sunnuntai 20. joulukuuta 2015

”Harvinaista yksityisyyttä”

Otsikon mukaisella määreellä markkinoitu asunto-osakeyhtiö alkaa pian olla valmis. Jotakin on kuitenkin vielä kesken, ja sen vuoksi sanonta ”jouluksi (uuteen) kotiin” ei toteudu tässä kohteessa. Rakentajan arvioima valmistumisaika oli joulukuu 2015, mutta näyttää siltä, että kohde ei pyhien ja työmiesten lomien vuoksi ehdi valmistua tämän vuoden puolella, joten Kokkometsän asukkaat pääsevät muuttamaan uusiin koteihinsa vasta ensi vuoden puolella.

Kiinteistön ja kävelytien väliin on rakennettu aita, mutta sen ”harvinaista yksityisyyttä” antava suoja taitaa olla hieman kyseenalainen, kuten kuvasta voidaan havaita. Katsekorkeudelta on lähes esteetön näkyvyys molempiin huoneistoihin.


Blogissa arvioitiin aikaisemmin, että myymättä oleva huoneisto olisi kävelytien vieressä sijaitseva, mutta otaksuma näyttää olevan väärä. Lähimpänä kävelytietä sijaitsevan huoneiston terassi on saanut suojakseen lasituksen, joten lieneekin selvää, että se on osakkeenomistajan lisätyönä teettämä. Myymättä oleva huoneisto on siten jokin viidestä muusta.


Terassilasitus saattaa tarjota tuulensuojaa, ja sen ansiosta terassi lämpenee kevättalven auringossa selvästikin ulkoilman lämpötilaa korkeammalle, mutta kesällä se on todennäköisesti tukahduttavan kuuma. Se on myös kuin kaupan näyteikkuna, joten tulevien asukkaiden ei parane olla turhan kainoja ohikulkevien katseille...

Viereiseen huoneistoon on aidasta huolimatta esteetön näkyvyys, vaikkakin matkaa sinne kävelytieltä on hieman enemmän. Monikaan asuntoa ostava ei osaa lukea rakennuspiirustuksia, joista selviäisivät etäisyydet teihin ym. mahdollisiin häiriötä aiheuttaviin kohteisiin, ja sen vuoksi ne tulevatkin sitten viimeistään muuttovaiheessa ikävänä yllätyksenä ostajalle.


Kohteen välittömässä läheisyydessä sijaitsevat Kokkokankaan seurakuntakeskus ja uusi hautausmaa.

Asunto-osakeyhtiö Kempeleen Kokkometsästä kerrottiin aikaisemmin:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti