tiistai 25. joulukuuta 2018

Lukijan mielipide: X-Files – Asmo Charger

Laturin tarinaa on seurattu blogissa jo muutaman vuoden. Nyt onkin tullut mieleen, että mitä sijoittajat asioista tuumaavat näin jälkikäteen? Onko heillä mahdollisesti haluja tehdä tutkintapyyntö ja selvittää mitä oikeasti tapahtui?

Sijoittajilla tuskin on ollut hoksottimia kerätä aineistoa tapahtumista. Sattuneesta syystä minä olen näin tehnyt. Sitä kertyikin aika paljon pariin mappiin. Tarkemmin niiden sisältöön en nyt tällä kertaa mene. Mietinkin nyt, pitäisikö minun sallia myös sijoittajien käyttää aineistoa mahdollisen tutkintapyynnön jättämisen yhteydessä?

Harmaalla alueella

Alussa laturin kerrottiin olevan palamaton, patentoitu ja sähköä säästävä. Kuten monessa yhteydessä on huomattu ja todettu, mikään mainitusta asioista ei pitänyt paikkaansa. Todistetta anoppilan palosta laturiyrittäjä ei pyynnöistä huolimatta toimittanut edes jälleenmyyjän avustuksella. No siihen varmaan on syynä se, että sitä ei ole. Tämän jokainen toimittaja olisi saanut selville muutamassa minuutissa soittamalla Pirkanmaan pelastuslaitokseen ja kysynyt onnettomuusselostetta. Laturin sytyttämiä paloja ei ollut merkitty ainuttakaan tapahtuma-aikaan. Mistä se idea laturiin sitten syntyi? Se onkin erilainen tarina, mutta ei siitä sen enempää.


Esimerkki muunnellusta totuudesta

Esim. laturin sivuilla kerrottiin laturin olevan patentoitu ja se mainittiin suunnilleen jokaisessa laturia käsittelevässä uutisessa. Tämä mainittiin myös laturiyrityksen nettisivuilla osakeannin aikoihin 2016. Siellä kerrottiin näin:

”TurvallinenASMO-laturi on maailman turvallisin laturi. PATENTOIMAMME teknologia varmistaa, että laturi sammuu, kun puhelin irrotetaan laturista.”

Tammikuun puolella 2017 nettisivuilla sitä vastoin PATENTOITU- maininta on jätetty pois. Nyt onkin käytetty teknologiaa.

”TurvallinenASMO-laturi ei kuluta lainkaan sähköä valmiustilassa. TEKNOLOGIAMME varmistaa, että laturi sammuu, kun puhelin irrotetaan laturista.”

Sijoittajien kannalta oleellisin asia on muutettu osakeannin jälkeen. Miksi näin on tehty? Mitään patentoitavaa ei yksinkertaisesti ollut. Vielä pahempaa oli se, että kyseinen teknologia oli jo muiden patentoimaa.

Laturiyrittäjähän kertoi YLE:n jutussa patenteista tulleen riitaa jo 10.12.2015.


”Tuotteen patenteista on syntynyt riitaa, kertoo laturin keksijä Asmo Saloranta.”

Laturin vaiheista löytyy blogissa 3 tiivistelmää. Näitä lukemalla saa aika tarkan käsityksen mitä on vuosien mittaan tapahtunut.




Loppukevennyksenä tunnusmusiikki Dana Scullyn ja Fox Mulderin seikkailuista


10 kommenttia:

  1. Täältä on löytynyt uusi tulonlähde. Sieltä on helppoa nostaa kunnon palkkaa toimimisesta ”asiantuntijana” niin kauan kuin projektin budjetissa riittää rahaa. Sivu 59.

    KAVIO Publishing -hanke

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika kätevää. Business Oulu osarahoittajana projektissa ja asiantuntijana Business Oulun johtokunnan jäsen. Tämähän alkaa vaikuuttamaan mielenkiintoiselta kuviolta.

      Poista
    2. Miksi Business Oulu työntää rahaa kainuuseen? Eikö nuo rahat ole kuitenkin lähtöisin oululaisilta veronmaksajilta? Näkeekö jostain kuka tuon summan antamisen on päättänyt? Tulee väkisin mieleen nuo rallielokuvaan annetut rahoitukset.

      Poista
  2. Jazz is muxic fоr all age and tіmeѕ.

    VastaaPoista
  3. Patentoimiseen on olemassa laki, jonka avulla virheellisesti saatu patentti voidaan kumota vielä patentin saamisen jälkeenkin väiteaikana.

    https://www.prh.fi/stc/attachments/patentinliitteet/Patenttikasikirja_joulukuu_2017.pdf

    A.2.10
    Lausunto oikeudesta keksintöön
    Jos hakija ei ole keksijä tai ei ole tehnyt keksintöä yksin, tulee hänen antaa lausunto siitä,
    mihin hän perustaa oikeutensa keksintöön. Lausunnossa voidaan ilmoittaa, että keksintö on
    siirtynyt hakijalle esimerkiksi työsuhdekeksintönä, sopimuksella tai perintönä.
    Lausunto
    annetaan hakemuksen liitteenä.
    Oikeus keksintöön voidaan osoittaa myös keksijän
    allekirjoittamalla siirtokirjalla.

    https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1967/19670550

    25 § (30.6.2000/650)

    Patenttiviranomaisen tulee väitteen johdosta kumota patentti, milloin:
    1) patentti on myönnetty, vaikkei 1, 1 a, 1 b ja 2 §:ssä säädettyjä ehtoja ole täytetty;

    1 § (30.6.2000/650)
    Joka on tehnyt mihin tekniikan alaan tahansa liittyvän keksinnön, jota voidaan käyttää teollisesti, tai se, jolle keksijän oikeus on siirtynyt,

    Kyseisessä tapauksessa keksinnön oikeuksia ei ole taidettu siirtää. Tosin patenttia keksinnölle ei tässä tapauksessa koskaan saatu, koska siinä ei ollut mitään keksinnöllisyyttä. Jos olisikin ollut, saatu patentti olisi todennäköisesti kumottu väitteen avulla.

    Suosittelen kaikkia patentin perusteella sijoittavia tutustumaan, onko patentti todellakin myönnetty ja onko väiteaikakin jo ohi. Patentin omistajalta kannattaa kysyä patenttikirjaa. Jos tätä ei löydy, kannattaa olla varovainen. Nyt kävi monelle hassusti, koska on uskottu pelkkiä lehtijuttuja patentista, josta on kertonut haastateltava.

    https://www.prh.fi/fi/uutislistaus/2011/P_591.html

    Kun patentti on myönnetty, siitä lähetetään välittömästi kirjallinen ilmoitus patentinhaltijalle. Patenttikirja on tällöin saatavana PatInfo-palvelun kautta osoitteessa http://patent.prh.fi/patinfo.

    VastaaPoista
  4. Onnettomuusselostetta pyydettiin jälleenmyyjän avustuksella vedoten laturin esittelyssä kerrottuun anoppilan paloon. Jälleenmyyjä yritti saada kolme eri kertaa laturiyrittäjältä todistetta tuossa mainonnassa kerrotusta anoppilan tulipalosta.
    Kahdella ensimäisellä kyselykerralla oltiin joko lomalla tai kysymyksen vastaanottaja ei ollut enää yrityksen palveluksessa. Lopulta saapui epämääräinen vastaus ja yllättäen ilman sitä onnettomuusselostetta laturin sytyttämästä anoppilan palosta. Vastauksen saamiseen laturivalmistajalta meni yli kuukausi.
    Jälleenmyyjän lähettämä viesti:
    Tässä alla olisi vastausta Asmolta: Tulipalo joka oli kyseessä on lähtenyt makuuhuonessa kiinni ollestaan laitteesta, pistorasiasta jossa oli kiinni myös matkapuhelinlaturi. Tapaus on tosiaan vuodelta -97. (Vastausta lyhennetty lopusta, koska se sisälsi diipadaapaa, jossa ei käsitelty tuota paloa millään tavalla.)
    Tämän vastauksen jälkeen jälleenmyyjäkin tuskastui ja poisti tuon palotarinan laturin esittelyteksteistä.
    On muuten aika härskiä, että saman palotarinan kertomista jatkettiin tämänkin jälkeen eri lehtijutuissa, kirjassa ja KUULULIVEN tekemässä haastattelussakin. Katsokaa jos jaksatte. Lopussa haastattelussa mies sanoo kohdassa 49.30 erittäin hyvin: Asmo on meidän kylän paras paskanjauhaja.
    Olisi ollut osuvasti sanottu, jos sitä ei olisi sanottu vitsillä.
    https://www.youtube.com/watch?v=WLtZj-LJShw

    VastaaPoista
  5. 19.4.2017
    https://patent.prh.fi/patdocs/public-doc.jsp?NroParam=X1003625&HakemusParam=20140021&NID=&offset=0&Inx=1&P=T&PN=&LJ=&PD=20150728&lang=fi&dockey=J1OJRA0M12QPIHM&page=1

    21.8.2017
    https://patent.prh.fi/patdocs/public-doc.jsp?NroParam=X1006031&HakemusParam=20155227&NID=&offset=0&Inx=2&P=T&PN=&LJ=&PD=20161002&lang=fi&dockey=J6M26AED4VOS9TW&page=1

    Ylimääräinen yhtiökokous
    https://privanet.fi/site/wp-content/uploads/2017/10/AsmoSolutions_EGM_021017.pdf

    2.10.2017
    Keskusteltiin yhtiön patenttihakemusten tämänhetkisestä tilanteesta. Yhtiö toimittaa osakkeenomistajille pyynnöstä selvityksen patenttihakemuksiin tällä hetkellä kohdistuvista väitteistä sekä Kolsterin selvityksistä.

    Millainen selvitys näille osakkeenomistajile on laitettu näistä patenttihakemuksiin kohdistuvista "väitteistä"? Tässä jutussa on kyllä todella omituisia piirteitä. Laturin piti olla patentoitu, kuten blogin alla olevassa kirjoituksessa oleva kuvakaappaus laturiyrityksen sivulta 17.marraskuulta osoittaa.

    http://oulun1.blogspot.com/2017/01/asmo-laturin-myyntipaikat.html

    Pesäluettelossakin patentit mainitaan: 2 kpl patentteja auto-start ja auto-stop. Miten se on mahdollista? Onko olemassa oikeasti patentit vai vedätetäänkö tässä muka olemassa olevilla patenteilla loppuun saakka?

    VastaaPoista
  6. Hei,

    ilmoittaako joku tälle toimittajalle, että eräs yhtiö puuttuu konkurssin tehneistä?
    Vai ymmärsinkö väärin...

    Taloustaito.fi:
    karut-luvut-nain-joukkorahoituskohteet-ovat-kannattaneet


    Sopisikin blogini aiheeksi (ei ole aikaa!!) :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä eräs yhtiö myös minun mielestäni tuonne kuuluisi. Tiedustelen asiaa jutun kirjoittaneelta henkilöltä. Kiitos.

      Poista
  7. Kyllähän oululaisen ”patentoitua” älyihmelaturia valmistaneen Asmo Solutionsin olisi pitänyt olla Kauppalehden listalla. Joko se näkyy vain tilaajille tai sitten se on jonkin muun syyn vuoksi jäänyt (tai jätetty) pois.

    Toimittaja Hämäläinen kysyy: ”Missä exit?” Exit ei toteutunut ”palamattomia” latureita valmistaneen yrityksen kohdalla, mutta exitus sitä vastoin toteutui. Lääkärit käyttävät termiä ”exitus” todetessaan henkilön kuolleen.

    VastaaPoista