sunnuntai 6. joulukuuta 2015

MV-lehti

MV-lehti on viime aikoina noussut valtamedian uutisotsikoihin kertoessaan uutisista, joista valtamedia vaikenee. Valtamedia katsoo, että MV-lehti liioittelee ja vääristelee asioita. Ehkä se kokee MV-lehden kilpailijakseen..?


Moni valveutunut kansalainen on saattanut havaita, että valtamedia ei kerro kaikkia uutisia totuudenmukaisesti, vaan se itsekin MV-lehteä kohtaan osoittamiensa syytösten tapaan vääristelee mutta päin vastoin kuin MV-lehti myös vähättelee tapahtuneita asioita.

Valtamediaan voidaan katsoa kuuluvan Yleisradio, MTV, Sanoma Media, STT ja suurimmat sanomalehdet. Näiden kohdalla uutisvälityksen riippumattomuus ei toteudu. Vaikka asiasta ei paljon puhutakaan, medialla on tarkat ohjeet, miten mistäkin tapahtumasta tulee uutisoida.

Tiettyjen tapahtumien uutisoinnissa ei toteudu tasapuolisuus, vaan joidenkin ryhmien tekemät rikokset näyttävät nauttivan tietynlaista suojelua. Vaikka poliisin tiedotuksen pitäisi olla puolueetonta ja riippumatonta, myös se noudattaa samanlaisia sääntöjä.

Pelkästään valtamediaa seuraavat kansalaiset voivat jäädä tietämättömiksi siitä, mitä todella tapahtuu. Monissa vähemmän demokraattisissa valtioissa media voi tehokkaasti kontrolloida ja manipuloida kansalaisia. Samaa tapahtuu myös Suomessa. Seuraamalla pelkästään Yleisradion uutisia voi saada vääränlaisen kuvan siitä, mitä todella tapahtuu.

Kaikilla uutistoimituksilla on myös verkkojulkaisunsa. Se takaa nopean uutisvälityksen, mutta siinä näkyy myös internetin nurja puoli: uutisia voidaan manipuloida eli muuttaa ja pahimmassa tapauksessa koko uutinen voidaan poistaa, jolloin sitä ei ikään kuin ollut koskaan tapahtunutkaan.

Maahanmuuttoon liittyvät uutiset näyttävät olevan vahvasti esillä MV-lehden etusivulla.


MV-lehti muistuttaa hieman yhdysvaltalaista National Enquirer -sensaatiolehteä, mutta sillä erotuksella, että jälkimmäinen keskittyy lähinnä julkkisten tekemisiin ja siitä on ainakin joskus julkaistu myös painettu versio.

Tutustumalla MV-lehteen voi vakuuttua siitä, että se tarkoituksellisesti liioittelee ja vääristelee asioita, mutta kaikki uutisoinnin kohteina olevat tapahtumat näyttävät olevan enimmäkseen todenperäisiä. Se on tietenkin sensaatiolehden tarkoitus: liioittelu ja vääristely.

Suuri osa MV-lehden uutisista ovat samoja kuin iltapäivälehdissä. MV-lehden kanta on vain hieman räväkämpi ja suorapuheisempi.

Sosiaalisen median levittäydyttyä nykyaikana lähes kaikkialle kansalaiset saavat sen kautta nopeasti tiedon tapahtuneesta ja ilman valtamedian sensuuria. Asioita ei voida enää pitää pois kansalaisten mielistä yksinkertaisesti vain pidättäytymällä kertomasta niistä.

Vapaassa valtiossa pitäisi olla tilaa kaikenlaisille mielipiteille. MV-lehti edustaa vastakkaista äärilaitaa kuin valtamedia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti