sunnuntai 28. helmikuuta 2010

Insinöörien heikentynyt arvostus

Insinöörin ammatti oli vielä pari vuosikymmentä sitten arvostettu, mutta moninkertaisiksi kasvatettujen aloituspaikkojen määrän ja uusien tutkintonimikkeiden vuoksi arvostus on ollut jatkuvalla lasku-uralla. Arvostuksen määrä näyttää valitettavasti edelleenkin laskevan.

Opistoinsinööri

Perinteisesti insinöörejä valmistui teknillisistä oppilaitoksista ja teknillisistä korkeakouluista mukaanlukien yliopistojen teknilliset tiedekunnat. Teknillisestä opistosta valmistuneen insinöörin tutkinto oli käytännönläheinen, ja koska pääsyvaatimuksena oli tietyn pituinen alan työkokemus ja mahdollisesti myös alempi tutkinto, se antoi hyvän pohjan käytännön työhön, mitä opistoinsinöörin työ lähes aina olikin.

Keskimääräiset kustannukset suoritetusta insinöörintutkinnosta olivat 80-luvulla kaikista opistoasteen tutkinnoista yhdet pienimmistä. Opetusministeriön oli siten helppo lisätä runsaasti uusia opiskelupaikkoja tekniikan alalle. Muutoksen vuoksi opistojen, jotka tunnettiin aikaisemmin vaativina oppilaitoksina ja joihin oli melko vaikea päästä opiskelemaan, pääsyvaatimuksia höllennettiin, ja vuonna 1986 opiskelemaan pääsi suoritettuaan vain ammattikoulun ensimmäisen luokan. Tuo höllennys näkyi tietenkin keskimääräisessä opintomenestyksessä, koska opiskelemaan pääsi henkilöitä, joilla ei olisi aikaisemmin ollut mitään mahdollisuuksia (eikä myöskään edellytyksiä) päästä opiskelemaan tekniikan alaa.

90-luvun alussa seuraava huononnus insinööriopinnoissa oli ns. ammattikorkeakoulujen perustaminen. Tuolloin kaikki entiset opistot muuttuivat ammattikorkeakouluiksi, joiden esikuvana toimivat yliopistot ja korkeakoulut. Aikaisemmin teknillisissä oppilaitoksissa sovellettu luentopakko poistui muutoksen myötä, ja aloituspaikkoja lisättiin jälleen. Opistojen luentopakko oli ehdoton etu, koska se pakotti opiskelijat olemaan läsnä oppitunneilla ja oppimaan siinä samalla.

Samassa muutoksessa teknikko-tutkinto lakkautettiin. Aikaisemmin teknillisistä oppilaitoksista valmistui teknikoita hieman insinöörejä enemmän, mutta amk-muutoksen jälkeen teknikko-aloituspaikat siirrettiin suoraan insinöörien aloituspaikkakiintiöön. Teknikko-koulutuksen tutkintovaatimukset olivat selvästikin insinööri-koulutuksen vastaavia helpommat, joten jotta aikaisemmin teknikko-koulutukseen pyrkineet ja siitä selvinneet olisivat selvinneet myös amk-koulutuksesta, amk-koulutuksen tutkintovaatimuksia piti laskea ”sopivasti”.

Kolmas insinöörin ammatin arvostuksen huononnus oli uusien tutkintonimikkeiden perustaminen, kuten esim. elintarvikeinsinööri, ja insinööri-käsitteen laventaminen koskemaan lähes kaikkea työtä, joka edes hieman sivusi tekniikkaa. Ohjelmoinnin kasvettua yhdeksi suurimmiksi sähköalan työllistäjistä insinööreistä tehtiin koodareita, joilla ei juurikaan ole mitään tekemistä perinteisen käytännönläheisen tekniikan kanssa. Jonkin korkean tason ohjelmointikielen kanssa työskentelevää henkilöä ei voi hyvällä tahdollakaan kutsua insinööriksi – se on tosiasia.

Diplomi-insinööri

Sama arvostuksen väheneminen on havaittavissa myös diplomi-insinööritutkinnossa. Koska DI-tutkinnon on voinut tai voi edelleenkin suorittaa teknillisessä korkeakoulussa, teknillisessä yliopistossa tai yliopiston teknillisessä tiedekunnassa, on selvempää puhua vain yliopistossa suoritetusta insinööritutkinnosta eli diplomi-insinööritutkinnosta tai DI-tutkinnosta.

Yliopistot saavat tietyn summan jokaisesta suoritetusta maisterin (ml. diplomi-insinööri), lisensiaatin ja tohtorin tutkinnosta, ja kertyneen summan yliopisto voi käyttää vapaasti haluamallaan tavalla. Sitä ei ole mikään pakko sijoittaa perusopetukseen, vaikka suurin osa rahoista tuleekin suoritetuista perustutkinnoista. Tämä on kannustin, jolla yliopistot pyrkivät maksimoimaan tutkinnon suorittaneiden määrän. Koska opiskelija-aines on mitä on, rima täytyy laskea alas, jotta tavoite voidaan saavuttaa. Jos yliopisto pitäisi ”tasonsa” korkealla eli siitä valmistuisi vain korkeatasoisia tutkinnon suorittaneita, se nykyisen käytännön vallitessa sahaisi omaa oksaansa. Syy ei siten ole missään yksittäisessä yliopistossa vaan järjettömässä tutkintomäärätavoitteessa.

Opetusministeriö on lisännyt myös DI-tutkinnon aloituspaikkoja likimain samassa suhteessa opistojen/amk:jen kanssa. Jotta opiskelijat valmistuisivat tavoiteajassa tai edes joskus, yliopistojen on ollut pakko laskea tutkintovaatimuksia niin paljon, että tietty määrä opiskelijoita valmistuu tavoiteajassa. Tämä näkyy tietenkin työelämässä, kun sinne tulee nuoria insinöörejä, jotka eivät osaa juuri mitään muuta kuin tenttivastaustekniikan, jolla selviää tenteistä mahdollisimman vähällä vaivalla.

Diplomityö

Opinnäytetyön hyväksyminen ei myöskään saa viivästyttää valmistumista yliopistossa, jonka tärkein tehtävä on (laatuun katsomatta) tuottaa mahdollisimman paljon ja nopeasti diplomi-insinöörejä, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että jokainen diplomityö sen tasoon katsomatta hyväksytään. Oulun yliopiston sähkötekniikan osaston eräs professori kertoi noin 15 vuotta sitten, että jokainen diplomityö saa automaattisesti vähintäänkin arvosanan ”hyvä”, ellei se sitten ole poikkeuksellisen huono eli ala-arvoinen. Vaikka diplomityö olisikin oikeasti huono, se saa kuitenkin arvosanan ”hyvä”. ”Hyvää” huonompia arvosanoja eli ”erittäin tyydyttävää” ja ”tyydyttävää” annetaan erittäin harvoin.

Jos opiskelija ei saisi diplomityöpaikkaa jostakin yrityksestä, se ei tietenkään estä valmistumista. Tuolloin yliopiston asianomainen laboratorio järjestää mahdollisuuden tehdä ns. kirjallisen tutkielman, jolla ei ole sen kummempaa merkitystä, ja saattaa toisinaan jopa maksaa siitä palkkaa. Siinä riittää, että opiskelija käyttää työhön noin neljä kuukautta aikaa ja kirjoittaa noin 50 sivua tekstiä, josta suurin osa on suoria tai epäsuoria lainauksia lähdekirjallisuudesta. Jos työ sujuu hyvässä yhteisymmärryksessä ohjaajan ja valvovan professorin kanssa, hyvä-arvosanan saaminen on taattu.

Tutkinto tehty helpoksi

Valmistuminen diplomi-insinööriksi on tehty mahdollisimman helpoksi, ja opiskelijan täytyykin olla erityisen tyhmä, jos hän ei yliopiston suosiollisella myötävaikutuksella saa tutkintoaan suoritettua tavoiteajassa eli viidessä vuodessa. Se ei kuitenkaan takaa soveltuvuutta alalle tai yleensäkään insinöörin ammattiin. Amk:ssa käytäntö opinnäytetyön suorittamisessa lieneekin samanlainen.

Viime vuosikymmenen puolivälissä Oulun yliopiston teknillisen tiedekunnan sähkötekniikan osastolle ensisijaisesti hakeneiden määrä oli pienempi kuin aloituspaikkojen lukumäärä, eli jokainen sinne hakenut sai opiskelupaikan pääsykoemenestyksestä riippumatta. Nyt nämä ”keittiön” kautta diplomi-insinööreiksi opiskelevat ovat pian valmistumassa ja luvassa lieneekin kaikkien aikojen surkein ”kokoelma” vastavalmistuneita diplomi-insinöörejä.

