunnin-joukkorahoitushitti-3321066.html

      Suurin osa ihmisistä jättää laturin kiinni seinään käytön jälkeen, ja keksijä lupaa, että Asmo-laturilla niin voi tehdä turvallisesti. ”Se kestää jopa salamaniskun sähköverkkoon ollessaan valmiustilassa seinään kiinnitettynä”, sanotaan tiedotteessa.

      Poista
  11. https://around.fi/assets/6idnJOnuX5IJpuOinhEdWb/ASMO_SOLUTIONS_FI.pdf
    Sivulla 10 alareunassa mainitaan tuotekehityskumppanin olevan Creoir Oy. Tehnyt suunnittelua mm. Jollalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. This is correct. Haltian has not been involved with the final design and Creoir was who made the product production ready. You can also see some of the their assembly drawing on the images in Asmo solutions FB.
      It could be a "nice" story why Haitian an Asmo have parted their ways... Suspecting some financial issues there. I think with very small runs the charger cost was more than they would make..

      Poista
    2. What assembly drawings do you mean?

      Poista
  12. http://www.haltian.com/Device-Design/Firesafe-Charger

    Look profile card Teemu Turunen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "..is also extremely safe." Based on what..?

      "saves energy and money" Lies...

      Poista
  13. "Asmo is world's first mobile phone charger which consumes absolutely no power in standby mode and starts and stops automatically." @ Haltian

    -- NOT TRUE, there are SEVERAL chargers were already on the market way before Asmo. Google AT&T Zero Charger (auto off feature once the phone is off and zero standby power consumption). From around 2010!!!!

    I guess Asmo's "education" was done @ Haltian, how to tell false facts about your product.

    VastaaPoista
  14. Sinulla on vanhentunutta tietoa. Nyt laturi ei ole enää edes valmistajan mielestä maailman turvallisin laturi.
    https://www.asmosolutions.com/fi/?v=f0aa03aaca95
    ASMO-laturi ei kuluta lainkaan sähköä valmiustilassa. Teknologiamme varmistaa, että laturi sammuu, kun puhelin irrotetaan laturista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Great news! The words are shrinking on their website :)
      Now only the economic should be removed, as the asmo charger takes up more power. In addition the efficiency is far superior to normal chargers.
      The fire safety is still up for debate, but I am willing to give it to them if the design itself is indeed not bring additional ways of failure, hence fire hazard.
      Let's hope their update will reach the shops as well.
      The funny thing is we made a huge favor to Asmo solutions. We saved them from a mountain of complaints even lawsuit.

      Poista