Nokian insinöörit

Merkittävä osa sähköosastoilta valmistuvista työllistyy joko suoraan Nokiaan, tämän alihankintayritykseen tai muuhun Nokiaa lähellä olevaan yritykseen. Nokialle sopii hyvin, että vastavalmistuneet eivät loista osaamisellaan, koska Nokiaan työhön menevä joutuu tekemään työtä hyvin kapealla osaamisalueella, joka opitaan käytännössä vain työssä ja jolla olisi vain haittaa liian laaja-alaisesta tai syvällisestä osaamisesta. Jos yliopistosta olisikin valmistunut henkilö, joka olisi omaksunut kaikki tutkintovaatimusten tiedot ja osaisi soveltaa niitä käytäntöön, hän kokisi pian työnsä Nokiassa liian yksipuoliseksi ja tylsäksi ja saattaisi jättää työpaikkansa Nokiassa hyvinkin nopeasti ja hakeutua haastavampiin tehtäviin johonkin muuhun yritykseen.

Ihmetystä herättää se, miten Nokialla on varaa tuohon, eli teettää jokin työ (projektin osa tms.) usealla vastavalmistuneella tai jo jonkin aikaa Nokiassa olleilla insinööreillä (joilla on vain ”Nokia-kokemusta”) sen sijaan, että työn tekisikin yksi kokeneempi insinööri. Tokihan kokeneemmalle insinöörille pitää maksaa enemmän kuin yhdelle vastavalmistuneelle, mutta kun vastavalmistuneita onkin useampi, työn teettäminen näillä tuleekin kalliimmaksi. Ehkäpä se on nokialaista matematiikkaa, jolla kallis saadaankin näyttämään halvalta..?

”More in less” – vai miten se eräs Nokian sloganeista oikein meni..?

Nokian insinöörit ja Upsalan ekonomit – siinäpä onkin kaksi naurettavuutta!

Insinöörien palkkataso

Arvostuksen väheneminen näkyy myös insinöörien palkkakehityksessä, joka on parin kolmen viimeisen vuosikymmenen aikana jäänyt jälkeen muiden alojen vastaavasta. Vielä 70-luvulla ennen insinööri-inflaatiota (eli ylikoulutusta) insinöörin palkka oli vähintäänkin kaksinkertainen duunarien keskimääräiseen palkkaan verrattuna, mutta nykyisin ero on kutistunut lähes olemattomaksi.

Koska tulijoita on ollut ”riittävästi”, työnantajien ei ole juurikaan tarvinnut nostaa palkkoja. Jokaiseen uuteen paikkaan on löytynyt nuori insinööri, joka on ollut valmis tekemään yksinkertaista työtä vaatimattomalla palkalla. Jossakin mielessä se on tietenkin ollut oikein, koska eihän yksinkertaisesta työstä voi tai edes kannata maksaa kovin suurta palkkaa. Näyttäisikin siten siltä, että viime vuosikymmenien aikana insinöörien työ on tehty niin ”helpoksi”, niin että siitä selviytyy välttävästi amk- tai diplomi-insinööritutkinnon suorittanut henkilökin, ja siksi työstä maksettava palkka on myös muodostunut sen mukaiseksi.

Ammattikorkeakoulujen haku

Kalevassa oli tänään (7.4.2010) juttu ammattikorkeakoulujen mainonnasta, jolla pyritään ensisijaisesti saamaan mahdollisimman hyviä ja motivoituneita opiskelijoita ja toissijaisesti jokainen aloituspaikka täytettyä. Oulun seudun amk käyttää vuosittain noin 200 000 euroa markkinointiin, jolla se yrittää siis houkutella oppilaita kouluihinsa, jotta se saisi rahaa toimintansa pyörittämiseen. Oulun seudun amk:n vuosibudjetti on 55 miljoonaa euroa, ja kun opiskelijoita on noin 6000, voidaan laskea, että opetusministeriö maksaa kustakin oppilaasta noin 9200 euroa.

Korkeakoulupuolella summa on paljon suurempi, mikä tukee aikaisemmin esitettyä väitettä, että amk on ”edullinen” koulutuspaikka – ja varsinkin insinöörikoulutuksessa, joka lieneekin suurin koulutushaara amk:ssa.

Savonian amk (Varkaus) on viime aikoina mainostanut sanomalehdissä insinöörikoulutustaan, johon hakevat osallistuvat 500 euron arvoisen viihde-elektroniikkapalkinnon arvontaan. Eiköhän tämä mene nyt jo hieman liian pitkälle! Täytyykö sen tavarapalkinnon avulla yrittää houkutella oppilaita ilmeisesti aikaisempina vuosina vajaiksi jääneille luokilleen..?

Eräs toinen amk on jo monen vuoden ajan lahjoittanut jokaiselle aloittavalle insinööriopiskelijalle käyttöönsä kannettavan tietokoneen langattomine internet-yhteyksineen. (Tätä tapaa saattavat nykyisin käyttää muutkin koulut.)

Insinöörikoulutuksen aloituspaikkoja näyttää nyt olevan niin paljon, että amk:t joutuvat käymään veristä sotaa opiskelijoista ja ministeriön tuesta. Niihin hakeutuu entistä huonompaa ainesta, ja keskeyttämisprosentti, joka on jo nyt melkoisen korkea amk:n insinöörikoulutuksessa, tulee edelleenkin kasvamaan. Kilpailussa ei siis ole kyse siitä, mikä oppilaitos saa parhaat opiskelijat, vaan yksinkertaisesti vain siitä, mikä oppilaitos saa täytettyä aloituspaikkansa ja ministeriön maksimaalisen tuen.

Tämä tulee edelleenkin vähentämään insinöörien arvostusta.

Opetuksen laatu

Insinööriopetuksen laatu riippuu tietenkin paljon oppilaitosten opettajien tasosta, osaamisesta ja kyvystä opettaa. Jos opettaja ei osaa opettaa, siinä menee hyväkin osaaminen hukkaan. Opistoissa ja ammattikorkeakouluissa opettajien taso vaihtelee laidasta laitaan. Oma lukunsa ovat teollisuudesta tulevat sivutoimiset opettajat.

Opisto/amk taitaa olla ainoa oppilaitos, jossa täysin epäpätevä henkilö voidaan palkata opettajaksi. Jos muita hakijoita ei ole, oppilaitos joutuu tinkimään muodollisista pätevyysvaatimuksista.

Yliopistoissa ja korkeakouluissa ei käydä oppitunneilla vaan luennoilla. Niissä siis opettaja – oli hän sitten professori, assistentti tai jotakin siltä väliltä – luennoi, mikä ei varsinaisesti olekaan mitään opettamista vaan jotakin aivan muuta. Joillakin opettajilla on sellainen ”luennointitaito”, että opetuksesta ei saa mitään irti. 45 minuutin jälkeen tulee tunne, että asiasta ei oppinut mitään, vaan pikemminkin siinä käy niin, että aikaisemminkin osattu asia muuttui entistä sekavammaksi.

Olin joskus ihmetellyt, miksi yliopisto-opetus oli sellaista, että siitä ei oppinut juurikaan mitään, eli luennoilla käynti oli käytännössä ajanhukkaa. Sain vastauksen tähän mieltä askarruttavaan kysymykseen vuosia myöhemmin eräältä professorilta. Hänen kertomansa mukaan monet professorit (opettajat) kilpailevat keskenään siitä, kuka osaa selittää yksinkertaisen asian mahdollisimman vaikeasti ymmärrettävällä tavalla. Kun vastausta ajattelee, ymmärtää kaiken.

8 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus,

    Olen itse opiskellut ensin AMK:ssa insinööriksi ja valmistun kohta muuntokoulutuksen kautta DI:ksi. Molemmissa laitoksissa olen opiskellut nimenomaan tietotekniikan puolella.

    AMK:ssa opintojen rima on tosiaan alhaalla ja mielestäni pahinta on se, että opiskelijalle jää väärä mielikuva omasta osaamisestaan. Olet oikeassa myös siinä, että korkeakoulututkintojen rima on laskenut.

    Mikä sitten ratkaisuksi koulutuksen tason nostamiseksi? Mielestäni opinto-ohjelma pitäisi tehdä läpinäkyvämmäksi, arvostelu tiukemmaksi ja ennen kaikkea järjestää valtakunnallisia sertifiointikokeita. Opiskelijalle pitäisi antaa heti alussa mahdollisimman oikea kuva siitä mitä asioita insinööritutkinnon jälkeen pitäisi hallita. Itseäni harmittaa todella paljon, että parhaat opiskeluvuodet menivät vailla selkeää ymmärrystä siitä mitä pitäisi osata ja mihin osaamiseen panostaa ja niin ehkä hieman sarkastisesti sanottuna ensimmäinen työpaikkani oli Nokialla..=)

    VastaaPoista
  2. Ongelma on siinä, että aloituspaikkoja on liian paljon tämän kokoiseen maahan. Sopivaa, teknisesti orientoitunutta ainesta ei ole riittävästi, mikä aiheuttaa myös sen, että keskeytysprosentti amk:ssa on aika korkea. Yliopistoissa ei aikaisemmin ollut mitään aikarajaa valmistumiselle, jota keskeyttäjien määrää siellä oli vaikea arvioida.

    Suomessa koulutetaan yksinkertaisesti liikaa insinöörejä, mistä ainakin it-yritykset ovat hyötyneet, koska niiden ei ole tarvinnut kilpailla työntekijöistä palkkaeduilla. Niin kauan kuin suomalaisen insinöörin työ on ”halpaa”, Nokian (ja kumppanien) kannattaa teettää tk-työtä Suomessa.

    Ainakin vielä viime vuosikymmenellä Nokian insinöörien palkka Britanniassa oli noin 1,5-kertainen ja Yhdysvalloissa noin kaksinkertainen suomalaiseen kollegaan verrattuna. Ehkäpä noissa maissa insinöörien kouluttaminen on hieman maltillisempaa..?

    VastaaPoista
  3. Olen samaa mieltä, että teknisesti / matemaattisesti orientoitunutta ainesta ei ole riittävästi ja koulutusmäärät ovat hirveitä.

    Mielestäni palkkakortti ei tässä kohtaa ole kuitenkaan relevantti, koska tällä hetkellä uhka tulee Aasiasta, jossa palkat ovat huomattavasti alhaisemmat. Mieluummin halpaa työtä kuin lisää työttömyyttä, toisaalta tässä rahajärjestelmässä häviäjiä tarvitaan paljon, jos kasvua ja sitä kautta lisää lainarahaa ei markkinoille tule.

    Noihin AMK-opintoihini sisältyi myös lukuvuosi vaihdossa Englannissa. Tein 2 ja 3 vuoden opintoja BSc tasolla. Opinnot olivat haastavia huonohkon kielitaitoni ja AMK:n helppojen kurssien vuoksi, räävin kuitenkin ainakin määrällisesti kokoon paljon eli 40 opintoviikkoa. Henki ja motivaatio Englannissa olivat monta astetta kovempia, koska opiskelu oli kallista ja opiskelijat halusivat maksimaalisen hyödyn. Opiskelija-aines kursseilla ei mielestäni juuri eronnut suomalaisista, ainoastaan opetus ja asenne olivat parempia.

    VastaaPoista
  4. 1990-luvulla opistoinsinöörin tutkinnon suorittaneena ja 2000-luvulla DI-tutkinnon suorittaneena en voi muuta kuin todeta, että mielipide ei olisi voinut olla paremmin kirjoitettu. Se on valitettavan totta joka asiassa. Kaiken lisäksi jatkuvasti kapeneva teknillisen alan elinkeinorakenne Suomessa aiheuttaa asiaan oman tuntuvan lisänsä.

    VastaaPoista
  5. AMK-tasoinen koulutus takana ja täytyy sanoa että sähköä koulussa käsiteltiin, mutta varmasti 80% luokan oppilaista ei ymmärrä käytännössä voltin ja amppeerin eroa.
    Sitten se tietotekniikkapuoli. Koulun harjoitustyöt olivat tasoltaan sellaisia, että eipä niillä työelämässä ole mitään arvoa.
    Vaikeahan se on tehdä oikeita harjoitustyöitä kun 60% oppilaista on insinöörialalla väärän syyn takia, eikä sen vuoksi että tekniikka oikeasti kiinnostaa..

    VastaaPoista
  6. Meilläkin lähes kaikki labrat ovat melkoista luonnontuotetta. Tämä johtuu osaksi siitä, että osaa opettajista kiinnostaa vain palkka ja oma BMW enemmän kuin kunnollisen opetuksen tarjoaminen.

    VastaaPoista
  7. AMK = auta mua kaikessa

    VastaaPoista
  8. Olen opiskellut sähköalan teknikoksi, insinööriksi ja sitten vielä DI tutkinnon. Nyt opetan sähköalalla Insinööri AMK opiskeloijoita ja vaatimukset ovat alhaisemmat kuin 80-luvulla teknikkokoulutuksessa. Tämä on faktaa, eikä mitään arviota. Vaatia ei AMK opinnoilta saa mitään, opetukseen varataan aikaa kymmenen prosenttia siitä mitä opistoinsinööreillä oli aikoinaan. AMK tutkinnot eivät ole muuta kuin säästöä opetuksesta. Oppilaat harhailevat neljä vuotta koulun kirjoilla "muka" koulutettavana. Tosi puheessa ammattikoulu ja yliopisto ovat ne paikat, joissa on mahdollista hankkia sellainen osaamisen, jolla leivän saa pöytään. Aikoinaan teknikko ja insinöörikoulutukset olivat laadukkaat opinahjot. Tuosta AMK hässäkästä suomi tulee maksamaan kovan hinnan menettämällä perinteiset osaajat, insinöörit !

    VastaaPoista